Vähävaraisemmille suomalaisille julkiset palvelut ovat tärkeämpiä kuin säännöllisessä työssä käyvälle väestölle, jotka kuuluvat työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunnan eriytyminen ja eriarvoistuminen näkyy siinä, että meille on muodostumassa kahden tason työmarkkinoiden ja koulutuslaitoksen lisäksi myös vähintään kaksitasoinen terveydenhuoltojärjestelmä. Juhlapuheissa vielä jauhetaan lähimmäisenrakkaudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta vaikka sen peruspilarit uhkaavat rapautua. Puhutaan kauniita ja samalla hivuutetaan markkinat palvelualoille, jotka aiemmin osattiin tuotettaa kustannustehokkaasti julkisilla varoilla. Joillekin palvelualoille markkinoiden uskotaan sopivan.
2000-luvulla ovat julkiset palvelut markkinoistuneet Suomessa.Yksityiset yhtiöt tuottivat 1990-luvulla kymmenisen prosenttia terveydenhuollon palveluista, nyt jo 20–25 prosenttia. Suomessa saa tehdä kansainvälisille osakkeenomistajille voittoa kansalaisten terveydellä. Sitä tehdään ja samalla puhutaan kauniisti valinnanvapaudesta, yksilöllisistä ja laadukkaista palveluista.
Kaikista palavimpien markkinataloususkovaisten paratiisissa yksityinen yhtiö toimii kaikissa olosuhteissa tehokkaammin kuin julkinen palvelu. Tämän uskomuksen tueksi ei löydy faktaa. Kuntien terveydenhuollon yksityistäminen ei ole tuonut kunnille säästöjä vaan menot ovat jopa kasvaneet. Kokonaisia julkisen terveydenhuollon terveyskeskuksia on siirretty yksityisten lääkäriyritysten hoidettavaksi vaikka tutkimustulosten mukaan siitä ei koidu säästöjä eikä ylenmääräistä tehokkuuttakaan.
Yksityisessä terveydenhuollossa on yritys lopultakin vastuussa vain omistajilleen. Julkisen tuottajan kansanterveydellinen vastuu on sen sijaan todellinen. Luin eräästä tapauksesta Tanskasta, jossa yksityisten palveluntuottajien vetäytyminen markkinoilta sai vanhustenpalvelujen kunnalliset tilaajat ja kilpailuttajat hädän partaalle. Vanhukset jäivät palvelua kaipaamaan kun tuottajayritys otti ja lähti tuottoisemmille seuduille. Heippa!
Terveydenhuollon järjestäminen vaatii nyt ryhtiliikettä. Kaiken kivan perässä ajelehtimisessa ei ole tolkun häivää eikä siihen ole köyhtyvillä kunnilla varaa eikä aikaa. Esimerkiksi palvelusetelijärjestelmän toimivuutta epäillään vähäväkisissä kunnissa, jossa ei ole edes palveluntuottajia joita kilpailuttaa. Ja markkinoiden valvominen maksaa jos joku sen homman edes taitaa. Vähävaraisilla ei ole varaa seteleihin eikä kunnan kirstussa ole pätäkkää, jolla korottaa palvelusetelien arvoa taivaisiin.
Olisiko vanhan terveyskeskusjärjestelmän kunnianpalautuksessa vara parempi? Voisiko kuntauudistuksella odottaa jotain tolkullista? Kävisikö hallintorajat ylittävä järkevä palvelu-uudistus?
Toivon, että yksityistäminen ja kilpailuttaminen on avannut kunnallisten päättäjien silmät huomaamaan, että terveyskeskukset voivat tehdä itsestään kilpailukykyisemmän ottamalla mallia yksityiseltä puolelta sekä lääkäreiden että hoitajien työn organisointimalleista että palkkausasioissa. Pysyvä kunnanlääkäri luo hyvinvointia aivan eri tahtiin kuin kiertävä reissulassi. Hyvästä voisi pitää kii!
Toiseen suuntaan kulkee Sitra uudella huikentelevalla rahastomallillaan, jossa julkinen ja yksityinen terveydenhuolto rinnastettaan samalle viivalle. Sitra ehdottaa kansallista tilaamisesta ja rahoittamisesta vastaavaa elintä, valtakunnallista tilaaja- ja rahoittajatahoa, "Katiraa", jolle kaikki terveydenhuoltoon käytettävä julkinen raha kootaan. Se tarkoittaisi yksityistetyn terveydenhuoltoa tukemista julkisen rahaston kautta. Tukimaatalouden ja yritystukien rinnalla saisimme siis tule myös terveysmarkkinoiden luomista tukirahalla. Huh, vaatii lisäselvityksiä...
Hurjimpien mukaan valtio ja kunnat saisivat jo menettää vahvan roolinsa asukkaiden terveyspalvelujen itsenäisinä järjestäjinä. Siinä menisi kunnalliselta demokratialta ja hyvinvointiyhteiskunnalta ideologinen pohja. Tilalle tarjotaan mm. terveysvakuutusjärjestelmää, jossa terveyspalvelujen järjestämistehtävä siirrettäisiin alueellisille vakuutuspiireille. Se lisäisi Kelan roolia ja valtaa. Vakuutusperusteisen hyvinvointijärjestelmän ns. vakuutusmallin vakuutusmaksut kerättäisiin etukäteen määriteltyihin tarkoituksiin. Samalla sanoisimme hyvästit yhteisvastuulle ja solidaarisuudelle, mikä joillekin etupiireille näyttää ideologisesti sopivan.
Elämme mielenkiintoisia aikoja myös terveyspoliittisesti. Kansa voi jakautua kahtia mutta riittääkö yhteisiä varoja kahden eri järjestelmän ylläpitämiseen?
Jääkö julkisen terveydenhuollon tehostaminen, kuntatalouden
kestävyydestä huolen pitäminen sekä palvelujen tasapuolisen saatavuuden varmistaminen yksityistämishumun jalkoihin?
Yksityistämisen ihanuutta palveluntuotannossa ovat ruotimassa Kainuun
aatelisen seurassa Reijo Vuorento, suunnittelupäällikkö Suomen
Kuntaliitosta, Jouko Isolauri, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja
sekä Kari Varkila, Tampereen Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja.
Puhelimessa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen ja Kelan Terveysturvan tutkimuksen päällikkö Hennamari Mikkola.
Tekstiviestillä voi vastata aamun kuuntelijakysymys: Mistä moinen hoppu julkisten palveluiden markkinoistumiselle juuri Suomessa oikein kielii?
Pieni ja keskisuuri (PK) terveyskeskus.
Mitä tehdään rekistereille joissa on kaikki terveystiedot yksityisen hoidon asiakkailta, jos tämä terveyskeskus lopettaa toimintansa? Onko lakia, joka kieltää käyttämästä asiakasrekisteriä kaupallisiin tarkoituksiin?
Eiköhän yksityistäminen ole lääkäreitten ja voideltujen poliitikkojen hoitelema juttu. Poistetaan lääkäreiltä laillinen veronkiertomahdollisuus ja kysytään sitten uudestaan.