Mirjam Helin

To 13.08.2009 @ 12:37Karla Suvanto

Kiitos ja kumarrus

Omasta puolestani voin sanoa miesten sarjan voiton menneen sinne, minne se kuuluikin, mutta muut palkintosijat olisin jakanut toisin. Yleisön reaktioista päätellen en ollut ainoa. Tuomaristo on kuitenkin tehnyt valintansa ja meidän on siihen tyytyminen. Toivon kuitenkin erityisesti kilpailun kolmosille onnea konsertinmetsästyksessä ja muussa kilpailunjälkeisessä elämässä.
To 13.08.2009 @ 11:11Laura Autio

Nuoruus palkittiin

Selväksi on varmaan jo käynyt, että Keunghea Kangin olisi pitänyt mielestäni voittaa tai vähintäänkin päästä toiselle sijalle. Onneksi ainakin yleisö palkitsi Kangin raikuvilla suosionosoituksilla, jotka saivat hänet liikuttumaan kyyneliin. Kuinka usein kolmanneksi tullut saa paremmat aplodit kuin voittaja ja toiseksi tullut?
Ke 12.08.2009 @ 01:05Kaisa Erola

Trallatellen voittoon

Kyllä nähtiin tiistaina harjoituslavalla sellainen trallattelija, että sillä voitetaan nämä kisat. Ainakin jos minulta kysytään. Tätä miestä ei uskoisi samaksi, joka maanantaina ratikka-ajelulla kertoi antavansa voittorahoista puolet vanhemmilleen, osalla hän aikoi syödä. Sen jälkeen Kihwan hihitti, kuten aasialaisilla on tapana, ja sai sanotuksi:"I'm shy."

Sivut

Subscribe to RSS - Mirjam Helin