Tämä keskustelu on suljettu: et voi kirjoittaa uusia kommentteja.

12 tuntia fantasiaa isolta valkokankaalta

Juttuarkisto

12 tuntia fantasiaa isolta valkokankaalta

Julkaistu maanantaina 09.01.2012

YLE Kuvapalvelu

Kuva: Vaikka jyväskyläläinen Tutta Kesti on nähnyt Game of Thronesin ensimmäisen tuotantokauden jo kahdesti, hän ei voinut vastustaa houkutusta päästä tapaamaan muita faneja ja katsomaan sarjaa elokuvateatterin tehostein.

Lauantaina 7. tammikuuta elokuvateatteri Bio Rexin aulaan käveli punaista mattoa pitkin toinen toistaan paremmin pukeutuneita kutsuvieraita – heillä on turkissomisteita viitoissaan, haarniskoja, huppuja, saappaita ja solkia sekä komeita käätyjä kaulassa. Koko joukon olisi voinut helposti siirtäää ajassa taaksepäin sinne, missä kuninkaat hallitsivat vasallejaan ja linnanrouvat ritareitaan vuosisatoja sitten.

Ja se oli TV2:n järjestämän katselumaratonin ideakin: näytöksessä esitettin yhteen putkeen koko ensimmäinen tuotantokausi HBO:n tuottamasta Game of Thrones -sarjasta.

Game of Thronesista tuli viime vuoden aikana ilmiö Suomessa. Hullaantumisilmiö rytisi läpi omankin kaveripiirini: Loistavat näyttelijänsuoritukset, polveileva juoni ja hallittu draama, joka ei sorru saippuaoopperan tasolle, yhdistyvät sarjassa saumattomasti fantasiaan eikä sen fanittaminen katso ikää. Näin syksyllä yhden jakson ennakkoon, ja koukutuin välittömästi. Tätä on pakko saada lisää!

YLE Kuvapalvelu

Kuva: Tikkurilan teatterissa vaikuttava kuninkaan mies Risto Uusikoski tuli mukaan ”paikkaamaan aukkoa sivistyksessä”.

Urheiluhulluille ja musiikin ystäville on omat tapahtumansa, mutta fantasiaa fanittaville yhteiset kerääntymiset ovat harvassa. Saara Marttila matkusti faniviikonlopun vuoksi Tampereelta Helsinkiin.

– Totta kai tulin paikalle, kun kerrankin on tarjolla jotain fantasiahässäkkää, jossa voi yhdessä nauttia, pukeutua ja jakaa kokemusta.

En voi olla ihailematta Saaran talonpoikaistyylistä pukua, joka on viimeistelty pienillä yksityiskohdilla: viitan kiinnittävän rautasoljen on takonut Saaran isä. Uumalla roikkuvasta juomasarvesta Saara puolestaan hörppäsi hääpäivänään avioparin ensimmäiset yhteiset kuohuvat.

Game of Thrones -sarjasta Saara oli vain kuullut huhuja etukäteen.

– En halua ladata verkosta mitään tai hankkia maksukanavaa, joten nyt tulee yllätyksenä kaikki!

Moni muukin oli lähtenyt katsomaan jo kulttiasemaan noussutta sarjaa ennakkopuheiden perusteella. Espoolainen Noora Ehtamo halusi tieten tahtoen säilyttää jännityksen.

– Haluan kokea sarjan visuaalisesti uutena. Kirjat saatan lukea sitten jälkeenpäin.

Nooran houkutteli paikalle superfani Lauri Iltanen. Hän on lukenut kaikki Tulen ja jään laulu -kirjat, joihin sarja perustuu.

YLE Kuvapalvelu

Kuva: Sini Neuvonen (vas.) ja Meerit Heiskanen ovat kovan luokan fantasiafaneja sekä työssä että vapaa-ajalla. He etsivät uutta luettavaa kirjavalikoimiin ja pitävät yllä Espoon kirjaston fantasiablogia.

Vaellellessani keskellä faneja alan ymmärtää sitä yhteishenkeä, jonka yksi tv-sarja ja seitsemän vallasta taistelevan aatelisperheen jäsenet voivat ympärilleen luoda. Kerrankin saa ihan rauhassa fanittaa ja puhua hahmoista kuin elävistä ihmisistä! Eikä tarvitse olla roolipelaaja tai fantasiafani saadakseen tunnelmasta kiinni: Ensimmäisellä tauolla olen jo itsekin sisällä juonessa ja otan vahvasti kantaa valkokankaan tapahtumiin.

Itse en voi jäädä katsomaan ensimmäisen tuotantokauden puolille öin venyviä jaksoja loppuun, vaan hölkkään harmistuneena bussiin kesken kahdeksannen jakson. Kevään aikana olen tuskin ainoa, joka liimautuu tv-ruutuun kiinni – pakkohan se on loppuun nähdä!

Myöhemmin kuulen ystävältäni, että tosifanit eivät jättäneet salia ennen kuin viimeinenkin kuva oli hiipunut valkokankaalta. Ainoa mitä ystäväni kaipasi näytöksessä oli hänen oma mukava ja pehmeä sohvansa.

Elokuvateatterin kovat tuolit ovat kuitenkin pieni hinta valkokankaalla esitetystä maratonista – siitä fanit olivat näytöksen päätteeksi aivan yhtä mieltä!

Teksti ja kuvat: Linda Lappalainen

Game of Thrones -maratonin kuvia TV2:n Flickrissä

HBO-näytöksissä jaettiin fanipalkintoja

Game of Thronesin ensimmäinen tuotantokausi loppui 15.3. Toinen kausi käynnistyy alkuvuonna 2013.

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä