Äidinmaidon tarjoilua navetassa, eduskunnassa, kirkon penkissä ja ravintolassa. Mitä ajatuksia herää imetyksestä?

Eikö kukaan ole kommentoinut, vai enkö vain löydä missä se vilkas nettikeskustelu aiheesta tapahtuu?!

No, sehän tapahtuu oikeasti vauvalehden palstalla ja ikäkausisähköpostilistoilla, joissa imetyksen eduista, ihanuudesta tai edes käytännöistä puhuvat kokevat tulevansa syytetyksi fanaattisuudesta, ja ne joilla imetys on jäänyt lyhyeksi kokevat tulevansa syytetyksi siitä.

Tuo vanha lainaus on oikein hauska, aikana kansanterveysvalistusta, vai olisiko siinä ollut vähän moralististakin näkemystä taustalla. Oliko imetys jotenkin hurskaampi tapa hoitaa vauvaa? Jumalan ihanne?

Ihan varmasti se tuntuu vielä pyhältä ja ihanalta ja VAUVAN OIKEUDELTA EIKÄ ÄIDIN VALINNALTA monestakin ihmisestä. Ja ihannemaailmassa varmaan kaikki vauvat saisivat äidinmaitoa onnellisen ja tasapainoisen täydellisen äidin rinnoista kunnes vieroittuvat lapsentahtisesti luonnostaan 3,5 - 6 vuoden iässä.

Mutta kun elämme tässä nykymaailmassa, tulee imetykselle vain turhaa painolastia tällaisesta hyvä äiti imettää -hymistelystä. Onhan ihan selvää, että kuka tahansa äiti haluaa lapsilleen parasta. Se, mihin voimat, tiedot, tuki ja olosuhteet (sattumalla on suuri merkitys imetyksen toteutumiseen, jo vaikka siinä muodossa kenet satut saamaan kätilöksi) riittävät vaihtelee.

Kaikki me tiedämme, että lapsille olisi parempi, jos ei asuisi ihan lähellä vilkasta liikenneväylää, joka tuo pakokaasujen raskasmetallit ja katupölyn leijumaan hengitysilmaamme. Mutta eivät kaupungissa asuvat syyllisty ylenpalttisesti siitä, jos joku kampanjoi puhtaamman hengitysilman puolesta. Kunpa imetyksen suhteen joskus vallitsisi sama tilanne!

Irtoajatuksia heitteli
Karla Loppi

HEI!

Mielestäni imetystä pitää tukea, mutta siitä ei saa rakentaa taas uutta painolastia äideille. On hyvä juttu, jos imetys onnistuu ja äiti saa siihen kaiken HALUAMANSA tuen, mutta mitään pakotusta se ei saa olla. Totta on kuitenkin se, että terkkareilla ja lääkäreillä on yllättävän paljon vanhentunutta tietoa imetykseen liittyvistä asioista, kuten esim. kaloripitoisuudesta yms. Imetys on normaali ja luonnollinen tapa ruokkia lasta samoin pulloruokintakin eli molemmat kunniaan. Tärkeintä on se, että kukin äiti saa tukea siihen ratkaisuun, joka kullekin perheelle sopii parhaiten. Ja pitää muistaa myös se, että kaikille ei maito riitä, vaikka kuinka imettäisi ja sen vuoksi on huippua, että on niin hyviä äidinmaidonkorvikkeita olemassa! Mutta imetyksen ohjausta ja tukea pitäisi lisätä hurjasti. Itsekään en ole neuvolasta saanut minkäänlaista tukea imetykseen! Kysymyksen vain, että mitäs se teidän poika syö. Siinä kaikki. Eli tukea, tukea ja kannustusta lisää, mutta ei syyllistystä.

Olen syntynyt 1941. Äitini mainitsi tuon ajan opeista imetyksen osalta mm. viisauden, että vauvalle sai antaa ruokaa tasan 4 tunnin välein. Äiti noudatti tunnontarkasti ohjetta, ja niinpä esikoisensa eli allekirjoittanut huusi kuin syötävä nälkäänsä kuulema sydäntä raastavalla voimalla. - Onneksi näkemykset ovat noista ajoista muuttuneet!

Juhani Kotilainen

Aluksi ajattelin tällaisena pohjois-satakunnallisena julppina,että ompa ämmämäinen aihe ja mitä se minulle kuuluu muinaiset ruokinta-tavat.Tosiasiassahan koko suomalaisen terveydenhuollon pohja ja perusta on rintaruokinnassa.Maalla syntyneenä olen kuullut paljon vanhempien naisten tarinoita siitä kuinka elämä on ollut hiuskarvan
varassa, josta vain äidinrinta on tarjonnut turvan.Toivon, että myös
meidän karskien sällien korvat herkistyvät aiheelle ja ajankuvalle,
jota arkistonäytteet varmasti välittävät.
NM Imetyksen ihmeen viimein ymmärtänyt

Toivottavasti tässä tulevassa Eve Mantun ohjelmassa uskalletaan lähestyä myös imetyksen ympärillä olevia tabuja.Sellainen on ilman muuta imettävän naisen rintojen eroottisuus.On turha kiistää,sitä ilmiselvää kiihottavaa vaikutusta,joka äidinmaidon pyöristämillä rinnoilla on useimpien nuorten miesten sukupuolielämään.Vain äitimyytti ja madonnan jumalatartaru estävät meitä sitä tunnustamasta.En kiellä,että eikö asiaan liity muitakin salattuja seikkoja, joista toivottavasti voi jo vihdoin 2006 keskustella avoimesti. NM Estoton Erkki Elimäeltä

Ensimmäinen lapseni syntyi 1974 sektiolla. Tuntui, että sektion jälkeen ei paljon imetyksen onnistumiseen uskottu, vaan sairaalassa selitettiin tarkkaan pullojen keitosta jne. Kun lapsi tuotiin sitten sopivin ajoin imetettäväksi, sitä piti imettää vuorokerroin vasemmasta ja oikeasta rinnasta. Mutta kun ei sitä maitoa paljon esim. oikeasta tullut, minä "luvattomasti" imetin myös vasemmasta. Leikkauksen jäljiltä olin aika kömpelö käänteissäni ja siksi pyörittelin itseni alas sängyltä, kiersin toiselle puolelle sänkyä, kiipesin sänkyyn ja käänsin sen lapsipaketin sopivasti kohdalle. Ja sitten taas sama juttu uudelleen, että kun hoitaja tuli lasta hakemaan olin sillä oikealla alkuperäisellä kyljellä - ettei hoitaja olisi huomannut ylimääräistä väärän rinnan syöttöä.

Muutin pienestä maaseutukylästä Helsinkiin 21-vuotiaana. Helsingissä meillä ei ollut sukulaisia eikä tuttavia. Ilmeisesti hain turvaa kotipuolestani, joten poikani kävin synnyttämässä Jyväskylän keskussairaalassa. Keskussairaalassa oli tyly kohtelu ja sain heti moitteita siitä, etten pysynyt Helsingissä synnyttämässä.

Sen kuukauden aikana kun asuimme vanhassa kodissa, kävi vanha Vesangan kyläkätilö puntarin kanssa punnitsemassa vauvamme. Silloin jo vanha kätilö oli ollut jo auttamassa minut ja sisareni maailmaan kotisynnytyksissä. Hänen mielestään 3150 gr painanut poika oli liian pieni ja tarvitsi paljon ruokaa. Imetys ei oikein onnistunut, vaan jouduin antamaan heti lehmänmaitoa jatkoksi. Vanha kätilö neuvoi, että älä anna koskaan tälle punapäiselle lapselle äidinmaidon vastiketta. Hän oli lukenut jostakin sveitsiläisestä lehdestä, että jossakin vaiheessa vastikkeista tulee herkille lapsille allergia. Hän neuvoi, että tilaisin Helsinkiin tarkkailukarjasta oikeaa lehmänmaitoa. Neuvoa noudattain tilasin Lauttasaareen Elantoon Nurmijärveltä suoraan tilalta lehmänmaitoa. Olin ainoa maidon tilaaja, mutta muistan ainoastaan kerran ettei maitoa tullut, koska tilalla oli utaretulehdusta. Lähes vuoden laimensin alkujaan 1/3 maitoa, 2/3 vettä ja sokeria, jonka kiehautin ja laitoin valmiiksi tuttipulloihin jääkaappiin. Rintaruokinta loppui vauvan ollessa n. 3 kk ja senjälkeen ruokin poikaani lehmänmaidolla. Painokäppyrä alkoi heti nousta jopa yli keskiarvojen. Nyt on poikani 180 senttinen roteva mies, jolla ei ollut lapsuudessa korvatulehduksia, eikä ole ainakaan vielä ilmaantunut allergiaa.

Sain esikoiseni vuonna 1999 synnytysosastolla, joka on palkittu ns. vauvamyönteisyys-sertifikaatilla. Tällainen myönnetään, kun henkilökunta opastaa imetykseen ja puhuu sen puolesta tuoreille äideille. Käytännössä tämä tarkoitti imetysterroria; lasta huudatettiin, äitiä itketettiin ja imetysongelmiamme vähäteltiin. Vauvani ei suostunut ilman rintakumia syömään ollenkaan, silti sen käyttö kiellettiin. Tämä toiminta ei ollut vauva- eikä äiti- eikä imetysmyönteistä.

...Ja harvemmin juuri synnyttänyt äiti, jonka rinnat pursuavat maitoa ja ovat siksi "kiihottavasti" pyöristyneet, on kovinkaan himokas ja eroottisesti latautunut ;-) Imetys ei ole erotiikkaa lapselle eikä äidille vaan se on puhtaasti vauvan tarpeiden, ruoka-läheisyys-turva, tyydyttämistä.
Toki jokainen meistä saa kokea eroottiseksi just ne jutut mitä haluavat, mutta tämä imetyksen ja naisten rintojen erotisointi (ja joidenkin miesten tapa yrittää "omia" tissit vain omaan käyttöönsä)luo yleistä mielikuvaa siitä että imetys olisi jotenkin seksiin rinnastettava asia ja sitä ei esimerkiksi saisi harrastaa julkisesti. Mikä nyt on mielestäni ihan täysin pimeä ajatus...
Imetys on lapsen ruokahetki. Piste. Toisaalta sattaahan jonkun mielestä myös banaanin syöminen julkisella paikalla olla epäilyttävästi eroottista ;-P

Mielestäni on hyvä, että nykyään on paljon tutkimuksia ja tietoa äidinmaidon ja imetyksen hyvistä vaikutuksist (sekä lehmänmaidon proteiinin haittavaikutuksista), mutta ei se silti ole ainoa ruoka maailmassa, joka hengissä pitää. Toki varmasti paras ja nro. 1 pienelle vauvalle, mutta jos sitä ei ole saatavilla niin pakko keksiä muut ruoat.

Isotätini synnyttyä 20 -luvulla kuoli hänen äitinsä lapsivuoteeseen. Lapsen mummo otti lapsen hoidettavakseen ja ainoa ruoka, mitä vauva sai oli laimennettu lehmänmaito ja kauralima. Melko sairaalloinen ja heiveröinen lapsi vauvasta kasvoi, mutta elävä kuitenkin. Kätilöksi valmistui ja aikanaan neljä lasta itsekin synnytti. Nyt en muista, sairastiko isotätini esim. keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia, jolla meitä (ilmoittaudun!) korvikkeella lapsiaan ruokkivia pelotellaan. Diabetes hänelle aikuisena puhkesi, mutta tuo sairaus on sukumme vitsauksena muutenkin, joten en usko sen heikosta alusta johtuneen.

Oma imetykseni oli alusta asti kamalaa, kun lapsi ei osannut syödä kun kumin kanssa eikä loppuviimein suostunut oikein edes senkään kanssa. Laitoksella tuli huono-äiti-fiilis, kun kumia ei voitukaan jättää pois. Kätilöt venyttivät rintaa kipeästi ja yrittivät pakottaa syömään ilman kumia, mutta pakko se oli aina takaisin laittaa. Tuntui, että jokaisella kätilöllä oli oma näkemyksensä imetyksestä ja tekniikoista, toinen sanoi yhtä, toinen toista. Selvimmät ohjeet luin itse kotona oppaista. Kätilöistä jäi tältä osin melko huono muistikuva. 3 h välein olisi pitänyt syöttää, oli lapsi hereillä tai ei. Kukaan ei sanonut halaistua sanaa runsaasta juomisesta tai lapsen tahtisesta imetyksestä. ja tämä tapahtui siis viime vuonna! Kuitenkin jo 70 -luvulla äitilleni oli neuvottu imettää aina, kun lapsi vähänkin inahtaa. Siitä se maidon määrä lähtee nousuun. Mitä useammin rinta tyhjenee, sitä enemmän se maitoa tuottaa. Eipä minulle tätä kukaan kertonut, saatikaan sitä stressiä, mikä syntyy siitä, että hermoilee maidon riittävyydestä. Ja, että tämä stressi taas osaltaan vaikuttaa maidontuotantoon.

Monimutkaisia asioita nämä ovat, ja tuskiin koskaan yksimielisyyteen päästään. Aina on niitä, jotka ovat valmiita teilaamaan korviketta antavan äidin ja taas niitä, jotka haukkuvat nämä äidit fanaattisine mielipiteineen alimpaan helvettiin . Ei se korvike mitään myrkkyä sentään ole, jos siihen joskus joutuu turvautua! Tuntuu nimittäin, että jotkut ovat valmiita uhraamaan mielenterveytensäkin ennenkuin lapselleen korviketta syöttävät, vaikka lapsi olisi kuinka nälkäinen. Rinnan on riitettävä!

Nimim. Elävän lapsen puolesta

Tämäpäivän tutkimukset ja suositukset tukevat imetystä ja sen sujuessa täysimetystä puolivuoitiaaksi.
terveydenhoitajien kanta vaihtelee kuitenkin suuresti.
terveydenhoitajamme vaihtui juuri lapseni ollessa puolivuotias ja hän ylisti ja ihmetteli kunka olin tehnyt kaikkeni lapseni eteen kun hän oli kasvanut siihen saakka ilman mitään lisämaitoa ja ruokaa rintamaitoni lisäksi. Ja kuinka kukaan ei minulta enempää voisi enää vaatia.Edellinen terveydenhoitaja taas oli ihmetellyt silmät pyöreänä kun en vauvan enljään ikäkuukauteen mennessä ollut antanut imetyksen lisäksi muuta ja että olisi jo kiire antaa. Vauva kasvoi kuitenkin hyvin.Joten suhtautuminen imetykseen vain vaihtelee.Se nousee toiasaalla arvoon arvaamattomaan ja toisalla taas sitä ei tueta lainkaan.
-tämän kokenut-

Kun on koko illan toiminut vauvalle tissinä, niin on aika kaukaa haettu ajatus, että sillä siunaamalla, kun vauva irrottaa voisi miehen sallia tulla "osingoille". Tai no mulla ainankin vaatii kunnon irtioton ennen kuin saa minkäänlaisen "eroottisen vaihteen" päälle... Eli ei kyllä ainakaan äidin näkökulmasta ole touhussa erotiikan häivääkään.

Se vaan on kummallista että hyvin harvassa neuvolassa tähän kannustetaan. Useimmiten noin 3kk neuvolatarkistuksen yhteydessä annetaan ohjeet kiinteiden aloittamiseen. Mitäpä siinä kokematon äiti oikein tekee.. No aloittaa ne kiinteät koska pelkää että lapsi näkee muuten nälkää tai että hänelle tapahtuu muuten jotain kauheaa koska neuvolaa on totuttu pitämään aika suurena auktoriteettina. Varsinkin kun sitä aina jankutetaan miten hieno neuvolajärjestelmä meillä täällä Suomessa on. Terveydenhoitajat pitäisi saada ajan tasalle! Kun kerran suosituksia annetaan niin miksi niitä ei sitten edes yritetä "noudattaa"??! Imetystukea pitäisi saada neuvoloihin lisää, ei se riitä että seinällä on lappu jossa on puhelinnumero minne voi soittaa jos tarvitsee apua.
terv. nimim. välillä ihmetyttää

Olen kohta 1,5 vuotiaan pojan nuorehko äiti ja imettelen vielä kaikessa rauhassa poikaani. Muutaman kerran jotenkin ympäristön painostuksesta olen kokeillut lopettaa imettämistä, mutta sitten kummankin, sekä minun että poikani protestista, olemme jatkaneet onnellisia hetkiä. En olisi voinut kuvitellakaan millaisen tuikkeen lapsen silmistä voi nähdä kun hän siinä rinnalla köllöttelee ja luputtaa tissiä. Katsomme toisiamme pitkään silmiin ja nauraa kiherrämme samalla, puhelen siinä jotain lempeitä rakkausasioita "vauvarakkautta". Ne kerrat, jolloin yritin olla kuin muutkin tehokkaat äidit ja lopettaa rintaruokinnan, kuljin kovin hämmentynyt lapsi sylissä ja tuhrasin siinä itsekin itkua. Enkä saa pitää lastani lähellä poveani, katsoa kirkkaisiin silmiin ja kujertaa... Miehenikin on kovin sitä mieltä, että antaa pojan imeä niin kauan kun mieli tekee. On ollut somaa, että mieheni on monesti tullut viereen katselemaan tätä toimitusta ja ollut sanomattoman onnellisen oloinen. Kun tässä elämässä niin monta hyvää asiaa jää toteutumatta ihmisen elämässä, edes tämän soisin kaikille jotka tuntevat samoin. Olin nuorempana aina toivonut oman lapsen, jota varten rintani ensisijaisesti ovat. Sitten vasta miehelleni.

Olen kuullut monta tuollaista tarinaa. Itse toivon kovasti, että kaikki suomen synnytyssairaalat hankkisivat tuon vauvamyönteisyyssertifikaatin (niinkuin ruotsalaiset synnärit ovat tehneet). MUTTA minusta tällaisetkin tarinat pitää kuulla kuin sinun.

Ei se riitä, että henkilökunnalle kerrotaan, että "nyt tuetaan imetystä eikä anneta turhia lisämaitoja eikä rintakumia". Pitäisi myös saada ensin se henkilökunta ja heidän kauttaan synnyttävät perheetkin oivaltamaan mistä asioista ihan _oikeasti_ imetyksen alussa on kyse. Millaisia ne ongelmat voivat olla (niinkuin vaikka se, että vauva ei osaa ottaa otetta), mistä ne voivat johtua, mitä niille voi tehdä, mistä tietää milloin ongelma ei ratkea tavanomaisin keinoin ja miten pitkään voi odottaa esim juuri sitä, oppiiko vauva imemään ilman kumia vai ei.

Jos henkilökunta ei ole oikein kunnolla perehdytettyä, osa ei ole oikein vakuuttunut koko ohjelman järkevyydestäkään, ja kuitenkin pitäisi äidit vakuuttaa, niin mitä siitä seuraa muuta kuin tuskaa ja ristiriitaisuutta ja epävarmuutta. Jotka eivät AINAKAAN auta imetyksessä alkuun.

Mutta... tehtiin synnärillä ihan niin tai näin, ja vaikka olisi kuinka pätevää henkilökuntaa, niin aina tulee olemaan joitakin, joilla alku on vaikea ja itkettää ja tuntuu että kukaan ei osaa auttaa ja yksin vain jätetään.

Päivät ja viikot vauvan syntymän jälkeen ovat monastikin aika kaoottisia. Ja kun äidillä on niin voimakas tarve tehdä KAIKKI JUURI OIKEIN ja niinkuin on parhaaksi vauvalle, niin mikä tahansa epävarmuus tai ongelma tuntuu sydämessä tosi pahalta.

miettii
Karla

Uusin STM:n täysimetyssuositus on 6kk.
terv. Meri

Olen Kari Honkanen Kirjavalan kylästä ja syntynyt 1950. Äidilleni Hilja Valkeapäälle tuli kuitenkin rintatulehdus enkä saanut häneltä tippaakaan äidinmaitoa.

Kuitenkin onni oli myötä ja äitini sai ostetuksi omalta kylältä äidinmaitoa Aino Valkeäpäältä, jolla oli smanikäinen vauva. Ehkä Saaren kunnan neuvola oli järjestänyt tämän yhteyden.

Tuon toisen vauvan nimi oli Kari Valkeapää, joka istui sittemmin Kirjavalan kansakoulun pulpetissa vierelläni eikä kantanut kaunaa vaikka olin "varastanut" häneltä vauvana ravintoa. Kyseessähän oli miedän äitien yhteinen kauppasopimus äidinmaidosta ja me silloin ymmärtämättömät vauvat emme tienneet siitä mitään.

Nyt vanhemmiten olen alkanut pohtia, vaatiiko tuo toinen vauva, tultuaan tietoiseksi aiemmasta menettelystä, jotain korvausta siitä, että riistin häneltä biologisen oikeuden äidinmaitoon? Sitooko meitä vauvoja tuo äitiemme tekemä kauppasopimus vuodelta 1950 nyt kun olemme 55-vuotiaita? Mitä sanoo Suomen laki?

Terveisin
Kari Honkanen
Kirjavalan kylä
Parikkala

Hei!

Minulla samantapaisia tuntoja. Oma lapseni täytti viime viikolla 3 vuotta ja imee yhä. Se herättää muissa sekä ihailua että kummeksuntaa.
Olen netistä löytänyt arvokasta tietoa taaperoimetyksestä, sen hyvistä puolista. Niitä olen käynyt silloin lukemassa, kun olen kokenut tulleeni loukatuksia kun asiaa paremmin tuntemattomat ihmiset ovat töksäyttäneet imetyksestäni. Euroopan ulkopuolella 3. vuotias tisuttelija ei ole kummajainen eikä Suomessakaan ennen sotia. Kulttuurisidonnainen asia.

Hyvää jatkoa sinulle ja muille taaperoimettäjille!

Tuijeliina

Olen syntynyt perheen esikoisena 1947. Äitini kertoi, että opin puhumaan ja kävelemään alle vuoden vanhana, mutta halusin jatkaa imemistä vielä lähes kaksivuotiaana. Nukuin eri huoneessa kuin vanhempani, mutta illalla ilmestyin ovenrakoon ja kuiskasin: "Äiti, tissii." Kun ympäristö oli ollut sitä mieltä, että olisi jo aika lopettaa imettäminen, äitini kysyi neuvoa anopiltaan. Ja sai niitä.

Ensimmäinen oli, että kannattaa noeta nänni. "Ei se lapsi mustaa tissiä ime." Ei auttanut, kun makuuhuone oli jo tullessani pimeä.

Toiseksi kehotettiin voiteleman nänni kamfertilla. Seuraus oli, että tuloilmoitukseni oli ollut: "Äiti, tissii. Voia ensin." Edelleenkin pidän kamfertin mausta.

Kolmanneksi kehotettiin käyttämään höyhentä. Ja niin äitini sanoi, kun tulin tissille, että nyt siihen on kasvanut karva ja se kutittaa nenää. Parina iltana tulin silti, mutta kolmantena kysyin kuulemma toivorikkaana: "Onko siinä vielä se karva?" Kuultuani että on, en enää tullut.

Niin minut vieroitettiin.

Itselläni on vain niin vähän imetyskokemusta etten ole hanakka jakelemaan imetysneuvoja, mutta jos tukea haluaa sitä olen valmis jakamaan ja niin olen tehnytkin synnytysairaalassa petitovereilloeni, jotka ovat olleet epävärmoja ja kyselleet. Olen imettänyt vasta 93 kuukautta eli vajaa 8 vuotta. Nuorimmaiseni on nyt kohta 9 kk ja imetän häntä luultavasti vuoden ikään kuten muitakin lapsiani (kahdeksan lasta). 93 imetyskuukauteen mahtuu 12 kk ongelmia ja loput 81 kk pelkkää onnea ja hyvää mieltä. Ensimmäisen kanssa imetyksen aloittaminen olisi jäänyt ilman lääkäritätini kannustavia kommentteja - "lapsi on sinun, hoitohenkilökunta tekee työtään - kukaan ei koskaan osaa hoitaa lasta niin hyvin kuin oma äiti. Kuuntele itseäsi ja tee niinkuin sinä tunnet..." Ensimmäinen synnytys v. 1991, oli vaikea ja päätyi hätäsektioon. Lapsi joutui lastenosastolle ja itse olin eri osastolla. Lasta ruokittiin nenä-mahaletkulla ja imettää sai vain tarkon määrättyinä aikoina (jolloin lapsi nukkui eikä tietenkään syönyt) Olin tottelematon sairaalan neuvoille ja istuin sitkeästi lapsen vieressä ja syötin vasta sitten kun lapsi heräsi ja itki nälkäänsä - syönti alkoi sujua.
Rintatulehdksia on ollut muutamia. Nuorimmaisteni kanssa ei enää, nyt osaan varoa ja ennaltaehkäistä. Heti kun tuntuu kipua tai pistosta rinnassa laitan kaurapuuroa pakastepussiin, lämmitän mikrossa ja muotoilen sopivaksi rintaliivien alle. Kun puuro jäähtyy laitan uudelleen mikroon ja jälleen lämpimän käärön kipeän kohdan päälle. Auttaa heruttamaan maidon tukkeutuneesta tiehyeestä. Lähes aina on auttanut. Hankalimpana olen kokenut nyt nuorimman kanssa sitkeän sammaksen (jokinlainen hiivatulehdus) jaka teki rinnat niin kipeäksi että itkin ja imetin ja pelkäsin imettämistä. Vaivaa kesti noin 2,5 kk kunnes sain Daktrinilla ja Bevitalla rinnat paranemaan. Maitokin uhkaavasti väheni näissä hankaluuksissa. Ilman mieheni tukea ja sinnikkyyttä nuorimmaiseni imetys olisi loppunut hänen ollessaan 3 kk:n ikäinen, mutta nyt siis jatkuu edelleen ja on mukavaa.
Äidit - luottakaa enemän itseene ja hoitakaa lastanne itseänne ja lasta kuunnellen! Asiantuntijoita riittää (sitä viisaampia, mitä vähemmän kokemusta itsellä on).

Menikö tapaus ja sopimus äitienne välillä tosiaan niin, että sinä sait maidot ja toinen Kari jäi kokonaan ilman? Luulisi, että maitoisalla äidillä olisi ollut maitoa kahdellekin vauvalle?

Ihmettelee
Karla

Hieno kommentti, täysin samaa mieltä! Ihmetyttää kaikenlainen painostus imettämisestä! Miten selvisit jälkeenpäin?

Mahtavaa jos jotain miestä innostaa imettävä äiti. Itse koin itseni superantieroottiseksi imettäessäni varsinkin kun lapsi kesken kaiken lopetti imemisen ja maitoa suihkusi kaaressa kaikkialle ja olin unohtanut varata käden ulottuville sen rätin jolla suihkun tukahdutan ja sitten siinä rinta paljaana koitin jotenkin pelastaa tilannetta. Ja tunnen rintani yhä edelleen vähemmän eroottisiksi kun ennen imetystä koska minusta tuntuu oudolta ajatus siitä että jos haluan rintojani imeskeltävän rakastellessa yht'äkkiä imetänkin miestäni koska rinnoistani yhä tulee maitoa ja muutun rakastajattaresta äidiksi :-(
Ei kiva. Niin että jos maitoshow jotain innostaan, nauttikoon ilolla siitä elämän suomasta lahjasta! Useimpien eroottisen elämän vireyttä se kun tuntuu vähentävän.