Kakkonen kertoo
Latelan jätkät omin ja toistensa sanoin
Julkaistu keskiviikkona 09.04.2014
.jpg)
Latelan toisella kaudella kehiin nousevat uudet autoprojektit, mutta sarjan ytimessä ovat edelleen ystävyys ja aivan omanlaisensa elämäntapa. Haastattelussa sarjan kaikki kahdeksan päähenkilöä.
Juttuarkisto
#lovemillan toinen kausi myös Kakkosella
Julkaistu maanantaina 09.12.2013

Uudet jaksot Areenassa 8.12. alkaen ja tv:n puolella arkisin klo 18.45.
Juttuarkisto
Huipulla: Kolmen urheilijan elämää lähikuvassa
Julkaistu sunnuntaina 08.12.2013

Mikko Ilonen, Tuuli Petäjä-Sirén ja Jarkko Nieminen avaavat kuusiosaisessa sarjassa arkeaan kameroille.
Ajankohtaista
Game of Thrones: Neljäs kausi joulukuussa 2014
Julkaistu torstaina 05.12.2013

Haastattelussa Tulen ja jään laulu –romaanisarjan kustantaja-kääntäjä Satu Hlinovsky.
Juttuarkisto
Ääliö ulkomailla Marco Polon jalanjäljissä
Julkaistu keskiviikkona 04.12.2013

Ricky Gervais lähettää Karl Pilkingtonin vielä yhteen reissuun, jolla on mukana myös Warwick Davis.
Kakkonen kertoo
Joulupukki, Iron Sky, J. Karjalainen ja Robin
Julkaistu sunnuntaina 01.12.2013

Kakkosen joulupöytä on katettu musiikilla, elokuvilla ja lastenohjelmilla. Otsikossa mainitun trion ohella juhlakautemme hahmoja ovat mm. Madonna, Isac Elliot, Peppi Pitkätossu, Lumiukko ja Tonttu Toljanteri.
Kakkonen kertoo
Katsojien valitsema itsenäisyyspäivä
Julkaistu torstaina 28.11.2013
.jpg)
Erikoisohjelmistossa mm. elokuvat Niko - lentäjän poika ja Jos rakastat, Solsidan-putki, dokumentit Kovasikajuttu, Finnsurf ja Docventures esittää: Rouva presidentti sekä Lordi! 12 pisteen syrjähyppy ja Jääkiekon MM-finaali 2011.
Ajankohtaista
Tartu Mikkiin tuplaantuu vuonna 2014
Julkaistu tiistaina 26.11.2013

Uudessa Jatkot-osiossa kuullaan 3.1.2014 alkaen illan artistivieraiden hittejä, suosikkicovereita ja juttelua musiikista juontaja Sami Hintsasen kanssa.
Kakkonen kertoo
Toisen kauden Teiniäidit esittelyssä
Julkaistu maanantaina 18.11.2013

"Toivottavasti meidän elämästä saa sarjassa mahdollisimman realistisen kuvan". Paljon puhuttaneen sarjan kahdeksassa uudessa jaksossa tavataan nuoret äidit Demi, Roosa, Sanna ja Sarita lapsineen.
Ajankohtaista
Hannah katsojien ylivoimainen Girls-suosikki
Julkaistu lauantaina 09.11.2013

Pyysimme teitä kertomaan, mikä Girls-hahmoissa ihastuttaa ja ärsyttää. Parhaat perustelut palkittiin avauskauden dvd-boksilla.

