Väinö Kunnaksen lyhyt, mutta lupaava ura jäi vain vuosikymmenen mittaiseksi. Kunnas opiskeli maalausta kotikaupunkinsa Viipurin piirustuskoulussa ja jatkoi opintojaan Helsingissä. Perheen heikon taloudellisen tilanteen vuoksi Kunnas ei ryhtynyt täysipäiväiseksi taiteilijaksi vaan toimi mm. piirtäjänä Uno Ullbergin ja J.S. Sirénin arkkitehtitoimistoissa. Hän maalasi etupäässä lyhyinä aamu- ja iltahetkinä. Kunnaksen kuoleman jälkeen hänestä tuli Suomen taiteen nuorena nukkunut sankari: kirjoitettiin siitä, mitä hänestä olisi voinut tulla jos hän vain olisi saanut elää.

	»		Lue Väinö Kunnaksen taiteilijaesittely

	Kaupunki tulee 1926

Helsinki kasvoi 1900-luvun alussa huikaisevaa vauhtia. Kun asukkaita 1800-luvun lopulla oli ollut 65 000, oli väkiluku 1920-luvulle tultaessa jo kaksisataatuhatta asukasta. Rakentaminen oli vilkasta. 1920-luvulla vallitsi kaupungeissa ankara asuntopula. Puutalot saivat väistyä kerrostalojen tieltä. Kaupungin kasvun ja muutoksen voimakkuuden on täytynyt olla ravistelevaa Väinö Kunnaksen kaltaiselle visuaalisesti suuntautuneelle ihmiselle. Oman elinympäristön jatkuvan murroksen tarkkailu synnyttikin suomalaisen kuvataiteen ensimmäisiä kaupunkimaalauksia.

Olavi Paavolainen kirjoitti vuonna 1930 Kunnaksen muistonäyttelyn yhteydessä Tulenkantajat-lehteen, että Kunnas toi kaupungin suomalaiseen kuvataiteeseen. Näkemystä voidaan pitää liioiteltuna, sillä samaan aikaan myös Ragnar Ekelund kuvasi kaupunkinäkymiä. Kunnaksen Helsinki-aiheiset näkymät ovat kuitenkin merkittäviä kuvia kaupungin kasvusta.

Työ piirtäjänä arkkitehtitoimistossa vaikutti varmasti siihen millä tavalla Väinö Kunnas havainnoi muuttuvaa kaupunkia. Uuden uljaan kaupungin visiot piirustuslaudalla törmäsivät todellisuudessa vanhan ja uuden ristiriitaan. Kunnaksen maalauksissa uudet, mittakaavaltaan aivan erilaiset tylyt kerrostalot kohoavat maaseutumaisen vehreän pikkukaupungin keskelle. Kaupunkimaisema on autio, kaukana on tulenkantajien runoudesta tuttu kiihkeärytminen metropoli. Kuvissa on näiden kahden mittakaavan välinen jännite, murros ja kasvu. Tutkija Riikka Haapalainen analysoi mielenkiintoisella tavalla artikkelissaan Kunnaksen kaupunkiaiheisia maalauksia. Haapalainen kuvaa Kunnaksen maalauksia erilaisten mittakaavojen taisteluna, pehmeän ja kovan ristiriitana. Luonto katoaa maalauksesta: rakennetun maiseman kuvissa ei enää ylistetä luonnon voimaa, vaan ihmisen taitoa, kirjoittaa Haapalainen. Vaikka Kunnaksen maalauksissa ei näy ihmistä, ne ovat silti tulkittavissa ylistyksenä kaupungille ja ihmiselle: kaupunki on uskoa ihmiseen.

Väinö Kunnas kuvasi kuitenkin myös ihmisiä. Uudet kaupunkilaiset viettivät aikaansa kahviloissa. Kunnaksen kahvila-aiheisista maalauksista Jazz-orkesteri vuodelta 1927 on tunnetuin. Maalauksessa anonyymit ihmishahmot kuuntelevat riehakkaan orkesterin soittoa. Muotokuvaajana Kunnas tuli tunnetuksi Tulenkantajien muotokuvista. Mielenkiitoiseksi nämä kuvat tekee se, että ne maalattiin enne kuin tulenkantajiin kuuluneet kirjailijat tekivät läpimurtonsa. Muotokuvaajana Väinö Kunnasta pidetään 1920-luvun parhaana. Sarjan ensimmäinen maalaus on muotokuva Uuno Kailaasta vuodelta 1924. Kailaan lisäksi Kunnas maalasi muotokuvat kymmenestä tulenkatajien piiriin kuuluneesta kirjailijasta. Tunnetuin kuvista on Olavi Paavolaisen muotokuva, jossa Paavolainen frakkiin sonnustautuneena pitää maailmanmiehen tapaan savuketta imukkeessa oikeassa kädessään. Taustalla suurikokoinen kaktus tuo kuvaan oman, ironisen tunnelmansa. Kunnaksen kuvissa onkin yksinkertaisesti ja nopeasti kuvattu jotain oleellista ihmisen luonteesta. Ne ovat inhimillisiä ja psykologisesti tarkkoja kuvia kohteistaan.

Lähteet

Ars Suomen taide 5, 1990. Toim. Salme Sarajas-Korte. Otava, Helsinki.

Pinx. Maalaustaide Suomessa. Maalta kaupunkiin, 2002. Toim. Helena Sederholm. WSOY, Porvoo.

Wäinö Kunnas. Näyttelyluettelo, 1996. Toim. Taina Lammassaari. Hämeenlinnan Taidemuseon julkaisuja 2/1996. Forssa.