Kreikkalainen sananlasku tietää kertoa, että 'naapurin silmä on pahansuopa'. Filosofi Immanuel Kant kutsui kateellisia ihmiskunnan vihollisiksi.
Arkipäivän puheessa kutsumme maanmiehiämme suomalaisia maailman kateellisimmaksi kansaksi, joka on valmis lyömään lakoon kaiken inhimillisen innostuksen ja ilon.
Syö naista ja miestä kohdata toisen menestys ja kukoistus kohtuuttomana vääryytenä, epäoikeudenmukaisuutena. Jostain syytä naiset keskustelevat kateudesta suuremmalla äänellä kuin miehet.
Kilpailukateuden sanotaan ainakin Yhdysvalloissa kannustavan ihmisiä yrittämään enemmän ja ankarammin kohdatessaan toisten menestystä. Tuhoava kateus vienee päinvastaiseen suuntaan kaikessa inhimillisessä yrittämisessä työ ja hydistyselämässä, kotonakin. Kateus nöyryyttää.
Miksi meihin on muun inhimillisien pahuuden lisäksi asettunut kateuden katkera kalkki? Miten kateus uusinnetaan perheissä, työpaikoilla ja yhteiskunnassa? Voimmeko käydä kansalaistalkoisiin kateutta vastaan?
Markku Heikkisen seurassa kateuden katkeraa sappea ruotivat Työterveylaitoksen
suomalaiseen kateuteen paneutunut kehittämiskonsultti Susanna Lundell, tutkija Helena Saarikoski sekä psykologi ja kirjailija Esa Sariola.
(YLE Radio 1, tiistaina 19.5.2009 klo 9.05 - 9.58)
Kateus ihmissuhteissa on turhaa
Joku siellä sanoi, että nälviminen ja pistelykin voisi olla kateutta. Se selvittikin minulle yhden jo kauan sitten alkanneen (ja nyt jo päättyneenkin)ihmissuhteen omituisuuden. Kun yhtäkkiä sain kokea pikku pikku pistelyä, enkä ymmärtänyt sitä kateudeksi, vaan ihan että olin sitten niin "huono". En vieläkään tältä seisomalta usko, että hän, kaunis ja älykäs nainen, kadehtisi minua tavallista maatuskaa.
"Ai sulla on vielä toi takki." "Niin kuin mä jo sanoin, se on vuosi eikä puoli." (Olin sanonut puoli, koska se oli lakitekstissä, mutta kaupunki voi vapaaehtoisesti lisännyt toisen puolen). "Ai, tämä on valmissalaattia. Onko tämä varmaan tuoretta?" (Tarjosin hänelle ruokaa vierailulla).
Tämä ns. "kateus" saattaa johtua siitä, että sama mies vikitteli meitä, mutta otti sitten minut - valitettavasti. Kärsimystä ollut miehen kanssa koko tämä kolmekymmentä vuotta. Pitäisikö kertoa entiselle ystävälle, että lakkaisi kadehtimasta? Vai kuvittelisiko hän, että itse olisi onnistunut paremmin?
Olen sitä mieltä, että ketään ei kannata kadehtia. Jokaisella on omat murheensa, kenellä suuret, kenellä pienet. Emme näe pinnan alle. Paitsi joillakin julkkiksilla on kyllä tapana huolensa maailmalle julistaa, muttei meillä tavallisilla ihmisillä.