Museot ovat pääsääntöisesti ihan kivoja…
Markku ja äijien kulttuurikuntoklubi vierailivat Vantaan kaupunginmuseon näyttelyssä Tarinamme: Helsingestä Vantaaksi. Näyttely sai Markun pohtimaan museoita miesten näkökulmasta.
Ulkomaiden lähes kaikki turistirysät kiertäneenä olen nähnyt monen moista museota, joissa on vahvasti turisteilta rahat pois -meininki. Kotimaan pikkukuntien moottorisaha-, herätyskello- ja mummon kukkaruukku -museoista ei ole paljon parempaa sanottavaa. Tai ehkä en vain tajua.
Jos miesten halutaan oppivan edes jotain museokäynneistä, niin ehdotan seuraavaa: kun kerrotaan vaikkapa jonkun tehtaan historiasta, voi perustajan henkilöhistorian lisäksi kertoa vaikkapa voimanlähteenä toimineen höyrykoneen tekniset tiedot, siinä olevat hevosvoimat, ym.
Näistä tiedoista keskivertomiehet alkavat tajuta kyseessä olevan ja nykyisen aikakauden eroja ja oloja, koska automaattisesti vertaavat kuulemiaan lukuja nykyisen Nissaninsa koneen vastaaviin. Sellaista tietoa miehet kuuntelevat innokkaammin, kuin esimerkiksi – ”Von Böbel ratsasti tänne 15.9.1767 ja naituaan arkkiherttuan tyttären Camomillan perusti heidän pojanpoikansa tämän tehtaan vuonna ….”
Henkilöhistoriasta kertominen menee äkkiä saippuasarjamaiseksi loruiluksi ja miehet alkavat kahdessa minuutissa miettiä viime viikon kalpa–jokerit-pelin ratkaisuhetkiä.
Oppaana museossa voi ihan hyvin toimia nainen tai mies. Naiselle on aina plussaa jos on nätti, mutta liian kaunis vie huomion muualle kuin museotavaroihin sekä tunnetusti pysäyttää miesten aivotoiminnan.
Vanhoja kolikoita ja saviruukun palasia on joka museossa, pitääkö niistä kaikista olla oikeasti kiinnostunut? Puhumattakaan niistä kivensirusista jotka sitten oikeasti ovat muka kampakeraamisenkauden aikaisia nuolen kärkiä?
Kirjallisuutemme klassikoihin kuuluvassa Alastalon salissa on 6. luku nimeltään ”Luku jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan”. Museot voisivat ottaa oppia ja perustaa osastoja joihin tulisi tuon tyyppinen toteamus ovelle. ”Osasto jonka voit ihan hyvin ohittaakin”. Sitten täytettäisiin ne kipon palasilla ja puulusikoilla, joita kaikki kotiseutumuseot ovat pullollaan. Onhan nykyään tupakka-askeissakin varoitustarrat.
Opastuksessa värikäs kielenkäyttö ei ole pahasta, huumoria unohtamatta. Pääpaino oppaalla ja museolla on kuitenkin oltava asiansa hallinnassa. Kun kuuntelee asiantuntevaa tekstiä, josta kertoja on itsekin innostunut, saa lähes kenet tahansa kiinnostumaan, lähes mistä tahansa aiheesta.
> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle
