Todennäköisesti ei, ainakaan rahallisesti ajatellen. Mutta, jos unohdetaan rahat ja katsotaan kielitilannetta tunnetasolla. Sehän on se taso, jolla liikutaan silloin kun pakkoruotsista keskustellaan. Suomenruotsalaiset eivät juuri tahdo keskustella asiasta rahanäkökulmasta, koska silloin he jäävät auttamatta alakynteen. Pakkoruotsi maksaa.
Sen takia pakkoruotsi verhotaan tunteellisuuden ja hempeyden viittoihin, niiden avulla vedotaan ihmisen parhaimpaan, ihmisen pehmeään sisustaan, sydämeen.
Tottahan toki pakkoruotsi on paikallaan jo pelkästään sen takia että Suomi kuuluu Pohjoismaihin. Pohjoismaisessa kanssakäymisessä ruotsinkieli on erittäin tarpeellinen, jos ei peräti pakollinen. Jos suomalainen osaa ruotsinkieltä, silloin suomalainen voi keskustella muiden pohjoismaalaisten kanssa ruotsiksi.
Ja sehän on – kuten aina välillä kuulemme tuolta Österbottenin suunnasta – parasta mitä ihminen voi tehdä: puhua ruotsia muiden pohjoismaalaisten kanssa.
Niin, paitsi ei islantilaisten kanssa, koska islantilaiset puhuvat islantia.
Kukakohan vaatii islantilaisia puhumaan ruotsia? Ja haluavatko islantilaisetkin oppia puhumaan ruotsia, jotta voivat sitten keskustella ruotsiksi aina kun tapaavat jonkun toisen pohjoismaalaisen? Eikä se ruotsin puhuminen juuri onnistu tanskalaistenkaan kanssa. Tanskalainen nimittäin saattaa ymmärtää ruotsia puhuvaa ruotsalaista, mutta toisinpäin se homma ei enää kovin hyvin toimikaan.
Kuka vaatii tanskalaisia oppimaan ruotsia – noin pohjoismaalaisen yhteishengen mukaisesti?
Pakkoruotsin saa ja voi kyseenalaistaa. Nyt on vain kyse siitä, pitäisikö se todella kyseenalaistaa? Ihan aikuisten oikeastikin?
(YLE Radio 1 keskiviikkona 27.1.2010 klo 9.05 - 10.00.)
Vapaaehtoisruotsia, kiitos!
Minulla on osaksi suomenruotsalaiset juuret isoisäni puolelta. Hän tosin nai superpuheliaan karjalaistytön, joten perheen kotikieleksi tuli suomi, jota isoisäkin osasi yhtä hyvin kuin äidinkieltään. Ruotsia sitten koulussa tankatessani harmittelin, että äitini ei ollut oppinut ruotsia isältään ja siirtänyt kielitaitoa minulle. Olisi ollut kivaa ja hyödyllistä kasvaa kaksikieliseksi. Rikkautta se olisi ollut. Opiskeluanikin se olisi helpottanut, sillä Suomen historiaa on aika mahdotonta opiskella ja tutkia osaamatta ruotsia hyvin, vanhin lähdemateriaalihan on ruotsiksi.
Ruotsinkieli kuuluu kulttuuriimme, senhän tiedämme ilman muuta.Tarpeetonta ryhtyä luettelemaan suomenruotsalaisten upeiden taiteilijoidemme ja vaikuttajiemme pitkää nimilistaa. Englannilla tietysti pärjää pohjoismaissa hyvin, joten ruotsin osaamista ei kannata perustella sillä argumentilla, että ruotsia tarvitaan kanssakäymisessä pohjoismaalaisten kanssa. Sen verran ruotsia kuitenkin puhun, että Tukholmassa usein käydessäni puhun aina ruotsia tilaisuuden tullen ja aina olen tullut hyvin ymmärretyksi.
Myös suomenruotsalaiset tuntuvat osaavan suomea yleensä oikein hyvin, joten käytännön ruotsintaidolle ei liene paljon kysyntää enää. Tosin kyllä ainakin Helsingissä taitaa saada nykyisin liikkeissä palvelua helpommin venäjäksi kuin ruotsiksi... Milläs sitten perustelisin ruotsin opiskelua, jos ei pakolla niin ainakin vapaaehtoisesti? No, juurieni ja Suomen kaksikielisen kulttuurin ja historian kunnioittamisella. Sillä, että pieniä kieliä tulisi vaalia kuten harvinaisia eläin- ja kasvilajeja, siinä suomenruotsia kuin Saimaan norppaakin. On aika masentavaa jos koko maailma kohta puhuu pelkkää englantia, joka on mielestäni aika tylsä kieli. Ludvig Wittgensteinin mukaan "kieleni rajat ovat maailmani rajat". Mitä laajemmin ymmärtää ja puhuu eri kieliä, sitä monimuotoisempana, värikkäämpänä ja kiinnostavampana maailma ja ihmiskunta näyttäytyy. Aika ahtaat ne rajat ovat pelkän suomen ja englannin puhujalla.
Liisukka