Rock-Suomi Ylen kanavilla koko syksyn

Wirtanen Tavastialla 1975

Rock-Suomi näkyy ja kuuluu koko syksyn:

Rock-Suomi Facebookissa
Isäntänä dokumenttisarjan vastaava tuottaja, käsikirjoittaja Pekka Laine.

Rock-Suomi YLE Areenassa
Katsele niin paljon kuin pystyt. Ensimmäinen jakso "Rock-Suomi: Kapina" nähtävissä 1.11. YLE Teeman esityksen jälkeen.

Osallistu Radio SuomenRock-Klassikko-äänestykseen!
Äänestys jatkuu 31.12.2010 asti.

Rock-Suomi Elävässä arkistossa

Rock-Suomi Youtubessa
Dokumenttisarjan valikoituja herkkupaloja

Rock-Suomi YLE Teemalla

8 kommenttia

Hienoa, että YLE on saanut aikaiseksi taas yhden suomalaista rock-musiikkia käsittelevän sarjan. Toivottavasti siinä huomioidaan kaksi asiaa:

1. Iskelmä ei ole synonyymi rockille. Tarkoitan sitä, että vaikka mm. Mikko Alatalo on voittanut Syksyn Sävelen ja esittänyt iskelmää vuosikausia ja omalla työllään löytänyt kuulijansa Mikko ei ole, eikä ole koskaan ollut, rock. Toivottavasti sarjan tekijät ovat ymmärtäneet tämän, mutta pelkään taas pahinta. En haluaisi nähdä laumaa suomalaisia iskelmä- ja poplaulajia haastateltavan "kovina rokkareina".

2. 1970-luvun lopulla Suomessa vallitsi kaksi nuorisotyylisuuntaa - toiset vannoivat 1950-luvun rock'n'rollin nimeen, ja toiset punkin. Toivottavasti vihdoinkin saamme kattavan näkemyksen myös rock'n'roll -kulttuurista, joka oli paljon muutakin kuin Teddy & The Tigers, ja jatkuu elinvoimaisena tänäkin päivänä.

Voisko esittää toivomuksen että Veltto ei sais puheaikaa minuuttia enempää.
Sen puhemäärä ja itsekehu meriitteihin nähden on liikaa.

Mikko Alatalo on Rock! Kannattaa tutustua Mikko Alatalon 70-luvun tuotantoon. Coitus Int oli 1970-luvulla toiminut suomalainen ROCK-yhtye. Sen alkuperäisjäseniä olivat Mikko Alatalo, Juice Leskinen, Harri Rinne ja Max Möller.

Tiesitkö muuten, että Mikko Alatalo sanoitti Tabula Rasan kappaleet.

Iso kiitos kaikille ohjelman tekijöille. Tämä on parasta rock-dokumentaatiota mitä Suomen tv:ssä on nähty.

Ihanaa ETää ALexi Laiho on saatu tähän hommaan mukaan <3

Hienoo hienoo!

Partamooses kirjoitti:

Hienoa, että YLE on saanut aikaiseksi taas yhden suomalaista rock-musiikkia käsittelevän sarjan. Toivottavasti siinä huomioidaan kaksi asiaa:

1. Iskelmä ei ole synonyymi rockille. Tarkoitan sitä, että vaikka mm. Mikko Alatalo on voittanut Syksyn Sävelen ja esittänyt iskelmää vuosikausia ja omalla työllään löytänyt kuulijansa Mikko ei ole, eikä ole koskaan ollut, rock. Toivottavasti sarjan tekijät ovat ymmärtäneet tämän, mutta pelkään taas pahinta. En haluaisi nähdä laumaa suomalaisia iskelmä- ja poplaulajia haastateltavan "kovina rokkareina".

2. 1970-luvun lopulla Suomessa vallitsi kaksi nuorisotyylisuuntaa - toiset vannoivat 1950-luvun rock'n'rollin nimeen, ja toiset punkin. Toivottavasti vihdoinkin saamme kattavan näkemyksen myös rock'n'roll -kulttuurista, joka oli paljon muutakin kuin Teddy & The Tigers, ja jatkuu elinvoimaisena tänäkin päivänä.

Pakko korjata sen verran, että vaikka Mikko Alatalo ei ole aikoihin ollut rock, on sekin aika ollut. Vai väittääkö joku, että Juice Leskisen ensimmäinen bändi Coitus Int soitti iskelmää?

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos "Anonyymi" kommentista, mutta ei Coitus Int mikään rock-bändi sentään ollut. Jos mietitään itse ohjelmasarjan tarkoitusta, niin luulisi sen keskittyvän nimenomaan rock-musiikkiin eikä esiintyjiin, jotka ovat vähän sinnepäin. Jos jatketaan aiheesta, eivät Baddingit sun muut olleet ikinä "rock". Hehän lähinnä levyttivät muutamia rock-covereita sille tanssiyleisölle, joka osti samojen artistien humppa- ja tangolevyjä. Joku mainosti myös Tabula Rasaa rock-bändinä. Tabula Rasa oli yhtä rock kuin Erkki Junkkarinen (R.I.P.), ts. sitten 1970-luvun rock-bändeihin olisi laskettava myös kaiken maailman Agit Propit ym. taistolaisporukat.

Rock-Suomi

Rock-Suomi on kymmenenosainen dokumenttisarja suomalaisesta rockista. Se kertoo musiikista ja unelmista musiikin takana. Rock-Suomi kuvaa itsepäisyyttä,armotonta vääntöä ja asennetta, joita ilman ei synny mitään merkittävää. Rock-Suomi on matka läpi omaperäisen ja ajoittain omituisenkin musiikillisen sielunmaiseman. Avaran pohjoisen taivaan alle mahtuu monenlaista ääntä ja ääntelijää progelegendoista punkkapinallisiin, räppäreistä lauluntekijöihin ja metallipäistä poptähtiin.

Ensimmäinen jakso esitetään YLE Teemalla 1.11.2010