Sain kotikasvatuksen, jonka mukaan tyttöjen kuului pelätä käärmeitä, ampiaisia ja hämähäkkejä. Kiljuminen ja pakeneminen paikalta moisen otuksen lähestyessä olivat sallittuja, jopa suotavia reagointitapoja. Lapsuudessani vietin paljon aikaa tätini kesäpaikalla Juvalla, jossa kyitä tavattiin usein. Niiltä otettiin armottomasti henki pois.
Ihminen voi muuttua. Vaikka ymmärränkin, että käärme- tai hyönteispelko on ihmiseen geneettisesti koodattu ominaisuus, jonka tarkoituksena on ollut varmistaa lajimme säilyminen, ajattelen nykyään sen olevan Suomen oloissa älytöntä ainakin kaltaiselleni, joka ei ole allerginen hyönteisten pistoille. Minusta on tullut käärmeensuojelija. Lämpiminä kesäpäivinä näen lenkkitielläni matelijoita miltei päivittäin. Kävelysauvan ympärille on kätevää kiepauttaa niin kyy kuin tarhakäärmekin, mutta juoksulenkillä joudun turvautumaan monimutkaisiin tömistelytansseihin. Osa autoilijoista tuntuu nauttivan käärmeiden liiskaamisesta kuoliaaksi. Vanhempieni mökillä olen solminut poikieni kanssa salaliiton: jos käärmeitä tavataan, niistä ei kerrota isäntäväelle. Muuten isäni listii kyyt siitäkin huolimatta, että ne ovat rauhoitettuja eläimiä.
Kun viimeksi tanssin juoksulenkillä käärmeenkarkotustanssia, oli myös siivouspäivä. Imuroidessani kirjastohuoneeseen johtavia portaita huomasin yhdessä nurkassa noin etusormenkynteni läpimittaisen hämähäkin. Kun kumarruin lähemmäksi, näin, että sillä oli muna, jonka ympärille se salamannopeasti kietoi kahdeksan jalkaansa.
Hämähäkin suojelusreaktio sai kyyneleet silmiini. Hämähäkkiin on geneettisesti koodattu sama kuin meihin ihmisvanhempiin, tarve suojella jälkeläisiään. Keskeytin imuroimisen ja hain yläkerrasta näppärän saksalaisen keksinnön, muovisen hyönteisensiirtimen. Se on varrellinen kolmion muotoinen kapistus, jonka yksi seinä liukuu syrjään ja takasin kiinni niin, että hyönteisen siirrettyä pois elävänä. Sain kapineen joitakin vuosia sitten Hampurin lähellä asuvalta herralta, joka oli ilahtunut kovasti sitä, että henkilöni Maria Kallio ei suinkaan tapa sisälle eksyneitä kimalaisia, vaan pyydystää ne lasin ja pahvin avulla ja päästää ulos.
Nostin hämähäkin ja sen kallisarvoisen munan ulos, asetin ne varovasti seinustalle. En ole pyhimys, tapan paarmoja ja toisinaan hyttysiä. Hirvikärpäsiä inhoan syvästi. Mutta kun näin, kuinka hämähäkki käpertyi suojeleman munaansa, katosi viimeinenkin araknofobian häivähdys mielestäni. Mitä vähemmän on pelättävää, sen parempi.
