Stacey Dooley: Uuden polven Theroux?

Ajankohtaista

Stacey Dooley: Uuden polven Theroux?

Julkaistu torstaina 20.03.2014

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 26.3. - 14.5.2014 klo 22.05. Nuoret amerikkalaiset -kokonaisuuden osat katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä. Muille sarjan dokumenteille ei valitettavasti saatu nettioikeuksia.

Vuonna 1987 syntynyt Stacey Dooley on brittidokumentaristi, joka perehtyy nimikkosarjassaan nuorten elämään eri maissa. Aiheet vaihtelevat laittomasta maahanmuutosta talousromahduksen aikaansaamaan työttömyyteen ja äärimuslimeihin. Kevään aikana Kakkosella esitetään kahdeksan Dooleyn tekemään dokumenttia, ja myöhemmin niitä on luvassa lisää.

Ylen ohjelmahankkija Katja Karasvaara kertoo kiinnostuneensa Stacey Dooleyn dokumenteista, koska tämä antaa käsittelemiensä aiheiden koskettaa ja tunteiden näkyä.

- Vaikka käsiteltävät teemat ovat rankkoja, Staceyn dokumentit eivät ole läpeensä synkkiä. Koska päähenkilöt ovat nuoria, jo sen myötä lopussa on usein vielä toivoa muutoksesta ja paremmasta.

Dooley lähestyy jokaista aihettaan avoimella mielellä ja usein sekä tekijän että katsojien ennakkoluulot saattavat muuttua. Stacey Dooleyta on silloin tällöin verrattu toiseen nuoreen brittidokumentaristiin, Cherry Healeyhin, jonka ohhelmia on myös esitetty Kakkosella.

- Molemmat laittavat itsensä likoon ohjelmia tehdessään, mutta Stacey keskittyy huomattavasti yhteiskunnallisempiin teemoihin ja matkustaa maailmalla siinä missä Cherryn aiheet kumpusivat jokaisen arkipäivästä ja ihmissuhteista. Parempi vertailukohta Staceylle olisikin oikeastaan Louis Theroux.

Stacey Dooley aloitti tv-uransa parikymppisenä niin ikään Kakkosella nähdyssä Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjassa, jossa brittinuoret vietiin Aasian hikipajoihin katsomaan, kuinka halpahallien vaatteet tehdään.

- Reissu avasi tavallista itsekeskeistä elämää viettäneen brittinuoren silmät maailman epäkohdille ja kun BBC Three tarjosi mahdollisuutta omaan sarjaan, ei Staceyn tarvinnut miettiä aiheitaan kauaa.

Myöhemmin esitettävissä dokumenteissa Stacey Dooley perehtyy mm. huumeiden salakuljetukseen (Etelä-Amerikasta aina Euroopan katukauppaan), lapsensa pois lantaneisiin teiniäiteihin (USA) ja jatkaa bileturismin kääntöpuolen kaivelua (mm. Praha ja Meksiko). Alla tiivistelmä kevään kahdesta kokonaisuudesta ja parista yksittäisestä dokumentista.

Teksti: Miika Jalonen

YLE Kuvapalvelu

Nuoret amerikkalaiset

26.3. Tytöt telkien takana. Stacey Dooley tutustuu USA:ssa nuorten rankkoihin elämänkohtaloihin. Hän vierailee kurileirillä, jossa nuorisorikolliset joutuvat sopeutumaan sotilaalliseen järjestykseen.

2.4. Eheytymisterapiaa. Stacey Dooley tapaa USA:ssa nuoria homomiehiä, jotka läpikäyvät kristillistä muutosohjelmaa tullakseen heteroiksi. Johtohahmot ylistävät menetelmää, osa entisistä osallistujista on eri mieltä.

9.4. Arizonan ja Meksikon rajalla ihmissalakuljetus on iso bisnes. Stacey Dooley tutustuu meksikolaisnuoriin, jotka haaveilevat paremmasta elämästä. USA:n puolella vastassa ovat rajavartijat sekä patriootit aseineen.

Äärimuslimit ja -oikeisto Lutonissa

16.4. Stacey Dooley palaa lapsuusmaisemiinsa Lutonin kaupunkiin, jonka kaduilla tikittää aikapommi. Äärimuslimien ja äärioikeiston yhteenotot ovat kärjistymässä, eikä kummaltakaan osapuolelta tunnu heruvan ymmärrystä toiselle.

Talouslaman nuoret uhrit

23.4. Maailmanlaajuinen talouskriisi on iskenyt rajusti nuoriin. Stacey Dooley matkustaa Kreikkaan, jossa jopa puolet nuorista on työttömiä. Köyhyys ja näköalattomuus saavat väkijoukot mellakoimaan.

30.4. Konkurssin partaalla keikkuva Irlanti ei pysty tarjoamaan asuntoa tai työpaikkaa kaikille. Stacey Dooley tapaa nuoria, jotka joutuvat muuttamaan jopa Australiaan toimeentulon perässä, halusivat tai eivät.

7.5. Japanissa asunnottomuus tai työpaikan menettäminen on suuri häpeä. Stacey Dooley seuraa, kuinka nuoret yrittävät selviytyä talouskurimuksesta. Osa ajautuu epätoivoisiin tekoihin.

Brittibiletystä Mallorcalla

14.5. Mallorcan Magaluf on nuorten brittien suosikkilomakohde, jonka vetonauloja ovat halvat drinkit ja yöelämä. Stacey Dooley selvittää, miten rankka biletys vaikuttaa paikallisiin ja kuinka monen reissu saa ikävän lopun.

Kommentit

torstaina 17.04.2014

Koska ja missä 16.4. esitetty "Äärimuslimit ja -oikeisto Lutonissa" on nähtävissä?

perjantaina 18.04.2014

Kotikaupunkini kiihkoilijat -dokumentti uusitaan sunnuntaina 20.4. klo 13.15. Nettikatseluoikeuksia jaksolla ei ikävä kyllä ole, kuten ei muillakaan jäljellä olevilla Stacey Dooley -sarjan dokkareilla. Kannattaa siis olla ruudun ääressä tai ajastaa ohjelmat tallennukseen!

Miika / TV2

perjantaina 25.04.2014

Mulla ei ole televisiota. Silti maksan yleveron. Voisiko näitä ohjelmia saada kaikkien kansalaisten katsottavaksi?

lauantaina 26.04.2014

niin juuri, minultakin verot viedään kyllä, mutta näitä järkeviä ohjelmia ei sitten me edes nähdä. ei se näin voi mennä..

tiistaina 29.04.2014

Ymmärrän harminne täysin.

Lähtökohtaisesti Yle pyrkii saamaan nettioikeudet kaikkiin ohjelmiin, ja valtaosaan ne saadaankin.

Joskus harvoin se ei onnistu, pääsääntöisesti tiukkojen tekijänoikeuksien vuoksi.

Miika / TV2

sunnuntaina 04.05.2014

Minusta on kyllä aika harhaanjohtavaa / pyhäinhäväistys edes kysymysmerkin kanssa rinnastaa Louis Theroux tuohon tytteliin. Ylielehtivä, yli-ilmehtivä, ylitunnehtiva, tyttömäisesti lässyttävä otus. Ei mene samanlaisiin äärettömään vaikeisiin tilanteisiin, tutustu ristiriitaisiin ihmisiin ja ilmiöihin, mitä Theroux tekee. Jos tuo tyttö on uuden polven Theroux, niin uudella polvella ei mene hyvin.

keskiviikkona 07.05.2014

Ovatko nämä jo näytetyt dokumentit tulossa uusintaan jossakin vaiheessa?

tiistaina 13.05.2014

Jep. Dokkareihin on vielä toisetkin esitysoikeudet, jotka ilman muuta käytetään, mutta ajankohta on vielä auki.

Miika / TV2

keskiviikkona 14.05.2014

Egotrippiä pahimmillaan Dooley vain nostaa omaa profiliaan tyypillinen aikamme "suvaitsevainen".

torstaina 15.05.2014

Jännät luonnehdinnat sinulla. "Ylitunnehtiva" (not really a word), tytteli. Taidatkin olla juuri niin yksinkertainen, että et erota viestiä ulosannista ja tarvitset parransänkeä, kiveksiä ja jäyhää olemusta arvostaaksesi sinulle esiintyvää ihmistä.

Pahimman luokan misogyyni, siis.

Lisään vielä, että toimittajat voivat tosiaankin tehdä vertailua mielensä mukaan. Normaalia medialukutaidon omaa ihmistä tämän ei kuitenkaan pitäisi "johtaa harhaan".


Muualla Yle.fi:ssä