ooppera

To 13.08.2009 @ 12:37Karla Suvanto

Kiitos ja kumarrus

Omasta puolestani voin sanoa miesten sarjan voiton menneen sinne, minne se kuuluikin, mutta muut palkintosijat olisin jakanut toisin. Yleisön reaktioista päätellen en ollut ainoa. Tuomaristo on kuitenkin tehnyt valintansa ja meidän on siihen tyytyminen. Toivon kuitenkin erityisesti kilpailun kolmosille onnea konsertinmetsästyksessä ja muussa kilpailunjälkeisessä elämässä.
To 13.08.2009 @ 11:11Laura Autio

Nuoruus palkittiin

Selväksi on varmaan jo käynyt, että Keunghea Kangin olisi pitänyt mielestäni voittaa tai vähintäänkin päästä toiselle sijalle. Onneksi ainakin yleisö palkitsi Kangin raikuvilla suosionosoituksilla, jotka saivat hänet liikuttumaan kyyneliin. Kuinka usein kolmanneksi tullut saa paremmat aplodit kuin voittaja ja toiseksi tullut?
Ke 12.08.2009 @ 16:12Lotta Emanuelsson

Tomowa-Sintow: Laulamisen sävyn on oltava pohjimmiltaan positiivinen

Kilpailujen välipäivinä, maanantaina ja tiistaina, kilpailuorganisaatio tarjoili Sibelius-Akatemian konserttisalissa harvinaista herkkua. Neljä tuomariston edustajaa, Thomas Moser, Teresa Berganza, Anna Tomowa-Sintow ja Jevgeni Nesterenko pitivät mestarikurssin alkuerässä pudonneiden joukosta valituille kahdeksalle laulajalle.

Sivut

Subscribe to RSS - ooppera