Skip navigation.
Home

Liisana eläkejärjestelmän ihmemaassa

Suomi neito kahlaa syvällä eikä shemeikkaa kuulu. Vanhuusväestö kasvaa suhteessa työssäkäyviin. Huoltosuhde kuumentaa poskia. Työeläkkeen kertymiseen ja eläkeikään tehtiin isoja muutoksia viimeksi vuonna 2005 ja ne tulivat voimaan vasta äskettäin. On luotu superkarttumia ja muita hienouksia. Jostain syytä porvarihallituksella eikä elinkeinoelämällä ole tässä saumassa malttia odottaa nouseeko eläköitymisikä vastikään tehdyillä muutoksilla tarpeeksi.

Rantalan työryhmä sorkkii nyt suomalaista, maailman mitassa ainutlaatuista eläkejärjestelmää uuteen kuosiin, jonka tulisi olla hahmotettavissa tällä viikolla. Kriisiin ajautuneen työryhmän piti saada valmista aikaan jo viime vuoden puolella.

Samaan aikaan huoltosuhteen huolestuttamien työryhmien Suomessa kansantuote vajosi viime vuonna yli 7 prosenttia eli enemmän kuin sotavuosina tai 90-luvun lamavuosina. Vienti supistui lähes kolmanneksen ja teollisuuden investoinnit 40 prosenttia. Tällä viikolla vihreiden työministeri saanee tiistaina suunsa auki ja taivastellaan uusia työttömyyslukuja. Työttömyys nousee pahimmillaan 14 prosentin hujakoille. Liittykää yhteen talkoisiin rakastamaan lähimmäisiänne ja etsimään liito-oravia pusikoista!

Näin etenee hallittu markkinatalous ja monella on peräpukamat puikeena jännityksestä kun eläkekeskustelu hukkuu kuten lapsi joululaulussa hankeen Minustako Keskustan puheenjohtaja - mediakisan jalkoihin. Loistava ajoitus Apollonkadun tuotantoyhtiöltä. Kyl rikoo on riskillä ruma.

Nyt siirrämme lähetyksen Apollonkadulta x-factorista takaisin huoltosuhteesta huolestuneiden neuvottelupöytään. Siis. Osaltaan eläkekeskustelu on poliittista hegemoniataistelua, josta on vaikea erottaa mikä puolue tai etutaho on suomalaisen työn ja palkansaajan puolestapuhuja. Voisiko ratkaisu työurien pidentämiseen löytyä taistelusta työttömyyttä ja työkyvyttömyyttä vastaan pikemminkin kuin eläkeiän pakkonostosta? Rantalan työryhmän jäsen, SAK:n Kaija Kallinen totesi julkisuudessa, että EK:n esitykset eläkejärjestelmän muuttamiseksi ovat eläke-etuuksien heikennyksiä, joilla ei vaikutuksia työurien pidentämiseen. Miten yli 60-vuotiaiden työttömyysturvan heikentäminen kuuluu tähän? Pistetäänkö tässä nyt EK:n ja porvarihallituksen hallituksen toimesta eläkeasian varjolla palkansaajia ja ay-liikettä polvilleen?

Mitä sitten jos osa-aikaeläke lopetetaan ja jos työttömyysturvaa leikataan 58-60-vuotiailta? Mitä sitten jos varhennettu varhaiseläke poistetaan ja jos 63-vuotiaat pääsevät eläkkeelle vasta 40 vuoden työuran jälkeen?

Työelämän ongelma on siinä, että ihmiset eivät jaksa eivätkä viihdy työpaikalla niin vanhoiksi kuin kestävä huoltosuhde vaatisi. Työkulttuuria tulisi ravistella työelämän laadun eli hyvinvoinnin parantamiseksi. Eiväthän suomalaiset palkansaajat karkaa eläkkeelle laiskuuttaan tai selkärangattomuuden vuoksi. Mutta jos paikat ei kestä niin ne ei kestä.

Rantalan työryhmästä tihkuneet kaavailut osa-aikaeläkkeen, varhennetun varhaiseläkkeen lopettamisesta kuulostavat tosi kummilta. Eikö juuri päinvastaiseen suuntaan tulisi mennä? Aivan liian moni työnantaja haluaa eroon 60 vuotta lähetystyvistä työntekijöistä. Jospa vuonna 2005 tehdyn eläkejärjestelmään kuuluvaa ”superkarttuman” tapaista porkkanaa soviteltaisiin maksuhelpotuksina työnantajille niin, että kannustinjärjestelmällä yli 60 -vuotiaita pidettäisiin työelämässä eikä potkittaisi ulos. Toisilla työpaikoilla jo käytössä olevaa senioriohjelmaa voisi kirjoittaa lainsäädännöksi ja laajentaa vertaisiin ja virastoihin niin, että 58-vuotialle tarjottaisiin oikeutta 6-tuntiseen työpäivään. Samaa asiaa eri paketissa voisi lähestyä osa-aikaeläkejärjestelmää laajentamalla niin, että 60 vuotta täytettyään ihminen voisi tehdä keskimääräisen ansion mukaan aluksi vaikka 70 prosenttia työajasta ja olla 30 prosenttia eläkkeellä. Sitten 65 vuotiaan prosentti voisi olla 50-50 jne.

YLE Radio 1:ssä tiistaina 26.1.2010 klo 9.05 - 10.00 Kainuun aatelisen seurassa ainutlaatuisesta suomalaisesta eläkejärjestelmästä ottaa selkoa Mikko Kautto, Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston johtaja, Jari Sokka, suunnittelujohtaja Kuntien eläkevakuutuksesta sekä Timo Silvola, johtaja Finanssialan Keskusliitosta.

Nyt saa kysyä ja kommentoida tässä blogissa tai laittamalla tekstiviesti numeroon 16140 aamu_viesti ja se maksaa 40 senttiä.

Jätin eilen

Jätin eilen eläkehakemuksen, täytän kohta 63 vuotta. Olen poikkeus, lähes kaikki työkaverit yksityisellä sektorilla on irtisanottu ts. putkessa. Olisin halunnut jatkaa vielä pari vuotta, työnantaja ei suostunut osa-aikaeläkkeeseen. Olisi pitänyt painaa täysillä stressaavaa hommaa. Miten tähän saadaan parannusta, kun halutaan myöhentää eläköitymistä? (tekstiviesti)

Millä perustellaan jatkuvaa

Millä perustellaan jatkuvaa eliniän kasvua ja elinaikaleikkuria? Pleikkaritiedettä vai? Jos ihme tapahtuisi, niin eikö leikkuri sitten hoida asian. Nykynuoriso on niin huonokuntoista ja ylipainoista, että diabetes ja muut taudit varmasti lyhentävät elinikää.
(tekstiviesti)

Porsaanreikiä löytyy

Porsaanreikiä löytyy eläketurvassa: pienyrittäjä, jonka toimeentulo perheellisenä kädestä suuhun, joutuu eläkkeellä melkein tyhjän päälle. Samoin kotona isonkin lapsijoukon hoitanut -yleensä äiti - ei ole tehnyt näköjään töitä eli työeläkettä ei ole karttunut. Päivähoitopaikat ovat kylläkin säästyneet muille.(tekstiviesti)

Firmat työntävät

Firmat työntävät eläkeputkeen laman varjolla, vaikka ei olisi pakko Nim.60 v. työttömyyseläkeläinen(tekstiviesti)

Laittakaa joka tilistä

Laittakaa joka tilistä määrätty summa ensimmäisestä viimeiseen. Osake maksettu, putkiremontti vie tuhkatkin pesästä. Terveisin 1937 syntynyt(tekstiviesti)

Isot eläkkeet perittävä

Isot eläkkeet perittävä takaisin. Kolme tonnia ylärajaksi. Saadaan järkevästi rahat riittämään.(tekstiviesti)

Kysellään juuri

Kysellään juuri eläkeohjelmassa sukupolvien solidaarisuutta? Eikö meidän 40-50-luvulla syntyneiden solidaarisuuspanokseksi lasketa lainkaan sitä, että olemme tarjoneet 70...80 luvulla syntyneille ilmaisen koulutuksen, heille myös jää hyvä asuntokanta, kesämökit ym. Kai sekin jotain resurssia merkitsee jälkeen tuleville.

Viiskymppiset keplottelevat

Viiskymppiset keplottelevat eläkkeelle muka sairaana. Sitten painavat pimeetä tai vievät osatyöpaikan nuorilta. Nähty on!
(tekstiviesti)

Kaikilla ei ole

Kaikilla ei ole eläkeiässä onnellisesti asunnot ym. maksettu. Ei ole omaa asuntoa eikä muutakaan, kunto heikkenee ja yhä enemmän kuluu rahaa terveyteen. Parempi olisi kuolla pois ajoissa..?(tekstiviesti)

MEIDÄN ELÄKKEET ISÄNTÄ

MEIDÄN ELÄKKEET ISÄNTÄ MYEL 381 JA KELA 297. EMÄNTÄ MYEL 288 KELA 402 EUR. ASUMME POHJOIS-SUOMEN MAASEUDULLA OMAKOTITALOSSA. AINA EI OLE VARAA EDES LÄÄKKEISIIN.(tekstiviesti)

Miksei ryhdytä tehotoimiin

Miksei ryhdytä tehotoimiin työuran pidentämiseen akateemisilla. Työelämään siirtymistä pitäisi nopeuttaa vähintään kahdella vuodella? Viikkotuntimäärät opiskelijoilla ovat Länsi-Euroopan alhaisimpia. Ei haluta liata omaa pesää? Ovatko pitkään opiskelijat ns. esieläkeläisiä?(tekstiviesti)

Jos halutaan, että ihminen

Jos halutaan, että ihminen jaksaisi työssä yli 60v, pitäisi työnantajan kiinnittää vakavasti huomiota työntekijän työolosuhteisiin. Varsinkin matalapalkka-aloilla. Ja julkisen sektorin työpaikoillakin.(tekstiviesti)

Vain tasaeläke

Vain tasaeläke vanhuuseläkkeenä olisi kaikille tasapuolinen. Elintasoerot hankitaan työiässä. Eläkevarojen keräystapa kuten nykyisin.(tekstiviesti)

Olen työkyvyttömyys

Olen työkyvyttömyys eläkkeelle joutunut työpaikan haitallisten työolosuhteitten takia jo nuorena. Ei myönnetty työperäiseksi. Joudun maksamaan monisairaana itse sairauden kuluja, tutkimuksiin eikä kuntoutukseen ei yhteiskunta lähetä. Odotetaan josko raakki jo kuolisi hoidon puutteeseen..
(tekstiviesti)

Olen 50-vuotias

Olen 50-vuotias työkyvyttömyyseläkeläinen, kovasti motivoitunut palaamaan työhön - en kuitenkaan kykene 100%:sti. Osa-aikaeläkkeen poistaminen olisi monenlaisten positiivisten voimavarojen hukkaan heittämistä ja epäinhimillistä - kykenemme vielä johonkin!!!
(tekstiviesti)

olen yh-kotiäiti saan

olen yh-kotiäiti saan 140e/kk lapsilisää ja 133e/kk asumistukea, muita tuloja ei ole ja hyvin pärjään. Mihin eläkkeitä ja työttömyyskorvauksia tarvitaan??(tekstiviesti)

Jos epäilee, että eläke

Jos epäilee, että eläke on väärin laskettu, minne voi lähettää kyselyn laskennasta? Leski(tekstiviesti)

Mikä on nykyinen

Mikä on nykyinen eläkekertymän alaikäraja?(tekstiviesti)

Jouduin eläkk v.1997

Jouduin eläkk v.1997 50vuotiaana työuupumuksen takia. Teen palkkatyötä eläkkeen ohella voimieni mukaan. Maksan verot ja tellit, 65 täytettyäni voin hakea lisäeläkettä eläkkeellä tekemästäni työstä.
(tekstiviesti)

Eläkekeskustelu kulkee

Eläkekeskustelu kulkee kansantalouden ja terveystilastojen tasolla vakuutellen, kuinka kansalaisten pitäisi päättää tehdä pidempää työuraa eläkkeiden rahoituspohjan turvaamiseksi. Asian ydin on työantaja, ainoa todellinen päätöksentekijä. Vain yrittäjä - itsensä työnantajana - voi päättää omasta jatkamisestaan.Kun jokainen työnantaja haluaa päästä eroon vähiten tuottavasta osasta työntekijöitä, osana jatkuvan parantamisen hurskasta periaatetta, ei työntekijän haluamisilla ole työuran kanssa mitään merkitystä. Ellei työantajalle ole edullisempaa pitää ikääntyvä työntekijä kuin irtisanoa hänet, ei työuran pidentäminen voi onnistua millään tempuilla. Toimenpiteet on siis kohdistettava työantajiin. Kaikki muut toimenpiteet alkavat vaikuttaa vasta kaukana sen jälkeen. terveisin61-vuotias ylempi toimihenkilö vientiteollisuudesta
(tekstiviesti)

MIHIN JOUTUU NE RAHAT JOLLA

MIHIN JOUTUU NE RAHAT JOLLA ON HENKI VAKUUTUS EI OMAISIA JA KUOLLEET ALLE 55 UKOT.(tekstiviesti)

Hyvin hepponen on tuo

Hyvin hepponen on tuo elinikä laskelma! Jos -20 - 40 -luvulla syntyneillä on terveiden elämäntapojensa vuoksi pitkä ikä niin sama selitys ei päde post -50 syntyneisiin. Mikä onkaan sairausturva, huono ainakin nykyään! Työvelvoitteella riistetään ihmistä!
(tekstiviesti)

Huomasittepa lopulta,että

Huomasittepa lopulta,että työsuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta=> myös työnataja. 56 vuotiaankin on vaikea saada työtä. "maija meikäläinen"(tekstiviesti)

Kohtalaisen hyvästa

Kohtalaisen hyvästa eläkkeestä nauttivana voin auttaa lasteni perheitä,esim.valmistan sunnuntailounaan ja saamme olla yhdessä ja nuoret perheet saavat säästöä. Solidaarista,terv.mumma(tekstiviesti)

Eutanasia hoitaa

Eutanasia hoitaa eläkepommin.Eläke hyvä verrattuna sinkun tm.tukeen:netto n.410eur./kk
(tekstiviesti)

Vain tasaeläke

Vain tasaeläke vanhuuseläkkeenä olisi kaikille tasapuolinen? Elintasoerot hankitaan työiässä. Eläkevarojen keräystapa kuten nykyisin.(tekstiviesti)

Perheellisen vastakohta on

Perheellisen vastakohta on perheetön. Miksi sitä ei käytetä,vaan sinkutellaan ja kinkutellaan?
(tekstiviesti)

Sanovat että eläkkeellä

Sanovat että eläkkeellä olevan eläkettä ei pidä leikataan! Jos eläkettä ei koroteta (taitettu indeksi) on sama asia hoidettu eri keinolla!(tekstiviesti)

Keskimääräiseen

Keskimääräiseen eläkkeellejäämisikään lasketaan mukaan esim. kehitysvammaiset. Jos eläkkeellejäämisikä laskettaisiin 55-63 vuotiaista, ei se Suomessa ole aikainen.Keskimääräiseksi eläkeiäksi 57 vuotta sanominen syyllistää.

Lisäeläkkeistä hyötyvät ennen kaikkea rahalaitokset, jotka niitä tarjoavat. Kannattaa ottaa huomioon kaikki rahalaitosten veloittamat kulut ja lisäksi, että kun lisäeläkettä aletaan nauttia, menee siitä vero.

EI VAIN YKSITYISELLÄ

Jouduin ulos valtiolta 2002 53 vuotiaana (sain lohdutukseksi 12 kk palkan laittomasta irtisanomisesta). Eipä ollut enää kellään tarvetta osaamiselleni. Vain kursseja ja lämmintä kättä. Nyt olen - onneksi - työttömyyseläkkeellä.

Jos mennään työnantajan - ja nykyhallituksen - haluamaan varhaiseläkejärjetelmien sulkemiseen, saadaan aikaiseksi vain uusi köyhien luokka: eläkettä odottavat ikääntyneet raakiat!

Hei Markku, sinä Kainuun

Hei Markku, sinä Kainuun aatelinen!
Hyvä, että otit esille eläkeasiat. Yritit jossain välissä tuoda esille myös sen, että pieniä eläkkeitä on paljon. Mielestäni näyttää siltä, että Suomeen on tulossa suuret määrät kurjistuvia eläkeläislaumoja, jotka tulevat kansoittamaan mm terveyskeskukset psyko-somaattisten tautiensa kanssa.Kun elämästä puuttu valinnan mahdollisuus, mielikin ja keho sairastuvat.
Toivoisin, että ottaisit jossain ohjelmassasi esille seuraavan kysymyksen: suomalaisessa yhteiskunnassa on satojatuhansia(?) pätkätyöntekijöitä. Kuitenkin esim. asuntotukijärjestelmä perustuu siihen, että yksilö on joko töissä tai työtön ja tulot ei ole samansuuruiset kuukausittain vaan saattavat vaihdella nollasta tuhanteen euroon.Kysymys on siis siitä, että esim asuntotukijärjestelmä ei enää vastaa siihen todellisuuteen ,joka yhteiskunnassa on.Miksi kukaan ei puhu siitä?
Riitta

Työikäiset työhön

Vuoteen 2030 mennessä työikäisten määrä Suomessa vähentyy 300 000:lla. Työikäisistä kuitenkin vain kaksi kolmesta on työssä! Eläkeiän pidentämisen sijasta olisi syytä pohtia, miksi joka kolmas ei ole työssä. Erityisoppilaat ainakaan eivät kykene työhön, ellei heille kullekin palkata työssäkäyntiavustajaa kymmentuhantisen koulunkäyntiavustaja-armeijan jatkoksi.

Steven

Ei vain yksityisellä -tosi on

Hei,
Olet aivan oikeassa tulevaisuuden suhteen. On olemassa vaikka mitkä hienot tietokoneet ja pelit ja kuitenkaan ei osata laskea mitä tarkoittaa 50-60-vuotiaan työttmäksi joutuminen; sehän tarkoittaa, että eläkettä ei kerry kuin päivärahasta, mikä taas merkitsee, että vanhuudesta tulee köyhä, sairas ja ikävä.
Kun puhutaan keskipalkasta, tuntuu aivan kuin puhuttaisi muusta todellisuudesta, jossa itse olen elänyt jo monta vuotta 800-1300 euron rahalla riippuen työtilanteesta.Mihin kummaan ne saavat rahansa mahtumaan, ne yli keskipalkkaa ansaitsevat?

Miksi...?

...niin miksi:

- elinaikakerrointa laskettaessa ei oteta huomioon sukupuolten eri eliniät, kun naiset elävät pidempään, niin miehet saavat nyt sen vuoksi huonompaa eläkettä nykymallilla laskettuna?

- työkyvyttömiä sorsitaan "tulevan ajan heikennyksellä", heidän loppuelämän eläke vuodesta 1.1.1996 alkaen on vähintään 12,5% heikompi, enimmillään työhistoriasta johtuen jopa yli 80% heikompi kuin vastaavasti he olisivat saaneet eläkettä terveenä?

- 63 vuotta täyttänyt eläkeläinen tehdessään ansiotyötä ei saa superkarttumaetua, vaikka joutuu maksamaan samaa korotettua eläkemaksua kuin ei eläkettä saava ansiotyöläinen?

- taitettua indeksiä ei poisteta heikentämästä jo eläkkeillä olevien eläkkeitä, varaa siihen järjestelmässä on riittävän rutkasti? (rahastot 120 mrd€, mummon rahassa 720 mrdmk, eli 720.000 miljoonaa markkaa, 5 % keskimääräinen sijoitustuotto em. rahastolle 6 mrd€, eli mummon rahassa 36 mrdmk, eli 36.000 miljoonaa markkaa, kun vielä huomioidaan että nykyeläkkeet maksetaan nykyisillä vuotuisilla eläkemaksuilla)

- poistettiin kansaneläke-edun perusosa valtaosalta työeläkeläisiä vuoden 1.1.1994 alkaen, vaikka he ovat maksaneet koko ikänsä veronluonteista Kela-maksua veronmaksun yhteydessä?

- saako ja pystyykö kaikki ihmiset tässä maassa tekemään työtä 70-vuotiaaksi asti?
Eikö nuorempien tule kunnioittaa vanhuksiaan tekemällä työ vanhuksien sijaan?

- Oletko rehellinen vastatessasi edellisiin kysymyksiin?

Sukupuolittunut järjestelmä tappaa miehet

Sukupuolittunut järjestelmä tappaa miehet nuorina ja aiheuttaa kategorista köyhyyttä naisille vanhuudessa.

Miesten varhaisten kuolemien on todettu johtuvan stressaavista elämäntavoista. Ja naisten köyhyyden lähinnä lasten kanssa kotona olosta ja naisvaltaisten alojen pienemmistä palkoista josta seuraa, että työeläkettä ei kerry. Työssä viihtymiseen vaikuttavat myös työilmapiirin laatu ja arvostus.

Minkä vuoksi näihin ilmiselviin rakentellisiin ongelmiin ei puututa?

minun 120 000 000 000 00 senttiä

Asiallinen podcasti !

Järjestelmän uudistusmahdollisuuksien selvittäminen pitäisi laittaa puolueeton työryhmä niskoille, tai muutaman sellaisen. Ulkomaalaisiakin voi käyttää. Think thankkeja ym. Jos homma on politisoitunut, viedään kysymys puolueettomimmille tahoille selvitettäväksi. Lisäksi selkeitä empiirisiä väittämiä mukaan ilman arvovalintoja.

Asialliset ja selkeät keskustelijat mutta

tällä kertaa vetäjä katkoi liikaa.

Tel-järjestelmän oikeudenmukaisuus- ja solidaarisuuskysymykset ovat aina palkansaajan ja eläkeläisen välisiä, sillä järjestelmä rahoitetaan palkansaajan työn jalostusarvosta työnantajan ja työntekijän eläkemaksuilla. Eläkemaksujen vaihtoehto on korkeampi palkka ja siksi solidaarisuutta koetellaan.

Osin rahoitusta tulee myös eläkerahastojen mahdollisesta tuotosta, mikä on on ollut paras Kevalla, jolla myös osakepaino on ollut suurin.

Nykyiset keskieläkkeet eivät ole järin korkeita, mutta tämä johtuu ensisijassa kansaneläkkeiden pienuudesta. Suuret ikäluokat eivät maksa vanhemmilleen kuin pieniä eläkkeitä, vaikka nämä olisivat olleet työssä koko ikänsä, mutta jos työura painottuu 50-luvulle, ei eläkettä ole karttunut. Oman eläkkeensä suuret ikäluokat ovat rahoittaneet vajaasti.

Yhden keskustelijan maininta alkupään työeläkkeiden edullisuudesta eläkkeensaajan kannalta koskee myös myöhemmin eläkkeelle jääneiden alkupään karttumia.

Kysymys vapaaehtoisen eläkesäästön verovapaudesta tuli huonosti valotetuksi. Uudessa PS-tilissä on kysymys nimenomaan siitä, että eläkeyhtiöiden yksinoikeus näihin säästöihin murrettiin. Eläkeyhtiöiden tähän asti tarjoamat järjestelmät ovat olleet erittäin kalliita ja nyt vapaaehtoinen säästäjä voi valita itselleen sopivan säästötavan, pelkona on kuitenkin, että erityisesti PS-tilejä tarjoavat pankit keksivät markkinoida uusia rahastusautomaatteja.

Sairauseläkekustannus ilmeisesti vieläkin kohdistuu viimeiselle työnantajalle. Tämä voi olla lähes yksi ja ainoa syy keski-iän ohittaneiden vaikeaan työllistymiseen, koska työnantajan tiedossa on tilastollisesti selkeä sairauseläkekustannus työnantajan omista työolosuhteista riippumatta yleiseen sairastavuuteen perustuen.