Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (2011)

Julkaistu perjantaina 06.07.2012 0 95

 

Laila Hirvisaarella on valta pimentää kokonainen kaupunginosa. Keväällä 1997 kirjakerhon jäsenet varasivat puhelimitse lippuja Hirvisaaren Katariina Suuri -näytelmään. Ylikuumentunut puhelinvaihde pimensi Helsingissä lähes koko Pasilan: sähköjä vaille jäivät mm. poliisilaitos, Oikeustalo ja Yleisradio.

 

Laila Hirvisaari syntyi Viipurissa Aarne ja Saimi Hirvisaaren esikoiseksi kesällä 1938. Tytär oli puolitoistavuotias, kun talvisota alkoi. Siitä isä selvisi hengissä, mutta sitten syttyi jatkosota. Keväällä 1942 Lailasta tuli sotaorpo, ja äiti-Saimista sotaleski. Isättömyys on leimannut Hirvisaaren koko elämää.

 

Lapsena Laila pakeni mielikuvitusmaailmaan. Siellä hän uskoi isän palaavan ja perheen elävän onnellisena yhdessä. Todellisuus ja unelmat sekoittuivat tytöllä ajoittain. Sukulaiset hämmästelivät kirkkain silmin narraavaa lasta, kunnes ymmärsivät hänen uskovan omiin sepustuksiinsa. Mummo antoi lapselle ruutuvihon. 8-vuotiaana Laila kirjoitti vihkoon haaveensa: minusta tulee isona kirjailija.

 

15-vuotiaana Laila oli kirjoittanut neljä romaania. Neljä lyijykynällä kirjoitettua tarinaa, joiden päähenkilöt kuolivat keuhkotautiin, tai muuten dramaattisesti. Alusta alkaen Laila kirjoitti tunteista. Hän lähetti tekstinsä Nuoren Voiman Liittoon saadakseen niistä palautetta. Ja sitä hän saikin. Tekstejä pidettiin keskinkertaisina, ja Lailaa kehotettiin lopettamaan kirjailijanurasta haaveilu. Masentunut tyttö noudatti tunnollisesti ohjetta, ja lopetti kirjoittamisen.

 

Kotiäidistä kirjailijaksi

Teini-ikäisenä Laila kaipaa isäänsä ja haaveilee pääsevänsä naimisiin viimeistään 18-vuotiaana. Eikä hän paljoa myöhästy: kirjallisuuskerhossa Laila tapaa Heikki Hietamiehen, ja nuoret kihlautuvat, kun ovat tunteneet toisensa vasta kolme päivää. Häitä juhlitaan toukokuussa 1958, Laila on vielä alle 20-vuotias. Vuoteen 2004 saakka Hirvisaari tunnetaan nimellä Laila Hietamies.

 

Nuori pari saa kolme tytärtä. Laila hoitaa lapsia ja ahmii kaunokirjallisuutta. Itsenäisyyspäivänä 1971 tekemistä kaipaava kotirouva kaivaa esiin vanhan matkakirjoituskoneensa, ja alkaa kirjoittaa noin 16 vuoden tauon jälkeen. Sadassa päivässä valmistuu Lappeenrantaan sijoittuva tarina, joka julkaistaan nimellä Lehmusten kaupunki (1972).

 

Paikallislehti teilaa teoksen. Historiallinen viihdekirjallisuus ei miellytä muitakaan kriitikoita. Mutta esikoisteos myy mainiosti, peräti 17 000 kappaletta. "Otavan kahdeksanneksi tähdeksi" kutsutun kirjailijan romaaneja on tähän mennessä myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta.

 

Kotiseutu ja historia kiinnostavat kirjailijaa

Hirvisaarelle tutkiminen on olennainen osa kirjoittamista. Hän on kiinnostunut kotiseutunsa historiasta; niinpä useimmat romaanit kuvaavat Karjalan lähihistoriaa. Fiktiiviset tarinat pohjautuvat historiallisiin faktoihin. Sankareina ja vallankäyttäjinä ovat usein vahvat, määrätietoiset naiset.

 

1990-luvulla Hirvisaari kirjoittaa Venäjän hallitsijasuvusta, Romanoveista, kaksi näytelmää. Erityisesti hän kiinnostuu Katariina Suuresta. Hän lukee kaiken käsiinsä saaman Katariina Suuri -materiaalin. Syksyllä 2011 ilmestyvä Minä, Katariina on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.

 

Faktojen ja mielikuvituksen yhdistelmä ei mahdu yksiin kansiin. Hirvisaari kertoo seuraavan kirjansa olevan nimeltään Me, Keisarinna. Kirjailija toivoo sitä kirjoittaessaan löytävänsä syyn sille, miksi 14-vuotiaasta saksalaissyntyisestä prinsessasta kasvoi laskelmoiva ja viekas yksinvaltias, joka hallitsi Venäjää 34 vuotta.

 

Hirvisaari pelkää, ettei mitään erityistä syytä löydy. Ehkä syy onkin Katariina Suuressa asunut pohjaton vallanhimo.

 

 

Laila Hirvisaari

• syntyi 7.6.1938 Viipurissa

• kirjoitti nimellä Laila Hietamies vuoteen 2004 asti

• kirjoittanut 41 romaania, 7 näytelmää sekä yhdessä tyttärensä Eve Hietamiehen kanssa kaksi tv-sarjaa

• professorin arvonimi vuonna 2002

 

Teksti: Olli Laine, Yle Kulttuuri

Kirjasarjan kymmenennessä ja viimeisessä jaksossa 16.8. Merja Ylä-Anttila keskustelee Laila Hirvisaaren kirjasta Minä, Katariina.

 

 

Lisää: 10 kirjaa vallasta

 

 

Suosittele95 Suosittelee

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä