Skip navigation.
Home

Mitä virkaa on raittiusaatteella?

Markku Heikkinen vieraineen kysyy, mitä virkaa nykymaailmassa on konservatiivisen isänmaalliselta kalskahtavalla raittiusaatteella?

Ihmisillä on ollut ikiaikainen tarve päihtyä ja kokea elämä toisin kuin arkisin silmit. Riitteihin ja rituaaleihin on kuulunut päihdyttävien aineiden käyttöä.

Me 2000-luvun suomalaiset juomme eniten Pohjolassa ja yhä vain humaltumistarkoituksessa.

Silti päihtyminen muodot muuttuvat. Suuri osa nuorista käyttää varsin vähän tai ei juuri ollenkaan alkoholia. Silti pieni osa nuorisosta uhkaa syrjäytyä muutenkin, koska he dokaavat yhä rajummin.

Ekstataattisia olemisen tiloja voi alkoholin lisäksi saavuttaa rajulla liikunnalla, huumekasveilla, meditaatiollakin.

Raittiusliike oli osa elinvoimaista maaseudun ja työväenkultuuria ja möyhensi kansanvallan perusteita.

Mitä raittius tarkoittaa tänään? Miten edistää kulttuurisesti raittiutta tai ottaa haltuun viinankulutusta, joka aiheuttaa päihderiippuvutta?

Heikkisen seurassa ovat Tom Anthon Raittiuden ystävät ry:stä, suomalaisten alkoholinkulutusta tutkinut Thomas Karlsson, käytännöllisen filosofian dosentti Heta Alexandra Gylling sekä Aija Kaartinen, joka tekee väitöskirjaa kieltolakia kannattaneista ja vastustaneista naisista.

(YLE Radio 1 tiistaina 9.6.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Otsikko?

Puhuttiinko itse aiheesta? Ei ollut tilaisuutta kuunnella ihan koko aikaa.

Olisi ollut mielenkiintoisempaa kuunnella Tom Anthonin asiaa kuin Heta Gyllingin, ah niin liberaalia ja "ylä-keskiluokkaisia" alkoholimyönteisiä itsestään selvyyksiä. Mutta kun se Markku tapansa mukaan ei jaksanut keskeyttämättä kuunnella vastausta, vaikka ensi kysyi. Ja keskustelijat olivat niin kohteliaita, (paiti ehkä Gylling).

Jossain vaiheessa keskustelu taantui "kapakkahöpötyksen" tasolle:...ja sitten me ryypättiin, ja ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

Kiitokset kieltolakitutkijalle kiinnostavista tiedoista!

En ole tiukkapipo, vaikka tästä nyt saa sen käsityksen, mutta enemmän olisi voinut pysyä asiassa, koska meillä on todella viinaongelmia.

Luetko sinä Markku näitä kommentteja ollenkaan?

mummu

Alko on pop

Ohjelmaanne sai dominoida H.A.G. - mutta miksi meidän pitäisi tietää hänen toinen nimensä? Ikään kuin siinä G:ssä ei olisi jo tarpeeksi.... HAG sai viimeisen sanan.

Mutta netissä viimeisen sanan saavat kuuntelijat. Ohjelmasta sai sellaisen vaikutelman, että alkoholi koetaan ongelmaksi, henkilökohtaiseksi ongelmaksi, joka multiplikoituessaan tulee kollektiivin ongelmaksi, mutta johon ei kuitenkaan haluta "holhoavaa" tai ulkoapäin tulevaa ratkaisua. Ainoastaan finanssipoliittinen keino eli alkoholiveron nosto (kuten, huokaus, tavallista) koettiin toimivaksi ratkaisuksi. Sitten vähän jeesustelua päälle.

Minulla on originelli ratkaisu. Alkossa on parhaimmat viinat/viinit sijoitettu korkeimmalle. Niillä on myös korkeimmat hinnat. Matala hinta korreloi matalan hyllytason kanssa. Poistetaan Alkosta matalien hyllyjen sisältö.
Laitetaan hyllyt katoista roikkumaan siinä missä ne ennen ovat olleet lattialla. Tämä jo sinällään vähentää lyhyimpien ihmisten alkoholinkäyttöä. Laitetaan Alkon myyjät nousemaan jakkaroiden avulla nostamaan pulloja hyllyiltä. Pyytämiseen liittyvä kasvojen menetys riittää useimpien maanmiesten kohdalla vähentämään heidän alkoholin kulutustaan. Pyytäminen hävettää. Maksaminen jonottaa. Jos rantojen mies haluaa pullon, hän joutuu etsimään hakijakseen 185 cm pitkän henkilön, mutta he harvemmin ostavat, koska heillä on moraalinen selkäranka. Teineissä pituus harvinaista. Siten mennään lopulta, että korkeat hinnat > korkeat hyllyt > vähentynyt kulutus > vähentynyt kuolleisuus > vähentynyt jeesustelu = valtakunnassa asiat paremmin. Äänestäkää jälkivaaleissa nrolla 333-!

Ehdotus

Markku Heikkisen olisi kannattanut laittaa tittelikseen Juottaja Tuottajan sijasta ohjelman by-lainiin. Samoin motoksi "Jaloaviinaa ja alhaista mieltä" ;=().

Oikein hyviä aihepiirejä

Oikein hyviä aihepiirejä on näissä Heikkisen ohjelmissa ja hyviä keskustelijoita on löydetty vieraiksi. Minua kuitenkin jokaisen ohjelman aikana alkaa ärsyttää toimittaja Heikkisen umpipoliittiset välihuudot ja -heitot, mitä hän harrastaa. Siellä porvarihallitus saa iskun jos toisenkin. Ei mitenkään jää epäselväksi Heikkisen oma poliittinen suuntautuneisuus, vaikka se ei liene näissä ohjelmissa aiheena! Minusta vain nämä Heikkisen politiikkapurkaukset ei ollenkaan sovi näihin asiayhteyksiin. Tänäänkin Heikkinen veti porvarihallitusta vastuuseen ihmisten alkoholiongelmista. Eiköhän sitä yhtä lailla osattu viinaa juoda demarienkin hallituskauden aikana, vai mitä?

Toivoisin, että Heikkinen pysyisi asiassa ja jättäisi porvarien ruoskimisen jollekin toiselle foorumille. Toimittajan oman poliittisen ideologian esittely ei tälle ohjelmapaikalle sovi. Vai miltä se kuullostaisi, jos maanantaina Markus Kajo tai torstaisin Enbuske alkaisivat jokainen julistaa omaa henkilökohtaista poliittista suuntaansa.

Käytännon filosofiaa vai?

Kuuntelin radiosta hyvin sekavaa alkoholimyönteistä juttua, jossa varsinkin Heta Aleksandra alitti riman jutustelemalla, kuinka "mummelit ja ukkelit vanhaiskodissa" ryyppäävät.

Kyllä jokaisella ihmisellä on vastuu omasta juomisestaan, ei se nyt niin ole, että on oma asia, aiheuttaako tahallaan itselleen alkoholista johtuvan sairauden vai ei. Kun alkoholismi itsessään on sairaus, se pitää hoitaa: alkoholistin pitää alistua vieroitukseen ym. hoitomuotoihin

Kun sairaalan poliklinikalle tuodaan itsensä kuoleman kieliin ryypännyt potilas, hänelle on pakko antaa yksi harvoista teho-osastopaikoista, jotta henkiriepu saadaan pelastettua. Siinä se priorisointi toteutuu! Joku muu vakavasti sairas voisi tarvita yhtä hyvin sen tehohoidon.

Miksi muuten raittiusaate "kalskahtaa konservatiivisen isänmaalliselta"?

Paras raittiusaate on se, että voi nauttia viiniä ja olutta silloin tällöin. Ja juhlan kunniaksi parasta konjakkia tai viskiä. Siihen onkin pyrittävä, että ostaa niin hyviä laatuja kuin kukkaro kestää, ja nauttii niitä vain erikoistapuksissa. Ehkä tämä ei kuitenkaan sovellu kaikille viskisiepoille!

Ei osata suhtautua alkoholiin luontevasti

Tästäkin keskustelusta taas huomasi, että viinaan on jotenkin kieroutunut suhde ja varsinkin raittiuteen. Mitä pahaa siinä on, jos joku on raitis? Sanokaa mulle! Ei kai täällä kasvissyöjiäkään naureskella tai kuntosalilla kävijöitä tai joogaajia tai vihreän teen juojia tai mitä kaikkia niitä on?

Sitä paitsi tiedän suvun, jolla on sukuvikana sellainen maksa, ettei se oikeastaan kestä ollenkaan alkoholia. Ja niinpä sitten yksi heistä jo kuoli melko nuorena, kun alkoi juoda, eikä ehkä edes ollut rapajuoppo.

Suvaitaan toisiamme, myös raittiita, eikä pilkata heitä. Jos jollain on vaikka laktoosi-intoleranssi, niin pakotatko hänet juomaan maitoa tai syömään rahkapiirakkaa kutsuillasi niin kuin ehkä tyrkytät punaviiniä ruokajuomaksi sellaiselle, joka siitä kieltäytyy? Mutta se on tietenkin se, että sanotaan raitista ilonpilaajaksi, jota hän ei kyllä ole. Vasta sitten on, jos kieltää toisiltakin ryypyt. Eikä varmaan kiellä. Joissakin tilanteissa saattaa olla hyväkin, että joukossa on selväpäinenkin, jos porukka ei osaa fiksusti ryypätä.

Jäin odottamaan ohjelmalta muutakin kuin historiallista katsausta raittiusliikkeeseen. Mitä virkaa on raittiusliikkeellä? Tuliko siihen mitään nykyajalle soveltamiskelpoisia vastauksia?

mummu taas

Uusi alakategoria

Hyvät vanhemmat ja nuoremmat,
tässäpä opettavainen tarina. Elkää tehkö niin kuin minä tein.

Minulla oli eilen tarkoitus mennä ystäväni mukana kaupungin kaduille terassille vapaamuotoisen juttelun merkeissä. Olin korvamerkinnyt tämän päivän "kännipäiväksi" - ajoin autolla kaupunkiin, suunnittelin juovani lärvit niin, että kaupunkiin tuleva naisystäväni ajaisi minut ja auton iltamyöhällä takaisin himaan, jolloin voisin olla vaikka toosa kiinni. Minulla oli optio juoda yksi kokonainen plo cavaa, 0.75L, vajaan kevytmaitopurkin verran hintaan 14 euroa eräässä varastoaan heivaavassa kuppilassa, jolla oli oma terassi hyvän kadun varrella. Täkäläisen alkoholivali(s)tuspolitiikan aivopesemänä ajattelin kuitenkin, että olisi aika rivoa juoda koko plo siltä istumalta, koska tiesin, ettei ystäväni jakaisi sitä kanssani. Hän oli bisse, beer-seksuaali. Mitä ihmiset ajattelisivat? Lähdin sitten vähittäisostolinjalle. Illan loppuun mennessä olin juonut kolmessa eri paikassa 44 euron edestä alkoholia tässä järjestyksessä: a) viiniä 24 cl b) GT c) bacardicola d) piña colada e) itsemurha f) GT g) GT h) kuppi italiankahvia. Viimeisestä en tullut yhtään viisaammaksi, eikä sillä janokaan lähtenyt. Olisin päässyt 30e halvemmalla alkuperäisellä suunnitelmalla. Raha sinänsä ei merkitse tässä tapauksessa, koska ystäviensä kanssa juominen on kuin rahaa laittaisi pankkiin.

Mitä oppisimme? Täällä tunnetaan A) kohtuuttomuus ja B) kohtuullisuus. Niiden väliin pitäisi lanseerata C) ns. KOHTUULLINEN KOHTUUTTOMUUS, mitä edustaa esimerkiksi yhden viiniplon vetäminen yksin yhden istunnon aikana. Vaikka se tuntuu paljolta, toleranssista riippuen aika moni mättää tuon verran mielellään naamaansa, ihan finskigeeniensä yllyttämänä, ja toisille se ei edes riittäisi mihinkään. Hymistely on turhaa. Sitä pääsee halvemmalla ihanteelliseen lopptulokseen, jos antaa itselleen luvan oikeasti ja oikean luvan juoda ilman kalvinistisia keinotodellisuuksia - mutta ei joka viikko.

Tipaton tammikuu on typerä keksintö. Se tekee ankeasta ajankohdasta vieläkin ankeamman.

Tiivistelmä

Mitä yritin sanoa, ehkä pitää summata näin, näin jälkikäteen ajatellen (sanomassani oli yleisempi teolooginen subteksti):

Täällä tunnetaan A) kohtuuttomuus ja B) kohtuullisuus. Niiden väliin pitäisi lanseerata C) katolisuus (tai katollisuus, las tapas), mitä edustaa esimerkiksi yhden viiniplon vetäminen yksin yhden istunnon aikana. Sitä pääsee halvemmalla ihanteelliseen lopputulokseen, jos antaa itselleen luvan oikeasti ja oikean luvan juoda ilman kalvinistisia keinotodellisuuksia - mutta ei joka viikko.

Alko

Alko on Suomen lyhin vitsi. Kun suomalaiselle sanoo Alko, hän alkaa välittömästi löytää hymyn tapaista ja usein nauraa. Alko ei ole kauppa muiden lailla, vaan se on suuri tunteiden tynnyri, jonkalaisesta toiset kaupat voivat vain haaveilla. Jos sanoo Prisma, niin se ei herätä samalla lailla riemua tai mitään. Jos pikkuisen enemmän perhemarket Prisma purkaa lasten leikkipaikan ja laittaa tilalle Alkon, kuten on oikeasti tapahtunut, niin se ei herätä mitään. Lapsi sopeutuu ja vanhemmat kokevat saavansa parempaa palvelua. Aikuisten leikkipaikka Alko kun on arvokkaampi asia ja aikuisen fiilikset tärkeämpiä kuin lasten ja saahan se lapsikin sitten kotona leikkikaverin iskästä tai äiskästä kun seurallisuus on kännin myötä kasvanut ja kaikki voittavat. Hmmm!!! Kaunista harmoniaa.

Minä tiedän mitä on olla raitis tässä maassa. Koskaan ei ole pisaarakaan mennyt enkä ole koskaan ollut humalassa. En ole uskovainen. Ja uskokaa pois. Tämä on valtava ongelma. Ei minulle vaan niille, jotka juovat. Eräs ei saanut sanottua oikein mitään, kun hän ihmetteli suu ammollaan, miksi minä en halua tietää millaista on olla humalassa ja eikö se lainkaan kiinnosta minua? Hänen elämänsä oli selvästi vaikean konfliktin edessä. Luultavasti hän poistui ajatellen minun valehtelevan ja sai näin pidettyä järkensä tallella. Toki jos sanon, etten ole koskaan juonut kahvia, mikä sekin on totta, niin silläkin saa huomattavaa huomiota, mutta ei se ole silti mitään verrattuna alkoholiin.

Ulkopuolisena näkee selvemmin. Siinä missä Hardwick näki, ettei suomalainen tilaa sanomalehteä todella lukeakseen sitä, niin minä näen sen, miten alkoholi on ujuttautunut kaikkialle jokaisiin kissanristäisiiin ja epänormaalin juomisen raja on tosi ylhäällä. Jos oikein ajatellaan, niin epänormaalia juomista ei ole. Vain raittius on epänormaalia juomista. Suomessa raitis selittää. Raittiilla pitää olla hyvä perustelut juomattomuudelleen. Juovalla näitä perusteluja ei tarvitse olla. Hän voi juoda rauhassa selittämättä sitä miksi juo, mutta minulla pitäisi olla selitys ehkäpä vielä mieluiten kirjallisena, josta ei ole unohdettu kuvaliitettä.

Mikäpä sitten kävisi hyväksyttäväksi syyksi? Kokemukseni mukaan naisella se on raskaus ja miehellä se on juoppous. Muut syyt ovat teeskenneltyjä. Jos sanoo olevansa kauhea doku eli alkoholisti ja pelkää putken pamahtavan päälle, niin tämä syy on se ainoa kunnon syy olla juomatta. Ikävä kyllä minulle se ei käy. Näytän aivan liian nuorekkaalta ja terveeltä ja ajatukseni leikkaavat aivan liian sukkelaan, jotta ketään sitä minusta uskoisi. Joten minulla ei ole kunnollista syytä olla juomatta. Niinpä helposti sitä tulee sitten vältettyä näitä kiusallisia tilanteita. En siis käy leikkimässä parempaa ihmistä juovien tiloissa. Sellaisenkin kommentin olen kuullut.

Vaimoni kuoleman jälkeen ajattelin juomattomuuden olevan kenties pieni etu uuden parisuhteen muodostamisessa. Käytäntö on osoittanut, ettei se ole pieni etu vaan suuri haitta. Juomaton mielletään jonkinlaiseksi vammaiseksi tai uskovaiseksi, joka tapauksessa hankalaksi. Selvänä nainen voi melkeinpä kehua tupakoimattomuuttani, juomattomuuttani ja sen sellaista. Kännissä häneltä tulee tekstiviestejä, joissa hän haukkuu minut idiootiksi, joka ei vain ymmärrä, miten hauskaa hitonmoinen humala, huumeet ja irtoseksi on. Ja jos en halua ymmärtää sitä ja haluan jättää hänelle kaiken tämän nautinnon, jota hieman uskallan epäilläkin, niin olen ylimielinen idiootti.

Ainoa keneen voi juomattomuudella (unohdetaan nyt uskovaiset) tehdä vaikutuksen on nainen, jolla on pitkä parisuhde takana väkivaltaisen alkoholistimiehen kanssa. MUTTA! Ensinnäkin tämä ihailu menee alkushokin jälkeen ohi. Toiseksi tämä nainen ei näe mitään muuta kuin tämä juomattomuuden. Hän on täysin arvostelukyvytön ajattelemaan kokonaisuutta ja meidän mahdollisuuksia olla yhdessä kaikkien ominaisuuksiemme kanssa. Yleistä tällaisen naisen kuten yleensäkin naisten kanssa on, etteivät he ymmärrä, mitä juomattomuus oikeastaan tarkoittaa. Koko käsite on täysin abstrakti. He voivat sanoa itsekin olevansa melkein raittiita ja ajattelevat mielessään juovansa vain kohtuudella. Käytännössä se tarkoittaa humalaa joka viikko, joka raittiin kannalta on jo aika reipasta ottamista.

Eli sosialisuutemme on hyvin sidoksissa alkoholiin Suomessa ja raittiin osa on eristäytyä. Tykkäisin esimerkiksi laulaa karaokea, mutta ne ovat alkoholipaikkoja sen mukana tulevine ongelmineen. Vielä kun on sekin ongelma, että naiset yleensä ihastuvat lauluuni liikaa ja miehistä tulee sitten agressiivisia. Eli mitä siis teen? Teen levyjä kotistudiossani lahjaksi annettavaksi joillekin harvoille. Kuuntelen Yleyhtä ja kirjoittelen kommentteja tänne, kirjoittelen sitä sun tätä muuta ja puuhastelen kaikenlaista ilman turhan suuren sosiaalisuuden tuomaa tuskaa tai iloa flow tilaa tavoitellen. Eristäytyminen on raittiille lähes väistämätöntä, jos hän ei ole uskovainen, joilla sitten on taas omat yhteisönsä. Moni on sanonut, ettei se haittaa, vaikka sä et juo, mutta haittaahan se, jos se pitää minulle oikein erikseen suvaita. Ihmisen sanat ovat aika halpoja ja elekielen seuraaminen on monesti paljon parempi tapa olla totuuden jäljillä kuin miettiä sanatötteröitä, joiden ilmestyksen syyt ovat usein hämäriä.

Kaikkien vapaapäivien tarkoitus on tarjota tilaisuus juomiseen, koska suomalainen ei kestä selvänä. Laatuaika on humala-aikaa. Joulu on juhlista jaloviinaisin. Silloin alkoholia pitää ostaa koko tynnyri ja saada vielä lahjaksi pari kanisterillista, jotta suomalainen voisi kestää kaikki joulupyhien paineet. Alkoholin antaminen lahjaksi on meillä aivan luontevaa ja normaalia, vaikka olisi hyvin kohteliasta antaa ihmisen itse päättää ja hallita terveyttään suhteessa alkoholiin, suklaaseen ja vastaavaan. Minusta jokaisen pitäisi ostaa kaljansa itse. Tarjoamiskulttuurista pitäisi päästä eroon. Tämä osta mulle paukku, niin mä anna sulle seksiä on minulle jotenkin hyvin outo ja tuntuu aikamoiselta alennusmyynniltä. Ainoa tapa muuten millä miehen saa tarjoamaan toiselle miehelle, jos hän ei ole homo, on se kun hän haluaa parantaa raittiuden. Eli jos juon limppaa, niin toinen mies voi ehdottaa viinan tarjoamista minulle, jotta hän saisi oman olonsa paremmaksi.

Niin ja senkin olen huomannut, ettei treffipalstalla ole järkevää laittaa radioasemaksi yle 1. Sillä on karkoittava vaikutus. Mutta en kuuntele radiosta muuta. Voi voi. Minussa on kaikki viat.

Marko Vuorinen

Epä-älyllinen kansakunta.

Lyhyesti vain. Suomessa on harjoitettu kautta aikain kontrolloivaa alkoholipolitiikkaa saatavuusrajoitusten ja hintapolitiikan keinoin jo vuosikymmeniä ilman tuloksia. Siitä huolimatta näyttää siltä, että niihin yhä virallisissa yhteyksissä uskotaan.

Masentavan epä-älyllinen kansakunta.

On ihan pakko

vielä kirjoittaa, kun Marko Vuoriselta oli niin hyvä kirjoitus, etten sanoisi pakina, mutta uskon, että totta joka sana. Itselläni on nim. samanlaisia kokemuksia.

Luulin jo, ettei Suomessa ole raittiita ollenkaan, kun näissä kommenteissa niin kuin ohjelmassakin niin kovin vapautta juoda puolustettiin. Ja totta kai vapaus tulee ollakin. Ei vaan huomata, että vapauden myötä tulisi olla vastuukin. Itsekin kirjoitin hyvin varovasti tänne aikaisemmin, että suvaitaan toisiamme, myös raittiita. Mutta, että olipa Markon kirjoitus virkistävä poikkeus.

mummu