Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muistatko, kun kouluissa järjestettiin raittiuskilpakirjoituksia?
 
Kategoriat:

Moni keski-ikäinen muistaa osallistuneensa raittiuskilpakirjoituksiin. Valtakunnalliset kilpailut olivat vielä 60-luvullakin osa koulujen raittiuskasvatusta. Usein oppilaille jaettiin etukäteen tutustuttavaksi raittiusaate-aineistoa, jonka pohjalta sitten kirjoitettiin viinan ja tupakan kauhistuksesta.

Helsinkiläinen dekkarikirjailija Ata Hautamäki muistaa hyvin ensi kosketuksensa raittiuskilpakirjoituksiin. ”Opin jo alle kouluikäisenä lukemaan. Isoisäni oli Turengin kansakoulun opettaja, ja sieltä koulukirjastosta poimin luettavakseni Turmiolan Tommi –kirjan. Tämän kirjan opit olivat varmasti mielessä, kun Käpylän kansakoulussa mahtipontisesti kirjoitin raittiusaatteesta.”

Ata Hautamäki arvelee kirjoitustensa olleen jopa niin mahtipontisia, ettei sijoitusta kilpailuissa herunut. ”Joka tapauksessahan niillä kilpailuilla hakemalla haettiin tuomitsevaa asennetta, ja tämä asenne minulla kyllä oli – kiitos Turmiolan Tommin."


copyright YLE/videokuvaa

Nykykoululaisia tämänkaltainen paasaava asenne taitaisi ärsyttää. Vielä nykyäänkin kouluissa toki puhutaan alkoholin ja tupakan vaarallisuudesta, mutta mukaan on tullut myös tuiki tärkeä huumevalistus. ”Kaiken näköisiä arvokkaita asioita tulisi oppia sisäistämään koulussa. Se, että kirjoittamisen kautta omakohtaisesti pääsisi prosessoimaan asiaa, olisi hyvä tie: saarnaaminen ei auta", toteaa Ata Hautamäki, joka on muuten entinen nuorisotyöntekijä.


Priima/Marjo Lundvall