Boforin maailma syntyy virtuaalistudiossa

Kakkonen kertoo

Boforin maailma syntyy virtuaalistudiossa

Julkaistu maanantaina 16.05.2011

YLE Kuvapalvelu

Boforin kaupunkia on esitelty aiemmin agenttisarja Operaatio Hurrikaanissa. Nyt Bofori näyttäytyy täysin uusiutuneena ensi syksynä alkavassa, kaupungin nimeä kantavassa tv-ohjelmassa ja nettipelissä.

Niin ikään agenttimaailmaan sijoittuvia, mutkikkaita tehtäviä on koko kevään ajan kuvattu virtuaalistudiossa Tampereen Tohlopissa.

- Vihdoinkin pystymme näyttämään Boforin sellaisena, kuin olemme sen itse alusta asti visioineet, iloitsee tuottaja Jari Mäkipää.

Realismin rajat eivät tule vastaan virtuaalistudion sähköisissä lavasteissa. Periaatteessa kaikki on mahdollista ja studioon voi luoda vaikka kuinka mielikuvituksellisia miljöitä.

- Tällaisia kuvauspaikkoja ei yksinkertaisesti löytyisi Tampereelta - tai koko Suomestakaan, toteaa ohjaaja Jyrki Laaksonen (kuvassa yllä vasemmalla ja alla oikealla).

- Säästämme myös arvokasta aikaa, kun emme joudu suhaamaan kuvausautojen kanssa paikasta toiseen, Mäkipää lisää.

Virtuaalistudio on tila, jonka seinät ja lattia on maalattu yhdellä ja samalla kirkkaanvihreän sävyllä. Näyttelijät esiintyvät niin sanotusti tyhjän päällä, sillä heidän ympärilleen piirtyvä sähköinen lavaste syntyy vasta tietokoneen sisällä.

YLE Kuvapalvelu

Virtuaalistudio eroaa perinteisestä nk. green screen –tekniikasta siinä, että virtuaalilavastus todella elää kameran liikkeiden mukaan aivan kuin se olisi todellinen, fyysinen lavaste. Ja kuitenkin se on vain pikseleitä.

Studion katossa on infrapunakameroita, jotka seuraavat jatkuvasti studiokameroiden sijaintia. Tämän tiedon saatuaan tietokone pystyy reaaliaikaisesti laskemaan, miltä sähköisen lavasteen sillä hetkellä tulee kuvassa näyttää.

Useisiin virtuaalilavasteisiin yhdistetään myös jonkin verran fyysisiä lavasteita ja rekvisiittaa. Esimerkiksi Boforin suosituimmassa kahvilassa on todellinen tiski, pöydät ja tuolit – ja sumppikin hörpätään oikeasta kupista. Sen sijaan lattiat, seinät, ikkunat ja niiden takana kohoavat pilvenpiirtäjät ovat olemassa vain virtuaalitodellisuudessa.

Tohlopin virtuaalistudiossa on viimeisten parin vuoden aikana tehty paljon lastenohjelmaa, kuten kestosuosikki Pikku Kakkosta ja tiedeohjelma Aivokeskusta. Myös muutama muu tuttu ohjelma on loikannut virtuaalimaailmaan, kuten Poliisi-TV, Silminnäkijä ja Peliuutiset.

Bofori on ensimmäinen tuotanto, jossa virtuaalistudiota käytetään näin laajamittaisesti draaman kuvauspaikkana. Koska erilaisia lavastuksia on jopa seitsemänkymmentä, on tuotannossa päästy keksimään innovaativisia ja tehokkaita ratkaisuja. Miljööt ovat yhteistyössä luoneet lavastussuunnittelijat Minna Wallenius ja Tapio Keskitalo sekä graafikko Anatoli Eskola.

Boforiin astutaan ensimmäisen kerran Galaxissa lauantaina 24.9.2011. Sarjan nettipeli avataan elokuussa osoitteessa yle.fi/bofori.

Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 07.09.2011

Hei Bofori,
tyttäreni (Helka 9v.) kyseli, että miten kirjaudutaan sisälle Boforin nettisivuille, missä voi luoda itselleen oman agentin?

torstaina 08.09.2011

TÄÄLTÄ, kohdasta "luo uusi agentti".

Miika / TV2

sunnuntaina 11.09.2011

Hei Bofori

Haluaisin tietää mistä löytää viestikeskuksen?

tiistaina 13.09.2011

Hei,

viestikeskukseen pääset, kun olet kirjautuneena Boforiin omilla agenttitunnuksillasi.
Silloin näet ruudun alaosassa kirjekuoren kuvan, josta aukeaa viestikeskus ja kaikki agenttisi saamat viestit.

Terveisin
Jari Mäkipää

sunnuntaina 16.10.2011

hei,

kysyisin jos luo oman agentin tarvitseeko silloin mennä telkkariin?

keskiviikkona 26.10.2011

Hei ja pahoittelut vastauksen viivästymisestä. Ei tarvitse!

Miika / TV2

keskiviikkona 16.11.2011

Bofori On Paras!!!!!!!!

Mikael

keskiviikkona 23.11.2011

D: olin aika tyhmä tein käyttäjän viie viikon lauantaina enkä muista mille sähkö postille tai edes käyttäjä nimeä D:

oon (12v Emilia)

sunnuntaina 27.11.2011

Hei!
Olen tasolla yhdeksän, nostaakseni tasoa minä pelasin tulikokeen mutta tehtävässä riitasointuja levy-yhtiö rätinässä sähköpostit eivät tule toimintoihin ja tehtävässä kummittelua
kahden aave-asun ostajan kodeissa käynnin jälkeen (ratkaisu 83 %) ei mitään ole tehtävissä.
Tetävässä eroava oppilas ei sirkutarta ei löydy. Miksi nämä eivät toimi? Haluan minullekkin
TOIMIVAN boforin.
Jos selvitystä ei tule, lähden boforista!

ps:Ja valitettavasti tunnusta ei voi poistaa.

sunnuntaina 27.11.2011

Välitän kysymyksesi Boforin tekijöille.

Miika / TV2

keskiviikkona 07.12.2011

Sama ongelma minullakin. Yritän suorittaa Riitasointuja-tehtävää, mutta kun yritän lukea sähköposteja Levy-yhtiö Rätinässä, sähköpostit ei tule näkyviin toimintoihin/sykloniin. Tehtävää suoritettu 75%, tehty kaikki muu mahdollinen, mutta tämän sähköpostiongelman vuoksi tehtävä jumittaa. Voitteko välittää viestiä ja/tai korjata ongelman?

t. Pipocas1

keskiviikkona 07.12.2011

Näin teen ja palaan asiaan.

Miika / TV2

tiistaina 13.12.2011

Hei! Olen taso kolmosessa ja olen ratkaissut tehtäväarkistojen kaikki tehtävät taso kakkosessa. Kun menin taso kolmosessa tehtäväarkistoihin siellä oli samat tehtävät kuin
taso kakkosessa. Miten saan lisää tehtäviä?! Ja mitä minun täytyy tehdä tässä tilanteessa?

torstaina 15.12.2011

Boforin nettiin tulee joka viikko uusi viikkotehtävä ratkaistavaksi. Tämän lisäksi aikaisemmat viikkotehtävät julkaistaan takautuvasti tehtäväarkistoon pelattavaksi.

Kaikki ensimmäisen tuotantokauden tehtävät aukaistaan tehtäväarkistoon kauden päättyessä, lähitulevaisuudessa.

Agentin tasoa on mahdollista nostaa myös pelaamalla harjoituskeskuksen pelejä ja suorittamalla uuden tason vaatimia toimenpiteitä (nähtävillä tasovaatimukset-napista, joka on sama nappi kuin mistä agentin taso voidaan nostaa, kun vaatimukset täyttyvät).

Aiempiin kysymyksiin on vastattu jo suoraan palvelun kautta.

Miika / TV2

maanantaina 30.01.2012

Lähetin sähköpostia kahteen kertaan, mutta kukaan ei vastannut ja viikot vierivät.
Miksi en saa varusteita vaikka olen tasolla 12 ? Teen tehtäviä säännöllisesti.

tiistaina 08.05.2012

Moi mistä saisi salaisia aivokoodeja? En löytäny! Vaikka s-postilla! T: agentti 948

sunnuntaina 01.07.2012

hei bofori minun pitäisi tietää mikä AIVO on?

maanantaina 02.07.2012

Kysymys toimitettu Boforiin, kuten aiemmatkin!

Miika / TV2

keskiviikkona 18.07.2012

Moi,

löytääkö AIVO-koodeja boforista ?

perjantaina 20.07.2012

Tässä vastauksia lähetettyihin kysymyksiin (pahoittelut kesälomien aiheuttamasta viiveestä):

Varusteita ei ole vielä toteutettu enempää Boforiin, mutta niitä on tulossa kesätauon jälkeen!

Aivokooditutkinnat kannattaa aloittaa Boforin kampaamosta.

AIVO on X8-luokan keinoäly. AIVO ylläpitää ja valvoo Boforin kaikkia tietoliikenneverkkoja. Se hoitaa kaupungin vesi-, lämmitys- ja jätehuoltoa. AIVO toimii myös poliisivoimien käskynantajana.

Lisätietoa AIVO:sta löydät avaamalla Boforin nettipalvelussa AIVO:n oman käyttöliittymän vasemmasta alareunasta ja painamalla ensimmäiseltä sivulta löytyvää "Tietoa AIVO:sta" -nappia.

Miika / TV2

perjantaina 31.08.2012

minäkin olen sillä tasolla

sunnuntaina 07.10.2012

miten voi päästä tekemään tehtäviä?

torstaina 11.10.2012

Päästäkseen tekemään tehtäviä, pitää palveluun kirjautua ja luoda oma agentti.

Boforiin on juuri lisätty sellainen ominaisuus, että kirjautumisen yhteydessä tulee näkyviin pikalinkkejä, joista yksi on nimenomaan vanhojen tehtävien suorittaminen

Miika / TV2

sunnuntaina 14.10.2012

Hei, en oikein tajua tehtävää sitä talismaani tai mikä olikaan en pääse siitä boforin moottori paikasta eteenpäin en tajua sitä koodi peliä ajattelin että joku voisi vähän kertoa mitä siinä pitäisi tehdä?;)

lauantaina 20.10.2012

Vaikka olen löytänyt kampaamosta koodin niin en pääse siltikään tasolle 15...

lauantaina 20.10.2012

en mää tiie

tiistaina 23.10.2012

Avainkoodi-peli toimii siten, että vasemman kaksi symbolia muodostavat aina yhden merkin näppäimistöltä.

Vertaa symboliparia niin, että etsit ensimmäisen symbolin numeronäppäimistön vasemmalta puolelta, ja sen jälkeen toisen symbolin numeronäppäimen yläpuolelta.

Näin saat selville painettavan näppäimen.

Tasovaatimuksen saavuttaakseen täytyy löytynyt Aivo-koodi käyttää.

Oletko koettanut kirjoittaa löytämääsi koodia Aivoon?

Miika / TV2

maanantaina 29.10.2012

Hei bofori

mistä saa salaisen aivokoodin

sunnuntaina 04.11.2012

Olen tasolla 14, ja tason nouseminen vaatii 14 500 pistettä ( ne ovat jo minulla ), kutsutun kaverin ja kirjautumisen boforiin 10 kertaa. Mistä voin kutsua kaverin peliin? Pitääkö kirjautua 10 kertaa saman päivän aikana?
T. MysteryAgent

lauantaina 10.11.2012

paina luo oma agentti boforiin kirjoita tietosi siihen ja kun olet sisällä kirjautunut niin paina omaagentti ja muokkaa omaa agenttia T:CASPER99 :):):):):):):):) :)

sunnuntaina 11.11.2012

Bofori on mmuten hyvä mutta tämän päivän studiokilpailu oli vaikea,jolloin kumpikaan tiimi ei voittanut...ihmettelen vain että puuman tiimin olisi pitänyt voittaa koska heillä oli oikea henkilö!
Taustat ovat useammaksi osaksi erittäin epä aitoja.

11.11.2012 jakso.

keskiviikkona 14.11.2012

Hei taas. Olen tuo samainen Mysteryagent, joka kirjoitti tänne 4.11. Olen jo tasolla 17 :) Nyt olen huomannut ongelman. Harjoituskeskuksen pelejä pelatessani olen pelin mukaan ansainnut 564 agenttipistettä, mutta mittarissa ei näy mitään. Miksi en saa ansaitsemiani agenttipisteitä?
T. MysteryAgent

perjantaina 07.12.2012

Hei,
Löysin netistä tietoa tulevista jaksoista. Onko niin että boforia olisi jäljellä 3 jaksoa, jonka jälkeen sarja päättyy?

maanantaina 04.02.2013

Bofori on ihan paras paikka. Bofori is best!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jesse

maanantaina 04.02.2013

salaisia aivo koodeja saa boforin kampaamosta

jesse

maanantaina 04.02.2013

löytyy

torstaina 28.03.2013

Hei kirjauduin äsken ulos Boforista ja kirjoitin siellä jo vähän saman tyylisen viestin mutta kuitenkin eli pelasin kohtalon kuutiot osa2 ja kun olin päässyt kartanoon ja sieltä olohuoneeseen ja siellähän on se kivikokoelma kun klikkasin siitä niin mun netti kaatui.
Mistä se johtui?

T:Jenni (agentti nimi Amaalia)

perjantaina 29.03.2013

Hei Jenni, laitan viestiä Boforin koodaustiimille.

Miika / TV2

tiistaina 02.04.2013

Kiitos.

torstaina 04.04.2013

Kivien läpivalaisussa havaittiin aikaisemmasta päivityksestä aiheutunut ongelma, joka on nyt korjattu, ja häiriöstä on viestitty myös itse palvelussa. Lisäksi agenttisi on saanut pisteet häiriön raportoimisesta. :)

Miika / TV2

lauantaina 13.04.2013

Kiitos paljon.

sunnuntaina 05.05.2013

Mikä on yhteisöhaaste ja miten siihen osallistutaan?

perjantaina 10.05.2013

hei mikä on karannut potilas boforin rahasumman oikea vastaus kun olen kokeillut jo kaikkia rahasummia tervisin has

perjantaina 10.05.2013

Kysymyksenne välitetty Boforin tekijöille.

Miika / TV2

maanantaina 13.05.2013

Vastauksia:

Yhteisöhaaste on silloin tällöin Boforissa ilmenevä isompi haaste, johon tarvitaan kaikkien agenttien apua. Yhteisöhaasteet ovat aktiivisina vain hetkellisesti, eli niihin voi osallistua vain rajattuna aikana. Yhteisöhaasteita on tulossa lisää, eli seuraa vain aktiivisesti Boforin tapahtumia. :)

Laskutoimitus on kieltämättä monimutkainen ja haastava. Jaa laskutoimitus osiin vaikka kynän ja paperin avulla ja ota myös huomioon kaikki tekijät (kassakaapin alkuperäinen summa, kassakaapista löytyneet rahat sekä Anna Tuomen hiljattain tallettama summa).

Miika / TV2

maanantaina 13.05.2013

hei aivonkoodisissä on jottakin kun se ei tunnen rosbart 85 rx salasaana pikäisiä vastauksi t agentti has

maanantaina 13.05.2013

Tiedustelusi on sen verran kryptinen, että ottaisitko yhteyttä meilillä bofori@yle.fi.

Miika / TV2

maanantaina 20.05.2013

moi oon tasolla 19 ja miten saan sen "on osallistunut yhteisöhaasteeseen" oon tehnyt kaks kertaa semmosen uuen tehtävän mitä mun pitäis tehä?????

lauantaina 08.06.2013

Ota kaksi symbloiparia ja esm A ja B sieltä nurkasta.
Sitten etsi numeroitsta missä on A ja missä on B.
Sitten ala katsomaan,kun A On Ylhäälla(2 päälla) keskellä,ja kun B Vasemalla 3(numero 7 kohdalla).
Sitten ala katsomaan,missä kohdassa A ja B yhdistyät.
A alkaa tulemaan ylhäätä alas ja B vasemalta oikealle.
Ja A-B Yhdistyy numerossa 8.

lauantaina 08.06.2013

Mitkä on ne kolme numeroa Superagentti 2013 Mesitsissä Osa 1 ?


Muualla Yle.fi:ssä