Ke 28.10.2009 @ 09:45Markku Valta

Tee se itse -miehet

Keravan taidemuseo järjesti uuden näyttelyn. Siispä lehdissäkin kehuttu näyttely Clues to Human Behavior: Planet Fun Fun on nyt nähty, äijäporukalla.

Siellä sai kokeilla alastonmallista piirtämistä, tosin vain heijastetuista kuvista. Tästä tuli mieleeni, että nyt ollaan oikeilla jäljillä, kun halutaan houkutella miehiä taiteen pariin. Enkä tarkoita nyt alastomia naisia, vaan sitä, että pääsee itse kokeilemaan taiteen tekemistä.  

Joidenkin urheilulajien kohdalla on käynyt nimittäin niin, etten ole ymmärtänyt niistä yhtään mitään. Niinpä olenkin pitänyt niiden seuraamista melko turhana touhuna. Nämä lajit ovat olleet lajeja, joita en ole itse harrastanut. Kun lopulta olen kokeillut lajia, niin yksittäinenkin kokeilu on nostanut kiinnostusta ja pitempi harrastaminen on sitten tehnyt minusta myös vannoutuneen penkkiurheilijan lajin suhteen. Kun tiedän mikä lajissa on helppoa ja mikä hankalaa, niin se auttaa ymmärtämään myös lajin hienoutta, sen idean.  

Taiteiden vieroksunnassa on nähtävissä tätä lajien hienouksien ymmärtämättömyyttä, kun ei ikinä ole edes ajatuksissa mietitty, mitä tuonkin teoksen tekeminen on vaatinut. 

Jos miehiä on saatu mukaan tasa-arvoon, nyppimään kulmakarvoja ja käyttämään jopa ryppyrasvoja, saadaan ne mukaan vaikkapa runonlausuntaankin samalla tavalla. Miehet pitää saada itse kokeilemaan ko. lajia, aluksi vaikka pakottamalla ja lahjomalla, mielellään tarpeeksi nuorina.  

Mitä useampi juttua kokeilee, sitä useampi jää koukkuun, sen tietää jokainen markkinamies/nainen. Tämä saa aikaan pioneeriryhmän, joka raivaa tieltään kritiikin, jota tulee kun vanhoja normeja rikotaan. Sitten on edessä pitkä tie, jotta saadaan kriittinen massa ylitettyä ja sen jälkeen tuleekin miesten runonlausunnasta ”siististi viileen cool juttu” ja myöhemmin normi ”jokapojan arkinen juttu”. Helppoa.  

Nyt vaan joku toteuttamaan hommaa. Joku muukin kuin minä ja Keravan taidemuseo.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle
 

Pe 16.10.2009 @ 09:32Markku Valta

Museot ovat pääsääntöisesti ihan kivoja…

Markku ja äijien kulttuurikuntoklubi vierailivat Vantaan kaupunginmuseon näyttelyssä Tarinamme: Helsingestä Vantaaksi. Näyttely sai Markun pohtimaan museoita miesten näkökulmasta.

 

Ulkomaiden lähes kaikki turistirysät kiertäneenä olen nähnyt monen moista museota, joissa on vahvasti turisteilta rahat pois -meininki. Kotimaan pikkukuntien moottorisaha-, herätyskello- ja mummon kukkaruukku -museoista ei ole paljon parempaa sanottavaa. Tai ehkä en vain tajua.

Jos miesten halutaan oppivan edes jotain museokäynneistä, niin ehdotan seuraavaa: kun kerrotaan vaikkapa jonkun tehtaan historiasta, voi perustajan henkilöhistorian lisäksi kertoa vaikkapa voimanlähteenä toimineen höyrykoneen tekniset tiedot, siinä olevat hevosvoimat, ym.

Näistä tiedoista keskivertomiehet alkavat tajuta kyseessä olevan ja nykyisen aikakauden eroja ja oloja, koska automaattisesti vertaavat kuulemiaan lukuja nykyisen Nissaninsa koneen vastaaviin. Sellaista tietoa miehet kuuntelevat innokkaammin, kuin esimerkiksi – ”Von Böbel ratsasti tänne 15.9.1767 ja naituaan arkkiherttuan tyttären Camomillan perusti heidän pojanpoikansa tämän tehtaan vuonna ….”

Henkilöhistoriasta kertominen menee äkkiä saippuasarjamaiseksi loruiluksi ja miehet alkavat kahdessa minuutissa miettiä viime viikon kalpa–jokerit-pelin ratkaisuhetkiä.

Oppaana museossa voi ihan hyvin toimia nainen tai mies. Naiselle on aina plussaa jos on nätti, mutta liian kaunis vie huomion muualle kuin museotavaroihin sekä tunnetusti pysäyttää miesten aivotoiminnan.

Vanhoja kolikoita ja saviruukun palasia on joka museossa, pitääkö niistä kaikista olla oikeasti kiinnostunut? Puhumattakaan niistä kivensirusista jotka sitten oikeasti ovat muka kampakeraamisenkauden aikaisia nuolen kärkiä?

Kirjallisuutemme klassikoihin kuuluvassa Alastalon salissa on 6. luku nimeltään ”Luku jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan”. Museot voisivat ottaa oppia ja perustaa osastoja joihin tulisi tuon tyyppinen toteamus ovelle. ”Osasto jonka voit ihan hyvin ohittaakin”. Sitten täytettäisiin ne kipon palasilla ja puulusikoilla, joita kaikki kotiseutumuseot ovat pullollaan. Onhan nykyään tupakka-askeissakin varoitustarrat.

Opastuksessa värikäs kielenkäyttö ei ole pahasta, huumoria unohtamatta. Pääpaino oppaalla ja museolla on kuitenkin oltava asiansa hallinnassa. Kun kuuntelee asiantuntevaa tekstiä, josta kertoja on itsekin innostunut, saa lähes kenet tahansa kiinnostumaan, lähes mistä tahansa aiheesta. 

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

 

Ti 06.10.2009 @ 20:26Markku Valta

Taiteen paikka

Olimme irlantilaismusiikkikonsertissa äijäköörin kanssa saamassa säännöllistä kulttuuriannostamme. 

Kuuntelimme loistavaa tunnelmallista musiikkia ja ammattimaisia soittajia. Minä tykkäsin kyllä muuten, mutta se paikka. Kliininen konserttisali sopii hyvin ehkä klassiselle musiikille, muttei irkkumusiikille.  

Pieni, kellarissa oleva pubi, räiskähtelevä puheensorina ja tuopit tummaa olutta kuuluu irkkumusiikkiin kuin nenä päähän, mutta sitä konserttia ei olisi kulttuuritoimi varmasti järjestänyt. Asiakaskunnassakin olisi tapahtunut käänne äijien määrän kasvaessa ja tätien vähentyessä. Miksi? Vaikuttaako fyysinen paikka niin paljon? Pubiin mennään useasti toki muistakin syistä kuin kulttuurin janossa, vaikka alkoholiahan tarjoillaan kyllä hienoissa konserttisaleissakin.

Onko pubissa istuminen ja kuuntelu sitten sen kummempaa kuin musiikin kuuntelu konserttisalissa? No, onhan se. Pubissa yleensä keskustellaan samalla kun musiikki soi taustalla, konserttisalissa todella keskitytään itse musiikkiin. 

No onko keskittyminen sitten se mikä erottaa kulttuurin viihteestä/huvista? Esimerkiksi Ikeasta ostettu taulu on koriste, jota ei varta vasten aleta toljottamaan, mutta jonkun taidemuseon taulua tullaan pitkänkin matkan takaa vain katselemaan ja se mielletään taiteeksi.  

Sama toistuu monessa eri korkeakulttuuriksi luonnehdittavassa taiteessa. Runot sopivat mielestäni vaikkapa onnittelukortteihin ja nykymusiikki (noise) nostaa elokuvissa hienosti tunnelmaa. Irrallaan noista yhteyksistä en kumpaakaan jaksaisi kuunnella pitkään, noise-musiikkia tuskin kukaan muukaan. Vieraaseen paikkaan siirretty taide pitää olla melkoista timanttia tai jotenkin poikkeuksellista loistaakseen yksin.  

Kuvanveistäjä Henry Moore piti erittäin tärkeänä, ettei hänen veistoksia aseteta mihin sattuu, vaan ympäristön pitää sopia teoksen kanssa yhteen. Usein oli niin että teos tehtiin vain jotain tiettyä paikkaa varten eikä sitä saanut siirtää muualle.  

Olen puhtaasti Mooren kannalla kaikessa taiteessa, joten nautin jatkossa irkkumusiikista vain paikoissa jossa saan samalla Guinnessia eteeni.

Ja vielä väitetään, etteivät miehet mukamas pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

 

Ti 29.09.2009 @ 13:21Markku Valta

Kulttuuri on hirveää sontaa

Olen 33-vuotias mielenterveystyöntekijä Keravalta. Yritän kehittää tietämystäni ja ymmärrystäni kulttuurin suhteen. Eniten kuitenkin rakastan vapaa-ottelua, uhkapelejä, katselen televisiosta sotadokumentteja sekä harrastan kaikkea oikeaa urheilua, niin kuin jokaisen oikean tosiäijän kuuluukin tehdä ollakseen uskottava tosiäijä.

Suhdettani kulttuuriin kuvasin aikanaan ilmaisulla ”kaikki kulttuuri on hirveätä sontaa”. Siitä olen päässyt eteenpäin jo jonkin verran, nykyään jopa nautin joistain kulttuurielämyksistä.

Kulttuuriharrastukseni alkoi keväällä 2008, kun pääsin Ylen Kulttuurikuntoklinikka TV-ohjelmaan. Kulttuurikuntoani kohennettiin urakalla ja vauhdilla, sain elämyksiä mm ennen inhoamistani runoista sekä nykytanssista. Kokosin myös taidenäyttelyn Keravan taidemuseoon ja siellä sain lopullisen ahaa-elämyksen kulttuurin tuntemukseeni, taiteen kautta voi välittää niin monia asioita.

Minua kuitenkin ajaa tällä hetkellä taidenäyttelyihin halu oppia ymmärtämään, mikä tässä nyt sitten on edes lipun hinnan arvoista, ”hirveää sontaa” ajattelen usein vieläkin. Kulttuurin harrastamisella on kuitenkin tutkitusti elämän laatua ja terveyttä edistävä vaikutus, joten opiskeluni jatkuu.

Sitten minulta kysyttiin haluaisinko pitää kulttuurikuntoryhmää miehille Keravan kansanopistossa.  

Ja, jotta homma olisi oikein absurdia, minua pyydettiin myös kirjoittamaan tästä asiasta blogia.  

Kuulosti niin kummalliselta, etten voinut kuin suostua molempiin.

Kulttuurikuntoryhmän tarkoitus on saada kokemuksia ns. korkeakulttuurista, pelkkä tv:n katsominen ja radion kuuntelu ei nyt riitä, koska sitähän lähes kaikki tekevät muutenkin. 

Keravan kansanopistossa aloitettiin siis miesten kulttuurikunnon klubi ja minä sain kunnian alkaa sitä vetämään. Ryhmä sai alkunsa huomiosta, etteivät miehet ymmärrä eivätkä harrasta tarpeeksi kulttuuria eivätkä käy kansanopiston kursseilla. Keskiverto runonlausuntaillassa tai oopperassa ei ole yleensä miehiä paikalla kuin muutama ja hekin vaimonsa mukaan pakottamia, posliininmaalauskurssilla ei sitäkään vähää. Mutta kuten mainitsin kulttuurin olevan hyväksi ihmiselle, on se silloin sitä varmaan myös miehille. 

Miehellä tarkoitan nyt lihaa syöviä, armeijan käyneitä, jäyhiä heteroita, eli ihan keskiverto miehiä. Sellainen ei tunnetusti korkeakulttuuria paljoa harrastele. Itselläni on toki monia käsityksiä mistä tämä johtuu, mutta jos nyt tehdään pieni koe. Jätetään moukkamainen haukkuminen ja ennakkoluuloisuus pois ja aletaan tutkia ihan rauhassa, äijäporukalla kymmenisen kertaa, että mihin lopputulokseen päästään.

Miksi miehet ei tällaista harrastele? Onko äijälauma ylipäätään edes tervetullut vaikkapa nykytanssia katsomaan? Pilataanko me fiini ja kulturelli tunnelma tai onko syy harrastamattomuuteen siinä, että me miehet vain ollaan niin tunnekylmiä? vai? No se saadaan aikanaan nähdä.

Ajattelin aloittaa äijien kulttuurikunnon kohentamisen pehmeällä alkeiskurssilla, mutta kurssille ei tullutkaan yhtään korkeakulttuuria vihaavaa moukkaa, vaan ennakkoluulottomia ja kulttuuriin jo jonkinlaisen suhteen omaavia miehiä, joten ihan kirjastokortin hankkimisesta alkaen ei tarvinnut aloittaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että taidan tienata palkkani kurssin vetämisestä kohtuuttoman helpolla.

Aloitimme urakkamme Keravan kotiseutumuseosta, yhteensä 14 äijää kuunteli opastusta Keravan historiasta ja kulttuurista. Ensimmäinen tapaaminen oli onnistunut, käynnistä tykättiin. Miehethän yleensä arvostavat suurta asiantuntijuutta ja meille sattui oppaaksi erittäin hyvä asiantuntija, kun kyse on Keravan seudun historiasta. Tuli paljon yksityiskohtaista tietoa paikkojen nimistä, eri aikakausien tavoista ja laitteista.  

Keskusteluissamme ryhmän jäsenet toivat esiin toiveitaan tutustumiskohteista jatkossa, joita olivat mm. teatterit, museot ja konsertit. Jatkosuunnitelma taitaa olla yksinkertaisuudessaan se, että menemme tapahtumasta toiseen nauttien kulttuurin mukanaan tuomista riemuista ja kärsimyksistä. Nyt käymme mielenkiinnolla uusia haasteita päin.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle
 

Äijät ja kulttuuri

Markku Valta Kulttuurikuntoklinikalla. Kuvaaja: Veera Aaltonen/YLE

Markku Valta kohotti kulttuurikuntoaan viime syksynä esitetyssä tv-sarjassa Kulttuurikuntoklinikka. Nyt Markku on ryhtynyt vetämään Keravan opiston Miesten kulttuurikunnon klubia. Syksyn mittaan selviää, miten äijät ja kulttuuri sopivat yhteen.

Kulttuurikunto

Tiesitkö, että jo puoli tuntia kulttuuria kolme kertaa viikossa riittää ylläpitämään kulttuurikuntoa?

Lue lisää Kulttuurikunnosta