Mitä kummaa- vieläkö keskustellaan naispappeudesta? Suurimmassa osassa
seurakunnissahan aisa näyttäisi olevan ihan mallillaan. Joka kolmas pappi
on nainen ja teologian opiskelijoista jopa kaksi kolmasosaa on naisia,
joista varsin pieni osa ei hyväksy naispappeutta. Eikös tämä asia ole jo
poissa päiväjärjestyksestä?
Ei ole. Kysymys on siitä miten eri tavoin uskovien ja suvaitsevaisuutta
tulkitsevien evankelisluterilaisten suomalaisten kirkko pysyy kasassa?
Jossain suvaitaan sateenkaarimessua ja toisaalla vastustetaan ankarasti.
Naispappeuden vastustajien kohdalla tilanne elää koko ajan heidän
etsiessään sijaa kirkon tiloista. Missä on se suvaitsevaisuuden ja
vakaumuksen vapauden alue, jonne erilaiset kristityt sopivat yhdessä?
Kirkolliskokouksen 1986 tekemä naispappeus päätös on toiminut suurimmaksi
osaksi hyvin. Mutta kirkon ylimmän hallinnon hyväksymä "tasoitteleva"
ponsilausunto on johtanut seurakunnissa myös työvuorojärjestelyihin, jossa
naispappeuden vastustajat ovat kieltäytyneet astumasta samalle alttarille
naispappien rinnalle. Julkisuudesta muistamme mm. Vammalan, Hyvinkään ja
Valkealan tunteita kuohuttaneet yhteenotot, kun miespappi ei mahtunut
alttarilla rinnakkain naiskollegan kanssa.
Viime aikoina Helsingin Agricolan kirkossa ja Agricola-liikkeen suojissa
on järjestetty Mikaelin messua yhteistyössä naispappeutta vastustavien
järjestöjen kanssa. Kannattajat sanovat naispapeista vapaan messun
toteuttavan yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoisuutta. Nyt Agricola-liikkeen
ohjausryhmä päätti 8.10.2009 irrottautua messuyhteistyöstä vanhan
virkakäsityksen kannalla olevien herätysliikejärjestöjen kanssa. Tästä
lähtien messussa toimivat Agricolan kirkon omat papit, jotka voivat seisoa
naispappien rinnalla.
Piispainkokouksen päätös on yksimielinen siitä, että virkatehtävässä pappi
ei voi kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa seurakunnan järjestämässä
messussa. Jos seurakunta järjestää messua, jossa nainen ei voisi toimia
pappina, aiheuttaa se syrjintäolettamuksen. Toisaalta kirkkoherra voi
yrittää saavuttaa yhteisymmärryksen seurakuntaneuvoston kanssa ja antaa
kirkon tiloja ryhmittymille, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Tällöin
tilaisuus ei voi olla seurakunnan omaa toimintaa. Rivikristityn voi olla
joskus hankalaa selvittää minkälaista tasa-arvon tai suvaistevaisuuden
ideaalia toteuttavan kirkon menoihin hän on matkalla.
Ainakaan tositaiseksi naispappeuden vastustajat eivät ole olleet kovin
innokkaita perustamaan omaa kirkkoaan. Kysymys on patriarkaalisesta
vallasta ja rahasta, suvaitsevaisuudesta ja uskon näystä.
YLE Radio 1:ssä tiistaina 20.10. klo 9.05 alkaen uskontojen välistä vuoropuhelua, dialogia etsivät suorassa lähetyksessä samaan kirkkoon kuuluvat naisteologit Pirkko lehtiö, joka on Suomen ensimmäisiä naispappeja ja Soili Haverinen, OPKOn opiskelijatyöntekijä sekä kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine.
Tekstiviesti:
Papin tulisi olla henkilökohtaisesti kristitty. Np vastustajat korostavat papin maskuliinisuutta.