Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Ihmissuhteet
 

Tarja Cronbergin tanskalainen isoäitiys

Millaista on olla isoäiti, kun lapset ja lapsenlapset asuvat toisessa maassa, ja eivät ole biologisia? Tämän tietää työministerimme Tarja Cronberg.

 

Kansalaissodan trauma - puhumattomuuden umpisolmu

Punaisten ja valkoisten rintamalinjat nousivat vielä 60- ja 70-luvuilla monissa tilanteissa esiin ja näihin päiviin asti on monissa suvuissa ja perheissä vaiettu vuoden 1918 tapahtumista.

 

Studiokeskustelu kansalaissodan traumasta

Erikoistutkija Ulla-Maija Peltonen Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta on tutkinut suomalaisten kirjoituksia ja kansalaissodan traumaa.

 

Sotasukupolven kasvatus

Minkälaisia sodan kokeneet miehet olivat kasvattajina? Sodan pitkä varjo ulottuu meidän aikoihimme asti, uskoo yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala, itsekin talvisodan aikoina syntynyt.

 

IEVA:n kautta rakastuneet

Kesällä 1990 Oulun maatalousnäyttelyssä oli esillä kaikkea mahdollista maatalouteen liittyvää - traktoreista possuihin. Samaan aikaan kaupungissa olivat myös Kalevan kisat ja nämä kaksi tapahtumaa keräsivät yhteensä 130 000 vierasta. Mutta oli siellä muutakin näkemisen arvoista, nimittäin rakkauden koje IEVA.

 

Studiokeskustelu – sotasukupolven kasvatus

Kasvatustieteiden tohtori, professori Jouko Huttunen Jyväskylän yliopistosta on tutkinut isänä olemista.

 

Naisen onni löytyy arjesta

Koti ja perhe, ystävien kanssa harrastaminen sekä itsenäisyyden tunne. Suomalaisen aikuisen naisen yleisimmät onnen lähteet saattavat kuulostavat arkisilta, vaan antavat paljon.

 

Perhe, työ ja vaikuttaminen mahtuvat samaan päivään

Nastolalainen Satu Linttinen ehtii kadehdittavan paljon. Hän vastaa Nastolassa toimivassa Manna ry:ssä tukipalveluista ja ensiapukouluttaa. Hän on kunnanhallituksen jäsen ja monessa muussa luottamustoimessa.

 

Studiokeskustelu – luopuminen

Jokaiselle meille varmaan luopuminen tärkeistä ja merkityksellisistä asioista on tuskallista. Se mikä on koettu joskus tyydyttäväksi, siitä ei vapaaehtoisesti luovuta.

 

Studiokeskustelu miehen onnesta

Professori Göte Nyman Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisen miehen onnea yhdessä Martti Puohiniemen kanssa. Rakkauden ohjaama voima on se, joka miehen onnen rakentaa.