Volyymisota (The Loudness War) käsiteenä viittaa brittiläisen Tune Me Up! -organisaation aloittamaan kampanjaan, jonka tarkoituksena on tuomita nykymusiikissa käytetty liian korkea äänenvoimakkuus, ja palauttaa takaisin ”oikea” dynamiikka musiikkiin. Järjestön perustajiin kuuluvat muun muassa Grammy-voittaja Charles Dye, indiemuusikko John Ralston sekä levytysstudio PSN:n omistaja Allen Wagner.
Aihe on ollut tapetilla jo pidemmän aikaa, keskustelua ja artikkeleita löytyy aiheesta useita. Artistit kuten Bob Dylan sekä tuottaja David Bendeth ovat mm. esittäneet olevansa aiheesta huolissaan:
"You listen to these modern records, they’re atrocious, they have sound all over them. There’s no definition of nothing, no vocal, no nothing, just like — static.", kommentoi Bob Dylan Times Online -lehdelle vuonna 2007.
On myös esitetty, että Metallican tuorein Death Magnetic olisi Volyymisodan viaton uhri.
Mistä soditaan?
Ongelmakohtana on musiikkiteollisuuden tapa progressiivisesti nostaa tuottamiensa musiikkikappaleiden äänenvoimakkuutta vuosi vuodelta korkeammalle. Volyymillä (loudness) ei tässä tapauksessa viitata niinkään kuuntelulaitteessa säädettävään äänenvoimakkuuteen, vaan äänentasoon, johon kappaleet musiikin tuotantovaiheessa säädetään.
Miksi soditaan?
Musiikkia kuunnellaan näin MP3-aikakaudella niin monenlaisella eri laitteella ja monenlaisessa ympäristössä, että kappaleet on äänenvoimakkuudeltaan pakko masteroida ”neutraaleiksi”. Tämä taas aiheuttaa sen, että musiikin nyanssit katoavat kokonaan. Lopputuloksena syntyy litistettyä, kompressoitua massaa, josta ei voida enää erottaa hiljaisia tai kovia kohtia.
Levyjä tai musiikkia ei siis kuunnella enää vanhalla olohuoneen ”rammarilla” tai ”pilipsillä” sikaritakki päällä, vaan teknologia vei jo 1980-luvulla musiikin kuuntelun kaduille ja jo sitäkin aikaisemmin autoihin, juniin ja lentokoneisiin.
Koska ainoastaan yhdellä tavalla masteroitua kappaletta todennäköisesti kuunnellaan verkkoa varten pakatuissa formaateissa, AM-radiosta, mono-televisiosta, kannettavan tietokoneen kaiuttimesta tai jopa puhelimen luurin kautta, masterointi on pakollinen toimenpide, mikäli halutaan, että kappale kuulostaa kaikissa välineissä mahdollisimman samanlaiselta, tai edes näennäisesti hyvältä.
Radionkuuntelu voi olla asia erikseen, mutta onko kysymys nimenomaan äänenvoimakkuudesta, kun väitetään, että vinyylilevyt kuulostaisivat lähtökohtaisesti paremmalta kuin cd:lle tai mp3-formaattiin tallennettu musiikki?