Nuoruus palkittiin
Ei se taito, vaan se ikä. Tämä ajatus oli päällimmäisenä mielessäni eilen naisten sarjan tulosten julkistamisen jälkeen.
Kilpailun kuluessa on ollut mielenkiintoista arvuutella sitä, mikä mahtaakaan olla tuomariston linja jatkoon pääsevien ja voittajien valinnassa. Painotetaanko koulutettua taitoa vai nuorta lahjakkuutta? Tekniikkaa vai eläytymistä? Kriteerejä on monia ja nyt nähty tulos on yksi mahdollinen.
Täytyy silti sanoa, että yllätykseni Yulia Lezhnevan voitosta vaihtui ällistykseksi, kun Nadine Sierra julistettiin naisten sarjan toisen palkinnon saajaksi. Miten voidaan ohittaa sellainen ääni ja taito, jotka Keunghea Kangilla on? Hän oli niitä harvoja kilpailun laulajia, joka ei tarvinnut sirkustemppuja yleisön liikuttamiseksi, vaan pelkkä ääni riitti. Kun hän lauloi korkealta, tuntui, että vielä korkeampia ääniä olisi varastossa, ja kun hän lauloi kovaa, vieläkin enemmän volyymia olisi takataskussa. Sen sijaan Sierran ääni yllätti kapeudellaan suuressa salissa ison orkesterin kanssa.
Linjana oli selvästi suosia nuoruutta. En sano, etteikö Yulia Lezhneva olisi myös taitava. Hänhän on aivan uskomaton luonnonlahjakkuus. Mutta hänen huomiovoimansa perustuu iän ja taitojen ilmeiseen ristiriitaan. Hän ihastutti, mutta ei vielä koskettanut ainakaan minua. 25-vuotias Kihwan Sim sen sijaan ansaitsi kyllä miesten sarjan voittonsa niin ikään jo nuorella iällä saavutetuilla suurilla taidoilla, mutta myös ilmaisuvoimalla. Ja siitä olen iloinen, että äänen soivuus, eikä vain sen volyymi sinänsä, palkittiin. Monille kilpailun miesosallistujille voisi nimittäin antaa Mieskuoro Huutajien yhteystiedot…
Nuoret lahjakkuudet siis palkittiin. Mutta hetkinen – sen logiikan mukaanhan nuoren Azamat Zheltyrguzovin olisi pitänyt saada miesten sarjan toinen palkinto, mutta sen sai 31-vuotias Timothy Mix. Miksi? Kilpailun kuluessa hänen äänestään sai aika yksitoikkoisen vaikutelman. Finaalissa hän pääsi kyllä näyttämään äänelliset ja näyttämölliset resurssinsa Fordin aariassa, joten siinä mielessä palkinto oli ansaittu.
Selväksi on varmaan jo käynyt, että Keunghea Kangin olisi pitänyt mielestäni voittaa tai vähintäänkin päästä toiselle sijalle. Onneksi ainakin yleisö palkitsi Kangin raikuvilla suosionosoituksilla, jotka saivat hänet liikuttumaan kyyneliin. Kuinka usein kolmanneksi tullut saa paremmat aplodit kuin voittaja ja toiseksi tullut?
En halua nyt kuitenkaan antaa sellaista kuvaa, etten olisi iloinen Yulia Lezhnevan puolesta. Hänellä on selvästi mahdollisuus loistavaan tulevaisuuteen, varsinkin, jos hän noudattaa tuomariston puheenjohtaja Jorma Silvastin ohjetta edetä urallaan maltillisesti pienin askelin. Toivon, ettei hän haaskaa loistavaa materiaaliaan ja ole liian malttamaton odottaakseen sekä fysiikan että henkisen puolen kypsymistä. Ja pieniä pettymyksiäkin toivon hänelle – niitä, jotka kasvattavat sitä norsunnahkaa, jonka esiintyvä taiteilija tarvitsee.
On ollut jännittävää ja antoisaa seurata kisaa ja kaikkea siihen liittyvää. Mukaan on mahtunut elämyksiä, yllätyksiä ja hämmästyksiä, aivan kuten kilpailuun kuuluukin. Kiitän kaikkia blogia lukeneita ja tehneitä. Toivottavasti kohtaamme taas viiden vuoden päästä uudestaan!
