Minna Joenniemi on Yleisradion kulttuuritoimittaja, Runoraadin äiti ja emäntä, joka myös valitsee kirjallisuuden Finlandia-palkinnon tänä vuonna. Finlandia-ehdokkaat julkistetaan 11. marraskuuta, ja Finlandia-voittaja 2. joulukuuta.
Syyskauden viimeinen raati tv:n puolella, Taloraati, tulee YLE Teemalta 24.10. Uusi Runoraati lähetetään vielä Radio Suomessa 16.12.
Millaiset olivat Runoraadin syntyhetket? Tajusitko heti, että tässä on kestohitti syntymässä?
Kuljin Pasilan asemalta töihin kahvimuki kädessä ja pallottelin ohjelmaideoita. Mieleen tuli äitini kertomus tamperelaisista, jotka innokkaina repivät runoja mukaansa puun oksilta eräästä taideteoksesta. Ja kun sai ottaa kantaa, että mitkä runot hakataan Tampereen keskustorille tuleviin kiviin, ihmisiä tuli paikalle hämmästyttävät määrät. Tuli sellainen havainto yhteiskunnasta, että runo tuntuu syvällä suomalaisten sielussa.
Kokeilin runoraadin ideaa ensin automatkalla, ja kun sitten esitin sen työkavereilleni, he ottivat sen hyvin vastaan. Aluksi meitä itseämmekin ujostutti, miten korkeakulttuurin tuote taipuisi tällaiseen alhaiseen pisteytykseen. Mutta runoilijat ottivat idean huumorintajuisesti vastaan.
Ja jo ensimmäisessä lähetyksessä tuli tunne, että tämä on hyvää televisiota. Runoraatia kokeiltiin ensimmäistä kertaa Valopilkun yhteydessä vuonna 2002. Istuin juontajan paikalla ja ihmettelin melko mykistyneenä, miten pirskahtelevaa, hauskaa, fiksua ja älyvapaata keskustelua runot herättivät!
Oliko Levyraadin vetäjä Jukka Virtanen itsestään selvä vakioraatilainen?
Virtanen tuli heti mieleemme tähän hommaan, mutta emme osanneet aavistaakaan, kuinka pitkä ja läheinen suhde hänellä on runouteen. Ammattikirjoittajana hän oli opetellut runouden peruslajit jo aikaa sitten koulussa, ja lisäksi hänellä on elävä suhde runouteen, hän seuraa aktiivisesti alaa. Onneksemme Virtanen tuli heti mielellään mukaan.
Runoraati herättää paljon keskustelua. Millaisia ovat mieleenpainuvimmat yleisöpalautteesi?
Olemme saaneet heti alusta lähtien paljon yleisöpalautetta, ja kerrankin positiivista sellaista. Harva tajuaa, miten kullanarvoista tavaraa yleisöpalaute tekijöille on. Sillä on paljon valtaa ja merkitystä. Olen aina kantanut palautetta ohjelman jatkosta päättäville, ja sillä on ollut vaikutusta Runoraadin jatkumiseen.
Eräs liikuttavimmista palautteista tuli sotilaspojalta, joka kirjoitti: Kiitos, että Runoraadin runot ovat myös netissä, kun armeijassa ei aina pääse katsomaan ohjelmaa televisiosta. Kerran eräs nuori isä kiitti siitä, että Runoraati tarjoaa edes kerran kuussa pienten lasten vanhemmille mahdollisuuden rauhalliseen yhteiseloon. Heräsi haikea tunne siitä, että tämä oli harvinaista laatuaikaa nuorelle parille - mahdollisuus puhua muustakin kuin vaippojen roskiin viemisestä.
Raadin kommentointi tuntuu toimivan liekinheittimenä kotisohville. Viisaat katsojamme ovat myös usein eri mieltä raatilaisten kanssa, ja katsoja muuttuu kuin viidenneksi raatilaiseksi.
Millainen olisi unelmiesi Runoraadin koostumus?
Tämä on aika vaikea kysymys. Voisi olla joku urheilija, joka tulisi ulos kaapista, tai joku talouden alana vaikuttaja – heidän joukossaan on paljon lukevia ihmisiä, jotka voisivat vähän löyhätä otettaan. On kyllä nimiä, joita olen pitkään yrittänyt, mutten voi niitä paljastaa.
Mikä on oma suhteesi runoihin? Mitä runot antavat sinulle?
Aika perinteinen suomalainen. Minulle on luettu lapsena paljon runoja, olen saanut kiitosta äitienpäivänä väsäämistäni värssyistä, leirinuotiolla olen ahminut laululyriikkaa, jota olen sanoittanut itsekin, mutta englanniksi.
Käyn usein kuuntelemassa sävellettyjä runoiltoja Kom-teatterissa sekä erilaisia lausuntaesityksiä. Suhteeni runoihin on muuttunut väkisinkin ammatillisemmaksi. Itse en ole ollut koskaan runotyttö, eikä minulla oli mitään pöytälaatikkotuotantoa olemassa.
En ole kuitenkaan runouden, vaan television asiantuntija. Runot ovat täynnä tunnetta ja eri rooleja, valitsen ohjelmaan runoilijat siten, että erilaisia ääniä pääsee esille. Sellaisen tuntemuksen olen kehittänyt, että runouden kanssa ei pidä pelätä selittämätöntä, ei mennä liian korkealle akateemisuuteen.
Runoraati on osunut yhteen kotimaisen runobuumin kanssa. Oletko saanut kommentteja runoilijoilta, miten Runoraadissa esilläolo heihin vaikuttaa?
Soittelen usein runoilijoille ohjelman jälkeen, että saavat purkaa tuntojaan. Jos jollekin olisi jäänyt raivoa negatiivisesta arviosta jotain raatilaista kohtaan. Muistuttelen, että kyllä katsojillakin on omat mielipiteensä, joihin raati ei vaikuta.
Oleellista on myös, pystymmekö luomaan tekstiin oikeanlaisen videon. Osaammeko runovideossa antaa oikeutta runoilijoille? Heiltä on rohkea teko tulla esittämään runonsa televisioon, seisomaan sanojensa takana.
Kirjallisuutta ei ylipäänsä käsitellä tv:ssä paljon. Miten kirjallisuudesta voisi saada aikaan kiinnostavan tv-ohjelman? Onko sinulla ideoita lisää?
Ideoita on vuosien varrella tullut, ja niitä on tarjottu, mutta tällä hetkellä ohjelmia on karsittu rahoituksen supistuttua. Runoraati on siitä etuoikeutettu formaatti, että siinä voidaan käsitellä teosta itseään kokonaisuutena. Romaani on kokonsa vuoksi abstraktimpi. Kirja on vaativa haaste televisiolle, sopivaa formaattia yritetään työstää maailmalla.
Raadin hieno sapluuna, pisteleikki on loistava tapa tavoitella uusia yleisöjä vaikkapa suomalaiselle draamatekstille, joka on nyt kansainvälisessä nousussa. Myös kuvataide ja arkkitehtuuri ovat herättäneet raadissa intohimoja. Olen haastanut taideopiskelijoitakin runoelokuvien tekoon, joka on maailmalla suosittu laji.
Oma missioni on soveltaa raatia kulttuurin eri lajeihin, ja saada suomalaiset puhumaan kulttuurista ja arvostamaan sitä. Raati on riemukas pisteleikki, jonka kautta pystytään ohittamaan se pelko, joka usein liittyy sanaan kulttuuri.
Runoraadissa runojen arviointiin suhtaudutaan aika vapaalla otteella. Olet toiminut ns. runouden lottotyttönä, joka ilmoittaa pisteitä. Muututko nyt tiukaksi kriitikoksi kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden kanssa?
Runoraadissa olen ollut neutraalissa roolissa. Finlandia-tuomarina oma makuni tulee tietysti julki, koska olen nimenomaan diktaattori. En osaa vielä sanoa, millainen prosessi se tulee olemaan, kun en ole tällaista ennen kokenut! Miten mielipiteeni muodostuu, riippuu niistä esiraadin valitsemasta kuudesta ehdokkaasta.
Koen, että se miksi olen tässä asemassa, on iso kiitos työstäni Runoraadin parissa. Olen kiitollinen saamastani kunniatehtävästä, sen vakavuuden ja luottamuksen mykistämä!
Olet puhutut heittäytymiskyvyn ponnistusvoimasta. Onko se elämänfilosofiasi, ja mitä se tarkoittaa?
Kannattaa miettiä, miten taiteen kautta voisi itseään haastaa, ravistaa, virkistää ja vahvistaa. Olen omassa elämässäni taiteen kautta kokeillut, miten minusta tulisi parempi ihminen. Olen lukenut alkuvuoden niin paljon, että tällä hetkellä en ahmi kirjoja. Nyt tarvitsen enemmänkin happihyppelyä. Tekisi mieli mennä koreografin vastaanotolle, jossa valitsemassani musiikista kehittäisin yhdessä koreografin kanssa itselleni nykytanssiteoksen. Ehkä pomppisin kuin kani, tai tekisin jotain muuta kehollista, astuisin oman mukavuuskynnykseni yli.
Sitä heittäytymiskyvyn ponnistusvoima tarkoittaa, epämukavuusalueelle menemistä turvallisissa olosuhteissa. Kun päästää irti normaalista rooliminästään, havaitsee, että onkin jokin muu kuin mitä on miettinyt olevansa.
Kerro kolme runollista asiaa Yleisradiosta!
Petankki-halli Ylen kellarissa. Se on paikka, jossa on ollut vanhan ajan ay-toimintaa, jonka seinät on maalattu hassusti ja jossa pöly ei ole liikkunut mihinkään herran aikoihin. Se tila on liikuttava salaisuus, vanhan ajan yhdessä olemisen unelma, runollinen tavallaan.
Ja hetki Yleisradion pihamaalla, kun olen matkalla editistä toimitukseen ja törmään ihmiseen, joka tekee aivan erilaista työtehtävää täällä. Ollaan hetki hapessa, pois koneistetusta suoritusilmapiiristä, kohdataan ja nauretaan. Silloin tajuan, että olen kohta kymmenen vuotta saanut olla täällä töissä, oppia ja kohdata erilaisia ihmisiä.
Runollista voisi olla myös Yleisradion aikamerkki, se pim-pam-pulla. Siinä on takana pitkä traditio, jossa on rakennettu hyvinvointi-Suomea ja ylipäätään kaikkea sitä, mitä Yle-maksulla saa: arkistoja, muistoja, perustaa ajattelulle. Suomalainen tv on, myös kaupallisella puolella, maailman parasta! Toivon, että ihmiset oppisivat käyttämään tallentavaa digiboksia, sillä laadukasta tv-ohjelmaa on kyllä tarjolla.
Tämä mitä olen saanut tehdä, Runoraati. Olen tv-addikti, katsonut todella paljon tv:tä ja vaikka mitä sieltä, siksi osaan arvostaa, että saan tehdä näin kummalista ohjelmaa. Se on ihan luksusta!
Millainen on Runoraadin tulevaisuus?
Syksyn viimeinen tv-raati ruotii arkkitehtuuria Shanghain maailmannäyttelyssä, jotka olivat kuin arkkitehtuurin MM-kisat. Yritetään ajaa sitä asiaa, että kulttuuritoimittamisen ei tarvitse olla kansallisesti sisäänpäin kääntynyttä.
Ensi vuonna taloraati tulee Virosta, jossa on paljon rohkeaa tilaamista ja rakentamista. Se on hyvä esimerkki Suomelle, miten nykyarkkitehtuurissa voi rakentaa hyvää. Desing-raati on myös tulossa.
16.12. Runoraati vierailee Radio Suomessa. Silloin kuuntelijat voivat soittaa ohjelmaa ja osallistua sitä kautta raatiin mukaan. Tässä on mahdollisuus yllättää ja olla eri mieltä. Ulkopuolelta tulee usein ihan erilaisia kommentteja kuin mukaan valituilta raatilaisilta.
Raadeissa tärkeintä on leikki ja epätäydellisyyden salliminen. Raatilaiset tekevät ihailtavaa teon yrittäessään ymmärtää runoa. Kaikki tulevat paljastaneeksi jotakin itsestään. Haluan kannustaa suomalaisessa kulttuurissa rohkeutta puhua, vaikkei olisi niin sanottua virallista asiantuntemusta. Siinä liikutaan harmaalla alueella, jossa on mukana tunteet ja aistit.
Kirjallisuus tv-ohjelman aiheena ei kukoista kanavien esityskaavioissa. Ylen tv-kanavilla kirjallisuutta käsitellään tällä hetkellä lähinnä uutuuskirjoja esittelevässä TV1:n Aamun kirjassa, nyt Teemalta tulevassa Runoraadissa sekä FST5:n Boktid-ohjelmassa.
Radion puolella kirjallisuutta toki käsitellään enemmän, kuten Kultakuumeessa, Kirjakerhossa, Lukupiirissä ja monessa muussakin. Tästä voisi päätellä, että kirjallisuus ei ole erityisen visuaalista aineistoa, että siitä ei ole helppoa tehdä vetävää tv-ohjelmaa.
Visuaalinen runo
Runoraati on kuitenkin osoittanut toisin. Levyraadista formaattinsa napannut, suomalaisia uusia runoja esittelevä ohjelma on jo useamman vuoden ajan ihastuttanut niitäkin, jotka eivät runoista muuten piittaisi. Erään katsojakommentin sanoin ohjelma on malliesimerkki ”jokapojalle tarjotusta tasokkaasta runorepostelusta”.
Runoraati on kunnostautunut myös visuaalisesti runovideoidensa kautta. Runo onkin osoittautunut varsin inspiroivaksi ja monia tulkintoja avaavaksi kuvallisen kerronnan lähteeksi. Toisaalta runo on sopivan kokoinen formaatti myös kuunnella ihan omia mielikuvituksen visioitaan seuraten. Aina välillä raatilaiset ovat toki irrottautuneet myös runosta, ja ruotineet vaikkapa taidetta ja taloja.
Runoraati hurmaa studiossa ja toreilla
Runoraati piti maljapuheita tulevaisuudelle Tampereen teatterikesässä. Katso ja koe Ari-Pekka Lahden, Kati Kaartisen, Sirkku Peltolan, Heini Junkkaalan ja Laura Ruohosen monologit 10.10. Teemalta lähetetystä ohjelmasta.
Vuosien varrella Runoraadissa on kuultu uusinta tuotantoa monilta hienoilta kotimaisilta runoilijoilta. Elävän arkiston koosteessa ovat mukana mm. Arto Melleri, Ilpo Tiihonen, Merja Virolainen ja Tommy Tabermann.
Runojen arviointi on ohjelman suola ja pippuri, ja ohjelmassa on nähty vakijäsen Jukka Virtasen lisäksi monia näkemyksellisiä raatilaisia, kuten Paula Vesala, Olli Mustonen, Pekka Himanen ja Suna Vuori.
Runoraadin äiti ja juontaja Minna Joenniemi on tänä syksynä muutenkin jännittävien vaiheiden äärellä. Hänet on kutsuttu valitsemaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja tälle vuodelle.
Tästä kiinnostuneena yle.fi –toimitus haastattelee Minnaa 20.10. runoista, kirjallisuudesta ja kulttuurista ylipäätään. Keräämme nyt osuvia aiheita haastattelua varten, ja kutsumme yleisöäkin mukaan jutuntekoon. Mitä sinä haluaisit yle.fi –toimituksen kysyvän Minnalta tänä jännittävänä kirjallisuussyksynä?
Kysymyksiä voi lähettää joko tämän blogimerkinnän kommentteihin, Suomen Yleisradio –Facebook-sivulle tai Twitterin kautta. Kysymyksiä saa tulla laidasta laitaan aiheeseen liittyen, toimitus valitsee osuvimmat mukaan tässä Ajatuskupla-blogissa myöhemmin julkaistavaan haastatteluun.
Joenniemen valitsema tämän vuoden Finlandia-palkittu julkistetaan 2.12.
Erno Paasilinnasta Antti Hyryyn – tähän mennessä Finlandia palkintoa on jaettu 26 kertaa vuodesta 1984 lähtien. 30 000 euron arvoisen palkinto jaetaan ansiokkaan romaanin kirjoittajalle, sitä ei siis voi saada runoilija tai esseisti. Kolmihenkisen lautakunnan valitsemat Finlandia-ehdokkaat julkistetaan tänä vuonna 11.11., ja tuomari Minna Joenniemen valitsema voittaja saadaan tietää 2.12. Keitä kisoissa on mukana tällä kertaa, veikkauksissa voisivat olla vaikkapa Monika Fagerholm, Riikka Pulkkinen, Martti Yrjänä Joensuu, Petri Tamminen jne. Vai löytyykö yllättäjiä.
Yllättävän paljon hoppua. On vietävä asioita maaliin ja samalla kiihtyvässä tahdissa tulee erilaisia ideoita, mitä voisin tehdä Ylen jälkeen. Kiireistä, mutta samalla rentoa. Erikoista on, että puolentoista kuukauden takainen pettymys on hävinnyt, ja maailma näyttää aurinkoiselta.
Oletko onnistunut vielä siinä, että et tunne kiirettä?
En tunne kiirettä, mutta olen huomannut, etten ehdi tavata kaikkia ihmisiä, joiden kanssa haluaisi tavata ennen lähtöä. Kalenteri on täynnä.
Olet kertonut haastattelussa, että Yle oli alussa sokki? Miksi se oli sokki, ja mitä Yle on sinulle tällä hetkellä?
Suurin sokki oli kankeus ja byrokraattisuus. Miten näin luovalla toimialalla näin luovia ihmisiä voidaan hallinnoida näin tsaarinaikaisesti.
Tällä hetkellä Yle on kohta arvokas, rakas muisto. Paljon ystäviä ja ymmärrystä. Samalla pilotti tai prototyyppi uudenlaisen avoimen johtamistavan toimimisesta käytännössä. Moni on sitä mieltä, että Ylessä on tapahtunut paljon hyviä asioita, mutta olisin voinut käyttäytyä toisin. Ei ymmärretä, että tämä on sama paketti. Yle on nyt hyvä esimerkki avoimuuden ja riskinoton merkityksestä. Lisäksi Yle on vaimon työpaikka.
Mitä tarkoitat samalla paketilla?
Jos kankeahkon, vanhanaikaisen, riskiä kaihtavan kulttuurin muuttaa , ainoa tapa tehdä se, on rikkoa kaikki käsitykset, jotka yhteisöllä on oikeasta toiminnasta. Kriisiyttää perinteiset, vakiintuneet ajatustavat. Tai tehdä muutos mokailemalla, ottamalla riskiä, poikkeamalla vakiintuneesta kaavasta, jolla perinteisesti toimitaan. Yleensäkin rikkomalla pönötyskulttuuria, joka on levinnyt joka puolella.
Kun haastatellaan ihmisiä kadulle, ja kamera käynnistyy, iso osa ihmisistä alkaa näyttelemään itseään, ottavat roolin. Kun kysytään, mitä katsot tv:stä, ihmiset vastaavat, että dokumenttejä - ja tilastojen mukaan he katsovan ihan jotain muuta. Turhia kommervenkkejä tulee, kun on kun ihmiset esittävät jotain roolia, jota kuvittelevat, että heidän pitää näytellä.
Luuletko, että Ylessä on tarpeeksi valmista jatkaa tavoitteidesi mukaan, kun uusi toimitusjohtaja tulee? Onko Yle valmis lähdöllesi?
Ei Yle ole millään lailla valmis. On paljon pomoja, jotka haluavat sääntöjä ja kontrollia. Sillä hetkellä kun poistun ovesta vappuna, tulee imperiumin vastaisku. Se on nyt yleläisistä työntekijöistä kiinni. Jos he haluavat jatkaa sillä tiellä joka on saavutettu, sen puolesta pitää taistella. Muuten se menetetään. Jos taas sillä ei ole väliä, ei menetys tietysti haittaa.
Ylen työkulttuurin tulevaisuus on ylen työtekijöiden käsissä. Pitää muistaa, että täällä on paljon ihmisiä, jotka olivat äärimmäisen eri mieltä mun kanssa avoimuudesta. He ovat varmaan nyt tyytyväisiä ja ajattelevat, että palataan takaisin siihen perinteiseen.
Mitkä olivat henkilökohtaiset tavoitteesi toimitusjohtajuudelle? Oletko onnistunut niissä? (Yleisökysymys, blogi)
Ensinnäkin Suomen siirtyminen digiin, toiseksi Ylen talouden kääntyminen voitolliseksi ja kolmanneksi Ylen tekeminen vahvaksi internetissä – se onnistui liiankin hyvin. Sanoma etunenässä moni kilpailijamme ajattelee, että Yle tuhoaa suomalaisen median – mikä on mielestäni erikoista tappiomielialan levittämistä.
Neljäs tavoite oli työkulttuurin muuttuminen avoimeksi, keskustelevaksi ja moderniksi. Sekin onnistui. Kun alussa kysyttiin, kuinka moni yleläinen on tyytyväinen avoimuuteen, lukema oli noin 30-40 prosentin tietämillä, nyt lukema on lähellä 70 prosenttia. Positiivisten ja aurinkoisten yleläisten määrä on tuplaantunut, ja olen siihen ihan hemmetin tyytyväinen.
Mitkä tavoitteet eivät toteutuneet ja miksi?
Oltaisi voitu edetä nopeammin. Jos vuonna 2006 saneeraus olisi tehty viisaammin, työkulttuuri olisi muuttunut nopeammin. Oli tarpeetonta kovuutta, joka tuhosi työkulttuuria ja lykkäsi muutoksia. Netin kanssa oltaisi voitu edetä paljon nopeammin. Se missä nyt ollaan, oltaisiin saavutettu nopeammin, jos olisimme investoineet rohkeammin.
Jos aloittaisin uudestaan, käyttäisin lisää avoimuutta ja lisää rohkeutta. Nyt on sellainen olo kuin olisi saanut olympialaisissa hopeaa, kun olisi voinut saada kultaakin!
Mikä on Yle-urasi sykähdyttävin hetki?
Naimisiinmeno ja Euroviisut. Se kun ennen toimitusjohtavan valintaa hallintoneuvoston kokouksessa työntekijöiden edustaja piti puheen, jossa hän voimakkaasti kannatti jatkokauttani. Ei tule heti mieleen yritystä, jossa henkilöstö lobbaa toimitusjohtajan puolesta. Se oli todella arvokasta.
Iso osa henkilöstöä oli avoimen pettyneitä kun toimitusjohtajan valinta tuli esille. Miltä sen tuntui?
Tuntuu, että moni koki että kyseessä oli ikään kuin petos. Ylen ongelma on se, että Yle on elänyt ainakin viimeiset 20 vuotta epävarmuudessa. Aina jokin laki muuttuu ja Yleltä viedään rahoja, ja nyt tuntui, että taas tämä meni näin. Uskon että talon syövereissä on myös ihmisiä, jotka ovat riemuissaan, mutta eivät ole kehdanneet sitä näyttää.
Mikä oli aallonpohja Yle-urallasi?
Ehkä 2007-2008 vuodenvaihteessa, kun johtoryhmän, henkilöstön ja hallituksen enemmistö oli sitä mieltä, että johtoa pitää vaihtaa. Ikään kuin juuri ennen aamua yö on synkimmillään. Silloin kahden saneerauskierroksen jälkeen tuli vielä kolmas ja kaupalliset mediat potkivat kuin vierasta sikaa, silloin tosi monelta loppui usko.
Oli absurdia, että olin puoli yhdeksän uutisissa suorassa lähetyksessä, jossa multa kysyttiin, oliko asiallista lähteä häämatkalle. Tunnelmat olivat niin kireitä, vaikka nyt sille on helppo nauraa.
Miten Yleisradio on muuttunut toimikautesi aikana?
Työkulttuurin muutos on kaikkein suurinta. Vaikka kyllä täällä yhä kohdellaan ihmisiä paikoin huonosti. Mutta valtavirta on se, että ihmiset saavat päättää omista asioistaan, ihmisiä kunnioitetaan ja työkulttuuri on keskustelevaa.
Sairauspoissaolot ovat vähentyneet huomattavasti, koska simputtava työkulttuuri on väistynyt. Kaikki muu on seurannaista tästä. Olemme vahvoja netissä, koska porukka on niin innostunutta, tekee ja kokeilee. Uskon että talous ja tehokkuus johtuvat myös tästä työkulttuurista.
Miten itse olet muuttunut Yle-urasi aikana?
Olen joutunut ottamaan minulle outoa vastuuta. Kun alussa oli satoja, jopa tuhansia ihmisiä, jotka uskoivat siihen mitä teen – ei niinkään minuun, vaan siihen mitä edustan. Se tarkoittaa sitä, että minun pitää ruveta käyttäytymään sen arvostuksen mukaisesti. Se oli vähän outo juttu. Huomasin, että jos teen jotain typerää, kysymys ei ole enää siitä, että nolaan itseni, vaan vedän lokaan ne monet ihmiset, jotka uskovat minuun. Se on jalostava tunne. 44-vuotiaana ei voi tehdä samoja asioita, joita tekee 28-vuotiaana.
Millainen ihminen olisit, jos et olisi tullut Yleen töihin?
Olisin rikas ja todennäköisesti aika ärsyttävä. Kun Microsoftilla kuultiin, että olen siirtymässä Yleisradioon, tuli ihan käsittämättömiä tarjouksia. Olisin päässyt johtamaan Euroopan-laajuisia toimintoja, ja tarjolla olisi ollut runsaskätisiä optio-ohjelmia.
Ärsyttävyys olisi tullut siitä, että kun olen jatkuvasti onnistunut lähes kaikessa, niin sellainen voittokulku tuppaa tekemään ihmisestä aika ärsyttävän. Ylessä on ollut sen verran vastatuulta, että se oli jopa hyväksi.
Millaisenä näet tulevaisuuden Yleisradion?
Riippuu, mitä eduskunta päättää. Ääripäänä olisi se, että Yle on ehtymätön sampo joka takoo hyvinvointia suomalaiseen talouteen ja kulttuuriin. Toinen vaihtoehto on se, että Yle on tylsä ja virallinen, joka ei kiinnosta ketään. On riski, että rahoitusta muuttamalla, lainsäädäntöä kaventamalla tai työkulttuuria tuhoamalla Ylestä tulee tylsä peruskaura.
Onko mielestäsi menossa Ylen alasajo kaupallisten toimijoiden hyväksi? (Yleisökysymys, Facebook)
Ne yrittävät sitä kovasti, mutta tähän mennessä eivät ole onnistuneet siinä. Joko Yle on hemmetin lahjakas tai sitten ihmiset tykkäävät Ylestä enemmän kuin kehtaavat myöntää.
Vastaavaa kampanjaa en muista, jossa Yleä on potkittu päähän kaikenlaisissa kolumneissa ja työryhmissä, ja silti Yle porskuttaa vahvempana kuin koskaan.
Tuleeko Ylen rahoitus selviämään?
Eduskunta on toiseen kertaan luvannut, että Yle saa 480 miljoonaa euroa. Käytännön sovellutus selviää syksyllä. Ylellä pitäisi olla kaikki valmius vastata kilpailijoiden konnuuksiin. Olen itse puhelimen päässä, jos tarvitaan neuvoja.
Onko toimintasi sosiaalisissa medioissa ollut määrätietoista hommaa? Mihin olet pyrkinyt aktiivisuudellasi sosiaalisissa medioissa? (Yleisökysymys, blogi)
Sosiaalinen media on vasta alussa ja tulee mullistamaan maailmaa, koska se poistaa portinvartijuuden medialta ja poistaa mahdollisuuden salata tietoja. Se tuo vapaan antiikin Kreikan ihanteen, jossa ihmiset voivat henkilökohtaisesti olla suoraan kanssakäymisissä ja tehdä asioita.
Tämä on todennäköisesti modernin ihmisen suurin vallankumous. Jotta siitä jotain ymmärtää, pitää olla Facebookissa, Twitterissä ja Youtubessa – sitä pitää elää ja kokeilla, jotta sitä voi ymmärtää. Tämä muutos on menossa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, mutta Suomessa se yskii, koska meillä on liian tärkeitä pomoja, jotka ylpeilevät sillä, etteivät mene Facebookiin. Omalla esimerkilläni olen halunnut itse oppia ja näyttää muillekin, että tulkaa – tulevaisuus on täällä.
Näetkö, että sosiaalinen media voisi syventää kommunikaatiota?
On kulttuurinen ongelma, että modernissa sosiaalisen median maailmassa tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin tieto. Ja subjektiivisuus on arvokkaampaa kuin objektiivisuus, joka sinällään on harha. Jossa aitous on tärkeämpää kuin asema. Jossa mielipide on se, joka ratkaisee. Tavallaan sosiaalisen median maailmassa on pöyristyttävää, että ulkopuolinen tulee määrittelemään, mitä teet. Koska se mitä teet, on sitä mitä teet – se ei ole ulkopuolisen auktoriteetin päätettävissä.
Kun tätä kautta lähtee purkamaan asiaa, sosiaalinen media on juuri niin monipuolista hyödyllistä, kuin käyttäjä haluaa - voit käyttää sitä miten haluat. Voit pelata virtuaalifarmilla tai olla yhteydessä maailman tärkeimpien tiedemiesten kanssa vaikka Twitterin kautta.
Voisi sanoa, että perinteinen journalismi on paljastunut äärimmäisen kalpeaksi ja riittämättömäksi. Kun mietin itsestäni kirjoitettuja juttuja, harvassa faktat ovat paikoillaan. Itse asiassa on illuusio siitä, että meillä on joku laadukas journalismi ja sitten tällainen kummallinen kansalaisjournalismi. Todellisuudessa monopolit, säästöohjelmat ja laiskuus ovat johtaneet aika kepeään journalismiin, kun taas sosiaalisen median nousu toivottavasti pakottaa valtamediat panostamaan hyvään journalismiin, joka käytännössä tarkoittaa aikaa.
On jännää, että perinteisestä ajattelussa työnteko, hyödyllisyys ja tylsyys kulkevat käsi kädessä, ja kaikki mikä on kivaa, on epäilyttävää. Ajatellaanpa verkostunutta Helsinkiä, kun Helsinkiin tulee iso lumisade. Jos jokainen asukas menee ulos tekemään duunia 20 minuutin ajan, ne lumet on hoidettu puolessa tunnissa koko kaupungissa.
Jos ihmiset käyttää 3 miljardia tuntia kuukaudessa Facebookissa, mitä jos ne käyttäisivät 3 miljardia tuntia johonkin muuhun? Jos suomalaiset katsovat ja kuuntelevat Yleä neljä miljardia tuntia vuodessa, mitä jos se käytetään johonkin muuhun? Ollaan käsittämättömien voimien kanssa tekemisissä. Lisäksi yleensä ihmiset tekevät vapaaehtoisesti parempaa jälkeä kuin pakon edessä.
Ylellä on mahdollistajastrategia – miksi useammat tahot eivät ole tarttuneet sen mahdollistamaan yhteistyöhön?
Ylessä on vielä muutosvastarintaa, asioiden toteutus kestää kauan. Se, että Yle on suunnan näyttäjä netissä, on sen ansiota että meidän strateginen ajattelu osui niin nappiin kolme vuotta sitten. Kilpailijoilla taas käytännön toteutus on äärimmäisen tehokasta, mutta niiden strateginen ajattelu on suossa. Se, että mahdollistajastrategia edistyy niin hitaasti, johtuu siitä ettei Ylessä osata oikein toteuttaa sitä. Lisäksi yhteistyötahot vähän pelkäävät sitä.
Ylen mahdollistajastrategiassa on yhdistetty avoimen lähdekoodin idea broadcastiin – siitä on kysymys. Lähtökohta on se, että tv-luvan maksajat ovat maksaneet siitä mitä Yle tekee, siksi Ylen tarjonta kuuluisi kaikille ja kaikkialla. Viimeisimpänä uutuutena saatiin YLE Areena saatiin Elisa-viihteeseen, ja ensi viikolla isoa jatkoa tälle seuraa.
Mutta lempihankkeeni, Ylen sisältöjen leimaaminen common criteria -lisenssillä on aika jäissä, koska tekijänoikeus järjestöt pelkäävät sitä kuin ruttoa. Jos suunta ja tahto on selvä, tämä etenee, mutta jos fokus häviää, tulee jokin jenkkifirma, joka pesee tämän kaiken.
On tärkeää muistaa, että Yhdysvalloissa tämä evoluutio etenee tosi nopeasti. Jos odotamme liikaa, amerikkalaiset kerää rahan ja osaamisen ja tulevat jenkkimarkkinoille, ja siinä Alma ja Sanomat laulavat hoosiannaa kun isot firmat pistävät niitä mennen tullen. Toistaiseksi isoja firmoja ei kiinnosta Eurooppa, ei etenkään Suomi, mutta sitten kun se on konseptoitu valmiiksi ja tuodaan tänne, jos suomalainen strategia-ajattelu on lapsen kengissä, siinä ei jää kiveä kiven päälle, kun ne pistää sen palasiksi.
Itsenäisyyden alkuajoilla Suomessa oli kokeilevaa autoteollisuutta, mutta ei ole enää, kun amerikkalaiset tulivat. Tavallaan Suomessa eletään nuijasotavaihetta ja 2-3 vuoden päästä kun ne firmat tänne rantautuu, voi arvata miten siinä käy. Saattaa tietysti olla, että Suomi on niin pieni maa, etteivät amerikkalaiset firmat tule tänne ollenkaan – se on se kaikkein surkein vaihtoehto. Jäämme kaiken ulkopuolelle, parhaat suomalaiset voimat muuttavat ulkomaille, ja käyvät kesälomalla mökkeilemässä kotimaassa. Siksi olisi kiire ottaa otetta ja lähteä tekemään asioita eri otteella.
Mitä toisit amerikkalaisesta yhteiskunnasta Suomeen, etenkin työyhteisöihin?
Piilaakson. Suomessa on muutamia perusongelmia: ensinnäkin se, että suomalaiset rakentavat sääntöjä, se tuo toimintaan kankeutta. Mitä tahansa jos yrittää, ihmiset ajattelee, mitä toiset ajattelee. Se johtaa henkiseen halvaantumiseen. Toinen on auktoriteettiusko - se että asema puhuu, ihan sama mitä tekstiä sieltä tulee. Saattaa tulla uskomatonta roskaa, ja sitä journalistit yrittävät selventää. Suomessa on loistavia ajattelijoita, vaikkapa Saku Tuominen tai Roope Mokka – niitä ei hirveästi ole pyydetty puhumaan medioissa.
Kolmas asia, jonka pitäisi muuttaa, on erilaisuuden sietämättömyys. Evoluutio toimii monimuotoisessa luonnossa, samoin kulttuurinen evoluutio toimii monimuotoisessa yhteiskunnassa. Hirveästi nähdään vaivaa, että kaikki olisivat samassa muotissa. Erilaisuuden sietämättömyys on jopa raivoa, erilaiset pitää laittaa jotenkin kuriin. Jos joku jotain yrittää, mikä se luulee oikein olevansa. Se on huonoa itsetuntoa.
Puolet suomalaisista kärsii uhrin asenteesta, että maailmassa tapahtuu ikäviä asioita, enkä voi vaikuttaa niihin.
Tässä oli muutama ero Piilaakson ihmisiin. Jos Suomi haluaa pärjätä, pitäisi muuttaa meidän kansanluonne. Se on ihan tehtävissä oleva juttu. Ensin pitää antaa ihmisille valta päättää näistä asioista. Yle on minun pilottihankkeeni näistä asioista. Siten, että Ylestä on poistettu rajaava hierarkia ja koulukiusaamisjohtaminen, ja tilalle on annettu vapautta ja liikkumavaraa.
Yleläiset itse ovat tehneet tämän kaiken, kun heille annettiin siihen tilaa. Olen varma, että Suomessa on tuhansia työpaikkoja, joissa on ihan sama juttu. Koulussa meihin juurrutetaan passiivinen tottelevaisuus. Amerikkalaisissa koulussa on hyvää se, että käytetään paljon aikaa ryhmätöihin ja esiintymiseen, sellaisiin asioihin, joilla on paljon merkitystä aikuisuudessa. Olen käyttänyt satoja tunteja oppiakseni derivoimaan, mutta en ole tarvinnut integraalilaskuja kertaakaan työelämässäni! Mikä hukkainvestointi. Sen sijaan esiintymistaito, johtamistaito, ryhmätyöt – niistä olisi ollut todellista hyötyä.
Koulut olisivat hyvä ympäristö aloittaa tämä muutos. Jos opettajat päättää, he voivat yhdessä päivässä viedä muutoksen oppilaisiin. Ei tarvita lainsäädäntöä, vaan vain katsekontakti, jolla saa opettajat vakuutetuksi. Jos Suomeen haluttaisiin langaton verkko – mitä jos kaikki poistaisivat kotiverkostaan salaussanansa, niin yhdessä illassa meillä olisi koko maankattava langaton verkko, joka ei maksaisi yhtään senttiä lisää. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että näkökulmaa vaihtamalla voitaisiin saada aikaan iso vallankumous.
Mitä ominaisuuksia ehdottomasti säilyttäisit suomalaisuudesta?
Rehellisyys on tosi tärkeää, se on ihan poikkeuksellisen korkealla tasolla. Lisäksi tasa-arvo on korkealla, vaikka meillä onkin autoritäärisiä rakenteita, ne ovat ihan leikkiä, jos verrataan englantilaiseen tai amerikkalaiseen systeemiin, jossa ihmisen puhetyyli määrittää sosiaalisen luokan. Säilyttäisin vielä suhteen luontoon on myös ainutlaatuista.
Ei ole kyse siitä, että suomalaisissa olisi jotain vikaa, vaan että meillä on käyttäytymistapoja, jotka aiheuttavat meille turhaa stressiä. Elämä voisi olla ihan aidosti hauskaa - sen ei tarvitsisi olla niin synkkää. Miksi työelämän pitää olla niin tylsää ja ahdistavaa? Jos tekisi sellaisen tuunaa oma duunisi -kampanjan, se saattaisi muuttaa tätä maata ihan huikeasti niin että tuottavuus, tehokkuus ja bruttokansantuote nousisivat – ja kaikilla olisi hauskempaa.
Jari Lahden Uudet palvelut ja Elävä arkisto olivat klassinen keissi siitä, että niille annettiin tietyt määrärahat ja vapaus tehdä ihan mitä haluaa, ja minä pidin huolen siitä, etteivät byrokraatit pääse sinne väliin, ja tulokset ovat ihan häikäiseviä. Ne ovat tehokkuudeltaan ja luovuudeltaan ihan eri luokkaa kuin jos ne olisivat jotenkin keskusjohdettuja.
Mitä ajattelet virheiden tekemisestä? Pitäisikö niitä välttää? Voiko niistä oppia jotain, ja miten?
Joistain virheistä voi oppia ja joistain ei. Perusjuttu on riskinotto, vähintään joka neljännen yrityksen pitäisi päätyä epäonnistumiseen. Jos näin ei ole, riskinottokyky on liian korkea. Se että tekee virheitä, ei tarkoita, että epäonnistutaan, vaan sitä ettei oteta tarpeeksi riskejä.
Kannattaa keskittyä tekemään asioita ja ottaa riskejä. Taru sormusten herrassa kirjassa enteillä oli varaa olla ottamatta riskejä, koska heillä oli aikaa, mutta hobitit eivät eläneet ikuisesti, heillä oli kiire toimia.
Olet kertonut eräässä jutussa pitäväsi kirjoittamisesta? Jos saisit kirjoittaa kirjan, mitä se käsittelisi?
Eka kirja kertoisi elämän tarkoituksesta, mutta kun valitettavasti en ole löytänyt sitä vielä, niin kaikkein helpointa olisi kertoa oman elämänsä sattumuksista. Kirjoittaminen pakottaisi oppimaan asioista. Ihmisten lyhyt muisti estää näkemästä kehää, jota kierrät. Jos pysähdyt ja kirjoitat, niin näet, että vedät kolmen vuoden kehäpäätelmiä - ja on aika kasvaa. Kirjoittamalla näet, onko tällä kevyellä läpällä mitään taustaa ja syvyyttä.
Olet pelaajamiehiä. Milloin ihminen on liian vanha tai liian arvokkaassa asemassa pelaamaan?
Pelasin jossain vaiheessa myös nettipokeria, mutta kun voitin niin paljon, oli pakko lopettaa. Ajattelin että jos jatkan näin, liiallinen raha tekee minusta pinnallisen materialistin. Olisi äärimmäisen tylsää, jos olisi rahaa kaikkeen, mistä silloin saisi jännitystä elämäänsä? Miljoona euroa tuhoaisi lähes jokaisen ihmisen elämän.
Ihminen on liian vanha pelaamaan, kun kaikki leikkimieli ja innokkuus on kuollut. Sen huomaa siitä, että on muuttunut oman itsensä karikatyyriksi ja muistuttaa pelottavaksi omia vanhempiaan. Silloin pelaaminenkin loppuu.
Mikä on lempi sushilajisi? Entä paras ruokalajisi Ylen ruokaloissa?
Ravunpyrstö, oliko se siis ebi. Ylessä suosikkiruoka on Tohlopin nakkikastike ja perunamuusi. Aina kun menen Tampereelle, jännään onko listalla nakkikastiketta.
Mitkä ovat tulevaisuuden haaveesi?
Lapsuuden haaveeni oli se, että pääsisin avaruusalukseen, joka kiihdyttäisi niin lähelle valonnopeutta ja aika sen avaruusaluksen ympärillä menisi niin nopeasti, että alkuräjähdys palautuisi siihen omaan pisteeseen ja räjähtäisi uudestaan ja saisin nähdä avaruusaluksesta alkuräjähdyksen. Myöhemmin opin, ettei alkuräjähdyksessä voi olla avaruuden ulkopuolella, niin että näkee sen - joten mulle on tullut vähän vaatimattomampia unelmia.
Tämän hetken unelma on saisin tehdä hienoja asioita upeiden ihmisten kanssa. Voisin unohtaa organisaatiot, muutosvastarinnan ja kuukausipalkan ja tehdä tärkeitä asioita ihmisten kanssa, jotka hiffais saman tien, mistä on kysymys ja jotka voisivat antaa toisilleen. Tämä kuulostaa aika utopistiselta, mutta itse asiassa olen löytänyt tällaisia porukoita. On kaikenlaisia hankkeita menossa, jotka tuntuvat tosi nastalta ja intohimoja herättävältä. Alkaa tuntua siltä, että luovalla ideoinnilla ja verkostoituvalla työtavalla jopa tienaa paremmin kuin tavallisella työllä.
Saattaa olla että tämä on liian hyvää ollakseen totta, kun kuukauden päästä kysyt, voin olla huomattavasti kyynisempi. Olisi myös nastaa hankkia kaksipaikkainen avoauto ja huristella vaimon kanssa ympäri Suomea – mitä julkisen palvelun yleisradion toimitusjohtaja ei olisi ikinä ennen voinut tehdä, mutta kansalainen, työtön Mikael Jungner voi.
Missä aiot työskennellä Ylen jälkeen? Koska paljastat sen?
En tiedä, mitä tulen tekemään, joten tiedä, koska voin paljastaa sen. Yksi vaihtoehto on, että menen johonkin yritykseen tai politiikkaan tai kolmas se, että teen nastoja asioita nastojen ihmisten kanssa. Toivon että voisin päättää sen ensi syksynä. Yleensähän käy niin, että tällaisissa tilanteissa tulee jokin elämää suurempi missio, joka vie mennessä. Kun kohtalo kutsuu, silloin kannattaa kuunnella.
Olemme kuulleet huhun, että Reino Paasilinna liimasi lähtiessään johtajan paikalta tarrapintaiset jalanjäljet lattiaan matkallaan huoneestaan ulko-ovelle. Aiotko sinä tehdä jonkin tempaisun, esimerkiksi tervata Ison Pajan edessä kykkivän patsaan?
En aio tehdä mitään tuollaista. Luulen, että suurin jäynä on jo se, että vaan poistuu täältä. Tämä on ollut ihan huikea viisi vuotta, täällä on loistavia ihmisiä, Yle-fani lopun elämäni ja diggaan jopa Ylen hallitusta, vaikka ne tekikin tällaisen päätöksen. Voisin ehkä tarjota kaikille yleläisille pitsat, mihin mulla ei ole rahaa, kun en jäänyt Microsofille. Mietin, jos keksin jotain, niin kerron.
Haluatko sanoa jotain, mitä emme huomanneet kysyä?
Toivottavasti joku huomaa, miten poikkeuksellista lahjakkuutta on onnistuttu keräämään Ylen uusiin palveluihin. Tämä ei ole mitään small talkia, vaan sinne on Jari Lahti kerännyt ihan käsittämättömän koosteen suomalaista osaamista. Se on jotain ainutlaatuista. Sitä kannattaa vaalia kuin Suomen arvokkainta perintökalleutta. Siitä kannatta pitää meteliä. Sanoin Lahdelle, jos Ylessä tilanne käy hankalaksi ja ei pelitä, sen porukan kannatta lähteä in corpore, sillä se porukka on tiiminä ihan ihan poikkeuksellista. Pitäkää yhtä!
Mikael Jungner ei ole enää pitkään Yleisradion toimitusjohtaja, joten minä ja kollegani Maarit Piippo päätimme, että meidän on pakko käydä haastattemassa Mikaelia vielä kun ehtii.
Jungner on ollut erittäin aktiivinen internetissä ja vienyt yhtiötä voimakkaasti nettiin, joten sovimme haastattelun aiheeksi Yleisradion ja internetin suhteen ja väistyvän (ja erittäin pidetyn) toimitusjohtajan henkisen testamentin yhtiöllemme.
Koska minä ja Maarit olemme kuitenkin vain kaksi ihmistä, olisimme innoissamme, jos saisimme laajempia näkökulmia haastatteluumme. Siksi heitämmekin nyt kysymyksen ilmoille: Mitä sinä haluaisit kysyä Mikael Jungnerilta? Tai oikeastaan, mitä haluaisit, että me kysyisimme?
Haastattelu tehdään keskiviikkona 7. huhtikuuta ja toivoisimmekin kommenttejanne tai kysymyksiänne hyvissä ajoin ennen sitä. Kysymyksiä voi jättää joko tämän blogimerkinnän kommentteihin, Suomen Yleisradio -Facebook-sivulle tai lähettää Twitterin kautta. Twitteristä meidät löytää nimimerkeillä samuliyle ja maaritylefi. Valitsemme lukuisista saamistamme kysymyksistä kaikkein osuvimmat mukaan haastatteluun!
Haastattelu striimataan suorana tähän samaan blogiin, joten pääsette kuulemaan vastaukset (ja näkemään mokailumme) sensuroimattomana!
