Skip navigation.
Home

Elämän turisti

Kaari Utrion provokatiivinen esitys kuolinpilleristä aktivoi ikuisuuksia jatkuneen vanhusten hoitokeskustelun rinnalle huolestuneita huokauksia eutanasiasta. Utrion räväkkää ulostuloa ei taidettu oikein ymmärtää. Mutta, ei kristilliseksi ajattelijaksi tunnistettava kirjailija Minna Canthkaan pokannut kiitosta kirjoittaessaan ensimmäistä kertaa Suomessa armokuolemasta novellissaan Köyhää kansaa vuonna 1886. Raamatun Saarnaaja todistaa väkevästi, että ei mitään uutta auringon alla. On aika tulla ja lähteä - kuka sen sitten lopulta määrääkään?

Passiivinen eutanasia, hoidon lopettaminen, on Suomen laissa sallittua.
Aktiivinen elintoimintojen lopettaminen, aktiivinen eutanasia, on härmässä
rikos ja siitä voi saada jopa 8 vuotta vankeutta.

Alankomaiden tavoin eutanasiaan on suhtauduttu sallivasti mm. Sveitsissä ja Belgiassa, vaikka kyseessä lienee periaatteellisesti rikos. Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa lääkärit ovat saaneet avustaa parantumattomasti sairaita. Vaikka useimmissa maissa laki kieltää aktiivisen eutanasia, ei sitä harjoittavia lääkäreitä aina rangaista. Hyvän kuoleman etiikkaa eletään todeksi katsomalla läpi sormien.

Itsemurha ei ole Suomessa rikos. Joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee Suomessa itsemurhan, mutta se ahdistuksesta, joka tekojen takana ei tule kuuleviin korviin. Kun kerran kaikkea ylevää ja totta mikä vetten päällä liikkuu tulee todistella talouden matemaattisilla mittareilla, niin lienee hyvä tietää, että Tuula Uusitalon tutkimusten mukaan itsemurhat ja niiden yrityksetkin maksavat yhteiskunnalle seitsemän miljardia euroa vuosittain. Tiedä vaikka laki eutanasiasta, siis tietoisuus säällisen ja kivuttoman poismenon mahdollisuudesta, vähentäisi vanhojen ihmisten kokemaa ahdistusta ja tsemurhia. Tiedä vaikka elämään väsyneelle annettu mahdollisuus, eräänlainen takaportti päättää päivänsä arvokkaasti ja syyllistämättä, voisi ylläpitää paradoksaalisesti elämän halua. Andrew Solomon pitää "rationaalisen itsemurhan" hyväksymistä myös keinona ehkäistä sitä.

Jos ei kerran kotimaassa voi kuolla haluamallaan tavalla, on päästään terveen lähdettävä turistiksi kuolinapua tarjoavalle klinikalle. Matkalaukusta tulee löytyä kahden eri lääkärin lausunnot. Kuolinavun on oltava oma, vapaaehtoinen valinta, ja sen täytyy perustua henkisesti terveen ihmisen harkittuun pyyntöön.

Zürichissä on Dignitas- järjestön tarjoamaan kuolinapuun turvautunut 947 ihmistä kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Yli 80 prosenttia jäsenistä on muita kuin sveitsiläisiä. Suurin osa on ollut saksalaisia, sveitsiläisiä ja brittejä. Suomalaisia on jäsenlistalla yhdistyksen ilmoituksen mukaan alta kymmenen. Lain tulkinnan kannalta on ongelmallista jos kuolemaan matkustava on niin sairas, ettei selviä matkasta ilman sukulaisten tai läheisten apua. Periaatteessa pelkästään brittiläisen matkajärjestelyissä auttava heimokansalainen, sukulainen, on voinut saada syytteen itsemurhan avustamisesta. Siksi jotkut ovat päättäneet tehdä viimeisen matkansa turhaa syyllisyyttä välttääkseen yksin, eivätkä ole saaneet kuolla läheistensä läsnä ollessa.

Meillä niitä honkia humisee selkosilla ja hiljenevillä syrjäseuduilla, joissa on raittien autioitumisen ohella koettu myös nuorten toivottomuudesta nousevia itsemurha-aaltoja. Jos laki eutanasiasta tulisi todeksi, voisi suomalaisia kuolemisen klinikoita nousta vaikka korven hiljaisille taipaleille, missä tuulella on tilaa soida ja hiljaisuudella hoitaa. Ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.

Tiistaina 29.9. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seuraan ja Eutanasian, hyvän kuoleman kulttuurin äärelle pysähtyvät tunniksi uskontotieteilijä Leila Jylhänkangas, Terhokodin ylilääkäri, saattohoitolääkäri Juha Hänninen sekä Exitus ry:n puheenjohtaja Jaakko Ojanne.

Kuolinapu?

Luoja on määritellyt jokaiselle tulo ja lähtöhetken. Nuorena hoitajaihmisenä kantasin elinikäisen henkisen murhatuomion, jos tälläisiin toimiin joutuisin. Ei kuoleva vanhuskaan välttämättä aina halua kuolla. Tai jos haluaakin, niin hänelle voisi järjestää niin paljon kaikkea ihanaa siihen viimeisiin aikoihin, että hän voi siedettävästi nauttia myös viimeisistä ajoista. Se on meidän hoitajien tehtävä. Tehdä ihmisen olo hyväksi ja turvalliseksi.

äitini hoitotestamentti

Äitini sanoi 75-vuotiaana (=runsas kymmenen vuotta ennen kuolemaansa) yhdelle lapsistaan. "Nyt kun minä vielä pystyn näistä puhumaan, niin..." Hän kertoi, millaiset hautajaiset hän haluaa ja sanoi samalla, että hän ei halua elvytystä siinä vaiheessa, kun ei enää ole mitään toivoa toipumisesta. Lisäksi hän sanoi, ettei halua joutua siinä vaiheessa letkuihin, niin että kun ei pysty enää syömään eikä ottamaan lääkkeitä suun kautta, niin häntä ei saa laittaa letkuihin tai tippalääkitykseen.
Hän sairasti ilmeisesti silloin jo jonkin verran dementiaa ja se syveni ja hän sairasti sitä tuon 10 vuoden ajan koko ajan edeten. Hän oli menettänyt näkönsä, kuulo toimi vielä, makasi vain sängyssään, eikä mielestäni tuntenut edes minua äänestä. Hän oli sairastanut keuhkokuumeenkin, mutta selvinnyt suun kautta annetuilla antibiooteilla. Sitten hän taas sairastui keuhkokuumeeseen eikä pystynyt enää ottamaan antibioottia pillereinä. Lääkäri olisi laittanut hänelle suonensisäisen antibiootin, joka olisi ehkä jonkun päivän tai korkeintaan viikon jatkanut hänen elämäänsä. Koin selvästi, että jos se suonensisäinen antibiootti annettaisiin hänelle, niin olisin toiminut hänen selvästi sanomaansa omaa toivomustaan ja se olisi ollut väärin häntä kohtaan. Olin hänet jo hyvästellyt päivää aikaisemmin, kun näytti, että nyt loppu alkaa lähestyä. Toivon, että hän vielä sen hyvästelyn jotenkin olisi tajunnut.
Kerroin hoitajalle tämän hänen oman toivomuksensa, jonka hän oli 10 v aikaisemmin selkeästi kertonut.
Hänelle ei laitettu sitä suonensisäistä antibioottia ja hän nukkui hiljaa pois runsaan vuorokauden aikana.
Tässä ei tarvittu mitään kuolemanpillereitä, vaan hänen oman tahtonsa mukainen liiallisesta ja tarkoituksettomasta hoidosta kieltäytyminen.

Hyvä uskottomien ohjelma

Mistä Markku Heikkinen olikaan löytänyt ohjelmaansa niin samanmieliset, uskottomat aktiivisen eutanasian kannattajat? Onhan luonnontieteen siivittämällä järjellä ajatellen helppo tuoda perusteet kuoleman jouduttamiselle, mutta sellainen laki voi myös aiheuttaa turhaa pelkoa. Onhan Paula Kokkonen sanonut, että Hollannista Saksan rajalta vanhukset muuttavat Hollantiin, koska he pelkäävät tulevansa siivotuiksi, kun joutuvat vanhusten laitoshoitoon.
Lääketieteellisessä tavattomassa elämän pitkittämisessä ei varmasti ole mitään järkeä, mutta että jotain myrkkyä annettaisiin elämän päättymiseksi; kivuissakin ihmisen elämällä on tarkoitusta, sellaista, mikä ei aina maalais- tai kaupunkilaisjärjellä avaudu. Kärsimyksen filosofiaan ovat hoitotieteilijät ja runoilijat perehtyneet.

Kiitos vaikean aiheen hienosta käsittelystä

Onneksi muistin avata radion, sillä kaikki tänään kuulemani oli vaikean aiheen harvinaisen hienoa ja maltillista pohdintaa! Toivon ohjelmalle pikaista uusintaa(toivottavasti tämä ei ollut jo uusinta?!?)
Kiitos taas kerran, Markku Heikkinen, kun olit löytänyt ohjelmaan kolme hyvää keskustelijaa, joista varsinkin kahdella - Hänninen ja Ojanne - oli todella asiantuntevaa ja ajatuksia herättävää sanottavaa.
Itse jo vuosia sitten hoitotahdon tehneenä(olen nyt terve 55-vuotias)toivon, että Ojanteen esille ottama päivitettävä hoitotahtorekisteri toteutuisi mahdollisimman pian, jotta tiedon siirto toimisi ongelmitta silloin kun sitä tarvitaan.

Sama linja jatkuu...

Eikö toimittajalla todellakaan ole rohkeutta kutsua tällaista aihetta käsittelemään edes yhtä kristityksi tunnustautuvaa teologia! Kaiketi tämä aihe sivuaa jollain tapaa Elämän Antajaa, johon sentään moni uskoo!!
On turvallista aina koota samanmieliset keskustelemaan kanssaan, mutta aika naivi lähestymistapa tämä on.

Kiitos ohjelmasta, Markku

Uskalsit tarttua arkaan asiaan ja selvisitte hyvin: ei vaahtoamista eikä oikeassa olemisen pakkoa vaan aprikointia ja pohdiskelua. Minä tykkäsin.

Näes kun lääketiede on kehittynt niin paljon (jo vanha fraasi, minä en ole hoitoalalla, en siis asiantuntija), niin tulee ongelmia siitä, mikä onkaan enää "luonnollista".

Äitini kuoli sairaalassa ihan tavallisella osastolla, ei mitään erikoista terminaalihoitoa. Kun kävin katsomassa, niin loppuaikoina toivoin, että hän pääsisi pois, kun ei enää ottanut kontaktia ja oli tuskainen, ja niin hän sitten pian pääsikin. Sen jälkeen käyttäydyin kerran yhdessä tilanteessa kummallisesti, en pysty sitä oikein selittämään. Olin kertonut koulumme terveydenhoitajalle (olin opettaja) äidistäni, ja sitten seuraavana päivänä kun äiti oli kuollut terv.hoitaja kysyi, miten äiti voi, ja minä kerroin, että hän on kuollut. Terv.hoitaja otti osaa, ja minä hymyilin. Muistan sen selvästi. Tuli mieleeni,pitikö hän minua kylmänä. Mutta ei varmaan. Minä olin onnellinen äidin puolesta.
mummu

Amazoniasta arkkiatriin

Useita vuosia sitten televisiodokumentissa seurattiin liikkuvassa keräilytaloudessa elävää Amazonin intiaaniperhekuntaa. Leirin taas kerran siirtyessä jo voimansa menettänyt vanhus jätettiin puunrunkoa vasten istumaan vanhuksen hyväksyessä asiaintilan. - Kysymys ei ole siis kansanlegendoista vaan elävästä elämästä.

Meidän ei tarvitse jättää vanhuksiamme nojalleen puunrunkoa vasten. Nykyinen keskustelu on syntynyt siitä, että jätämme vanhuksemme ylimalkaiselle hoidolle laitoksiin. Ehkä tärkeintä olisikin keskittyä viimeisten vuosien virikkeisyyteen etteivät vanhuksemme ryhdy toivomaan kuolemaa kun siihen ei muuten vielä olisi tarvetta. Aivan terminaalivaiheen jouduttaminen sen sijaan ei liene suuri synti.

Arkkiatrin auktoriteetista toisessa asiassa: Suomen Terveystalon listautuessa pörssiin arkkiatri totesi, että on hirmuista kun terveys muuttuu kauppatavaraksi. Itse jouduin maksamaan polven magneettikuvauksesta aimo osan. Halvimman tarjouksen antoi ruotsalaisen pörssiyhtiön Helsingin keskustassa toimiva laboratorio. Esikaupunkien halvemmissa tiloissa toimivat humaanien suomalaisten lääkärien omistamat laboratoriot saattoivat vaatia jopa 50 % korkeampaa hintaa samasta toimenpiteestä.

Ehkä meillä on oppimista ruotsalaisilta. Tyttäreni oli harjoittelijana ruotsalaisessa vanhusten hoitokodissa ja kertoi että siellä oli aivan lämmin meininki. Varoittelin häntä, että kotimaassa voi joutua kokemaan kovempaa asennetta.

Oletko nähnyt kuolevan kärsimystä

Muistan kun katselin ohjelmaa eutanasiasta Hollannista kun olin n.20v, eli vuonna 1967.
Kauhistuin ja luin mielessäni elinikäistä rangaistusta kuolevan puolisolle,koska hän suostui miehensä "tappamiseen"

Kuusi vuotta myöhemmin, kun istuin kuolevan mieheni sairasvuoteella ja katselin hänen tuskiaan, kuunnellen mieheni valitusta siitä, että ei edes eläintä saa näin rääkätä, mutta ihmistä saa. Mietin tuolloin, "voi kunpa minulla olisi hänelle kuolevattava pilleri".
Vielä vuosia jälkeenpäin näin unia siitä ,että mieheni ei ollutkaan kuollut, ja minä hain kirvestä tai pyssyä, että voi lopettaa hänen kärsimykset.

Sukulaiset pitivät minua raakalaisena, MUTTA YKSIKÄÄN SUKULAINEN ei tullut miestäni enää katsomaan loppuvaiheessa.
"Olisi ollut liian kauheaa nähdä veli niin huonossa kunnossa".
Mutta eutanasia oli heidän mielestään kauhea
HUOM! vuosi oli 1974, jolloin ei annettu edes kipulääkkeitä tarpeeksi, jos lääkärit katsoivat että lääkitys olisi varhentanut kuolemaa.
Nyt saa edes kipulääkkeitä
Kirjoitit myös, että syntymä on meille määrätty.
Tosi, sekin on tabu meillä.
Puhumme; esim,"meitä oli 6 lasta ja hyvin vanhemmat jaksoivat meitä kasvattaa".
Tai, "naapureillamme oli 12 lasta, kyllä siinä olivat vanhemmat kovilla". jne.
Aivan kuin lapset meille jostain ilmaantuisivat.
Ei sanota; "naapurit tekivät 12 lasta, mutta jaksoivat kyllä kasvattaakin heidät".

Uskon Jumalaan, mutta en usko että HÄN on niin julma että haluaa meidän kärsivän kuollessamme, JOS ITSE SITÄ EMME HALUA.

Tulen ulkomailta, ja toisaalta ymmärrän yleistyksen.
Suomessahan kaikkien pitää kokea samaa, tehdä samaa.
Kouluissa ja tarhoissa jo opetetaan, että "kaikki osaavat laskea", "kaikki osaavat piirtää, askarrella" jne
Ei ole yksilöitä
Eli jos meille Suomeen tulisi eutanasian mahdollisuus, niin olen ymmärtänyt että se ei olisikaan omaisten, ei asianosaisen oma päätös, vaan sitten kaikkien vanhusten pitää valita eutanasia/armokuolema.

Lopuksi lyhyt kertomus nuoresta hoitajasta
Tätini Selma oli ollut 12vuotta halvaantuneena vuodeosastolla.
Eräänä päivänä kun menin katsomaan häntä, hän oli todella surullinen.
Syy suruun oli; hänet oli elvytetty, kun hän oli saanut sydänkohtauksen.
Puhuimme siitä, kun siihen tuli nuori hoitaja,sanoen Selmalle;"Ei nyt olla noin allapäin, sitä ei vielä tiedä mitä se elämä tuo tullessaan".
Hoitajan mentyä, Tätini Selma sanoi ymmärtävänsä nuorta hoitajaa, sanoen,"noin minäkin ajattelin hänen iässään, ymmärrän häntä, mutta kun olisin niin halunnut päästä jo pois".
Selma oli tuolloin 92v
62v elämänhaluinen

Se nuori hoitaja vastaa: Olen nähnyt

Haluan vastata kysymykseesi: Olen nähnyt. Ja olen toivonut, että rakas pappani (ja useat asiakkaani, jo minulle tärkeiksi muodostuneet) saisi päästä jo pois. Mutta vaikka papankin vierellä ne illat ja yöt vietinkin, en olisi voinut kuvitella itse antavani jotain ainetta avuksi(vaikka lääkäri sen tietysti antaisi, mutta hoitaja on lähes aina jollain lailla osallisena kaikkeen potilaalle tehtävään. Sen tiedän nykyhoitajan etiikalla, että pitkittäen kuolevan kärsimystä teen väärin, ja siksi en toimisi niinkään. Mutta tärkeintä minulle ainakin olisi kaikin tavoin lievittää kärsimystä oikeilla kipulääkkeillä ja helpottaa oloa turvallisilla jutteluilla ja läsnäololla. Se onnistuu nykylääkityksellä. Ei tarvitse antaa jouduttavaa ainetta. Voi hoitaa hyvin, loppuun asti.

Ja pieni puolustus huomautuksestasi isoja perheitä kohtaan. Me puhumme myös : "Naapureilla oli 8 lasta ja äiti jaksoi ottaa vielä sijaislapsiakin ne kolme. Tukiperheenä ne oli koko ajan monelle lapselle. Ja ei se koskaan ole valittanut. Toisin kuin minä olen ihmeessä noiden kahden kanssa". Ja olen myös kuullut : "Nyt niitä on meillä 10 alle yläasteiän, onhan vanhimmasta jo vähän apua, mutta ei pojat sillä tavalla osaa. Mistähän sitä saisi lisäapua, kun en enää pärjää?". Suomessa on tietysti mielipide ja uskonnon vapaus. Ja eikö se tarkoita sitä, että ei kovin raskaasti kannata arvostella naapurin toimia. Lisääntyköön ken jaksaa ja viitsii. Kaikki viitsijät eivät saa sitä ensimmäistäkään biologisesti.

Eli minun kommenttini koski lähinnä juuri sitä "apuaineen" antamista, jota en voi hyväksyä. Anteeksi, jos olin epäselvä.

Nuori hoitaja vm.84

Kuolema vapauttaa?

Minusta aktiivista kuolemanapua ei tulisi sallia. Toki on tapauksia, joissa aktiivinen apu on perusteltua, mutta ongelma on niissä lieveilmiöissä, mitä aktiivisen avun sallimisesta tulee. En oikein usko, että aktiivisesta avusta voisi tulla koskaan kovin toimivaa järjestelmänä ja se on ihmisyyden väheksymistä. Minusta ongelma on täsmälleen sama kuin siinä, kun poliisi ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja alkaa rankaisemaan rikollisia, joita meidän oikeuslaitoksemme ei saa rangaistua. Ensin asia toimii kohtalaisesti, mutta joskus tulee se hetki kun virkaheitto poliisi ampuu nurmikolleen kusseen koiran. Eli aktiivisessa kuolemanavussa on sama ongelma. Muutaman vuoden se voi ihan toimiakin, mutta sitten iskee ihmisyys ja kynnys avun antamiseksi madaltuu, itsemurhaajat alkavat varastamaan troppeja ja niin edelleen.

Oikeastaan keskustelu aktiivisesta avusta on aika turhaa, koska jo nyt ihmisten annetaan kuolla pois, kun hoito jätetään antamatta. Usein se tapahtuu hyvinkin nopeasti. Pitäisi enemmän keskustella kivunlievityksestä. Meillähän tohtorit viimeiseen asti välttää huumetohtorin leiman saamista ja kipujen katsotaan olevan jalostavia. Huvitti, kun eräässä tv-ohjelmassa saattohoittoon tulleelle kerrottiin, ettei enää tarvitse sietää kipuja. Huvittavaa oli se, kun tiesi tuon hoitajan tarkoittavan jotakin Burana 800 pillereitä, kun todellista apua tulisi ihan oikeasti hashiksesta tai heroiinista tai sen sellaisesta, jota ei kirveelläkään voi muka kenellekään antaa.

Toisekseen pitäisi nopeammin keskustella passiivisesta kuolemanavusta eli hoidotta jättämisestä. Nykyään voidaan potilasta pitää jopa vuosia sellaisessa välitilassa, että hän on hyvin huonokuntoinen, mutta hoidotta jättäminen eli passiivinen autanasia ei etene mihinkään suuntaan, kun ei keskustella tai on väärinkäsityksiä asioista tai aiheetonta toivoa.

Kolmanneksi pitäisi aina muistaa, että meidän aikaamme kuolema ei ikään kuin kuulu. Kuolema piilotetaan meiltä. Täällä ei ruumiit kellu Tammerkoskessa pyhällä matkalla kaikkien nähtävinä niin kuin Intian Gangesissa. Omaiset ovat usein pihalla kuin lumiukot, kun joutuvat kohtaamaan kuoleman läheisyyden eikä omainen läheskään aina puhu potilaasta ja mukaudu potilaaseen ja kykene tuntemaan empatiaa, vaan shokeerantuu omaan kuolemanpelkoonsa ja kuolemaan liittyviin omiin käsittelemättömiin komplekseihinsa.

Vaikka Suomessa itäisten maiden tapaan merkitsee aivan tavattomasti se kuka sanoo eikä se, mitä sanotaan, niin toivon, että sanoillani jotain painoa olisi. Olin kuitenkin parisuhteessa 18-vuotta raskaan sarjan kuolemantaiteilijan kanssa ja meillä kuolemanpillerit olivat arkipuhetta jo 15-vuotta ennen kuin Utrio sen puheeksi otti. Olisikohan Utriolla masennusta?

Ja koska olen ollut aivan keskiössä kuoleman kanssa pitkään, niin tiedän senkin, että kuolemanpillerikeskustelu on tasa-arvokeskustelua. Se ei ehkä ihan heti tule mieleen, jos on ollut onni olla olemassa ilman kuolemassa elämistä. Muistan esimerkiksi, kun vaimoni jaksoi olla kateellinen lääkäreille, koska he saattoivat kuolla halutessaan helpommin, kun heillä oli tarpeellista tietotaitoa. Erityisesti Jorma Palon tv-haastattelussa mainitsema varasuunitelma kuoleman jouduttamiseksi sai hänet todella vihaiseksi siitä, miksi Jormalla oli etuoikeus kuolla helposti. Kuollahan saattoi tietysti junankin alle, mutta vaimoni toiveissa oli lempeä kuolema, jota hänen kuolemansa ei luultavasti lopulta ollut. Aika paljon tätä tasa-arvoa on kasvattanut internetin itsemurhasivustot, joista osa on todella asiantuntevia ja apua antavia, jos haluaa kuolla. Eli kuolemanpilleriajatus liittyy ihmisten välisiin yhtäläisiin mahdollisuuksiin kuolla lempeästi tai lempeämmin kuin normaaleilla kotikonsteilla ja näiden ajatusten lähtökohdat ovat usein hyvin sairaita ja sikäli kysymykseni siitä, onko Utriolla masennusta, on perusteltua.

Priorisointia?

Minulla ei ole periaatteessa mitään eutanaasiaa vastaan, mutta järkytti Taisi olla Ojanne se matalaääninen mies, joka samassa lauseesa totesi että pitäisi ratkaista kuolinapuasia ja sairaaloiden resurssipula.

Minä vastustan ajatusta, että naistä kahdesta asiasta puhutaan liian likellä toisiaan. Eutanaasia on hyväksyttävissä armollisena loppuna suurille tuskiille. Ojanne varmaankin halusi sanoa, että lopetetaan potilaan tuskat. Nyt vain tuli mieleen ajatus itse potilaan lopettamiseta.