Minna Joenniemi: Runouden kanssa ei pidä pelätä selittämätöntä

Minna Joenniemi on Yleisradion kulttuuritoimittaja, Runoraadin äiti ja emäntä, joka myös valitsee kirjallisuuden Finlandia-palkinnon tänä vuonna. Finlandia-ehdokkaat julkistetaan 11. marraskuuta, ja Finlandia-voittaja 2. joulukuuta.

Syyskauden viimeinen raati tv:n puolella, Taloraati, tulee YLE Teemalta 24.10. Uusi Runoraati lähetetään vielä Radio Suomessa 16.12.

 

Millaiset olivat Runoraadin syntyhetket? Tajusitko heti, että tässä on kestohitti syntymässä?

Kuljin Pasilan asemalta töihin kahvimuki kädessä ja pallottelin ohjelmaideoita. Mieleen tuli äitini kertomus tamperelaisista, jotka innokkaina repivät runoja mukaansa puun oksilta eräästä taideteoksesta. Ja kun sai ottaa kantaa, että mitkä runot hakataan Tampereen keskustorille tuleviin kiviin, ihmisiä tuli paikalle hämmästyttävät määrät. Tuli sellainen havainto yhteiskunnasta, että runo tuntuu syvällä suomalaisten sielussa.

Kokeilin runoraadin ideaa ensin automatkalla, ja kun sitten esitin sen työkavereilleni, he ottivat sen hyvin vastaan. Aluksi meitä itseämmekin ujostutti, miten korkeakulttuurin tuote taipuisi tällaiseen alhaiseen pisteytykseen. Mutta runoilijat ottivat idean huumorintajuisesti vastaan.

Ja jo ensimmäisessä lähetyksessä tuli tunne, että tämä on hyvää televisiota. Runoraatia kokeiltiin ensimmäistä kertaa Valopilkun yhteydessä vuonna 2002. Istuin juontajan paikalla ja ihmettelin melko mykistyneenä, miten pirskahtelevaa, hauskaa, fiksua ja älyvapaata keskustelua runot herättivät!

Oliko Levyraadin vetäjä Jukka Virtanen itsestään selvä vakioraatilainen?

Virtanen tuli heti mieleemme tähän hommaan, mutta emme osanneet aavistaakaan, kuinka pitkä ja läheinen suhde hänellä on runouteen. Ammattikirjoittajana hän oli opetellut runouden peruslajit jo aikaa sitten koulussa, ja lisäksi hänellä on elävä suhde runouteen, hän seuraa aktiivisesti alaa. Onneksemme Virtanen tuli heti mielellään mukaan.

Elävä arkisto: Miten minusta tuli minä, Jukka Virtanen

Runoraati herättää paljon keskustelua. Millaisia ovat mieleenpainuvimmat yleisöpalautteesi?

Olemme saaneet heti alusta lähtien paljon yleisöpalautetta, ja kerrankin positiivista sellaista. Harva tajuaa, miten kullanarvoista tavaraa yleisöpalaute tekijöille on. Sillä on paljon valtaa ja merkitystä. Olen aina kantanut palautetta ohjelman jatkosta päättäville, ja sillä on ollut vaikutusta Runoraadin jatkumiseen.

Eräs liikuttavimmista palautteista tuli sotilaspojalta, joka kirjoitti: Kiitos, että Runoraadin runot ovat myös netissä, kun armeijassa ei aina pääse katsomaan ohjelmaa televisiosta. Kerran eräs nuori isä kiitti siitä, että Runoraati tarjoaa edes kerran kuussa pienten lasten vanhemmille mahdollisuuden rauhalliseen yhteiseloon. Heräsi haikea tunne siitä, että tämä oli harvinaista laatuaikaa nuorelle parille - mahdollisuus puhua muustakin kuin vaippojen roskiin viemisestä.

Raadin kommentointi tuntuu toimivan liekinheittimenä kotisohville. Viisaat katsojamme ovat myös usein eri mieltä raatilaisten kanssa, ja katsoja muuttuu kuin viidenneksi raatilaiseksi.

Millainen olisi unelmiesi Runoraadin koostumus?

Tämä on aika vaikea kysymys. Voisi olla joku urheilija, joka tulisi ulos kaapista, tai joku talouden alana vaikuttaja – heidän joukossaan on paljon lukevia ihmisiä, jotka voisivat vähän löyhätä otettaan. On kyllä nimiä, joita olen pitkään yrittänyt, mutten voi niitä paljastaa.

Mikä on oma suhteesi runoihin? Mitä runot antavat sinulle?

Aika perinteinen suomalainen. Minulle on luettu lapsena paljon runoja, olen saanut kiitosta äitienpäivänä väsäämistäni värssyistä, leirinuotiolla olen ahminut laululyriikkaa, jota olen sanoittanut itsekin, mutta englanniksi.

Käyn usein kuuntelemassa sävellettyjä runoiltoja Kom-teatterissa sekä erilaisia lausuntaesityksiä. Suhteeni runoihin on muuttunut väkisinkin ammatillisemmaksi. Itse en ole ollut koskaan runotyttö, eikä minulla oli mitään pöytälaatikkotuotantoa olemassa.

En ole kuitenkaan runouden, vaan television asiantuntija. Runot ovat täynnä tunnetta ja eri rooleja, valitsen ohjelmaan runoilijat siten, että erilaisia ääniä pääsee esille. Sellaisen tuntemuksen olen kehittänyt, että runouden kanssa ei pidä pelätä selittämätöntä, ei mennä liian korkealle akateemisuuteen.

Runoraati on osunut yhteen kotimaisen runobuumin kanssa. Oletko saanut kommentteja runoilijoilta, miten Runoraadissa esilläolo heihin vaikuttaa?

Soittelen usein runoilijoille ohjelman jälkeen, että saavat purkaa tuntojaan. Jos jollekin olisi jäänyt raivoa negatiivisesta arviosta jotain raatilaista kohtaan. Muistuttelen, että kyllä katsojillakin on omat mielipiteensä, joihin raati ei vaikuta.

Oleellista on myös, pystymmekö luomaan tekstiin oikeanlaisen videon. Osaammeko runovideossa antaa oikeutta runoilijoille? Heiltä on rohkea teko tulla esittämään runonsa televisioon, seisomaan sanojensa takana.

Kirjallisuutta ei ylipäänsä käsitellä tv:ssä paljon. Miten kirjallisuudesta voisi saada aikaan kiinnostavan tv-ohjelman? Onko sinulla ideoita lisää?

Ideoita on vuosien varrella tullut, ja niitä on tarjottu, mutta tällä hetkellä ohjelmia on karsittu rahoituksen supistuttua. Runoraati on siitä etuoikeutettu formaatti, että siinä voidaan käsitellä teosta itseään kokonaisuutena. Romaani on kokonsa vuoksi abstraktimpi. Kirja on vaativa haaste televisiolle, sopivaa formaattia yritetään työstää maailmalla.

Raadin hieno sapluuna, pisteleikki on loistava tapa tavoitella uusia yleisöjä vaikkapa suomalaiselle draamatekstille, joka on nyt kansainvälisessä nousussa. Myös kuvataide ja arkkitehtuuri ovat herättäneet raadissa intohimoja. Olen haastanut taideopiskelijoitakin runoelokuvien tekoon, joka on maailmalla suosittu laji.

Oma missioni on soveltaa raatia kulttuurin eri lajeihin, ja saada suomalaiset puhumaan kulttuurista ja arvostamaan sitä. Raati on riemukas pisteleikki, jonka kautta pystytään ohittamaan se pelko, joka usein liittyy sanaan kulttuuri.

Otteita Runoraadeista Elävässä arkistossa

Runoraadissa runojen arviointiin suhtaudutaan aika vapaalla otteella. Olet toiminut ns. runouden lottotyttönä, joka ilmoittaa pisteitä. Muututko nyt tiukaksi kriitikoksi kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden kanssa?

Runoraadissa olen ollut neutraalissa roolissa. Finlandia-tuomarina oma makuni tulee tietysti julki, koska olen nimenomaan diktaattori. En osaa vielä sanoa, millainen prosessi se tulee olemaan, kun en ole tällaista ennen kokenut! Miten mielipiteeni muodostuu, riippuu niistä esiraadin valitsemasta kuudesta ehdokkaasta.

Koen, että se miksi olen tässä asemassa, on iso kiitos työstäni Runoraadin parissa. Olen kiitollinen saamastani kunniatehtävästä, sen vakavuuden ja luottamuksen mykistämä!

Olet puhutut heittäytymiskyvyn ponnistusvoimasta. Onko se elämänfilosofiasi, ja mitä se tarkoittaa?

Kannattaa miettiä, miten taiteen kautta voisi itseään haastaa, ravistaa, virkistää ja vahvistaa. Olen omassa elämässäni taiteen kautta kokeillut, miten minusta tulisi parempi ihminen. Olen lukenut alkuvuoden niin paljon, että tällä hetkellä en ahmi kirjoja. Nyt tarvitsen enemmänkin happihyppelyä. Tekisi mieli mennä koreografin vastaanotolle, jossa valitsemassani musiikista kehittäisin yhdessä koreografin kanssa itselleni nykytanssiteoksen. Ehkä pomppisin kuin kani, tai tekisin jotain muuta kehollista, astuisin oman mukavuuskynnykseni yli.

Sitä heittäytymiskyvyn ponnistusvoima tarkoittaa, epämukavuusalueelle menemistä turvallisissa olosuhteissa. Kun päästää irti normaalista rooliminästään, havaitsee, että onkin jokin muu kuin mitä on miettinyt olevansa.

Kerro kolme runollista asiaa Yleisradiosta!

Petankki-halli Ylen kellarissa. Se on paikka, jossa on ollut vanhan ajan ay-toimintaa, jonka seinät on maalattu hassusti ja jossa pöly ei ole liikkunut mihinkään herran aikoihin. Se tila on liikuttava salaisuus, vanhan ajan yhdessä olemisen unelma, runollinen tavallaan.

Ja hetki Yleisradion pihamaalla, kun olen matkalla editistä toimitukseen ja törmään ihmiseen, joka tekee aivan erilaista työtehtävää täällä. Ollaan hetki hapessa, pois koneistetusta suoritusilmapiiristä, kohdataan ja nauretaan. Silloin tajuan, että olen kohta kymmenen vuotta saanut olla täällä töissä, oppia ja kohdata erilaisia ihmisiä.

Runollista voisi olla myös Yleisradion aikamerkki, se pim-pam-pulla. Siinä on takana pitkä traditio, jossa on rakennettu hyvinvointi-Suomea ja ylipäätään kaikkea sitä, mitä Yle-maksulla saa: arkistoja, muistoja, perustaa ajattelulle. Suomalainen tv on, myös kaupallisella puolella, maailman parasta! Toivon, että ihmiset oppisivat käyttämään tallentavaa digiboksia, sillä laadukasta tv-ohjelmaa on kyllä tarjolla.

Yleisradion väliaikamerkki Elävässä arkistossa

Mitkä ovat tv:n suosikkiohjelmasi?

Tämä mitä olen saanut tehdä, Runoraati. Olen tv-addikti, katsonut todella paljon tv:tä ja vaikka mitä sieltä, siksi osaan arvostaa, että saan tehdä näin kummalista ohjelmaa. Se on ihan luksusta!

Millainen on Runoraadin tulevaisuus?

Syksyn viimeinen tv-raati ruotii arkkitehtuuria Shanghain maailmannäyttelyssä, jotka olivat kuin arkkitehtuurin MM-kisat. Yritetään ajaa sitä asiaa, että kulttuuritoimittamisen ei tarvitse olla kansallisesti sisäänpäin kääntynyttä.

Ensi vuonna taloraati tulee Virosta, jossa on paljon rohkeaa tilaamista ja rakentamista. Se on hyvä esimerkki Suomelle, miten nykyarkkitehtuurissa voi rakentaa hyvää. Desing-raati on myös tulossa.

16.12. Runoraati vierailee Radio Suomessa. Silloin kuuntelijat voivat soittaa ohjelmaa ja osallistua sitä kautta raatiin mukaan. Tässä on mahdollisuus yllättää ja olla eri mieltä. Ulkopuolelta tulee usein ihan erilaisia kommentteja kuin mukaan valituilta raatilaisilta.

Raadeissa tärkeintä on leikki ja epätäydellisyyden salliminen. Raatilaiset tekevät ihailtavaa teon yrittäessään ymmärtää runoa. Kaikki tulevat paljastaneeksi jotakin itsestään. Haluan kannustaa suomalaisessa kulttuurissa rohkeutta puhua, vaikkei olisi niin sanottua virallista asiantuntemusta. Siinä liikutaan harmaalla alueella, jossa on mukana tunteet ja aistit.