Skip navigation.
Home

Miten yhteiskunnan perälauta vuotaa?

Tämä lama tai taantuma on ruuhkauttamassa Suomen sosiaalipalvelut toimeentulotukihakemuksilla, joita jätetään nyt rajusti enemmän kuin vuosi sitten. Lain mukaan toimeentulotukihakemuksen käsittelyaika olisi seitsemän arkipäivää. Härmässä käsittelyajat ovat venyneet jopa 30 vrk:n mittaisiksi.

Toimeentulomaksujen viivästykset ovat tuoneet pienituloisille eläkeläisille ja sairaille, työttömille ongelmia esim. lääkkeiden ja ruuan ostamisessa, laskujen maksamisessa. Leipäjono ja pelastusarmeijan ruokakassi ovat olleet tarpeen.

Lääninhallitukselle oli tehty Turun toimeentulotukihakemusten käsittelystä lähes 30 kantelua. Elokuun lopussa lääninhallitus antoi huomautuksen Turun kaupungille toimeentulotukihakemusten käsittelyn viivästymisestä. Kuopiossa, jossa aikuissosiaalityöntekijöitä uhkaa kahden viikon lomautus repesi toimeentulotuen käsittelyaika elokuussa 30 vrk:ksi.

Kainuun maakunnassa toimeentulotukea on voinut hakea toukokuusta lähtien netissä verkkolomakkeella käymättä sosiaalitoimistossa. Tämä kuten toimeentulotuen siirtäminen Kelan luukulta maksettavaksi herättää kysymään, missä vaiheessa sosiaalityö ja asiakkaan elämäntilanteen kohtaaminen kasvokkain sitten tapahtuu?

Toimeentulotuen tulisi olla meille veronmaksajille iloinen asia, jokaisen oikeus, yhteiskunnan viimeinen perälauta, joka estää ihmisiä putoamasta. Tuntuu siltä, että toimeentulotuen nostaminen nolostuttaa ja kirjallisen hakukaavakkeen täyttäminen ja liitteiden ja lippusten hankkiminen tuntuu kyykyttämiseltä. Aivan kuin Matti Meikäläistä ei toimeentulotuen, sosiaalituen kohdalla pidettäisi lähtökohtaisesti rehellisenä ja kelvollisena ihmisenä, jolla on ensisijaisesti oikeus etuuteen ellei viranomainen tai hakija itse muuta osoita.

Suomessa sanotaan olevan 700000 köyhää. Köyhiä ovat etenkin toimeentulo- ja asumistuella, työmarkkinatuella ja pelkällä kansaeläkkeellä elävät ihmiset. Taloudellisen kasvun vuosina vähimmäisturva on jäänyt meillä roimasti jälkeen ansiotason kehityksestä. Köyhyys voitaisiin tutkija Seppo Sallilan mukaan poistaa Suomesta lähes kokonaan panostamalla kunnolla toimeentulotukeen n. 1,5 miljardia euroa vuodessa. Miten kauan meillä on varaa köyhyyteen?

Toimeentulotukiluukulla ovat Kainuun aatelisen seurassa keskustelemassa sosiaalisesti sosiaalityön arvostuksesta läntisen sosiaaliosaston päällikkö, Tuula Kuusisto, EK:n sosiaalipolitiikan asiantuntija, Vesa Rantahalvari sekä THL:n tutkija Jouko Karjalainen.

(YLE Radio 1 tiistaina 8.9.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Kuin tervatulla katolla räpistelyä

...on elämä silloin kun rahasta tekee tiukkaa.
Tässäkin ohjelmassa Tuula Kuusisto sanoi että sukulaiselta saatu laina on tuloa joka vähentää sosiaalietuja, ja toisaalta kehotti tukeutumaan lähipiiriin jos etujen saaminen kestää sen kuukaudenkin, niinkuin nykyään voi käydä.

Mitäs tuloa se sellainen laina on joka on maksettava takaisin?
Ja miksi ihmeessä juuri ne ihmiset ovat suurennuslasin alla rahaliikenteineen, joilla on kaikkein tiukinta? Sehän on vain päätetty asia, eikö niin? Eikö päätöstä voisi muuttaa?
Vaikuttavatko sukulaisilta saadut lainat lapsilisiin, palkkaan, optioihin? Miksi ne vaikuttavat juuri niihin ihmisiin joiden elämä voi olla niistä muutamasta lainaksi saadusta eurosta kiinni? Ja erityisesti yksinäisiin ihmisiin, joilla henkinen taakka on muutenkin suurempi kun ei ole kumppania vierellä tukea antamassa - eikä ruokalaskua maksamassa.

Köyhänä oleminen on kallista, sen tietävät ne joilla on tai on ollut pulaa rahasta. Henkilökohtainen käynti sosiaalitoimistossa voi maksaa nyt kuntaliitosten jälkeen bussilippuineen 20 euroa, kun ennen lähimpään toimistoon käveli vartissa. Mitä jos ei satu olemaan sitä kaksikymppistä - sitä varten kun on löydettävä tienposkesta aika monta tyhjää pulloa...

Rahaton joutuu myös joskus ottamaan lainaa jos tulee äkillisiä kuluja - lääkärilaskuja tai muuta yllättävää. Sittenpä elätetäänkin lainan koroilla vakavaraisia luottoyhtiöitä kun jokainen euro olisi kipeästi tarpeen omassakin elämässä.

Miksi järjestelmä on suunniteltu pitämään köyhä ihminen varmasti tasaisen köyhänä - kun kunnon tuki jolla kerrallla saisi asiansa kuntoon ja elämänsä taas sujumaan voisi auttaa hänet omille jaloilleen ja pois sosiaalitoimiston jonoista? Tuskinpa siellä kovin moni aivan ilkeyttään ja ahneuttaan rahaa anelee.

Kuusisto

Minusta tuntui, että Kuusiston kaltaisten ihmisten avulla meillä on vielä toivoa...tarkoitan ihmissuhdetaitoja...sitten tulee muu...ymmärsitkö...ajattele...

Ei osata edes hakea

Olen sukulainen ja antanut monta kertaa rahaa tarvitsevalle. Hän on mm. mielenterveyspotilas ja päälle muutama fyysinen sairaus. Elämä on hänelle vaikeaa, kun ei osaa pelata nykyajassa. Ei osaa hakea sosiaalitoimistosta tukea. Joskus on yrittänyt, ei saanut.

Lapsellisuuttaan meni yksityishammaslääkäriin, kun ei päässyt kunnalliseen heti. Maksoi maltaita. Haki apua laskun maksuun sossusta. Ei saanut, koska oli mennyt yksityiselle. Maksoin laskun ja selitin hänelle, miksi ei saanut sossusta. Hän ei ymmärtänyt, mikä on ero yksityisellä ja julkisella hammaslääkärillä. "Kun se oli "Kirkko ja Kaupunki- lehdessä", niin tilasin siltä lääkäriltä. Se oli hyvä." Tämä vai yksi esimerkki hänen ajatuksistaan. Ne ovat suoraviivaisia. Lääkäri kuin lääkäri. Niin ajattelee kuin lapsi. On teettänyt kahdet tekohampaat. Ensimmäiset ei sopinut. Ei mennyt valittamaan, vaan meni toiselle tekijälle. Nämäkään eivät sopineet. Niitä on kyllä korjailtu. Kalvavat vieläkin.

Helsingin kaupunki on vähentänyt koko ajan kotisair.hoitokäyntejä. Puhelimella soittelee, toivottavasti ymmärtää soittaa, jos on hätä. Lääkkeet tuodaan kai kahden viikon tarvetta varten kerrallaan. Ihme, että on oppinut antamaan itselleen insuliinipiikin diabetekseensa. Kaikki maksaa itse. Ja se pankkipalvelu olisi kanssa messun arvoinen. Nyt on niin modernia, että yksinkertainen ihminen ei kertakaikkiaan ymmärrä.

Kerran sai metrossakin huiman sakon, kun oli matkustanut tietämättään pummilla. Luuli kortissaan olevan raha, muttei sitten ollutkaan.

Tällainen ihminen tarvitsisi jonkun, joka hoitaisi raha-asiat. Joskus on tili ollut miinuksella. Ei ole kotivakuutustakaan. No eipä ole omaisuuttakaan.

Joku sanoo, mikset sinä auta. Olen yrittänyt. Asun kaukana, eikä itsellänikään ole helppoa.

Tämä sen takia, että annoin esimerkin ihmisen avuttomuudesta. Että nimittäin ne, jotka osaavat sossuun saakka, ovat jo voiton puolella verrattuna niihin, jotka eivät osaa eivätkä ymmärrä.

Ohjelmassa esitettiin mielenkiintoinen luku

- tutkimuksen mukaan 1,5 miljardia euroa toimeentulotukeen vaikuttaisi merkittävästi köyhyyteen.

Heikkinen viittasi tässä yhteydessä ruoan alv:n alennukseen kuluvaan 500 miljoonaan ja aiheesta.

Pääministeri Vanhanen on jo viime eduskuntavaaleista lähtien perustellut alv-alennusta pienituloisten tukemisella koska pienituloiset käyttävät tuloistaan suhteellisesti ottaen eniten ruokaan (kun ei rahat muuhun riitä). Väite on loogisesti väärä, sillä enemmän kuluttavat suurituloiset saavat alennuksesta euromääräisesti suuremman hyödyn.

Myös valtiovarainministeri Katainen on solidaarisuussyistä käestänyt pääministeriä.

Tässä asiassa on murhaavinta se, että selvästi virheellisillä argumenteilla ajetaan asiaa, jota ilmeisesti muista syistä halutaan, eikä media väitteisiin juuri puutu puhumattakaan kansan verorahoilla palkatuista puhtaan järjen apostoleista yliopistojemme filosofian laitoksilla.

Median rooli on sinänsä outo, että Vanhasen naisjuttuihin se kyllä puuttuu muttei valheellisiin poliittisiin argumentteihin. Ilmeisesti käsite "poliittinen argumentti" sisältää jo valheen sallimisen tai journalistikin tahtoo itselleen halvempaa safkaa tai on suorittanut peruskoulun matematiikan.

Haluatko kommentoida

Haluatko kommentoida blogiani aiheesta "Toimeentulotuesta naureskellen"?

http://karilaurila.blogit.fi/toimeentulotuesta-naureskellen/

Saatoin saada asenteestasi väärän kuvan kuunneltuani radio-ohjelman.

Kari Laurila
verkkolehti Ajassa Nyt

Höh

Ylen logiikkaa. "Kirjautumattomia komentteja ei julkaista heti".

Missä täällä voi kirjautua? Olen itse ns. webmaster (tarkoittaa etten ole ihan uuno näissä kirjautumisasioissa)

Kari Laurila
Oulunsalo

Ajassa Nyt -verkkolehti
toimittaja