Jari Salmi: Mies viestii voimaa ja heikkoutta

Julkaistu keskiviikkona 09.10.2013 3 30

Draaman ja viihteen monitekijä Jari Salmi on ohjannut ja käsikirjoittanut TV1:n neliosaisen Sata lasissa -sarjan, jossa kuvataan pohjoisen ihmisten, välillä kylmän karujakin polkuja. 

 

Sarjan hahmot käyttävät vähän väliä voimasanoja. Miksi näin, ohjaaja-käsikirjoittaja Jari Salmi?

”Kuvaan yhteisöä, jossa työnteon kulttuuri on aina ollut määräävin tekijä ihmisen identiteetissä. Työn tekeminen on ollut tapa reagoida kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Ihminen määräytyy sen kautta mitä hän tekee. Työ on periytynyt isältä pojalle, ja sen mukana arjen aherruksen keskellä käytetty kieli."

 

Salmen mukaan Sata lasissa -sarjassa ronski kielenkäyttö kuuluu yhteisön arkeen ja on osa sarjan henkilöhahmoja, joilla voimasanan käyttö on karannut käsistä. V-sana lipsahtaa huomaamatta vähän liian usein.

 

”Mies on tosissaan kun voimasana pärähtää. Se on viesti, että minua on nyt parasta kuunnella, ja puhuja nostaa oman asiansa tärkeyttä itselleenkin. Toisaalta se viestittää myös heikkoutta ilmaista muuten itseään.”

 

”Tällainen kielenkäyttö on jäänne menneiltä ajoilta. Se on kuvaus katoavasta tavasta olla olemassa. Tämän sarjan ihmiset – valitettavasti – alkavat muutenkin menettää paikkansa yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. He eivät ole osa sivistyneistöä, eikä heillä ole tapakasvatuksen tuomia apuja käytössään.”

 

”Ymmärrän hyvin, että liian usein kuultuna kirosana herkistää katsojan korvan. Toivottavasti näiden henkilöhahmojen inhimillisyys nousee heidän heikkouksiensa yläpuolelle.”

 

Lomautus- ja irtisanomisuutisista on tullut jokapäiväistä uutisvirtaa. Sata lasissa -sarjassa tehtaan yhden osaston koko porukka sai lomautuslapun.

”Lomautukset ovat kylmivää kertomaa tämän päivän Suomesta. Vartuin työläisyhteisössä ja tiedän, miten tärkeä merkitys työllä on koko ihmisen identiteetille ja koko hänen perheyhteisölleen. Muistan ajan, kun oli aina hieno uutinen kuulla lähipiirissä jos ja kun joku sai esimerkiksi kesätöitä paikallisesta paperitehtaasta. Sanottiin, että otettaan sille kun sisko pääsi sahalle töihin.”

 

Salmi itse on kokenut pätkätyön ihanuudet koko uransa ajan. ”Se, että välillä tehdään paljon tuotantoja, ja välillä on hiljaisempaa, ikään kuin kuuluu asiaan. Toki olen kokenut myös epävarmuuden tunnetta työn riittämisestä.”

 

”Ihmisille, jotka ovat olleet vuosia samassa työpaikassa ja lopputilin hetki koittaa, tilanne on täysin erilainen ja se hetki on karmiva. Voimia kaikille niille, jotka ovat saaneet tutaa tällaisen työn menetyksen hetken elämässään.”

 

Sata lasissa -sarjaa seuranneet saattoivat hieraista silmiään, kun ruutuun tupsahti huumorihahmo Pulkkinen. Mistä idea?

”Halusin katsoa, miten Pulkkisen hahmo toimii nimikko-ohjelman ulkopuolella. Oli hauska leikkiä ajatuksella, että Pulkkinen ilmaantuu jostain.”

 

”Pulkkinen on tärkein hahmoni huumoriajalta. Se kulkee mukanani aina, halusinpa tai en. Ei ole päivää, ettei joku kysyisi jotain Pulkkiseen liittyvää.”

 

”Otin hahmon sarjaan senkin vuoksi, koska halusin myös tutkia, mitä tapahtuu ihmiselle, joka yrittää tuotteistaa tärkeimpänsä. Kohtaus sisältää tunnetasolla asioita, joita itse olen kohdannut.”

 

Kumpaa teet mieluummin draamaa vai viihdettä?

”On vaikea eritellä kumpi olisi mieluisampaa tai tärkeämpää tekemistä, draama vai ns. viihteen tekeminen. Viihde sinänsä on aika laaja käsite. Itse puhun enemmänkin komiikan ja draaman mahdollisesta yhdistämisestä.”

 

”Toki pitää olla tarkkana, että asiat jotka ovat tärkeitä, pysyvät sellaisina. Kaikkea tapahtuvaa ei ole tarkoitus, tässäkään sarjassani, katsella koomisesta tai jotenkin oudosta kulmasta.”

 

Salmi yrittää rakentaa kaikkiin juttuihinsa dramaattisia ja koskettavia henkilöhahmoja ja tilanteita. Samalla hetkien pitäisi jollain tasolla myös viihdyttää katsojaa. ”Näin silloin, jos viihdettä ei ajatella pelkästään ihmistä ylhäältä alaspäin katsovana, naureskelevaa asennetta painottavana, ihmisen heikkouksille ja onnettomuuksille hihittelevänä huumorinlajina.”

 

”Kohtauksen tulokulma on minusta paras silloin, kun siinä on vakava ja koominen samanaikaisesti läsnä. Komiikka on omin tapani ilmaista itseäni. Mutta haluan rakentaa syviä ihmiskuvia.”

 

Sata lasissa -sarjassa korostuu miesten elämä. Naiset jäävät taka-alalle. Miksi tällainen ratkaisu?

”Miesnäyttelijät todellakin ovat tässä sarjassa enemmän esillä. Minusta kaikki näyttelijät – sekä miehet että naiset – tekevät hienoa syvenevää työtä. Sarja sisältää enemmän miesten elämään painottuvaa kerrontaa, ja se oli myös sarjan tarkoitus. Naiset ovat sarjan miesten elämässä voimakkaasti läsnä.”

 

”Sarja roolitettiin näyttelijöillä, jotka eivät ole koko ajan ruudussa, sekä muutamalla tähdellä. He olivat minulle ennestään tärkeitä näyttelijöitä. Hienoa, että kaikki miehet lähtivät mukaan, vaikka olin ohjaajana vähemmän kokenut tekijä. Siitä kiitos heille!”

 

”Puhuin henkilöhahmoista näyttelijäryhmälle mahdollisimman paljon. Kerroin keitä he ovat. Annoin pääohjeeksi, että hahmot ovat elämänsä vakavimpien kysymysten äärellä. Tärkeätä oli, että paperimiesporukka löytäisi toisensa, sillä he täydentävät toisiaan. He ovat yksi.”

 

”Tässä asiassa näyttelijäryhmä teki valtavan hienoa työtä, vähän vähemmän tehneet näyttelijät pääsivät hyvin mukaan, jämerien kaiken kokeneitten näyttelijöiden, matkaan. ”

 

Miksi olet halunnut sekä käsikirjoittaa että ohjata sarjan?

”Käsikirjoitin sarjaa suurella intohimolla sen teemoihin, ja syvällä kiintymyksellä sarjassa esiintyviin henkilöhahmoihin.”

 

”Hahmot edustavat osaltaan sitä lapsuuden pohjoisen perimää, joka kulkee mukanani. Toisaalta kaikki hahmot ovat keksittyjä. Olen sijoitellut heihin paljon omia tapoja olla ja elää. Koen, että monet hahmot edustavat näin myös minua itseäni. Tämä on se maailma, jonka halusin toteuttaa ja sellaisena kuin sen näen.”

 

Haastattelu on koottu katsojien Jari Salmelle esittämistä kysymyksistä ja Salmen kirjoittamista vastauksista. Alkuperäiset kommentit on luettavissa Sata lasissa -jutun yhteydessä.

 

 

Suosittele30 Suosittelee

keskiviikkona 09.10.2013

Sata lasista sarja on aivan loistava kuvaus suomalaisesta sielunmaisemasta. Kiitos tästä Jari Salmi ja Yle.

torstaina 10.10.2013

Hyvä sarja!

maanantaina 14.10.2013

Sarja oli hyvä. Vieläkin miettii, eilisen loppujakson jälkeen, että mitä mikäkin asia, tapahtuma ja milläkin tasolla tarkoitti. Katoavaa kansanperinnettä sarjassa ainakin oli sekä sitä mitä mies ajattelee taikka ei ajattele. Ja millaisia suhmuroita naisetkin voivat olla, joko sisäisestä pakostaan taikka vapaasta tahdostaan. Hyvä ja taas jälleen kerran aitoa pohjoisen mielenlaadun ja elämänvirran kuvaamista nauruineen ja itkuineen, vaikka suurin osa näyttelijöistä olikin etelästä kotoisin. Taitava ohjaaja saa kenestä vaan ja mitä vaan irti. Kiitos tekijälle ja tekijöille, hauskaa ja mieltälämmittävää ajateltavaa olivat kaikki neljä jaksoa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä