Ajankohtaista
Taivaan tulet: Tarina päättyy
Julkaistu keskiviikkona 16.10.2013
TV2 keskiviikkoisin 16.10.2013 - 1.1.2014 klo 21. Uusinta torstain myöhäisillassa ja lauantaisin klo 19.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.
Me sarjan tekijät sitouduimme tunteella yhteisen päämäärän taakse, ja se henki välittyy mielestäni kuvaruutuun asti.
Kari Väänänen on päästänyt Taivaan tulet käsistään. Ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijän luomasta sarjasta on jäljellä vielä kaksi kuusiosaista tuotantokautta, jotka nähdään Kakkosella peräkkäin.
- Taivaan tulet on kiistatta yksi elämäni suurimmista tapahtumista. 2000-luvun alussa kuulin serkkuni 50-vuotisjuhlissa Kemijärvellä, että iso työnantaja siirtää tuotantonsa Kiinaan ja 800 ihmistä irtisanotaan. Aloin heti miettiä, miten voisin auttaa vanhaa kotikaupunkiani.
Varsinainen idea Taivaan tulista syntyi viitisen kuukautta noiden tapahtumien jälkeen.
- Ajatus iski kuin salama. Ryhdyimme kirjoittamaan sarjaa välittömästi Timo Parvelan kanssa. Juha Rosma Ylestä sanoi, että antakaa palaa ja katsotaan, mitä siitä tulee. Käsikirjoituksen tekemisessä meni lopulta kolmisen vuotta, ennen kuin päästiin tuotantoon asti.
Kuvaukset Kemijärvellä olivat niin voimakas elämys, että Väänänen muutti perheineen sinne takaisin – miltei 40 vuotta juuriltaan lähtönsä jälkeen.
- Minulla oli ollut tietämättäni valtava kaipuu Lappiin. Teimme muuttopäätöksen, ennen kuin oli tietoa siitä, jatketaanko Taivaan tulia vai ei. Se, että löysin nykyisen vaimoni, hänen rakkautensa ja paluu Kemijärvelle vapauttivat minussa voimia, jotka tekivät kaiken mahdolliseksi. Sen myötä olen elänyt urani tuotteliainta ja luovinta kautta.
Yhteishengen voima
Päämäärä ja toive olisi kertoa jatkossakin tarinoita pohjoisesta käsin.
- Lähden kyllä tarvittaessa eteläänkin töihin, mutta koen arvokkaaksi katsoa maailmaa täkäläisestä perspektiivistä. En halua tehdä vastakkainasettelua ruuhka-Suomen ja Lapin välille, mutta asiat näkee väistämättä eri tavalla, kun asuu metsän keskellä. Rauha, hiljaisuus ja luonto saavat mieleni liikkeelle.
Samoin kävi suurelle osalle Taivaan tulten näyttelijöistä ja muusta työryhmästä, jonka keskuuteen muodostui pitkien kuvausreissujen aikana poikkeuksellinen yhteishenki.
- Kahdeksan vuoden aikana ihmiset kiinnittyivät toisiinsa. Olemme viihtyneet, juhlineet ja nauraneet yhdessä. On syntynyt uusia perheitä ja lapsiakin. Välillä meinasimme väsyä, sillä jokaisessa työyhteisössä syntyy myös ristiriitoja, mutta nekin saatiin poistettua puhumalla. Kaikki olivat joka tapauksessa sitoutuneet emotionaalisesti yhteisen päämäärän taakse.
Ohjaajan mukaan tuo tekemisen ilo on keskeinen syy sarjan menestyksen takana.
- Taivaan tulten henki välittyy mielestäni kuvaruutuun asti. Ja se on olemassa ilman mitään temppuja. Töitä on tehty rankasti, muttei raskaasti. Olen aina sanonut, että jos kuvauspaikalta kuuluu iloista naurunremakkaa, kaikki on hyvin. Metodini ohjaajana ei ole pelotella auktoriteetilla, ja uskoakseni juuri se on kantanut hedelmää.
Niin voi päätellä ainakin katsojaluvuista: Taivaan tulten edelliset kaudet ovat keränneet parhaimmillaan miltei miljoona silmäparia per jakso. Se on sirpaloituneen katselun ja nykyisen kanavamäärän aikana hurja määrä.
- Tietysti luvut ovat tuntuneet hyvältä. Mielestäni se osoittaa, että kansa kaipaa kotimaista draamaa.
Ihmisen näköinen sarja
Kari Väänänen on ollut suomalaisen teatterin, tv:n ja elokuvan vakiokasvoja jo yli 30 vuotta. Kaikki sai alkunsa, kun 18-vuotias nuorukainen näki ensimmäisen kerran teatteriharjoitukset.
- Sitä ennen en ollut koskaan edes kuvitellut olevani joskus itse lavalla. Olen kuitenkin aina ollut kova leikkimään ja kun pääsin todistamaan, mistä on kyse, päässäni räjähti että tuo on juuri sitä leikkiä. En nukkunut kahteen yöhön ja sitten päätin, että haen silloiseen Suomen teatterikouluun. Sisään pääsin, koska olin niin viaton etten tiennyt hommasta mitään. Mutta valitsijat näkivät potentiaalin, joka leikin ansiosta oli tullut.
Näytteleminen on olennaisesti tähtikulttiin liittyvä ammatti, jota on tapana mystifioida alan sisältäkin. Tälle konkari tuhahtaa.
- Näyttelemisessä ei ole mitään mystiikkaa, vaan se on konkreettista työtä. Jos on oikeasti läsnä, ei tarvitse mitään erillistä inspiraatiota saati johonkin taianomaiseen tilaan hankkiutumista. Mene näyttämölle, ajattele roolin kautta ja kerro sen ihmisen tarina!
Taivaan tulten kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat 12-osaisia. Molemmissa seuraavissa kausissa jaksoja on siis kuusi. Ohjaaja Väänänen evästää, ettei tahti ole silti yhtään aiempaa kiireisempi.
- Kumpikin uusi kausi on oma kokonaisuutensa, ja asiat käsitellään tarinan kaaren mukaan. Taivaan tulet on edelleen tekijöidensä ja ihmisen näköinen sarja.
Teksti: Miika Jalonen
tiistaina 07.01.2014
Kiitos hyvästä sarjasta,vaikka juonen käänteet oli ennalta arvattavissa,mutta niin se taitaa
ihmiselämässä ollakin!
– Valkoinen taivaan peili (ei varmistettu)