Uutiset

28.08.2008 Carousel-musikaalin tähdet loistavat Eurotansseissa

Maailmankuulun menestysmusikaalin Carousel sävelmät soivat Eurovision tanssikilpailun väliaikanumerona.

Vuonna 1945 ensi-iltansa saanut Carousel-musikaali on syntynyt Richard Rodgersin ja Oscar Hammersteinin yhteistyön tuloksena. Musikaalia pidetään populaarimusiikin runsaudensarvena, ja sen sävelmät ovat levinneet laajalle. Musikaali on pyörinyt sekä Broadway’llä että West Endissä, ja siitä on tehty myös elokuvaversio.

Lindsay Posner on ohjannut musikaalista uuden version, josta Eurotansseissa nähdään ja kuullaan ensimmäiset ja kauan odotetut makupalat. Eurotanssien jälkeen musikaali lähtee laajalle Britannian-kiertueelle. 

Musikaalin ja Eurotanssien väliaikanumeron tähtenä loistaa rakastettu brittisopraano Lesley Garrett (kuvassa), joka on osallistunut myös television tanssikilpailuihin Britanniassa. Mukana esityksessä ovat myös Jeremiah James ja Aleksandra Silber sekä Glasgow’n kaupunginkuoro. 

Eurotanssi-lähetyksessä kuullaan katkelmat kappaleista ”June’s Bustin’ Out All Over” ja ”You’ll Never Walk Alone”, joista jälkimmäinen tunnetaan myös Englannin jalkapalloyleisön tunnuslauluna. 

Suora lähetys Eurovision tanssikilpailusta Glasgow'sta alkaa TV2:ssa lauantaina 6. syyskuuta klo 22. Selostajina Johanna Pirttilahti ja Sirpa Suutari-Jääskö.

> Lue lisää 

AIKAISEMMAT UUTISET:

> 28.08.2008 Espanja vetäytyi Eurotansseista
> 20.08.2008 Jaana Pelkonen ilmoittaa Suomen pisteet Eurotanssien finaalissa
> 09.08.2008 Suomi kilpailee numerolla 6 Glasgow'n finaalissa
> 08.08.2008 Louisa Lytton ja Vincent Simone brittien toivot Eurotansseissa
> 08.08.2008 Ukrainan eurotanssiedustaja vaihdettu
> 01.08.2008 Karina Krisko ja Saulius Skambinas Liettuan karsinnan voittajat
> 24.07.2008 Eurovisiondance.tv-verkkosivusto avattu
> 16.07.2008 Sirpa Suutari-Jääskö ja Johanna Pirttilahti kommentoivat Eurotansseja Kakkosella
> 10.07.2008 Jeanette ja Daniel edustavat Ruotsia Glasgow'ssa
> 01.07.2008 Rosasta Espanjan eurotanssiedustaja
> 25.06.2008 Kuusi maata valinnut edustajansa Eurotansseihin
> 05.06.2008 Maria Lund ja Mikko Ahti edustavat Suomea Eurotansseissa
> 02.09.2007 Suomi voitti Eurovision tanssikilpailut
> 01.09.2007 Tänä iltana - Eurotanssien finaali suorana lähetyksenä Lontoosta
> 31.08.2007 Jussi ja Katja valmiina kenraaliharjoituksiin
> 30.08.2007 Suomen esitys ”erilainen kuin muut”
> 29.08.2007 Jussin ja Katjan harjoitusten täyteinen päivä
> 28.08.2007 Suomen tanssipari saapui Lontooseen
> 25.08.2007 Suomen edustajaksi valittiin pari Jussi Väänänen & Katja Koukkula

Lähetä linkki

Eurotanssit YLE TV2:ssa

Eurovision Dance Contest 2008
ma 08.09. klo: 12.05 (YLE TV2)

Katso uusinatana vuoden 2008 Eurovision tanssikilpailun kansainvälinen finaali Glasgow'sta, Skotlannista. 

Selostajina Johanna Pirttilahti ja Sirpa Suutari-Jääskö.

Eurotanssit Areenassa

YLE Areena


Ohjelmat katsottavissa ja kuunneltavissa YLE Areenan kautta jälkitallenteina. 

Eurotanssit Elävässä Arkistossa