valokuva

Osallistu Elävän arkiston 70-luvun innoittamaan kuvakisaan

Osallistu Elävän arkiston kuvakisaan! Lähetä aito tai 70-luvun innoittama valokuva osoitteeseen elavaarkisto@yle.fi. Palkitsemme joka viikko yhden kuvan 70-luku- ja arkistohenkisellä palkinnolla. Osallistuthan vain kuvilla, joihin sinulla on oikeudet. Toimitus tallentaa kuvat katsottaviksi Elävän arkiston Facebook-kansioon. Kisa voimassa 4.8. 2013 saakka.
Pe 23.10.2009 @ 10:00Iikka Vehkalahti

Kuva ja kuva

Meillä Dokumenttiprojektissa on jatkuva ongelma. Dokumenttien still-kuva tarjonta on poikkeuksetta joko huonoa tai keskinkertaista. Ja kuitenkin juuri yksi kuva parhaimmillaan kertoo elokuvasta niin paljon ja ratkaisee myös usein kuinka paljon dokumentti saa palstatilaa esimerkiksi televisiolähetyksen yhteydessä.  
To 23.04.2009 @ 12:42Jarmo Mustonen

Tekniikka ei korvaa ihmistä

Viime aikoina olen joutunut perehtymään kuvajournalismin saloihin, tekniikka edellä. Netissä radiojuttuja kuvitetaan, uutiskuvat saavat lisää ulottuvuutta kuvituskuvalla ja blogeihin pitää saada visuaalista ilmettä. Kuvien käyttö eri yhteyksissä on lisääntynyt huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämän mahdollistaa digitaalinen tekniikka. Ei tarvitse kuvata filmille, viedä kuvaa kehitettäväksi ja skannata sitä ennen kuin se on digitaalisessa muodossa.
Subscribe to RSS - valokuva