Nuori ja kunnianhimoinen Emma-Liisa Saario (Vilma Melasniemi), joka on työskennellyt erikoissuunnittelijana työministeriön maahanmuuttotiimissä, on lähdössä uuteen työpaikkaan YK:n päämajaan New Yorkiin. Ennen lähtöään hän osallistuu Helsingin vastaanottokeskuksessa sen pitkäaikaisen ja vahvan johtajan Maikku Niskasen läksiäisjuhliin. Juhlissa Emma-Liisan isä ja esimies Ilkka Saario (Kari Sorvali) tarjoaa tyttärelleen Maikun paikkaa. Emma-Liisa kieltäytyy ensin, mutta suostuu lopulta tutustumaan Suomen suurimman vastaanottokeskuksen toimintaan yhden päivän ajan, kun johtava pakolaissihteeri Juha Vuori (Janne Hyytiäinen) sitä pyytää. Tuosta päivästä tulee käänteentekevä Emma-Liisan elämässä.
Emma-Liisa aloittaa työt vastaanottokeskuksen johtajana. Vastaava pakolaisohjaaja Meri (Tiina Pirhonen), joka havitteli myös johtajan paikka, kokee itsensä syrjäytetyksi ja kyseenalaistaa Emma-Liisan työtä alusta lähtien. Emma-Liisa tukeutuu johtavaan pakolaissihteeriinsä Juhaan, vähän liikaakin.
Emma-Liisan ja vastaanottokeskuksen muun henkilökunnan elämään vaikuttavat monet ihmiskohtalot. Turkin kurdi Faik Afshar (Mohamed el Bouari) saapuu uutena asukkaana taloon ja arki poikkeustilassa alkaa.
Emma-Liisa tutustuu myös tragiikkaan elintasopakolaisuuden verhoissa: kolumbialaisen Gomezin perheen äiti Clara (Sue Willberg) tarttuu epätoivoiseen keinoon saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Keskuksessa asuva teini-ikäinen tshetsheenityttö Nadja (Eveliina Villonen), haluaisi joko R&B-laulajaksi ja ehkä näyttelijäksikin. Tie tähtiin on kuitenkin raadollinen, Suomessakin.
Kiintiöpakolainen, Zimbabwesta tuleva kaunis naislääkäri Aliyah (Annie Mutema) taas saa enemmän kuin odottikaan ja romanssi keskuksen työntekijän Arin (Jarkko Pajunen) kanssa ravisuttaa saati Arin vaimoa Kaisaa (Susanna Anteroinen), myös koko yhteisöä.
Suurin koettelemus uhkaa kuitenkin poliittiselta taholta: Emma-Liisa saa kuulla koko vastaanottokeskusta uhkaavasta hankkeesta. Sen takana on sisäasiainministeriön turvallisuusosasto, joka aikoo siirtää vastaanottokeskuksen hallintaansa. Perusteena on kansallinen turvallisuus: avoimesti toimivan keskuksen kautta Suomeen pääsee soluttautumaan rikollisia ja potentiaalisia terroristeja. Siirto sisäasianministeriöön olisi katastrofi keskuksen asiakkaille, sillä keskuksesta tulisi vankilanomainen suljettu laitos.
Emma-Liisa joutuu paitsi puolustamaan oikeiksi uskomiaan toimintatapoja, myös uhmaamaan isäänsä.
Emma-Liisa, henkilökunta ja asukkaat eivät jää vain odottamaan kohtalonsa täyttymistä. Kukin reagoi omalla tavallaan ja taistelee tulevaisuutensa puolesta – yksin, yhdessä, poikkeustilassa.