Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Työn mielekkyys
 
Kategoriat:

Marina Lindströmin menneisyyteen kuuluu näyttävä ura vaatebisneksessä. Tuotesuunnittelu ja moninaiset muut tehtävät mm. Seppälässä, Kinossa, Moda Groupissa ja Aleksi 13:ssa veivät naista myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Seitsemäntoista vuotta uran ja rahan perässä kuitenkin riitti Marinalle. Hän päätti ottaa uuden otteen elämäänsä ja on ollut tyytyväinen valintaansa.



MAAHANMUUTTAJIEN PUOLESTA

Jo Ruotsin työvuosinaan Marina havahtui näkemään, miten maahanmuuttajia kohdeltiin eriarvoisesti esimerkiksi työnhaussa. Kun hän oli palkkaamassa työntekijöitä uusiin myymälöihin, myymäläpäällikkö huomautti, ettei samassa liikkeessä voi olla enempää kuin yksi etnistaustainen työntekijä ”imagosyistä”. Kun hän myöhemmin vielä joutui Tukholmassa tilanteeseen, jossa hänen piti irtisanoa suuri määrä henkilökuntaa, toiveet erilaisesta työelämästä vahvistuivat.

Suomeen asetuttuaan Marina on toiminut aktiivisesti maahanmuuttajien hyväksi. Hän mm. toimii alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajana.


KAHVILA JA OMA VAATEMALLISTO

Suomessa Marina aloitti vuonna 2001 sukujuurillaan Kemiössä kahvilanpitäjänä. Café Ma´Cirque toimii kesäaikana viihtyisänä kuppilana, välillä järjestetään pienimuotoisia konsertteja ja yksityistilaisuuksiakin.

Marinan hyppyset eivät ole myöskään irronneet vaatemaailmasta: hän on luonut oman Cirque Kimito –malliston aikuisen naisen makuun. Vaattet teetetään Intiassa paikallisten, pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Työntekijöiden olot ovat kunnossa, ja heille maksetaan kunnollinen palkka.


copyright YLE/videokuvaa


ERILAINEN RUOKARAVINTOLA

Marina Lindströmin uusin aluevaltaus on Helsingissä toimiva Kimito Kitchen - afrikkalaiseen ruokaperinteeseen perustuva ravintola. Marina nauraa nähneensä kirjoituksen, jossa paikan pyörittäjiksi kuvailtiin ”kolme afrikkalaista mamaa…”. Koska kaksi naistyöntekijää ovat afrikkalaisia Marina arvelee itse olevansa se ”kolmas mama”.

Tämä yritystoiminnan pyörittäminen maahanmuuttajien kanssa tuntuu Marinasta hyvältä tavalta toimia.

Yrityksen iskulauseena on ”Eettistä, etnistä ja ekologista”. Ravintolatoiminnalla osallistutaan myös hyväntekeväisyyteen: viisi prosenttia vuotuisesta tuloksesta lahjoitetaan Solving Poverty Problems –yhdistyksen projekteihin.


ELÄMÄ KANTAA

Marina on huomannut, että suuri osa ihmisiä elää tänään valmistelemalla huomista. ”Jos siirtää unelmiaan jatkuvasti eteenpäin, ne eivät välttämättä koskaan toteudu”, hän muistuttaa.

Välillä Marina muistelee kaiholla aikoja, jolloin tilille rapsahtivat säännölliset, runsaatkin palkkatulot. Kuitenkin ne työt ja projektit, joita hän tällä hetkellä tekee ja suunnittelee, ovat mitä suurinta mielihyvää tuottavia. ”Menneitä voi muistella, mutta kaipuuta entiseen oravanpyörään ei ole”, Marina toteaa.


Priima/Marjo Lundvall