Pieni talo preerialla tulee vielä kolmesti

Juttuarkisto

Pieni talo preerialla tulee vielä kolmesti

Julkaistu tiistaina 24.11.2009

Päivitys 5.5.2011: Pieni talo preerialla -sarjan toistaiseksi viimeinen uusintakierros päättyy 11.-13.5., jolloin esitetään alla mainitut pitkät jaksot 10.25 alkaen.

Moni katsoja on kysynyt, mihin jäi Pieni talo preerialla -sarjan "kymmenes tuotantokausi" eli kolme elokuvapituista osaa, jotka oikeasti päättävät tarinan. Jaksot esitetään Kakkosella seuraavasti:

26.12. klo 12.15 Kuin silloin ennen (Look Back to Yesterday/USA 1983). Charles ja Albert palaavat jännittynein mielin Walnut Groveen, mutta kaupunki on ajautunut huonon sadon takia taloudellisiin vaikeuksiin. Albertin terveys alkaa horjua.

27.12. klo 12.25 Kidnappaus (Bless All the Dear Children/USA 1984). Kaksivuotias Rose kaapataan jouluvilinässä ja tyttöä etsitään hartaasti, mutta turhaan. Rautatieasemalta löytyy kuitenkin johtolanka. Nels teroittaa Nancy-tyttärensä mieleen joulun sanomaa.

28.12. klo 12.15 Viimeiset jäähyväiset (The Last Farewell/USA 1984). Charles ja Caroline jättävät lapsena Tess-tädin vahdittaviksi ja lähtevät unelmamatkalle Walnut Groveen. Ahne liikemies on kuitenkin päättänyt ottaa koko kaupungin yhtiönsä omistukseen.

Ingallsin perheen elämää Yhdysvaltojen keskilännessä 1800-luvun lopulla seurannut Pieni talo preerialla uusittiin 27.1.2008 alkaen.

Toivesarja lienee inflaation kärsinyt käsite, mutta ainakin tässä tapauksessa se piti paikkansa.

Yksin sarjan loppumisesta tuli kanavalle valtavasti palautetta - useimmat viesteistä valveutuneita huomioita siitä, että 12. marraskuuta esitetty jakso ei ollut viimeinen jakso, vaikka se virallisesti tv-sarjan päättikin.

Kommentit

sunnuntaina 29.11.2009

Hienoa, että tv2 on esittänyt tätä vanhaa koko perheelle tarkoitettua sarjaa. Tämän päivän elämäänkin paljon opettavaisia tilanteita on sarjassa saatu seurata. Oma 7v poikani on ollut myös ihastunut sarjaan. Puhuu Ingalsin perheen asioista,kuin olisivat joku tuttava perhe. (" Äiti, laura pääsi töihin jne...)
Tämän tyyppisiä ohjelma valintoja lisää...

tiistaina 01.12.2009

Pieni Talo Preerialla on kuin keidas erämaan keskellä, näiden nykyisten höpöhöpö ihmissuhdesarjojen keskellä piristävä poikkeus. Katson enemmän kuin mielelläni. Ja vaikka en vuorotyöni vuoksi joka kerta ehdi sarjaa katsoa,en putoa kelkasta kun melkein jokainen jakso on oma tarinansa.

maanantaina 14.12.2009

Upea juttu että näytitte sarjan ja vielä nämän kolme elokuvaa!Kiitos!

maanantaina 14.12.2009

Ihana sarja hitsi että se loppu, oisin voinu katsoo pientä taloo vaikka maailman ääriin!!!!!!!
ps. kaikki on ihania, mut Laura ja Almanzo on ihan parhaita! :)

tiistaina 15.12.2009

Joo kiva et näytetään vielä, mutta mulla meni vähän ohi kun sitä näytettiiin kesällä ja syksyllä joka arkipäivä, en ehtiny kattoo joka jaksoo joten en oikein ole kärryillä.... :D

torstaina 17.12.2009

Sarjan pilottijaksoa ei jostain syystä ole näytetty. Siinähän kerrotaan Ingalsin perheen ajoista ennen Walnut Groveen tuloa. Eikö uskollisia katsojia voisi palkita vielä tällä historiallisella herkulla?

-AM

perjantaina 18.12.2009

Hei ihana sarja, voi kun saisitte hommattua esittämättömiä jaksoja lisää. Todellakin parempaa viihdettä kun esim. Kauniin ja rohkeat! Ylen ohjelmat muutenkin laadukkaita ja hyviä versus MTV3 hömpäjututhin!
Hyvää Joulun odotusta YLEN väelle ja niiden "söpölle" TJ:lle (toimitusj.)
Rouva Tuusulasta

perjantaina 25.12.2009

Toivon kovasti että Pieni talo preerialla ohjelmaa näytettäisiin vielä se on lempiohjelmani!!
Voisitte vaikka aloittaa esittää sarjaa ihan alusta (ensimmäisestä jaksosta eteenpäin...)
(olen katsonut lähes jokapäivä (koska jäin koukkuun) niin hyvä ohjelma on. Toivon että sitä näytettäisiin vielä lisää)

Tyttö 11v ♥

sunnuntaina 27.12.2009

Hei ja kuten muutkin kommentoivat, kiitos ihanasta uusinnasta Ylelle. On aikanaan luettu kirjat ja katsottu TV-sarjat ja aina vaan tätä jaksaa katsoa. Hyvää vastapainoa kaupallisten kanavien hömppäohjelmille, tässä on ajatusta mukana. Kiitos lisää tämän tyyppisiä ohjelmia.
Terveisin toinen rouva Tuusulasta

maanantaina 28.12.2009

Tätä sarjaa tulee todellakin ikävä! Toisaalta voisi kyllä ostaa sarjan jokaisen tuotantokauden ja katsella sitä sitten. :)

maanantaina 28.12.2009

Kiitokset uusinnoista, joita jo vuosia ehdin odotella. Harmillisesti sarjaa näytettiin epäsäännöllisinä päivinä, joten jaksoja jäi tämän vuoksi näkemättä. Kaikkein eniten kuitenkin harmittaa, että nämä joulun jälkeen uusitut viimeiset pitkät jaksot menivät kokonaan ohitse. Olisi mahtavaa, jos nämä 3 osaa voisi nähdä vaikka ylen areenan kautta, koska uusitaan siellä paljon turhempiakin ohjelmia.

maanantaina 28.12.2009

Ihanaa kun Pieni talo preerialla elokuvat tulivat näin joulun alla! Harmi vaan että missasin kaksi ensimmäistä... Joten olisi todella mukavaa jos nämä elokuvat voitaisiin näyttää uudelleen tai vaikkapa koko sarja alusta alkaen, kun on se niin ihana sarja, jota kovin monet jäivät kaipaamaan.

maanantaina 28.12.2009

Sarjan jaksoille on vielä yhdet esitysoikeudet jäljellä, ja eiköhän ne jossain vaiheessa myös käytetä!

Miika Jalonen / TV2

maanantaina 28.12.2009

Sarjan jaksoille on vielä yhdet esitysoikeudet jäljellä, ja eiköhän ne jossain vaiheessa myös käytetä!

Miika Jalonen / TV2

– mnobleman

_________________________________

Niinkö?? Tarkoittaako se sitä että koko sarja näytetään vielä jossain vaiheessa kokonaan?? Toivottavasti! Minä rakstan tuota sarjaa!!! Olen katsonut melkein jokaisen jakson!! ♥

tiistaina 29.12.2009

Voi näyttäkää ihmeessä pikauusintana ne kolme elokuvaa!!Tulihan jaksoistakin aina uusinnat...tai laittakaa areenalle.Missasin kaikki!Seurasin sarjan kokonaisuudessaan taas näin nelikymppisenä ja nyt harmittaa kun en missään edes nähnyt mainostettavan,että esitätte elokuvatkin vielä sarjan jo loputtua.Uusinnat äkkiä kehiin ja hyvä ennakkomainonta vaikkapa kotimaisten draamasarjojen yhteyteen.Voisinpa veikata,että draamasarjojen yleisö on myös preeriafania kansaa!

keskiviikkona 30.12.2009

Iso kiitos siitä, että esititte sarjan! Pieni talo on upea ja lämminhenkinen sarja. Olisi todella mukavaa, jos sarjan pilottijaksokin voitaisiin esittää joskus, sitä kun ei ole edes DVD-boxissa.

sunnuntaina 14.03.2010

Rakastan tätä tv-sarjaa. Lapsena katsoin sarjaa vieläkin tänä päivänä aikuisena en kyllästy koskaan lempisarjaani, ostaisin joskus dvd-bokseja katsoa kaikki uudestaan on ihana katsoa lämminhenkisiä ja aitoja näyttelijöitä. Lauran kirjoittamat kirjojakin lukennut.

sunnuntaina 21.03.2010

Olisi kyllä kiva jos ne kolme viimeistä jaksoa/elokuvaa tulisivat telkkariin uusintana tai edes areenalle. En nähnyt yhtäkään, koska vietin koko joulu- ja tammikuun Australiassa. Uusintaan siis! :D

maanantaina 22.03.2010

Sarjan kolmas esityskierros käynnistyy tulevana kesänä aamusarjana (aloitus näillä näkymin 21. heinäkuuta) ja nuo kolme pitkää esitetään sarjan päätteeksi kuten edellisellä kierroksellakin.

MJ / TV2

tiistaina 23.03.2010

Kun seuraava esityskierros alkaa, voisiko sen alkuun saada myös ne jaksot (3 muistaakseni), jotka kertoo mitä tapahtui ennen tämän sarjan alkua. Ne näytettiin 1-2 vuotta sitten, ja oli hyviä nekin vaikka olikin eri näyttelijät. Kokonaisuus olisi kiva nähdä!

sunnuntaina 11.04.2010

Mikäs tuo eilen aamupäivällä esitetty Pieni talo preerialla -jakso oikein oli? Satuin vaihtamaan kanavaa juuri oikeaan aikaan ja katsoin sitten jakson, mutten missään vaiheessa tunnistanut sitä. Olisi kiva tietää, että mikä ihmeen jakso tuo oli, joka esitettiin näin ''irrallaan'' muista.

maanantaina 12.04.2010

Kyseessä on uusintana esitettävä kolmiosainen minisarja vuodelta 2005 eli hivenen uudempi tulkinta, jolla ei ole muuta tekemistä tämän alkuperäisen sarjan kanssa kuin sama aihe.

MJ / TV2

lauantaina 14.08.2010

pienitalo preeriasta puuttuu dvd:Nä kun he teki talon jossa edvart tuli eka kerran kylään.ja he sammuttivat tulta.ja eläimiä oli yks hevonen,varsa ja koira....sen jälkeenne muutti pieneen taloon jonka carles teki.

torstaina 02.09.2010

Miksi Yle ei näytä kaikkia jaksoja sarjasta? esim. Child of Pain jakso jäi jo näyttämättä. Kai lasten ja nuorten (ja aikuisten) on kohdattava myös niitä elämän epämielyttävimpiäkin asioita ja mikä olisikaan parempi tapa kuin lämminhenkinen ja opettavainen tv-sarja. Tietääkseni nyt esittämättä jätettävät/jätetyt jaksot näytettiin Suomessa 70-luvulla jolloin niitä ei ilmeisesti koettu liian "rankoiksi". Luulisi ettei myöskään 2000-luvulla, vai pumpulissako niitä lapsia nykyään kasvatetaan...

perjantaina 07.01.2011

Hyvänen aika; TV2 on todellakin sensuroinut myös tätä sarjaa. Uskomatonta. Miksi YLE ostaa sellaisia sarjoja, joiden kaikkia osia se ei halua näyttää? Kuka näistä "sensuroinneista" TV2:lla vastaa - joku kahvihuoneraatiko?

maanantaina 10.01.2011

Kuten True Blood -ketjussa jo kerroin, sensuroinnnista ei ole kyse. Puhumattakaan, että jotenkin erityisesti haluaisimme jättää osia pois!

Tällä uusintakierroksella neljä jaksoa jää esittämättä kahdesta syystä:

1. Sarjan esityspaikka on ollut aamupäivisin, mutta neljä osaa sai K13-merkinnän, jolla varustettuja ohjelmia ei saa esittää ennen iltaseitsemää.
2. Esityspaikan raivaaminen, siitä tiedottaminen ja muut järjestelyt yksittäisille jaksoille iltaseitsemän jälkeen eivät ole olleet resurssiemme puolesta mahdollisia.

Pahoittelemme ja harmittelemme asiaa aivan yhtä lailla. Toivoisimme kuitenkin kohtuullisuutta myös katsojilta: Pieni talo preerialla on esitetty vuosien varrella useasti ja tälläkin kertaa siitä nähdään 198/202 jaksoa.

Miika / TV2

tiistaina 11.01.2011

Eikö asrjaa voitaisi laitaa vaikka areenaan, kun käyn koulussa ja meinaapi mennä jaksot ohi.. :))

T: 12v tyttö ♥

tiistaina 03.05.2011

Miika/TV2, ymmärsinkö oikein että pieni talo preerialla esitettiin nyt viimeistä kertaa, kun tässä viestiketjussa mainitaan että on enää yhdet oikeudet jäljellä? Eikö siis enää koskaan nähdä tätä upeaa sarjaa Ylen kanavilla?

t. epätoivon vallassa

tiistaina 03.05.2011

Hei,

älä sentään ihan epätoivoon ajaudu!

On totta, että tämän uusintasopimuksen esitysoikeudet on nyt käytetty.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sarjaa vielä joskus voitaisi esittää.

Tuskin ihan lähiaikoina, mutta varsin mahdollisesti joskus myöhemmin.

Miika / TV2

torstaina 12.05.2011

Ihana sarja, jonka onnistuin nyt näkemään lähes täydellisesti. Kiinnostaisi tietää, miten sarjan "Uuden alun" jaksojen käsikirjoitus- ja tuotantotiimi erosi "alkuperäisistä" jaksoista, sillä uusista paistoi läpi tietynlainen nykyaikainen sensaatiohakuisuus (Albertin morfiniriippuvuus) ja korniuskin (joulun tähti johdatti kadonneen pojan jäljille).

sunnuntaina 15.05.2011

Olen jo 40 täyttänyt ja uusinta kierroksella preerian tapahtumia seurannut. Monesti hyvin paatoksellista draamaa, mutta niin mielettömän ihana. Tuo viimeinen jakso sai kyyneleet silmiin. Uskon varmasti, myös näyttelijöiden itkeneen aidosti heidän ampuessa kaupunkinsa alas. Talven aikaan löysin erään fanin suomalaiset sivut Pieni talo preerialla -sarjasta. Äärimäisen kattavat. On tekijä tehnyt valtavan työn. Löytyy taustamateriaalia, faktoja ja fiktiota. Käykää ihmeessa tutustumassa:

http://www.kolumbus.fi/pienitalopreerialla/KEHYS-tv.htm

Uskon ettette pety, päinvastoin. Saatte valtavasti herkkullusia hetkiä lepisarjanne parissa. Minäkin palaan noille sivuille aina uudelleen ja uudelleen.

JA kiitos YLE, tästä sarjasta. Kiitos YLE, myös Sydämen asialla- sarjasta. Näiden takia kannattaa maksaa tv. lupansa. =))
-annika-

torstaina 26.05.2011

Rakastan sarjaa ja toivoisin hartaasti ,että jaksoja alettaisiin näyttämään aivan alusta saakka, sillä olen nähnyt suurimman osan vain uusimmista jaksoista; Little House on the Prairie whit new beginning. Ne ovat aivan mahtavia mutta haluisin kokea Lauran ja Maryn lapsuuden ilot, jolloin ei sen suurempia murheita ollut. Toivottavasti sarja palaa taas ruutuun, ilman sitä päivät tuntuvat niin tylsiltä.

maanantaina 05.09.2011

voi että se on ihana jakso!! olen jopa monta kerta lintsannut koulusta jotta vain voisin katsoa sitä jaksoa.heheheh=) (tiedän se on huono juttu mutta kun se on vain niin hyvä sarja).
jos joskus saan sitä koko sarjaa tekstitysten kanssa niin vaikka se olisi miten kallis niin ihan sata varmasti ostan!! se on vain niin ihanaaaaaa... en vain löydä sitä netistä!!! en tiedä miten löydän sitä?? jos saan sen joskus ostettua katson varmaan joka päivä sitä!!=)
mun mielstä toi caroline on todella ihana!
voi että se on paras sarja mitä olen ikinä nähnyt!1!! koskaan ei tule yhtä parasta sarjaa siis ei koskaan!

keskiviikkona 12.10.2011

Antaa tulla vaan uusintana aina uudelleen. Pieni talo on aina yhtä ihanasti viihdyttävä ja rakas sarja kuin esim. Onnen päivät. Niissä kummassakin on sitä jotakin. Kun olet jakson katsonut, tunnet jotain hyvää ja kultaista nähneesi. Pieni talo preerialla vetoaa tunteisiin, ja on äärimmäisen hyvä sarja niin nuorille kuin vanhemmillekin katsojille.

torstaina 10.11.2011

Tää on mun lempi ohjelma. Meillä on näitä jakson cd-levyjä 8 tuotantokauteen asti, ja hassuissa kohdissa koko perhe nauraa ja jaksot ovat tooooosi kivoja. Näyttelijät ovat myös upeita!!!!!! Laittakaa vaan jaksot uudelleen, ja uudelleen menemään......(=

maanantaina 20.05.2013

Vaikka tämä aiheketju / Sarja on vanha ja eikä esitetä enää YLE2 kanavalla.
Jotkut valittavat kommenteissa, että YLE2 ei ole esittänyt kaikkia jaksoja.
Näitä on nimittäin useampia kuin tuo Miikan mainitsemat neljä.
On olemassa eräs paikka jossa voi katsoa nämä puuttuvat jaksot sekä täysin sensuroimatton pilottijakson. Kun vertaa Suomessa julkaistuun DVD-versioon.
Siis jos vain englanninkieli on hallussa....nimittäin Youtube.
Sinne vain sarjan nimi ja jakson nimi, niin löytyy kokonaisia jaksoja joista tosin osa pilkottu on useampaan osaan.
Niin ja sarjan faneille suosittelen suomalaisen kaverin tekemiä fanisivuja jos haluaa lukea taustatietoja tästä sarjasta.
http://www.kolumbus.fi/pienitalopreerialla/
Sivut valittevasti toimivat parhaiten Internet Explorer selaimella.


Muualla Yle.fi:ssä