yle.fi

Tiukka valmennustiimi

Mestarissa nuoria valmentaa kolme oman alansa huippua; koreografi-tanssija Harri Kuorelahti, näyttelijä Outi Mäenpää ja laulaja Irina MIlan.

 YLE KuvapalveluOuti Mäenpää 
Outi Mäenpää on Suomen tunnetuimpia ja palkituimpia näyttelijöitä. Outi tiesi jo kuusivuotiaana, että hänestä tulee näyttelijä.

Opintie vei Lahden Kansanopiston näyttelijäntyön linjan kautta Teatterikorkeakouluun.

Teatterikoulun jälkeen Outi liittyi improvisaatio-teatteri Stella Polarikseen. Sen lisäksi hänellä on ollut rooleja lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hän on myös vieraillut eri teattereissa, kuten Helsingin Kaupunginteatterissa ja Espoon Teatterissa.

Outi on saanut paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään näyttelijänä, ja jokainen rooli on ollut ajallaan "se tärkein".

- Ehkä kuitenkin uraltani nousevat itselleni ylitse muiden Improvisaatioteatteri Stella Polariksen perustaminen, elokuvat Kukkia ja sidontaa ja ennen kaikkea Musta jää, sekä tv-sarjat Vapaa pudotus ja Muodollisesti pätevä.

Outin mukaan tärkeintä näyttelemisessä on läsnäolo. Näytteleminen perustuu roolihahmojen ja sitä kautta näyttelijöiden välisen vuorovaikutuksen muutoksiin.

Vaikeinta on pitää itsensä täysin auki haavoineen päivineen ja samalla altistua kritiikille.

Outi kiteyttää opetusfilofiansa näin: - Luota intuitioosi. Uskalla tarttua impulsseihin. Kuuntele vastanäyttelijääsi, ole läsnä. Virheitä ei ole, on vain uusia ottoja.

 

 YLE KuvapalveluHarri Kuorelahti 
Harri Kuorelahti on tanssija ja koreografi sekä Täydenkuun tanssit -festivaalien taiteellinen johtaja. 

Teatteriharrastus vei Harrin myös tanssin pariin. Limingan taidekoulun jälkeen tanssi-opinnot jatkuivat Teatterikoulun Tanssitaiteen laitoksella.

Harri on tanssinut monissa tanssiryhmissä, kuten Suomussalmiryhmässä ja Helsinki Dance Companyssa, ja tehnyt useita omia koreografioita.

- Urani kohokohtia ovat olleet muun muassa Kenneth Kvarnströmin kausi Helsinki Dance Companyssa, työskentely Carolyn Carlsonin ja Nigel Charnockin kanssa, ja oman sooloteoksen esittäminen Venetsian Biennalessa vuonna 2002.

Harrin mukaan tärkeintä tanssimisessa on hetkessä oleminen ja vapautuminen siihen, että liike virtaa kehon ja mielen lävitse. Vaikeinta taas on olla ajattelematta mennyttä ja tulevaa, olla hetkessä.

- Pyrin auttamaan tanssijaa löytämään oman kehonsa lainalaisuuksia sekä vapauttamaan kehoa ja mieltä välittämään pakottomasti liikettä ja ilmaisua teoksen vaatimusten mukaisesti.

 

Irina MilanIrina Milan 
Irina Milan on monipuolinen laulaja ja näyttelijä, joka tunnetaan voimakkaana ja dramaattisena esiintyjänä.

Irina Milanilla on ollut urallaan tavallaan kolme vaihetta. Hän aloitti laulajana, jonka jälkeen hän on näytellyt teattereissa ja elokuvissa. Viimeisin vaihe on ollut työ lauluvalmentajana.

Taiteilijakodin kasvatille oli jo varhain selvää, että hänestä tulee jonkun alan taiteilija. Laulajan ura alkoi jo 60-luvulla koelaulusta, joka johti suoraan levytyssopimukseen.

Irina ei mielellään puhu saavutuksista, sillä hän sanoo, ettei ole suhtautunut työhönsä "merkkipaaluhenkisesti".

-Jos jotain pitää mainita, niin ehkä saavutus voisi olla se, että olen tienannut alalta leipäni jo yli neljän vuosikymmenen ajan.

Nykyään Irina valmentaa laulajia ja näyttelijöitä omalla metodillaan, jonka keskipisteessä on tulkinta. Siinä tärkeintä ja samalla vaikeinta on yhteyden tavoittaminen omiin tunteisiinsa, sekä niiden keinojen löytäminen, joilla oma näkemys tuodaan ilmaisuun muita matkimatta.

Lähetä linkki

Esitysaika

Uudet jaksot 15.11 alkaen, sunnuntaisin YLE TV2 klo 22.05.

Mestari Areenassa

YLE Areena

Areena

Mestari-sarjan jaksot ovat katsottavissa YLE Areenassa seitsemän päivän ajan tv-lähetyksen jälkeen.