Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Muistatko, kun kun miehet tervehtivät hattua nostamalla?
 
Kategoriat:

Menneinä vuosikymmeninä oli yleinen näky, että miehet nostivat hattua tavatessaan kadulla tuttuja. Hatut ovat vähentyneet, ja sen mukana myös tämä tapa. Parturimestari Bror Bäckström muistaa tavan kuitenkin hyvin.

"Hatun nostohan tarkoittaa sitä, että minä arvostan sitä henkilöä, jolle hattua nostan", Bror Bäckström sanoo. "Yleensä oli niin, että varsinkin naisia tavatessaan mies nosti hattua."

Parturialan grand old man, käsityöneuvoksen arvon saanut Bror Bäckström on viime vuosina miettinyt käytöstapoja enemmänkin. Mietteet on pistetty myös paperille. Hän on kirjan verran miettinyt, mistä miehen tyyli syntyy.

Alun perin tapa nostaa hattua on peräisin Ranskasta. "Tapa on aivan tuolta keskiajalta lähtöisin. Paljastamalla pää osoitetaan, ettei ole vihollinen. Se on jonkinlainen kunnioituksen ja antautumisen merkki."

HATUT JA MYSSYT

Hattujen käyttö on viime vuosikymmeninä selkeästi vähentynyt. Myssyt ja lippikset ovat korvanneet hatut. Ne tahtovat pysyä päässä silloinkin, kun ne olisi syytä ottaa pois. "Ennen vanhaan, jos vaikka tuli ruumissaatto vastaan hautausmaalla, niin hattu otettiin ilman muuta pois päästä. Sama koski tilannetta, jossa kuunneltiin kansallislaulua."

Bror Bäckström kertoo kaipaavansa hyviä tapoja, jotka hänen mielestään ovat yleisemminkin selkeästi katoamaan päin. "Esimerkiksi kouluissa voisi lisätä tapakasvatusta. Se on valitettavasti jäämässä vähän toisarvoiseksi. Kun yhteiskunta kasvaa ja tiivistyy, niin hyviä tapoja noudattaen kaikkien olisi mukavampi elää. Ne tavallaan antavat lisää tilaa ihmisille."

Priima/Regina Rask