Jopa uimapuvun käyttäminen oli Euroopassa rajoittunutta 1900-luvun alussa. Naiset joutuivat nimittäin käyttämään tuolloin uimapukujen alla korsetteja ja sukkia. Miehet joutuivat pitämään rintansa piilossa 1930-luvulle asti, auringon ottaminen shortseissa johti vielä 1927 Lontoon Hyde Parkissa pidätykseen.
Suomessa alastomuus kuvataiteessa ja jopa setelien kuvituksessa johti kiivaaseen keskusteluun säädyttömyydestä vuosisadan alkuvuosikymmeninä.
Alastomuuden ja synnillisyyden yhteyttä älysi hyödyntää myös varhain elokuvateollisuus, joka tajusi länsimaisen kulttuurin kaksinaismoraalin tuovan varmuudella paljon katsojia paljaan pinnan ystäville ja vihollisille.
Kyllä kansa muistaa -lähetys sukelsi suomalaisen mielen arvoituksiin alastomuudesta.
Suomalainen alastomuus
Väitetään, että saunakulttuurimme on luonut luonnollisen suhtautumisen alastomuuteen Suomessa.
Pitää varmasti paikkansa saunassa ja mökilläkin voi vielä pulahtaa alasti uimaan, kenenkään sitä pahemmin paheksumatta.
Asia onkin aivan toinen, jos haluaa nauttia kesällä uimisesta ja auringosta nakuna jollain yleiseksi luokitellulla rannalla. Kännykkäkansamme moraalikäsityksen rajat löytyvät siinä ja joku järjestyksenvalvoja hälytetään nopeasti paikalle. Alastomuus tulkitaan häiritseväksi jollain rikosnimikkeellä.
Muualla Euroopassa on maita, joissa alastomuuteen suhtaudutaan huomattavasti luonnollisemmin, kuin Suomessa. Esimerkkinä vaikka Tanska, jossa luonnollinen alastomuus rannoilla on sallittua.
Suomessa on myös nakurantoja, mutta niiden käyttö on ainakin kirjoittelujen perusteella jotenkin vinoutunutta.
Turussa taisi olla yksi parhaista yrityksistä. Alue, jossa sai olla joko alasti, tai sitten ei. Kuulostaa hyvältä ja tasa-arvoiselta, mutta alueen alastomuuden sallivuus poistettiin. Voittiko tirkistelynhalu ja siten hienon paikan julkisuusarvon muuttuminen negatiiviseksi. Aika ei tainnut olla vielä kypsä ajatukselle.
Alastomuutta ei koeta vieläkään luonnollisena, vaan se liitetään helposti seksiin. Onneksi ei sentään väkivaltaan...