Turha kadehtia, edes teuvalaisia

Törmäsin eilen Lauri Tähkään kohdistuviin niin sanottuihin vihasivuihin. Viha syntyy yleensä pelosta ja pelon takana on usein kateus. Pelätään, että jos sillä menee liian hyvin se voi olla minulta pois. ”Tuolla on enemmän kuin minulla ja aivan liian helpolla se on kaiken saanut.”

Kateus kalvaa eniten kadehtijaa

Kateus on ihmistä sisältä ja ulkoa syövä peikko, joka ei koskaan kestä lähempää tarkastelua. Katsotaanpa vaikka Laurin tarinaa, että kannattaako kadehtia.
Vuonna 2000 Lauri Tähkä & Elonkerjuu julkaisi ensimmäisen singlensä, omakustanteena. Levytys- saati markkinointisopimusta ei bändillä ollut. Lauri oli kuitenkin singlen myötä saanut kammettua itsensä valtakunnan radioon lyhyeen haastatteluun.

Helavyön heilahdus

Kollega Tarja Närhi kierrätti Lauria lyhyesti Radio Suomen musiikkitoimituksessa. Muistan tiukasti silmiin katsovan miehen, jolla oli päällään jotain salmiakkikuvioista ja jotkut kummalliset vitjat. Ja heilahtiko lantiolla liivin piilossa hemmetti sentään aito helavyö?

Kollega kiikutti studioon vaihteeksi vähän omaperäisemmän oloisen rocktyöläisen, mutta tuskinpa hänestä, tai hänen bändistään enää kuulisin. Musiikilla yrittäjiä oli, ja on edelleen niin paljon, että hyvä jos yksi kymmenestä jää mieleen, saati saa leipänsä soittamalla.
Ohi mennessään Laurista irtosi Ylen kliiniselle käytävälle jotain ylimääräistä. Se jokin sai katsomaan perään vielä toisenkin kerran. Lauri jätti hissien ja haastattelustudion väliselle kymmenen metrin matkalle jonkinlaisen avoimen innostuksen vanan.
Oli selvää, että tuo pohjalaisväreihin pukeutunut nuorimies oli uskaltanut luvata itselleen, että aikoo yrittää tosissaan. Kovalla työllä ja vaistoihinsa luottaen hän voisi tehdä oikeita asioita ja ne saattaisivat poikia hänelle onnistumisia - enemmän iloa omaan ja muidenkin elämään.

Lauri ei ole syntynyt kulttuurisukuun, eikä hän ole saanut valmista bändiä pääkaupungin ilmaisutaidonlukiosta. Hän ei ole edes käynyt lukiota. Hän on varttunut Etelä-Pohjanmaan Teuvalla ja katsellut koulunsa pihalta tien toisella puolella sateessa kyyhöttäviä palaneen kirkon raunioita.

Ja peruskoulun viimeisellä luokalla hän on miettinyt, ja ehkä jo hiukan toivonutkin, että voisiko hänestä tulla jotain iloisempaa kuin tuo harmaa kivikasa. Vuosien työn jälkeen olemme huomanneet että hänestä todellakin tuli riemullisempi ja eläväisempi kuin keskiverto suomalaisesta ja niinpä hänellekin löytyy maastamme kadehtijoita. Mielestäni kenenkään ei kannattaisi kuluttaa energiaa edes teuvalaisten kadehtimiseen, vaikka heillä Laurinsa onkin. Laurin tarinan voi kuunnella tämän viikon ajan Yle Areenasta, tai lukea seikkaperäisemmin Miten minusta tuli minä –kirjasta.