Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Täydellinen nainen turvesaunassa
 
Kategoriat:

Ei sitä joka päivä sivele ihoonsa tuhansien vuosien ajan maatuneiden kasvien jätteitä. Turvesaunassa niin tehdään.

Aino-klinikka sijaitsee keskellä metsä-maisemaa Valkeakosken Metsäkansassa. Se on naistentauteihin keskittynyt lääkä-riasema, yhden naisen eli Leena Larvan yritys. Hän on hyvä esimerkki lääkäristä, joka on kiinnostunut potilaastaan kokonaisvaltaisesti

TUTKIMUSTA TURVESAUNASSA

Kiinnostus tautien ja vaivojen ennaltaehkäisyyn on synnyttänyt Aino-klinikalle myös turvesaunan. ”Turvekylpy sopii periaatteessa kaikille, mutta erityisen hyvin se sopii stressaantuneille ihmisille ja sellaisille, joilla on erilaisia särkyjä”, kertoo Larva.

Aino-klinikalla on myös tehty tutkimusta, jossa etsittiin viitteitä siitä, olisiko turvesaunomisesta apua vaihdevuosioireisiin. Kolmen viikon ajan 18 naista kävi turvesaunassa kahdesti viikossa. Testin aikana lähes kaikilla vaihdevuosioireet lievittyivät merkittävästi. Jatkotutkimuksia kuitenkin tarvitaan.

Seuraava tutkimus on tarkoitus toteuttaa suuremmalla ryhmällä ja ottaa verrokkiryhmäksi tavallisessa saunassa saunovat naiset.


copyright YLE/videokuvaa


MUSTANAAMIO SAUNASSA

Turvehoidot on tunnettu jo Rooman valtakunnan ajoista lähtien. Turve vilkastuttaa aineenvaihduntaa, parantaa ääreisverenkiertoa ja rentouttaa. Tärkeimpinä vaikuttavina ainesosina pidetään humushappoja ja fulvohappoja, joilla on kyky tunkeutua ihon läpi.

Keski-Euroopassa turvehoitoa annetaan turvekääreiden ja turveammekylpyjen muodossa. Tietysti me suomalaiset saimme ympättyä mukaan saunan.

Turvesaunominen alkaa lämpimällä suihkulla. Se jälkeen iho sivellään kauttaaltaan turpeella. Löylyssä saa viivähtää vain tietyn ajan, koska turvesaunominen on tavallista löylyttelyä rankempaa. Vettä pitää juoda paljon, myös saunomisen aikana.


VAATTEET PÄÄLLÄ PEITON ALLE

Turvesaunan jälkeen olo on samalla tavalla raukea kuin saunan jälkeen yleensäkin. Turve näyttää voimansa vasta iltapäivällä: Aikuinen nainen joutuu keskellä päivää kömpimään vaatteet päällä peiton alle. Turve tuudittaa tiedottomaan uneen. Stressi on painunut suolle, ainakin vähäksi aikaa.


Priima/Regina Rask