Juttuarkisto
Uuden Musiikin Kilpailun voitti Pernilla Karlsson
Julkaistu perjantaina 27.01.2012
Ensimmäisen Uuden Musiikin Kilpailun voitti Pernilla Karlsson, joka edustaa Suomea Bakun Euroviisuissa.
TV2 perjantaisin 27.1. - 24.2.2012 klo 21. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Finaali lauantaina 25.2. klo 20. Jaksot katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.
Uuden Musiikin Kilpailuun saapui kaiken kaikkiaan 540 demoa, joista esiraati valitsi esiintyjien nimiä tietämättä jatkoon 40 artistia. Erityisesti esille nousi vahvojen uusien naisartistien esimarssi.
Ohjelman avausjaksossa juontajat Anne Lainto ja Joona Kortesmäki käyvät läpi haastaviin valintoihin liittyviä vaiheita, tunnelmia ja päätöksiä.
Mutta miksi Tauskilla oli demovideolla moottoripyörä? Entä miksi Drama Kaputin demovideolla nähdään neuloja? Mitä Freeman tekee sauvakävelylenkeillä? Ja mitä Petralle merkitsisi jatkoon pääsy?
Lisäksi selviää mm. se, että 314 biisiä laulettiin englanniksi, 209 suomeksi ja 21 kappaleessa mainittiin ainakin kerran sana Love.
Esiraadin kuuntelun jälkeen tuomareilla on jäljellä 40 biisiä ja montaa vaikeaa ratkaisua, sillä kaikki päätökset eivät olleet täysin yksimielisiä.
Lopulta tuomarit Wallu Valpio (hitlantis), Jorma Hietamäki (Radio Suomi), Anna Laine (Radio Helsinki) ja vieraileva tuomari Laura närhi valitsevat 12 artistia, joiden työ kohti finaalia alkaa.
Finaaliin pääsee jatkoon valituista kuusi, ja voittaja edustaa Suomea tämän vuoden Euroviisuissa.
UMK:n kotisivut