Skip navigation.
Home

Miten mielialalääkkeet muokkaavat kulttuuriamme?

(YLE Radio 1 ti 22.4. klo 9.06 - 10.00)

Markku Heikkinen vieraineen kysyy mielialalääkkeiden laajenevan käytön yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Mukana keskustelussa ovat psykiatrian professori, ylilääkäri Erkki Isometsä, "Hoidossa vai heitteillä"- kirjan kirjoittaja Leena Vähäkylä sekä ruohonjuuritason mielenterveysjärjestön Helmin aktiivinen jäsen Olli Ståhlström.

Monella työpaikalla ja ystäväporukassa vitsaillaan tänään, että onko jonkun työkaverin tai kaveri lääkitys kohdallaan, kun toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.

400 000 suomalaista turvautuu tänäänkin mielialalääkkeisiin selviytyäkseen työ- ja perhe-elämästä ja olemassaolostaan.

Suomessa mielialalääkkeet ovat kaikkien ostetuin lääkeryhmä.

Jos puoli kansaa on pienessä pillerihumalassa, niin ei ole kai ihme, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan yksi Euroopan onnellisimmista kansoista. Eri asia on näytämmekö me siltä.

Lääkelaitoksen lääkemyyntirekisteri paljastaa, että vuodesta 1990 mielialalääkkeiden kulutus on noin kahdeksankertaistunut.

Modernit mielialalääkkeet leikkaavat tunnerekisteriä niin, että paha olo ja ahdistus eivät tunnu enää niin pahalta. Myöskään suru ei tunnu enää niin suruisalta eikä vihan niin vaativalta.

Mitä mielialalääkkeiden popsiminen kertoo yhteiskunnastamme?

British Medical Journalissa käydään vilkasta mielipiteiden vaihtoa masennuslääkkeiden tehosta ja turvallisuudesta. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että lääkitys on melko tehotonta ja että maallikoille ja potilaille on annettu aivan väärä käsitys lääkityksen tehosta.

Yhdysvaltain psykiatriyhdistksen julkaisema lääkäreille tarkoitettu opaskirja Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders ei puolestaan mainitse masennuksen tai minkään muunkaan mielitaudin johtuvan serotoniinin puutteesta.

Kuitenkin meitä täällä Suomessakin manipuloidaan lääketeollisuuden talutusnuorassa olevien lääkäreiden taholta ajattelemaan, että mielenterveyden häiriöt johtuvat aivojen neurokemian epätasapainosta.

Esimerkiksi asperiini lievittää päänsärkyä, mutta päänsärky ei johdu aivojen aspiriinin puutteesta. Miksi masennus johtuisi serotoniinin puutteesta?

Kuka vetää linssiin ketä, kuka kerää voitot ja kuka kantaa vastuun ihmisten sisimmän elämän manipuloinnista?

Hyvää mielialalääkettä ja taidetta kansalle!

Nyt juhlitaan jaksamista ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä korostavaa Hyvän mielen viikkoa.

HIENOA, sanoisi kyynisempi kulkija.

Viikon kulttuuritapahtumien tavoitteena on herättää julkista kansalaiskeskustelua terveyden, mielenterveyden ja taiteellisen ilmaisun suhteista. Tiedän itse monta kulttuurialan työntekijää (itseni mukaanlukien), jotka ovat käyttäneet ja käyttävät mielialalääkkeitä. Mitenköhän lääkkeet vaikuttavat taiteen tai kulttuurin viestiin? Vai onkohan tämä turhan romanttinen näkökulma, että ahistuksesta ja paineissa jotain kestävää ja jaloa syntyisi?

Markku Heikkinen

Voisko hoitaa kunnolla

Olen seurannut muutaman masentuneen nuoren hoitoa. Käytännösä he käyvät uusimassa terveyskeskuksessa reseptinsä, usein tiskillä. He eivät kohtaa hoidossa ketään ihmistä. Monesti heiltä kysytään, miten hoito tulisi järjestää. Masentunuthan siihen voi vastata, saatikka sen tietää. Usein menee viikkoja, kun ei he eivät pääse sängystä ylös, saati sitten hoitoon.
Olen itse sairastanut tubin 2 vuotiaana. Silloin sitä ei hoidettu. Useimmat lapset kuolivat, niin kävi naapurissakin. Sitten tuli tubi toimistot, jonne lähetettiin automaattisesti kaikki sairastuneet. Tubi hävisi Suomesta. Eikö nyt voisi saman mallin ottaa mielenterveysongelmiin. Mielenterveysklinikka joka kaupungin osaan ja jokainen joka saa mielenterveysdiagnoosin, on lähetettävä sinne ja hoito tapahtuu tietyn kaavion mukaan ja se kestäisi vuosia. Niin kauan kuin asiakas pärjäisi yhteiskunnassa ja yhteisössä. Hoito kehittyisi kokemuksen mukaan, niin kävi tubi hoidoillekin. Vai jos näin hoidettaisiin, menettäisikö joku fyrkkansa ja ei pääsisi mainetekoihin lehtien palstoille.

Narsistin puolisona

Hakeuduin hoitoon 35 avioliittovuoden vuoden jälkeen narsistin puolisona oltuani. Olin lievästi masentunut ja itkuherkkä kaikki nuo vuodet. Otin vastaan loukkaukset ja itkin ja terv.keskuslääkäri kuunteli minua tunnin. Pskykitrian sair.hoit. luona olen käynyt muutaman kerran. Tämä kaikki on auttanut. Uskoni terv.keskukseen on kasvanut. En tarvitse jatkossa lääkkeitä

Hyviä kysymyksiä.

Toivotaan, että joskus saamme niihin vastauksiakin.

Huh huh!!

Kyllä nousi niskakarvat pystyyn ohjelmasta! Todella typerää kyseenalaistamista ja mustavalkoista vastakkainajattelua toimittajalta: lääkkeet vs. terapia. Oliko ohjelman tarkoitus olla masennuslääkevastainen ja selittää, että masennus johtuu YHTEISKUNTARAKENTEESTA, TYÖELÄMÄN KOVENEVISTA VAATIMUKSISTA, ( kas kun ei globalisaatiosta tai ilmastonmuutoksesta). Jopa oli pöyristyttävää. Psykiatri yritti selittää ja selittää, mutta toimittaja paasasi vaan omaa aatettansa ja loistavia mielipiteitään. Uskomatonta.

kiitos

Kiitos koskettavasta ohjelmasta tänä aamuna.

Helena Lääkkö

ERIK AHLMAN: TEORIA JA TODELLISUUS
FILOSOFISIA ESSEITÄ YNNÄ AFORISMEJA
PORVOO WSOY 1925
S. 70-71

Pahan yhteydessä olevasta ristiriitaisuudesta puhuttaessa on meidän kajottava myös siinä tavattavaan loogilliseen elementtiin. Eetillinen ja loogillinen ovat jossakin keskinäisessä suhteessa toisiinsa, mutta on
vaikea määritellä tätä suhdetta. Otto Weininger sanoo eräässä Uber die letzten Dinge-kirjansa kohdassa: "Logik ist erreichte Ethik". Ei käy ilmi miten hän yksityiskohtaisesti lienee asian ajatellut. Mielestäni voi
paljon suuremmalla syyllä sanoa päinvastaisesti: "Ethik ist erreichte Logik". Tämä eetillinen puoli tulee varsinkin näkyviin oikeudenmukaisuudessa. Sillä mitäpä oikeudenmukaisuus on muuta kuin loogillisen sovelluttamista siveelliselle alalle? Siitä johtuu, että mitä
intellektualistisempi joku on, sitä suurempaa osaa näyttelee hänen moraalisessa tajunnassaan oikeudenmukaisuus. Ajattelija tavallisesti
perustaa etiikkansa oikeudenmukaisuuden varaan. Tyypillinen tässä suhteessa on Kantin lause: "Ei mikään kuohuta mieltä niin kuin vääryys;
kaikki muu paha, mikä meitä kohtaa, ei ole mitään sen rinnalla." Oikeudenmukaisuus on siis siveellistä johdonmukaisuutta.

...

Tarkoitan sitä tunnetta, minkä kaikki tarkoituksellisuus meissä herättää: siinä on pohjalla jotakin epärehellistä ja sentähden pahaa, epäsiveellistä, silloinkin kun tahto näköjään on mitä parhain. Selvimpänä
tarkoituksellisuuden epäsiveellisyys esiintyy, milloin tarkoitusten kohteina ovat ihmiset.

Kiitos koskettavasta ohjelmasta tänä aamuna.
Terv. Helena Lääkkö (Koetin laittaa blogiin palautetta, mutta se meni "harakoille". Joskus toisen kerran uudestaan.
-allekirjoittanut copupastasi viestin tänne)

Markku Katkaisuun?

Tuntui että aihe oli vähän liian henkilökohtainen toimittajalle. Tuottajan puhuttelu olisi paikallaan.

Itse syönyt lääkkeitä jo jonkin vuoden, jutella psykolla ois saanu vaik loputtomasti (TRE) mutta tuntui täysin yhdentekevältä. Lääkkeet se mikä antoi/antaa voimaa. Kai sen takia koin ohjelman loukkaavana. Se jatkuva naivistinen inttäminen yhteiskunnasta.

Jos toimittajalla olisi ollut edes jotain uutta sanottavaa/ratkaisua, eikä olisi inttänyt kuluttajakritiikkiä.

Olisi ihanaa jos kaikki Ylen "symppis" toimittajat perustas liikkeen jossa ystävystyvät yksinäisten kanssa ja kuuntelevat niiden jaarittelua täysipäiväisesti. Ruokansa ja vuokransa voisivat kerjätä, tai sit siihenkin vois perustaa rahaston. Pois verorahoilla maksetusta radiosta kuitenkin ammattitaidottomat.

vähän ennen sitä itseään

äkkiä sitä mitä oli,

liikenne vimmainen mutta hyvällä kelillä uskaltaa heti
seuraavassa mutkassa raatelen pientareet kuovin ojan pohjat
sinkoudun takaisin tielle ajaudun vastakkaiselle kaistalle
tässä mitään ehdi TEHDÄ! SCHKRiiiKCHh. KRMP!
KRUMBG! KRANK! Grh-rhmb-grymsch.... ruhjoudun
heh heh heh hahhahhaa hahaha HEH HEH rekan alle,

ja taas kerran puutkin polvistuvat edessäni ja
luoti hakkaa repien polkua sisälleni voi vittu ajattelen
olet ihan kiva mutta olen kamalan kyllästynyt sinunkin
rakkauteesi ystävyyteesi sanoihisi muuten vaan
tähän sekasortoon ja syyllisten etsimiseen: perkeleen perkele pelkkää puolensa pitämisen pikkumaista pakkoa,

eikä yksikään tunne pysy minussa niin kauan että
se ehtisi kirjoittaa nimensä muistiini
niin kauan että siitä tulisi minun omani,

kyllä minut saadaan hiljaiseksi mutta
ei ajattelemaan muita ajatuksia kuin omiani sillä
itsensä kuvaaminen hulluksi on pelkkää liioiteltua vaatimattomuutta itsensä kuvaaminen heikoksi on aina
maanittelevaa manipulointia ja jotkut tekevät mitä vaan
että heitä kerrankin kuunneltaisiin tappavat,

itsensätoisensavihollisensaystävänsä
miehensävaimonsalapsensa
äitinsäisänsäveljensäsiskonsa
pomonsavirastojenvittuilijat
kaikkiseläntakanapuhujatjakenetvaanauttajansa,

hänellekin ihminen on enää klisee hän luopui
kauan sitten merkitysten etsimisestä ja sitten
äkkiä pelkäsit palliesi puolesta ja sanoit
hasta la vista beibi ja kävelit läps läps läps
luotani pois katosit jonnekin,

minun ei pitäisi enää yllättyä mutta silti
ihmettelen aina uudelleen: mihin vittuun ne
kaikki oikein häviää,

vähän ennen ei enää valheita väliverho aukeaa
ja kumarran kiitän kerrankin pidän yleisöstäni
ei ketään,

- - olen keski-ikäinen nainen, köyhä kulttuurityöläinen,
ja vuosia sitten kirosin itselleni oikean hoidon vakavaan psykoottiseen masennukseen ja rajatilapersoonallisuushäiriön hoitamiseen,

kannatti olla uloskin sitä mitä sisällä on, sain hoitoa joka on kohdallaan: pitkää psykodynaamista terapiaa ja koska terapeuttinani on psykiatri niin lääkehoidon annostus on aina oikea!

Ai kuka on köyhän hoidot maksanut? Sossu maksoi kuntoutusterapiajakson lisäksi 3 vuotta, koska minä en niiltä salannut vihaani ja raivoani,

ja persoonallisuushäiriötäni hyödyntäen manipuloin
sossun väkeä toimimaan haluamallani tavalla eli maksamaan tarvitsemani psykoterapian,

tosin oli minulla jonkin aikaa myös sellainen sosiaalityöntekijä, joka tiesi mitä on sellaisen ihmisen elämä, joka on lapsena joutunut kokemaan asioita jotka eivät lapsen elämään kuulu,

eli minä kaiketi olen vetänyt linssiin yhteiskuntaa ja kerään vielä voitotkin, koska olen ollut nyt yhtäjaksoisesti kaksi vuotta terve, elämäni ensimmäisen kerran olen ollut näin pitkän ajan yhtäjaksoisesti terve,

ja olen työkykyinen ja pystynyt
itse maksamaan viimeiset terapiavuoteni,
mutta edelleen joskus kun yhteiskunta
paskat välittää järjen käytöstä,
joka voisi ennaltaehkäistä monen ihmisen
psyykkisen sairastumisen
äkkiä sitä mitä oli,

Ihmisyyttä opettelemaan

Ohjelmassa kysyttiin, pitäisikö meidän ryhtyä kouluissa opettamaan ihmisyyttä. Tuli mieleen, että ennen tätä ihmisyyttä opetettiin uskonnon avulla kodeissa, kouluissa ja kirkossa. Nyt, kun kirkkoa ja uskontoa on alettu kyseenalaistaa joudutaan huomaamaan, että lapsi on heitetty pesuveden mukana. Uskonnossa ei ole kyse kummallisuuksista ja satuolennoista, vaan elämästä ja elämäntulkinnasta. Jos uskonnosta luovutaan, tärkeä elämänalue (mm. ihmisyys ja inhimillisyys, eläminen ja elämisen tarkoitus) jää hoitamatta. Kaikkiin asioihin ei löydy ratkaisua pelkän tietämisen ja osaamisen kautta.

Yhteiskunnallista lääkettä yhteiskunnalliseen masennukseen

Kiitos mielialalääkkeiden vaikutuksia pohtineesta keskusteluohjelmastanne! Kuten monet muut syvälliset, hyvin toimitetut Ylen Ykkösen ohjelmat, se oli itsessään erinomaista mielenterveystyötä. Ainakin minun henkinen hyvinvointini vahvistui merkittävästi. On tärkeää tietää, ettei ole ajatustensa kanssa yksin.
Kuuntelin keskustelua kuulosuojainradiosta sonneja syöttäessäni. Jatkoin keskustelun hedelmöittämää pohdiskelua vielä yli suomalaisen solistitunnin samalla kun jaoin sälörehua pienkuormaajalla ja levittelin sitä talikolla.
Mielialalääkkeet ovat osa suurempaa medikalisoitumisen ongelmaa. Kuka tahansa meistä saisi varmasti nykymittareilla jonkinlaisen diagnoosin ja lääkityksen. Inhimillisistä ominaisuuksista, hankalista elämäntilanteista, normaalista ikääntymisestä ja vaikkapa raskaudesta on tehty lääketieteellisiä ongelmia, sairauksia. Hormonitasojen heilahteluun tarjotaan hormonilääkitystä syitä selvittämättä.
Omaa mielenterveyttäni olen nähtävästi hoitanut homeopatian periaatteella: samanlainen parannettakoon samanlaisella. Lääkkeeksi yhteiskunnan aiheuttamaan masennukseen olen käyttänyt yhteiskunnallista kirjallisuutta (Juhani Seppänen: ”Hullu työtä tekee”, Heikki Patomäki: ”Uusliberalismi Suomessa”…). Ja ilman imelyyttä voin tunnustaa, että monet kanavanne yhteiskuntakriittiset keskustelut ja haastattelut ovat voidelleet ja hellineet itsetuntoani.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ahdistukseen ei kirjallisuuskaan auta. Niin faktat kuin fiktiotkin tuntuvat puristavan rintaa yhä tiukemmin (kuten Risto Isomäen ”Sarasvatin hiekkaa” ja ”Litium 6”).
Keksin siinä rehuja levitellessäni, että tämän yhteiskunnan syvän kriisin syyt voi tiivistää yhteen sanaan: aatteettomuus. Raha ja joutava viihde ovat aatteet jyränneet. Ne eivät yhdistä, vaan eristävät ihmiset toisistaan. Ennen ”hyvinvointiyhteiskuntaa” terapeuttinen ihmisyhteisö syntyi perheen ja suvun lisäksi yhteisten aatteiden, yhteisten tavoitteiden eteen palkkatyötä tai vapaaehtoistyötä tekevien keskuudessa. Oli elämä mielekästä.
Markkinat ovat syöneet aatteet myös tiedonvälityksessä. Ei siitä niin kovin kauan ole aikaa, kun paikallislehtiä perustettiin tiedonvälityksen tarpeisiin kansansivistyksen ja kotiseutuaatteen hengessä. Nyt useimmat näistä hengen- ja aatteenpalon lapsista juoksevat kilvan rahaa osakkeenomistajien taskuihin. Markkinasensuuri on ajettu journalistien oman pään sisälle sitouttamalla toimittajat talousvastuuseen. Jopa maakuntalehtitasolla journalismista vastaavat päätoimittaja-toimitusjohtajat, joiden titteli kertoo vapaan ja riippumattoman tiedonvälityksen rappiosta. Sisäinen ristiriita on ilmeinen: miten vapaa journalisti voi olla päätoimittaja joka samaan aikaan toimitusjohtajana on voimakkaasti sitoutunut oman yhtiön taloudelliseen tulokseen? Ja millä niitä nopeita voittoja tehdään: kevyellä hömpällä, helpolla viihteellä… indoktrinaatiolla. Oletteko muuten huomanneet, että solidaarisuuden ohella tämä hieno sana on vaivihkaa poistunut käytöstä, liekkö liian vaarallinen?
Tekemisen ja yhdessä tekemisen kulttuurista on siirrytty ostamisen, omistamisen ja kuluttamisen kulttuuriin. Toisinajattelijat ovat harvassa ja yksin. Suurta eettistä yksinäisyyttä koin taas hiljattain, kun naurunalaiseksi joutumisen uhallakin kritisoin kauppakeskus Jumbon ottamista kyläkoulun luokkaretkiohjelmaan. Markkinavallan alla kulutuskarkuruus vaatii suuria henkisiä voimavaroja.
Kiitos, että tänäänkin näitä voimavaroja sain keskustelustanne imeä. Voimia myös teille toimitukseen!
Terveisin entinen paikallislehden päätoimittaja

Älä kyseenalaista?

"Todella typerää kyseenalaistamista ja mustavalkoista vastakkainajattelua --"

Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuu, jos kukaan ei enää kyseenalaista vallitsevaa järjestystä? Se mitä tapahtuu on se mitä on jo tapahtumassa kaikkialla länsimaissa: ihmiset eivät enää tule toimeen itsensä ja toistensa kanssa ilman aivokemian säätelyä. Heidän luontainen kykynsä selvitä elämässä on vakavasti rajoittunut ja he ovat tulleet riippuvaisiksi teknologiasta, joka mahdollistaa todellisuuden torjumisen.

"Oliko ohjelman tarkoitus olla masennuslääkevastainen ja selittää, että masennus johtuu YHTEISKUNTARAKENTEESTA, TYÖELÄMÄN KOVENEVISTA VAATIMUKSISTA, ( kas kun ei globalisaatiosta tai ilmastonmuutoksesta)."

Nykyihminen on menettänyt luontaisen kykynsä tulla toimeen itsensä ja toisten ihmisten kanssa, koska hän on jäänyt yksin tyhjään ja turhauttavaan maailmaan, jossa häntä kohdellaan pelkkänä taloudellisena resurssina ja passiivisena toimenpiteiden kohteena. Hänen tajuntatodellisuutensa on niin pirstoutunut, ettei hän enää näe elämän kokonaiskuvaa, vaan pyrkii käsittelemään jokaista vastaan tulevaa ongelmaa erillisenä tilana. Näin masennuskin on tullut irrotetuksi elettävästä elämästä ja se on muuttunut yksilölliseksi ongelmaksi, elämästä irralliseksi biologiseksi tilaksi, jolle löytyy ratkaisu aivokemian hallinnasta.

Mielenterveyden käsitteestä on todellakin muodostunut nykyaikainen elämänhallinnan väline. Jopa jotain etäisesti uskonnollista on siinä tavassa, jolla lääkärit ja psykiatrisen diagnoosin saaneet (ja usein sitä itse hakeneet) ihmiset puhuvat mielenterveydestä. Luin 14.4. Savon Sanomista jutun, jossa nuori nainen kertoi tarvitsevansa ADHD-diagnoosin, koska sen avulla hän pystyisi "antamaan itselleen anteeksi" monia heikkouksia, joita hän ei ilman diagnoosia pysty itselleen hyväksymään.

Diagnoosi modernina synninpäästönä? Sakramentti pillerimuodossa?

Mitä ihmiset hakevat siitä mitä nykyään sanotaan "mielenterveydeksi"? Lievitystä oman inhimillisen vajavaisuutensa aiheuttamaan syyllisyyteen. Elämänhallinnan välineitä yhä hallitsemattomammaksi ja vaativammaksi käyvässä yhteiskunnassa. Olen varma, että monet lääkärit, jotka nykyään tehtailevat diagnooseja kuin liukuhihnalla eivät tosiasiassa usko siihen moderniin mielenterveyden myyttiin, jonka ehdoilla he joutuvat toimimaan. He ymmärtävät pohjimmiltaan, että kyse on kemiallisesta silmänlumeesta, jonka avulla ihmiset yrittävät suojautua elämänsä todellisuutta vastaan.

Onnellisuuspillerit taas vaihteeksi

"Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että lääkitys on melko tehotonta ja että maallikoille ja potilaille on annettu aivan väärä käsitys lääkityksen tehosta."

Tähän käsitykseen on maallikonkin helppo yhtyä kun lukee Ylen sivuilta seuraavan otsikon: "Kuinka onnellisuuspillerit muokkaavat Suomea?" Masennuslääkkeet eivät ole onnellisuuspillereitä vaikka tuolla otsikolla tietysti pitää aina näitä juttuja myydä.

yllättävän toimivaa inttämistä

Vaikka toimittaja oli naiivi, kun ei ymmärtänyt mitä psykiatri sanoi, minusta asetelma toimi hyvin. Minusta lääkäri pääsi esittämään omat, täysin uskottavat mielipiteensä lääketieteen ja terveydenhuollon sisältä. Mutta oli mukava että niitä ei sellaisenaan tarvinnut niellä. Toimittaja oli hyvänä purukalustona välissä. Lapsellisuus ja inttäminen on yksi keskustelun väline.

Ja mitä meidän pitäisi tehdä, on hyvä kysymys. Mutta toisaalta, ei lääkäri oo "me", siinä missä yhteiskuntatieteilijäkään. Suomessa ainakin asiantuntijat ovat asiantuntijoita ihan viimeseen asti eikä mitään politiikan tekijöitä tai ihmisiä ;) Jos "meidän" mielipiteitä halutaan, niin leipäjonoon vaikka haastattelua tekemään.

Sinuun ja minuun, meihin vetoaminen minusta sekoittui välillä ikävästi yhteiskunnallisista asioista keskusteluun. Yhteiskunta on enemmän kuin lähimmäisyys. Politiikka - niin kuin sen näen - on keksitty, jotta ihmiset voisivat tehdä tasavertaisesti muutakin kuin pitää huolta lähimmistä lähimmäisistään.

Suomalaiset asiantuntijat

"Suomessa ainakin asiantuntijat ovat asiantuntijoita ihan viimeseen asti eikä mitään politiikan tekijöitä tai ihmisiä ;)"

Vilpitön lapsenuskosi suomalaisen asiantuntijavallan yli-ihmismäiseen objektiivisuuteen ja pyyteettömyyteen on koskettavaa, joskin traagisen harhaista. Mielikuvamainonta nyky-Suomesta tieteellisesti ohjattuna hyvinvoinnin Utopiana on mennyt perille ainakin sinulle.

ADHD ei ole psyykkinen sairaus

"Mielenterveyden käsitteestä on todellakin muodostunut nykyaikainen elämänhallinnan väline. --- Luin 14.4. Savon Sanomista jutun, jossa nuori nainen kertoi tarvitsevansa ADHD-diagnoosin, koska sen avulla hän pystyisi "antamaan itselleen anteeksi" monia heikkouksia, joita hän ei ilman diagnoosia pysty itselleen hyväksymään."

Eksyn tähän keskusteluun hieman myöhässä, mutta haluaisin tarkentaa, että ADHD ei suinkaan ole psyykkinen sairaus vaan neurologinen häiriö. Hoitamaton ADHD saattaa kyllä olla syynä moniin psyykkisiin liitännäisoireisiin ja siksi oikean diagnoosin saaminen ajoissa olisi tärkeää.

Pahimmillaan hoitamaton ADHD voi olla esteenä tutkinnon suorittamiselle tai työelämään pääsylle ja johtaa lopulta syrjäytymiseen, päihteiden väärinkäyttöön tai rikollisuuteen. ADHD-diagnooseja ei suinkaan tehtailla liukuhihnalta, vaan etenkin aikuisten kohdalla oireyhtymä on alidiagnosoitu.

Savon Sanomien jutun nuori nainen on siis tavallaan oikeassa, vaikka ns. normaalin ihmisen on sitä ehkä vaikea käsittää. Diagnoosi ei ole synninpäästö eikä "heikkouksien anteeksi antaminen" tarkoita oireiden taakse piiloutumista tai todellisuuden pakoilua. ADHD-aikuisilla valitettavasti vain usein on huomattavia vaikeuksia monissa sellaisissa asioissa, jotka ovat itsestäänselvyyksiä ns. normaaleille ihmisille. "Addit" voivat olla joissakin asioissa todella lahjakkaita, mutta vahvuudet jäävät negatiivisen palautteen ja sitä seuraavien itsesyytösten varjoon. Diagnoosin ja sopivan kuntoutuksen avulla energian voi oppia suuntamaan asioihin, joissa skarppaaminen on olennaista arjen sujuvuuden kannalta.