Joulutunnelmaa kanavan täydeltä

Ajankohtaista

Joulutunnelmaa kanavan täydeltä

Julkaistu tiistaina 08.12.2009

YLE KuvapalveluKesästä asti olemme ahkeroineet Tohlopissa kooten elämyksiä joulunohjelmistoomme. Nyt kiireet alkavat tältä osin hellittää ja voimme pian istahtaa kanssasi ruudun ääreen nauttimaan työmme tuloksista. Mutta mitä kaikkea sitten olemmekaan tänä vuonna saaneet koottua yhteiseen joulupakettiimme?

Lasten odotus luo parhaiten jouluntunnelman myös meille aikuisille. Kakkonen kattaakin erityisen runsaan ohjelmatarjonnan perheen pienimmille. Maanantaista 21. joulukuuta aina uuteen vuoteen asti on joka aamu tarjolla monipuolisia, juhlakauden tunnelmaan sopivia lastenohjelmia. Mukana paketissa on tietenkin jo kuun alussa alkanut Joulukalenteri sekä paljon muuta ohjelmaa.

Aattona odotuksen tunnelmaa helpottaa Joulupukin kuumalinja, jossa Joulupukki on valmiina vastaamaan lasten puheluihin vielä viime hetkellä ennen poron rekeen hyppäämistä. Kestää kuitenkin tovin, ennen kuin pukki ehtii jokaisen lapsen omaan kotiin, joten aattoiltapäivää on mukava kuluttaa Joulupukin joulukonsertin ja tv-ensi-iltansa saavan Disney-animaation, Karhuveljeni Kodan seurassa. Myös Pekka Töpöhäntä saapuu juhlavuotenaan kahden elokuvan voimalla karismaattisen ja särmikkään joukkonsa kera joulua piristämään. Klassikkoanimaatio Saiturin joulu, niin ikään tv-ensi-illan joulupäivänä saava kotimainen koko perheen laatuelokuva Suden arvoitus sekä Arthur ja minimoit -elokuvan ykkösosa kokoavat varmasti koko perheen sohvalle rentoutumaan.

YLE KuvapalveluLukuisten isompien katsojien toiveen toteutamme tuomalla Ihmeellinen on elämä -elokuvan tutulle paikalleen jouluaattoon. Muuten tunnelmaa viritellään Kakkoselle perinteiseen tapaan laadukkaiden joulukonserttien avulla: joulupäivän Estradilla-konsertti Maailman parhaat joululaulut tuo maamme parhaat artistit kotikatsomoihin ja myös Tartu mikkiin on joulutunnelmissa. Toisenlaista musiikkinautintoa on tarjolla tapaninpäivänä, jolloin esitämme kokonaisuudessaan viime kesänä Seinäjoella taltioidun suurkonsertin Tangomarkkinat 25 vuotta. Mukaan mahtuu vielä Vesa-Matti Loirin virittämä ainutlaatuinen musiikkielämys, jossa hän kesällä 2009 Provinssirockissa loi uuden elon tuttuihin lauluihin.

Tuttujen henkilöiden uusiin puoliin pääsemme tutustumaan myös kahdessa tuoreessa dokumentissa, joissa esille nostetaan herkästi hauska Pirkko Mannola ja aina marginaalissa Neil Hardwick. Joulupäivä osuu tänä vuonna lauantaihin ja Kakkosellahan lauantai merkitsee viihtymistä koko perheelle. Ihan kuin meidän perheen elämästä on joulupäivänä starttaava Parasta aikaa –draamasarja, jossa sattuu ja tapahtuu, mutta aina jaksetaan ponnistaa yhdessä parempaan. Joulupäivänä käynnistyy myös Lauantaiviihde, jossa on pitkästä aikaa tarjolla vanhaa kunnon nauruviihdettä: asetu tukevasti sohvalle ja valmistaudu nauramaan sydämesi pohjasta.

YLE KuvapalveluUuden vuoden aattona voi rakettien säihkettä odotellessa virittyä hilpeään tunnelmaan UIT 2009 Kivat piipussa seurassa ja vuodenvaihteen jälkeen iltaa voi jatkaa vauhdikkaissa kansainvälisissä tunnelmissa, kun siirrymme seuraamaan uutta vuotta Havannan Tropicanassa. Heti vuoden 2010 alussa esitämme uuden kaksiosaisen filmatisoinnin Jack Londonin klassikosta Merisusi, lähetykset peräkkäisinä päivinä.

Varmasti löydät juhlakauden kattauksestamme näiden lisäksi vielä paljon muuta kiinnostavaa. Jo ennen joulua avaa visuaalisesti korkeatasoinen dokumenttisarja Rajankäyntiä ikkunan sellaiseen Suomeen, jonka harva meistä on nähnyt aiemmin. Jos et päässyt joulukuussa Helsinkiin seuraamaan huikeaa Apassionata-hevosshow'ta, voit nauttia samasta tunnelmasta television kautta, kun esitämme joulunaikaan neljä erilaista Apassionata-esitystä.

Omat faninsa löytänee myös tuorein huippusuosituista Wallace ja Gromit animaatioista, Paakarin painajainen. Kannattaa seurata päivittäin ohjelmatietoja, voit tehdä yllättäviä löytöjä ja viettää nautinnollisia hetkiä kotisohvalla. Oikein antoisaa ja rentouttavaa joulunaikaa sinulle, toivottavasti nautit juhlakauden ohjelmista seurassamme!

YLE Kuvapalvelu

Ulla Karva
suunnittelupäällikkö
YLE TV2

Kommentit

tiistaina 08.12.2009

Vielä kun saisi täsmennystä joulunajan lastenohjelmien sisältöön. Esim. Joulupukin kuumanlinajan sisältämiin lastenohjelmiin jne. Muutoin kiva ja kiitos, että pääsee kurkistamaan tulevan joulun tarjontaan kakkosella!

tiistaina 08.12.2009

Hei, tässä lisätietoa kuumalinjan sisällöstä:

Joulupukki lievittää jouluaaton kuumetta juttelemalla puhelimessa lasten kanssa. Aamun aikana nähdään Olivian joulu -tarina. Siinä joulu on tulossa ja Urpo toivoo lahjaksi uutta robottia. Olivia ei tiedä mitä toivoisi, koska hänellä on jo niin paljon leluja. Kaiken lisäksi oma rakas apina, Matilda, on kateissa. Jos Olivia olisi joulupukki, hän palauttaisi lapsille kaikki kadonneet tavarat. Mutta kukahan loppujen lopuksi järjestää joulun iloisimman yllätyksen? Toisessa tarinassa Olivia tahtoo tanssia balettia, mutta miespuolinen pari puuttuu. Lisäksi nähdään yksi osa sarjasta Hylätyt lelut.

Joulupukin kuumalinja -ohjelmassa Pikku Kakkosen väki esittää joulutervehdyksenä Joulupuuro-näytelmän ja ohjelma päättää iki-ihana Lumiukko klo 11.30-12.

Miika Jalonen / TV2

tiistaina 08.12.2009

Kuuluuko jouluohjelmistoon mukaan myös Joulupukki ja noitarumpu?

tiistaina 08.12.2009

Valitettavasti ei tänä jouluna.

MJ / TV2

tiistaina 08.12.2009

Tv2 joulutervehdys, joka tuli itsenäisyyspäivänä. Tuleeko se toisenkin kerran tänä jouluna?

perjantaina 11.12.2009

Hei, tehkääpä jotain todella mahtavaa ja hankikaa jouluaaton ohjelmistoon tom hanksin napapiirin pikajuna ja niin että esitätte sen joka jouluaatto. Eli samallaisella tradiotiolla kuin maikkari esittää samu sirkkaa. Tää polar express leffa on todella mahtava joululeffa ja vetäisitte sillä kaikki pisteet kotiin.
Ja sitten joskus vielä kakkoseksi se uusi saiturin joulu animaatio,joka nyt pyörii leffateatterissa

lauantaina 12.12.2009

TV2:n Joulutraileri on tosi hieno ja laulu mahtava, mutta voisiko sitä kuunnella ja katsoa netissäkin?

lauantaina 12.12.2009

Koetetaanpa järjestää!

Miika Jalonen / TV2

lauantaina 12.12.2009

Eikö Joulupukki ja noitarumpu todellakaan tule tänä jouluna??

sunnuntaina 13.12.2009

Haluaisin Mauri Kunnaksen piirrettyjä enemmän. Hänellähän on valtava määrä joulukirjoja, miksi niitä ei ole animoitu? Odotan innolla jos vaikka uutta piirroselokuvaa olisi vielä tulossa.
Kiitos Koiramäki-sarjasta joka tuli äskettäin PikkuKakkosen yhteydessä. Toivon sitä vielä pikauusintana!

sunnuntaina 13.12.2009

tuleehan joulupukki ja noitarumpu tänä vuonna ? Se on tosi hyvä! joulun perinne=)

maanantaina 14.12.2009

nyt se joulupukki ja noitarumpu töllöttimeen!!! :D täällä haikailee mies 21 vuotta sen perään, siitä alkaa joulu!!

tiistaina 15.12.2009

Jollei Joulupukkia ja noitarumpua esitetä ni sit on joulu ihan pilalla! sen katsominen kruunaa koko joulun..

tiistaina 15.12.2009

Ihan oikeesti! Nähdäänhän me Tonttu Toljanteria tänäkin joulua edes hetken!!!

Ps. The Joulukalenterin voisi uusia ensi jouluna!

tiistaina 15.12.2009

Miksi ihmeessä Joulupukki ja noitarumpu ei ole ohjelmassa tänä jouluna? Näettehän miten suosittu se on... Muillakin sivustoilla valitetaan sen puuttumista.

keskiviikkona 16.12.2009

JOULUPUKKI JA NOITARUMPU OHJELMISTOON!!!!!! Se on jo perinne!!! T. Äiti ja poika polonen joka ei näe sitä muuten :/

keskiviikkona 16.12.2009

Hei,
Joulupukki ja noitarumpu kuuluu jouluun samalla tavalla, kuten kuuluuvat Lumiukko, ja Joulupukin kuumalinjakin. ^^
Se on jo pinttyny perinne, eikä sitä saisi missään nimessä jättää pois ohjelmistosta. :(

torstaina 17.12.2009

Ompa paha pettymys kun joulupukki ja noitarumpua ei tuu...se tois sitä joulua...aina oon sen jokavuosi kattonut... :(

torstaina 17.12.2009

Ei oo totta että Joulupukki ja Noitarumpua ei tuu....pettymys on suuri...! :(

perjantaina 18.12.2009

Joulupukki ja Noitarumpu -ohjelmaa on odotettu täälläkin niin isojen kuin pienien ihmisten voimin. Se kuuluu perinteisiin ohjelmiin Joulupukin kuumalinja ja Lumiukon rinnalla!

perjantaina 18.12.2009

Yle:n joulutrailerin "Tonttulaulu" osui ja upposi perheemme kaikkiin kuuntelijoihin.

Sitä kuulee ihmisten välillä hyräilevänkin, joten ehdottomasti hittimateriaalia =) Ei muuta kuin sinkkuna markkinoille ja saadut tuotot ohjataan vaikki lasten ohjelmatuotantoon (jotka ovat Yle:llä hyvät ja laadukkaat!)

Jouluna telkkariin lisää "Tonttulaulua" =)

lauantaina 19.12.2009

Puoli vuotta venannu että tulis joulupukki ja noitarumpu taas, ja nyt sitä ei tuukkaan ! Pettymys :/.. tyttö 16 vee

lauantaina 19.12.2009

Joulupukki ja noitarumpu kuuluisi näyttää edes jollain YLE:n kanavalla. Siitä on jo muodostunut niin iso perinne joka perheessä, että on suuri menetys kun pitää itse kaupasta mennä ostamaan DVD:nä ohjelma ja päättää milloin lapset näkevät sen. Täytyy sanoa että surkea joulu on tulossa, ainakin ohjelmiston puolesta. Perinteet täysin unohdettu, kai ensi vuonna lopetetaan joulupukin kuumalinjakin?

maanantaina 21.12.2009

On pettymys, kun Joulupukkia ja noitarumpua ei nähdä tänä vuonna! :( Toivottavasti tämä asia korjaantuu ensi jouluna :)

maanantaina 21.12.2009

Hei!

No olipa yllätys jos Joulupukkia ja noitarumpua ei esitetä tänä vuonna. Juuri tässä kahlasin läpi joulunajan ohjelmistoa katsoakseni sen esitysajan, ettei vaan jää näkemättä. Tiedän omien lapsieni (ja meidän isompienkin) odottavan juuri tätä ohjelmaa. Ei kai auta kuin lähteä etsiskelemään DVD:tä.

maanantaina 21.12.2009

mitä? ei joulupukkia ja noitarumpua :( Ei tällaisia perinteitä voi poistaa!

maanantaina 21.12.2009

JOULUPUKKI JA NOITARUMPU OHJELMISTOON! Muuten on joulu pilalla.

tiistaina 22.12.2009

Tässä juuri itketään Joulupukin ja noitarummun puuttumista. Löytyyköhän DVD:nä, vai ovatko puolet suomalaisista perheistä tyhjentäneet kaupan. Onneksi tajusin katsoa edes hiukan aiemmin esitysajankohtaa, olisi ollut aattona pettymys huomata, ettei sitä esitetä. Esityslistaa on varmaan vaikea muuttaa, mutta kannattaa ottaa ensi vuodelle opiksi. Joulupukki ja noitarumpu on oleellinen osa YLE:n joulua!

tiistaina 22.12.2009

Juup jouduin mennä ostamaan joulupukki ja noitarummun dvd:nä ja sitä saikin haeskella....

tiistaina 22.12.2009

joulupukki ja noitarumpu ohjelmistoon! voitteko sanoa edes syyn siihen, miksei noin tapahdu?

tiistaina 22.12.2009

eikö sitä joulupukki ja noitarumpu-piirrettyä voitaisi näyttää kun sitä kaikki toivovat?! kai sille joku paikka on ohjelmistossa, poistakaa joku turha. joulu on todellakin pilalla jos sitä ei nää.

tiistaina 22.12.2009

Löytyykö tuota tämän vuoden ihanaa "tonttulaulua" mistään?? Se on meidän neidin sydämen vienyt mennessään, itku kuulemma tulee kun se on niin ihana... tyttömme on 6-vuotias.
Kuka ko. laulun esittää ja voiko sitä ostaa jostain?

tiistaina 22.12.2009

no on kyllä aika syvältä sieltä jos ei näytetä joulupukki ja noitarumupu piirrettyä!!!! se on jokajouluinen perinne!!!!!!!!!!!!!! työntäkää se sinne listaan ja vähä äkkiä että joulustaki tulee jotaki. tämä vie teiltä maineen!

tiistaina 22.12.2009

Kai te hyvät ihmiset nyt huomaatte että teille sataa valituksia? Kannattaa kyllä keksiä Joulupukki ja noitarumpu piirretylle paikka tai ensi vuonna teidän ohjelmia ei katso kukaan.

tiistaina 22.12.2009

Joulupukki ja noitarumpu ruutuun! Siitä OIKEASTI alkaa joulu ja se on aina pakko katsoa, koska se on maailman ihanan elokuva.

tiistaina 22.12.2009

Minäkin kyllä toivon Joulupukki ja noitarumpua näytettäväksi.
Tai oikeampi sana on, että vaadin.

keskiviikkona 23.12.2009

Ei Joulupukkia ja noitarumpua!!!!???? Kenenkähän idea tämä on? Miksi ei ole mahtunut ohjelmistoon?

keskiviikkona 23.12.2009

joulupukki ja noitarumpu TV:een!!!!!! ja vähän äkkiä sit kans!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

keskiviikkona 23.12.2009

Apua! Ei joulupukkia ja noitarumpua! Ihan kamalaa, enkä enää ehdi omaksikkaan hankkia. Voi yle minkä teit, kyllä nyt on riemu maksaa mediamaksuja teidän joulujenne iloksi..

keskiviikkona 23.12.2009

Joulupukki ja noitarumpu on kyllä perinteisesti ollut todella monessa perheessä varsinainen joulun TV spektaakkeli joten on todella omituista ettei sitä näytetä. Ehkä tässä taas on unohdettu joulun henki ja varmistettu että DVD menee hyvin kaupaksi kun jätetään se ohjelmistosta pois? Itsekin olen todella pettynyt :(

keskiviikkona 23.12.2009

Otamme Joulupukki ja noitarumpu -moitteet vakavasti.

Tosin on sanottava, että koko kanavan/jouluohjelmiston niittaaminen yhden ohjelman perusteella vaikuttaa hivenen liioitellulta. Luvassa on kuitenkin vaikka mitä, kuten yo. tekstistä käy ilmi!

Mutta siis: Joulupukki ja noitarumpu on esitetty useana jouluna peräkkäin ja pidän varsin todennäköisenä, että vuoden kuluttua jälleen.

Miika Jalonen / TV2

torstaina 24.12.2009

joo eihän tässä nyt koko ohjelmistoa olla niittaamassa mihinkään kyllähän síeltä ihan kivojaki ohjelmia on mutta kyllä kaikki varmaan mielummin jouluna katsoisivat jouluelokuvan kuin esimerkiksi pekka töpöhännän!!!!!!!!!!!!

maanantaina 28.12.2009

Parasta aikaa-sarjaa katsoessa en ollut pelkästään vakavana, vaan myös nauratti, kun vähän kaikki sekoilivat.

torstaina 14.01.2010

Sain juuri tiedon siitä, että Joulupukki ja noitarumpu esitetään tämän vuoden jouluna!

MJ / TV2

maanantaina 24.05.2010

Toivottavasti Mauri Kunnaksen muutkin joulukirjat animoidaan pian.

tiistaina 30.11.2010

Milloinkas ilmestyy tämän joulun ohjelma tiedot kakkosella tällälailla listattuna?

tiistaina 30.11.2010

Ensi viikon aikana viimeistään!

keskiviikkona 01.12.2010

Kai siinä listassa on tonttu toljanterin joulumieli?
ja mikähän sen kesto oli? Kun muutama vuosi takaperin tuo näytettiin jouluna...

keskiviikkona 01.12.2010

Tämän vuoden Toljanteri-osuudesta vastaa upouusi joulukalenteri.

http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/kakkonen-kertoo/tonttu-toljanteri

maanantaina 06.12.2010

Hei,
tuleeko TV2n ihana joulutraileri tänä vuonna? TOIVOTTAVASTI!


Muualla Yle.fi:ssä