"Kun mieheni kantoi omat tavaransa pois kodistamme, jäljelle jäi suuri lipasto. Kömmin istumaan sen taakse, piiloon. Tajusin, että voin istua siellä vaikka kuinka kauan, eikä kukaan tule välttämättä etsimään."
"Yksinäisyys tuntuu silloin, kun huomaa, ettei ole kenenkään elämässä tärkein."
"Tapasin kerran dementoituneen ja katkeroituneen vanhanpiian mummoni hoitokodissa. Kun osoitimme halauksin ja suukoin hellyyttä isoäidille, hän tuli suunnattoman vihaiseksi ja huusi hoitajalle, että tulkaa hakemaan nämä hullut naiset pois! Todellisuudessa hän oli vain katkera, kun jäi itse moisesta huomiosta paitsi. Häntä ei kukaan käynyt tervehtimässä eikä kukaan osoittanut hellyyttä ja rakastanut. Toivon sydämestäni, etten koskaan katkeroituisi, vaikka jäisinkin yksin, mutta kyllä tulevaisuus vähän pelottaa."
"En harrasta itsesääliä. Harrastan kulttuuria. Se auttaa yksinäisyyteen: jos ei muuta, niin koen kuuluvani ainakin ihmiskuntaan."
"Minulla on koira, joten en ole aivan yksin. Vain ihmisystävät puuttuvat."
Yllä olevat lainaukset on kerätty suomalaisilta naisilta, joita ohjelmani keskustelija, Arja Mäkinen analysoi väitöskirjassaan.
Helsingin Töölöstä löytyi viime viikolla muumioitunut nainen, joka oli maannut yksin kuolleena kodissaan kuukausikaupalla. Näitä sattuu silmiin. Kauhealta tuntui lukea lehdestä muutama vuosi sitten eräästä tunnetusta toimittajasta, joka oli ehtinyt myös maata kuolleena kuukausia kotonaan ilman, että kukaan olisi osannut etsiä tai kaivata. Minä tunsin tämän ihmisen. Olimme olleet samassa toimituksessa ja istuneet pikkujouluissa rinnakkain. Että näin voi käydä vaikka ihminen tuntisi kaikki maan tähdet.
Yksinäisistä tulee mieleen vanhukset, maaseudun ”peräkamaripojat” ja kaupunkien trendikkäät urasinkut, joilla menee lujaa ja joiden salaa uskotaan etsivän sitä ainoaa ja oikeaa. Koska joka viides suomalaisista elää yksin on kuva yksineläjistä paljon moninaisempi.
Kenestä vaan voi tulla yksinäinen kun elämä koettelee. Niin rikkaan kuin köyhänkin perhe voi kadota kuin tuhka tuuleen luonnonkatastrofin sattuessa. Silloin on kysyntää pohjoismaiselle turvaverkolle, joka toivon mukaan vielä on siellä.
Yksin elävistä puhuminen ei ole marginaalista käsin säälin kerjäämistä eikä surkuttelua. Yksin eläminen ei edes tarkoita välttämättä yksinäisyyttä. Mutta toisenlaista asennetta, vastuunottoa omasta ainutkertaisesta elämästä se vaatii. Jossain aikuisiän kynnyksellä kun ruusuisimmat parisuhdekyhäelmät on tarvottu läpi ja eletty todeksi näyttää yksin eläminen ihan realistiselta elämänarvoisen elämän. vaihtoehdolta. Siinä on myönteinen kasvun paikka. Ja koska suomalaiset naiset elävät miehiä pitempään joutuvat parisuhteen satamaan päätyneet naisetkin kohtaamaan elämänsä viimeiset vuodet enemmän tai vähemmän yksin.
Tänään Suomessa on jo miljoona sinkkutaloutta. Yksineläjien määrä on kahdenkymmenen viime vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut.
Yhteiskunnallisen tasa-arvon vinkkeleistä on ongelmallista, että yksineläjistä lähes kolmasosa on köyhiä. Jopa 70 % lakisääteisen toimeentulotuen saajista asuu yksin. Tulisiko yhteiskunnan suunnata yksinasuville erityisiä ennaltaehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluita? Täsmätukea.
Yksin eläminen on kallista. Arkipäivän elinkustannukset muodostuvat korkeammiksi koska sinkku ei voi jakaa asumisesta, kodinkoneista, huonekaluista, sähköstä, vakuutuksista, tv-luvasta, lehtimaksuista, autosta jne. koituvia kustannuksia toisen kanssa. Kuinka oikein se on, että erilaiset julkiset palvelut ja tulonsiirrot on viritetty lapsiperheille, joita puolueet liehittelevät valtiollisissa vaaleissa. Lapsiperheiden ongelmat työllistävät tutkijoitakin. Eikä köyhän yksineläjän ääni kelpaa kenellekään? Miten eri tavoin yksineläjät ovat yhteiskunnan sokea piste?
Siitä miten sinkun tulee varautua yksin tai toisten kanssa hyvään elämään, toimeentuloon ja asumiseen ovat Kainuun aatelisen seurassa keskustelemassa Suomen Yksinelävät ry:n puheenjohtaja Raija Eeva, projektipäällikkö Arja Mäkinen sekä sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen.
Aihe on täyttä asiaa.
Olen > 50v syrjäytynyt mies. Töitä on turha edes hakea. Ilmais "töitä" on kyllä. Eli kursseja ja harjoitteluja yms. joutavaa. Jaksoin niitä aikani. Luovutin. Nyt elän juuri ja juuri sosiaaliturvan varassa. 415 euroa/kk. Sosiaalitoimisto kampeaa kaikessa vastaan, turha yrittää saada euroakaan lisää jos vaikka pesukone laukeaa. Sain veronpalautusta 260 euroa. Se jaksotettiin joulu, tammi ja helmikuulle siten että ko.415 eurosta vähennettiin 86 euroa per kuukausi!
Hammaslääkäriin ei ole varaa. Kaupungin jono on 7 kk. Viimeksi olin sairas juuri sinä päivänä ja nyt saan odottaa uudet 7kk. jne.jne.
Eli käytännössä elän täysin rahattomana.
No luulisi että surkiaa on. Ja mitä vielä. Koska rahaa ei ole ollut vuosikausiin lainkaan on ollut pakko sopeutua. Kierrän listan mukaan ruokajonoissa jne. Tunnen hyvin kaupungin kaikki ruoanjakelupaikat, mistä saa vaatteita jne. Kaltaisiani ihmisiä tunnen kymmenittäin ja usein jaamme vähiä ruokatavaroita ja muuta apua keskenämme.
Luojan kiitos olen päässyt viinasta eroon 4v sitten. Ilman uskontoa tai hoitoja. Aikani rimpuilin kunnes totesin että huonosti käy jos jatkan. Siihen on moni tuttavani kuollut, viimeksi viime kesänä 45v nainen, mielenterveys ei kestänyt ja tappoi itsensä. Se tuntuu raskaalta kyllä.
Asun pienessä puutaloasunnossa, sen onneksi omistan itse. Ostin sen sijoitusasunnoksi hyvinä aikona. Aikoinaan avioliittojen aikana pidin sitä vuokralla. Vaikka onkin pieni, viihdyn hyvin ja tässä on kaikki tarvittava. Kelan asumistukea täytyy kiittää.
Hengen ravinnon puolella tärkein on musiikki. Soitan itse useita instrumentteja ja yhtyeessä myös. Lisäksi luen paljon, varsinkin historia on alkanut viime vuosina kiinnostaa.
Nainenkin on, hänkin samanlainen köyhä ja tapaamme muutaman kerran viikossa. Asuu kävelymatkan päässä. Teemme kävelyretkiä ulkoilualueilla. Hänellä on auto.
Ainoa asia jota kaipaan menneestä elämästä on vene kesäksi. Aikonaan minulla on ollut monenlaista purkkia mutta nyt ei siihen kyllä ole rahaa.
Että kevättä, toivottaa eräs köyhä.
Tätä ei tarvitse julkaista, kunhan kirjoitin, hyvä että joku jaksaa meitä köyhiäkin muistaa mediassa.