yle.fi


Ninni ja Venla viettävät tämän illan Johnny Deppin ihanassa seurassa <3

Ninni

En koe olevani varsinaisesti mistään kotoisin, mutta saatan kutsua kodikseni esimerkiksi festareiden ajaksi pystytettyä telttaa. Rakastuin radioon jo ihan pienenä tyttönä ja perustin oman radiokanavan jo alle kouluikäisenä. Kanava totteli nimeä Laulava kaljapullo ja se toimi siten, että spiikkasin ja lauloin tyhjään kaljapulloon, joka luonnollisesti kaikui. Kanavan kuuluvuusalue oli melko pieni, mutta ohjelma-aikaa sain rajattomasti:) Rakkaus radioon ei ole hiipunut vuosien varrella. Päin vastoin.

Luen pop-uutisia radiossa ja muhun törmää YleX:n netissä!

Puspus,

Ninni

Itkin, kun näin Tuulen viemää -elokuvan ensimmäisen kerran noin 5-vuotiaana. Leffa kuuluu edelleen suosikkeihini. Kuuntelin lapsena Kirkaa, mutta varsinainen "musiikillinen herääminen" tapahtui Apulannan ja Tehosekoittimen tahdissa 90-luvulla. Tällä hetkellä suosikkeihini kuuluvat Hurts, Ginger Ninja, The Sounds, Biffy Clyro, The Vaccines, Jarkko Martikainen jne.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.