Luterilaisena tunnetusta Suomesta tulee monien uskontojen monikulttuurinen
maa, jonka niemiin nousee muutamia minareetteja ja jonka saarelmissa
tehdään kauppaa uskonnollisuuden henkisillä tuotteilla. Uskonnon
muuttuminen yksilön henkilökohtaiseksi asiaksi ja valinnaksi asettaa `koti,
uskonto ja isänmaa´ – ajattelun ja ns. kansankirkon kiinnostavien
haasteiden eteen. Seurakuntalaiset voivat pistää päänsä pensaaseen ja
suhtautua kaikkeen erilaiseen ja vieraaseen pelokkaasti ja epäluuloisesti mutta
tällainen asennoituminen ei pidä kirkkoa elinvoimaisena.
`Luterilaisen Suomen loppu´ on viikonloppuna Jyväskylässä Kirkkopäivillä
julkaistu kirja, jossa asiantuntijat hahmottelevat luterilaisen kirkon
ekumeenista roolia ja teologiaa moniarvoisessa maailmassa. Kirjan
kirjoittajat uskovat, että kirkko voi olla rakentamassa uudenlaista
suomalaisuutta mikäli ihmiset tuntevat juurensa ja oman uskonnollisen
identiteettinsä. -Aikansa on kaikella, sanoo Saarnaaja. Nyt on oikea hetki
kysyä, mistä luterilaisuudessa onkaan kyse 2000-luvulla? Miten ekumeniaa
tai eri uskontojen välistä dialogia käydään kun maahanmuuttajia kohdataan
kehäteiden ja kauppakeskusten lähiöissä?
Kainuun aatelisen seurassa tiistaina 25.8. klo 9.03 lähtien luterilaiskansallisen kirkon kansainvälistymistä ja kirkon paikkaa yhteiskunnassa pohtivat Jyri
Komulainen, Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti, Kristiina
Kouros, ihmisoikeusliiton pääsihteeri, Sisar Hannele, ekumeenisen
karmeliittaluostariyhteisön jäsen sekä Jari Jolkkonen piispainkokouksen
sihteeri.
Tuleeko?
Vai tuleeko Suomesta ja sen suurimpien kaupunkien lähiöistä taistelutanner, jossa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan? Tämä on valitettavasti se todempi skenaario. Kirkko on eliitin mukana pettämässä kokonaista sukupolvea suomalaisia.