Vähän aikaa sitten oli potentiaalisia kaivoshankkeita vireillä lähes joka pitäjässä Suomen syrjäseuduiksi nimetyillä alueilla. Etsittiin rautaa, nikkeliä ja kultaa. Kunnanisät jo kerkesivät visioimaan verovarojen kasvusta, investointien ja työllisyyden lisäyksistä. Kaikista kasvu-urista ja kehityksen käppyröistä unelmoimaan muuttotappioiden ja ikärakenteen vinoutumisen sijaan. Sitten siinä rytäkässä raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat heilahtamaan ja maailmantalouden suhdanteet nytkähtämään. Ja hiljaista tuli taas: Potentiaalit jäivät konkkaan menneen korpihotellin fläppitauluille ja väki siinä taas vanhenemaan ja harmaantumaan entiseen malliin.
Kaipa se leipä vaikka leipäjunalla kun omaa väkeä ei riitä leipäjonoksi asti.
”Loistavaa ”, riemuitsi Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja, Anneli Leinonen kun kanadalainen kaivosyhtiö Namura, jolla oli viritteillä valtaushankkeita Pohjois-Karjalan Enossa ja Kontiolahdella sekä Kainuun Paltamossa ja Kuhmossa veti pois uraanihankkeensa. Loistavaahan se oli Kajaanin ammattikorkeakoulusta valmistuville kaivosinsinööreille, jotka toivoivat pääsevänsä oman alansa töihin kotimaakunnassaan.
No meillähän syntyy työpaikkoja joka toiseen vesakkoon.
Ympäristönsuojelun nimissä sorrutaan tekopyhään kaksinaamaisuuteen. Ydinvoimaan turvautuvalle Suomelle sopii kyllä mahdollisimman kaukana louhittu uraani. Eikö olisi reilumpaa jos kotimaassa käytettävä uraani olisi myös täältä. Sotkamon Talvivaarasta Nikkelin sivutuotteena saatava uraanioksidi riittäisi kattamaan koko maan uraanin tarpeen. Eikö olisi reilua jatkojalostaa uraani riskeistä tietoisena kotimaassa eikä rahdata ulkomaille ilmatiiviisiin teräsastioihin pakattuna. Eikö olisi kestävän kehityksen mukaista myös hoitaa ydinjätteen loppusijoitus ”oman maan” kamaralle eikä heitellä takapihoille.
Voi olla, että ulkomaiset kaivosyrittäjät ovat väsähtäneet väijymään valtausoikeuksia viranomaisilta käsittelyaikojen venyessä kuukausista vuosiksi. Loistavaa. BKT sukeltaa rymisten alas. Suomi ei tarvitse metsä- eikä konepajateollisuutta. Turkistarhauksenkin voi ajaa alas koska se ei ole kivaa. Suomi jää odottamaan bioenergian ja vihreän teknologian ylösnousemusta, johon ei saa käyttää maaperästä saatavia mineraaleja, koska ne ei ole kivoja. Hyvinvointi syntyy virtuaalisesti eettisesti kestävissä kauppakeskuksissa kasvissyönnillä ja katsomalla muita nenän vartta pitkin.
Suurin osa Kalevan ja viiden muun maakuntalehden kyselyyn vastanneista ihmisistä piti uraanin talteenottoa Kainuun Talvivaarassa melko hyvänä tai erittäin hyvänä asiana. 66 prosenttia vastanneista piti uraanin talteenottoa melko hyvänä tai erittäin hyvänä asiana. Vain 12 prosenttia katsoi sen olevan melko tai erittäin huono asia. Missähän uutispimennossa nämä ihmiset elävät kun ajattelevat näin epätrendikkäästi.
Suomessa taitaa olla nyt seitsemän toimivaa metallikaivosta. Kaivannaisteollisuuden 1500 yritystä tarjoavat työtä 10 000 suomalaiselle ja pitemmässä kehässä parillesadalletuhannelle. Suomen kallioperässä on monenlaisia mineraaleja ja metalleja. Miksi se ei voisi olla meidän onneksi luontoon kuuluen?
Markku Heikkisen seurassa ovat kaivostyöpaikkojen ja ympäristön suhteesta keskustelemassa kansalaisaktiivi Tuomo Tormulainen Kontiolahdelta, kestävän kehityksen johtaja Eeva Ruokonen Talvivaaran kaivososakeyhtiöstä ja pääsihteeri Olavi Paatsola Kaivosteollisuus ry:stä.
kaivosten tuotto
Viittaan 17.06.2009 aamuTV:ssa klo 8.15 esiintyneen AREVAN Suomen edustajan Osmo Kaipaisen haasetatteuluun. Hän mainitsi Kanadan valtion osuuden määritellyksi 25% tuotoista. Mutta Suomen lakiin oli ainakin tuolloin oli prosentti määrittelemättä. Taasko meitä höynäytetään? Kyka pystyisi valvomaan valtion edun? Luottamus nykyisen hallituksen asioiden hoitoon on miinuksilla. Siis kuka pannaan asialle? Kuullaanko ylipäätänsä asiantuntijoita missään? Tuloksissa se näkyy harvoin. Eläkeläismummo/radioykkösfani