Pe 07.05.2010 @ 12:58Antti Leino

“Rakastin heitä aivan valtavasti”

Sanoa rakastavansa toista ihmistä on paljon sanottu. Se tarkoittaa vahvinta mahdollista tunnesidettä kahden ihmisen välillä.

Sanontaa on usein viljelty ajattelemattomasti, huolimattomana heittona ilman oikeaa merkitystä. Sitä on kulutettu niin paljon myös elokuvissa ja televisiossa, että sen teho ei usein ole toivotun kaltainen.

Mutta kun sen kuulee hämärässä studiossa keskellä haastattelukuvausta Wigwamin legendaarisen urkuri,laulaja,säveltäjä, sanoittaja Jukka Gustavsonin suusta hänen puhuessaan neljänkymmenen vuoden takaisista yhtyetovereistaan sen teho on äärimmäisen voimakas ja pysäyttävä.

Kuinka usein joku sanoo rakastavansa bänditovereitaan ja sanoo sen vielä niin, ettei kuulija epäile hetkeäkään, etteikö asia olisi juuri näin.

Tämä pieni hetki pimeän studion uumenissa kertoo vielä paljon enemmän. Se kätkee sisälleen kokonaisen tarinan ystävyydestä ja kunnianhimoisesta yrityksestä tehdä uutta,omaehtoista ja merkittävää musiikkia aikana, jolloin Suomi oli vielä erittäin sulkeutunut maa kaukana pohjoisessa.

Tsekkaa: 

Wigwam: Colossus

Rock-Suomi

Rock-Suomi on kymmenenosainen dokumenttisarja suomalaisesta rockista. Se kertoo musiikista ja unelmista musiikin takana. Rock-Suomi kuvaa itsepäisyyttä,armotonta vääntöä ja asennetta, joita ilman ei synny mitään merkittävää. Rock-Suomi on matka läpi omaperäisen ja ajoittain omituisenkin musiikillisen sielunmaiseman. Avaran pohjoisen taivaan alle mahtuu monenlaista ääntä ja ääntelijää progelegendoista punkkapinallisiin, räppäreistä lauluntekijöihin ja metallipäistä poptähtiin.

Ensimmäinen jakso esitetään YLE Teemalla 1.11.2010