Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Matkailuyrittäjä Matti Välitalo
 
Kategoriat:

Matti Välitalo aloitti työuransa matkaoppaana Saariselällä 1983. Monen vuoden ja usean eri koukeron jälkeen hän päätyi itse hotelliyrittäjäksi.

Matti on syntyperäinen ivalolainen. Hänellä on kaksi lasta, joista nuorempi, kohta 10-vuotias Pinja, asuu joka toinen viikko isänsä luona.

"Jokainen päivä on erilainen, mutta jokainen aamu on samanlainen. Herätys, pienimmälle puuro tai murot lautaselle, kouluun vienti ja sen jälkeen tullaan töihin", Matti kertoo arjen rutiineista.


Työ on rankkaa, mutta kivaa

Vaikka kiireisin kevätkausi on vasta tulossa, työn alla on jo tulevan talven suunnittelu. Matti omistaa Kieppi- hotellista yli puolet ja loput kuuluvat ranskalaisille ja belgialaisille yhtiökumppaneille. Matin mielestä kansainvälisyys on välttämättömyys: "Vieraita tulee pääosin Ranskasta, Japanista, Belgiasta, Italiasta, Englannista ja Saksasta..."

"Kun tulin töihin, täällä oli kaksi moottorikelkkaa, tänä päivänä täällä on varmaa 200 - 300 moottorikelkkaa", Matti kuvailee Saariselän kasvua. Kehityksessä mukana oleminen tuo hänelle iloa ja tyydytystä. Matti uskoo yhteistyön Norjan ja Venäjän kanssa lisäävän Lapin vetovoimaa. "Uskon että matkailun tulevaisuus koko Lapissa on upea!"


copyright YLE/videokuvaa

Onni on tila ja avaruus

"Suurin syy siihen, että olen täällä on tämä luonto. Jos ei tätä pakopaikkaa olisi, niin tuskin minäkään täällä olisin." Erätaitonsa Matti on oppinut enoltaan ja sedältään. "Ilman heitä en varmaan osaisi mitään", kalastusta ja metsästystä eli erästystä harrastava Matti kiittää.


Priima/Hilkka Nevala