Serge Gainsbourg (1928–1991) oli ranskalaisen popmusiikin monikasvoinen ”dirty old man”, laulaja, lauluntekijä, näyttelijä, jazzpianisti, kirjailija, runoilija, elokuvaohjaaja ja ikuinen kapinallinen, jonka musiikillinen tuotanto ulottuu yli kolmen vuosikymmenen ajalle. Hänen kansainvälisesti tunnetuin hittinsä on yhdessä englantilaisen näyttelijättären ja Gainsbourgin tulevan vaimon Jane Birkinin kanssa tehty duetto Je T’Aime, Moi Non Plus (1969). Vaikka yksinomaan tämäkin kappale olisi lunastanut Gainsbourgille paikan popmusiikin historiassa, on hänen koko laajan tuotantonsa arvo ymmärretty ainakin Ranskassa.
Histoire De Melody Nelson (Philips, 1971) on Serge Gainsbourgin mestariteos. Se on oudon kaunis ja hypnoottinen konseptialbumi, joka kertoo keski-ikäisen ranskalaisen miehen ja alaikäisen englantilaisen tytön epäsovinnaisesta rakkaussuhteesta Lolitan hengessä. Vladimir Nabokovin Lolita olikin eräs Gainsbourgin suosikkikirjoista. Inspiraationa oli myös Jane Birkinin ja Serge Gainsbourgin oma romanssi. ”Melody on Jane, ilman Janea tätä levyä ei olisi olemassa”, Gainsbourg on todennut.
Albumi sisältää seitsemän kappaletta ja on kokonaiskestoltaan vain 28 minuuttia. Sointikuvan keskiössä on Gainsbourgin kuiskaava puhelaulu, jota säestää tiukka ja svengaava kitara-basso-rummut -kokoonpano. Kuorrutuksena liukuvat aika ajoin mukaan Jean-Claude Vannierin sovittamat maagisen tenhoavat jousi- ja kuoro-osuudet. Levyn huippuhetkenä on kappale Ballade De Melody Nelson, tuomitun rakkauden hypnoottisen kaunis ylistyslaulu, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.
Vaikka Histoire De Melody Nelsonmyi ilmestyessään vain hieman yli 15 000 kappaletta, sen vaikutus on ollut merkittävä. Ranskalaiset musiikkikriitikot kutsuivat albumia heti tuoreeltaan ”popaikakauden sinfoniseksi runoksi”. Se on nähty siltana sellaisten 1960-luvun lopun konseptialbumeiden kuten Pretty Thingsin SF Sorrow’n tai Beatlesin Seargeant Pepperin ja 1970-luvun mahtipontisten rock-oopperoiden välillä. Levy on ollut inspiraationlähteenä laajalle kirjolle muusikoita: esim. Beckin biisi Paper Tiger on kuin suoraan Melody Nelsonin sessioista reväisty ja myös Airin Moon Safari on sille paljon velkaa. Airin Nicholas Godin onkin todennut: ” Histoire De Melody Nelson -albumilla on monta puolta: soundi, sävellykset, selkeys. Se on erittäin selkeäsointinen levy: on vain yksi basso, yksi kitara, yhdet rummut, hieman jousia ja siinä se. Myös sanoitukset ovat loistavia. Sanoitukset ovat aina tärkeä elementti Gainsbourgin tuotannossa. Englantilaiset kuuntelevat yleensä vain musiikkia, mutta Serge Gainsbourgin sanoitukset ovat silkkaa runoutta. Hänen vaikutuksensa meihin on ollut tiedostamatonta, mutta hyvin voimakasta.”