Skip navigation.
Home

Pitäisikö Ahvenanmaa erottaa Suomesta?

Yle radio 1:ssä keskiviikkona 12.7. klo 17.30 ja torstaina 13.7. klo 14.03

Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan Heikki Talan näkemyksen mukaan Ahvenanmaa riistää taloudellisesti Suomea, sortaa suomenkielisiä asukkaitaan ja nauttii kohtuuttomista eduista, siksi itsehallintomaakunta kannattaisi erottaa Suomesta.

Ahvenanmaan maaherran Peter Lindbäckin mielestä Ahvenanmaan pitää tulevaisuudessakin kuulua Suomeen. Suomenkieliset muuttajat ovat Ahvenanmaalle tervetulleita ja Ahvenanmaa on Suomelle rikkaus, sanoo Peter Lindbäck.

Napit vastakkain -väittelyn erotuomari on Terttu Lensu.

Ohjelma tulee kuukauden ajaksi kuunneltavaksi tälle sivulle. Linkin löydät oikeasta palstasta.

Väittelijöistä

Heikki Tala oli selkeästi vahvempi, sillä Lindbäck ei vastannut hänelle esitettyihin väitteisiin. Esimerkiksi kielirasismiin, jonka Tala osoitti, Lindbäck vastasi vain "tällainen mielikuva on väärä" todistamatta tai perustelematta sanojaan mitenkään. Hän sortui kehäpäätelmään useasti, perusteli sanojaan vain omilla väitteillään ilman ulkopuolisia lähteitä, toisin kuin Tala.

-Väinö Tervonen, Kajaani

EI!!!!!!

Ei tietenkään. Ahvenanmaa on osa suomea ja kaikkien tulee kunnioittaa omaa valtiota ja sen tahtoa. Ahvenanmaa on erittäin hyödyllinen alue suomelle niin taloudellisesti kuin puolustusstrategisesti sodan uhatessa. Ei muuta kuin lippu vielä sinivalkoiseksi ja itsehallinto pois

ihan hyvä väittely

Ahvenanmaa porsastelee.

Hyvä Heikki!

Ahvenanmaan rasismi tuli hyvin esille Heikki Talan muunneltua Ahvenanmaan mallin Suomen mantereelle: suomenkieliset vaikuttavat sivistyneimmiltä kuin rasistiset ruotsinkielisemme.

Kumpiko voittiko?

Mielestäni kaksi erittäin hyvää väittelijää vastakkain, kummallakin paljon faktatietoa, maaherralla jopa hiukan enemmän kuin Talalla. Kuitenkin Tala mielestäni voitti väittelyn kärjistämällä sopivasti Ahvenanmaan etuoikeudet suhteessa Manner-Suomeen, kuitenkin faktoja käyttäen.

Loistavaa, Heikki Tala!

En ole Suomalaisuuden liiton jäsen enkä edes sen ohjelman kannattaja. Olen seurannut kuvaa, jonka vastustajat ovat yrittäneet julkaiuudessa luoda Heikki Talasta. Siksi olin ällistynyt hänen loistavasta esiintymisestään väittelyssä. Ehdoton asiantuntemus, rauhallisuus, sanavalmius, luotettavuus - sellaista ei Suomen yleisradiossa muuten kuule. Siispä olkoon yleisradiossa vuorossa ohjelmakokonaisuus Vapaa elokuu, jossa on päivittäin useita ohjelmia suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden asemasta kouluissa, yliopistoissa ja yhteiskunnassa, ja paljon Talaa ohjelmiin.

Suomalaisuuden Liitto?

Eikö puheenjohtaja Tala ymmärrä että ruotsinkielikin kuuluu suomalaisuuteen?

Maaherra vastaan Tala

On ihme että dosentti ei hermostunut enempää, vaikka lähellä se oli, maaherran keskustelu oli todella miellyttävää ja asiallista keskustelua.
Heikki Talan keskustelutaito oli enemmänkin syytöksiä ja leimaamista, eikä koskaan sellainen kommunikointi vie mitään asioita eteenpäin.
Maaherran käyttäytyminen oli taasen aivan päinvastoin, rauhallista, rentouttavaa ja asiapitoista, korjasipa hän Talan virheitäkin melkein joka väitteessä.
Dosentti Heikki Talan väitökset oli tietämättömyyttä, syyttävää ja melkeimpä rasistisia, kun taas maaherran käytös oli ihmisläheistä, asioiden järkevää esittämistä ja tuli rauhallinen ja luottavainen tunne maaherraan.
Tuli oikein hyvä mieli ahvenanmaasta, se onkin seuraava matkakohde, tämä keskustelu sai aikaan sen.

Napit vastakkain - hyvää päivää kirvesvartta!

Hei!

Mielestäni Heikki Tala puhuu asiaa, mutta Peter Lindbäck vastaa asian vierestä. Tarkoituksellista taktiikka tai ei - mene ja tiedä.

Siis mielestäni Heikki Tala voitti keskustelun.

Terv. Esa Rannikko

Todelliset vaihtoehdot

Todelliset vaihtoehdot Ahvenanmaan jatkosta tulisi olla seuraavat:

Joko maakunta itsenäistyy itsenäiseksi valtioksi - tai sitten sen asema muutetaan vastaamaan Suomen muiden maakuntien, läänien ja kuntien asemaa. Tämä siis tarkoittaisi ensisijaisesti taloudellisia käytäntöjä, jotka ovat tärkeimpiä. Kielellisesti maakunnalta tulisi myös edellyttää jonkinasteista yhdenmukaisuutta manner-Suomen kielipolitiikan kanssa, mutta tämä on toissijaista.

Voitte tutustua viime vuosina Eduskunnassa esitettyihin Ahvenanmaata käsitelleihin kirjallisiin kysymyksiin:

- KK 1297/2001 vp
- KK 1350/2001 vp
- KK 910/2004 vp

Ahvenanmaan aseman uudelleenmääritelyä tulisi kiirehtiä, nythän Ahvenanmaa on itse pyrkinyt jarruttamaan selvityksen ja jatkotoimenpiteiden edistymistä. Valinnan edellämanittujen vaihtoehtojen välillä tulisi tietenkin tapahtua ahvenanmaalaisten itsensä toimesta, mitta mikäli siellä ei haluta asian edistyvän, niin Suomen valtion tulee suorittaa yksipuolisesti Ahvenanmaan aseman uudelleenmääritys Suomen valtion yhteydessä.

Heikki Tala veti pidemmän korren

Tämä keskustelu herätti minutkin. Aluksi en ole Ahvenanmaasta välittänyt mutta Heikki Tala oli kyllä aika paljon oikeassa. Onhan se hävytöntä että ruotsinkieliset saavat jopa Helsinkiin omalla kielellään katukylttejä, mutta Maarianhaminassa ei saa olla suomenkielisiä kuolinilmoituksiakaan!

Peter Lindbäck vetosi mielestäni eniten Ahvenanmaalaisten identiteettiin, muttei oikein vastannut Heikki Talan faktoihin. Siksi Heikki Tala oli parempi keskustelija.

Rasistinen Affena

Peter Lindbäck puhui täyttä paskaa! On uskomatonta millaisella valehtelulla se yritti puolustaa rasistisia otteitaan. Muistetaan, mitä Gunnar Jansson sanoi television TV1 MOT-ohjelmassa 25.10.2004:

Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään. Tää on aika yllättävä, mutta näinhän se on kaikkialla. Siis jotta vähemmistö voidaan suojella ja tässä mielessä ahvenanmaalaiset ovat vähemmistö Suomessa, niin tähän suojelukseen tarvitaan menetelmiä, erikoisjärjestelyjä, jotka syrjivät muita. Ja sitten järjestyksen ystävä totta kai kysyy ”saako syrjiä?”. Vastaus on kyllä, mutta saa syrjiä ainoastaan kahdella edellytyksellä. Ensimmäinen: että syrjintään on objektiiviset perusteet ja että nämä perusteet ovat laissa, siis lakitasolla määriteltyjä. Objektiivisuus-laintaso ensimmäinen, toinen , että näitä objektiivisia lakeja sovelletaan ystävällisesti, ei aggressiivisesti.

Ahvenanmaasta joko pitää päästä eroon, tai liittää kuuluvaksi Suomeen samoilla rakenteilla kuin muutkin maakunnat. Ilman erioikeuksia.

Olipa turha väittely

Umpi-itäsuomalaisena en jaksanut yhtään ymmärtää Heikki Talan väitteitä ja argumentointia. Mitä lie omia turhaumia ajatusten takana. Tuollaista Suomalaisuuden liittoa en minä ainakaan tarvitse mihinkään. Ahvenanmaa on hieno paikka vierailla ja epäilemättä myös asua.

Tala pitäköön suunsa kiinni

Ohjelmassa pitäisi olla kaksi viisasta vastakkain. Ei pidä paikkaansa, sillä Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaa Heikki Talaa ei sellaisena voi pitää. Hän valehteli keskustelun aikana jatkuvasti. Suomalausuuden liitto tulisi lakkauttaa, sillä sehän selvästi kiihottaa kansanryhmää vastaan. Se on selkeästi perustuslain vastainen yhdistys ja kaiken lisäksi selkeän rasistinen. Tämän sanoi suomenkielisiin kuuluva Pekka Koskinen.

Tala voitti

Talalla oli paremmin faktat hallussa ja esitti ne paremmin, eli Tala voitti.

Todella upeaa, Heikki Tala !

Näitä totuuksia tarvitaan tuoda esiin. Manner-Suomeen Ahvenanmaan malli, kuten Tala toi esiin.

tala voitti

Tala oli parempi

ujot Hurrit

Luin nuo kommentit ja kiinnitin heti ensiksi huomiota ettei kukaan Hurreja puolustellut ollut laittaneet nimeään . Ainoastaan Talaa puolustelevat
joka muuten puhui täyttä asiaa , olivat uskaltaneet laittaa nimensä näkyviin. Tala oli ehdottomasti oikeammassa kuin tämä Peter Lindbäk puhui asian vierestä.
Jokke

vaihtokauppa

Vaihdetaan ahvenanmaa vaikka karjalaan, kyll venäläiset hyväksyis sen ilomielin...

väittelystä

Lindbäg kuuntelee suomen kieltä ja puhuu mutta ei itse ymmärrä puhumastaan tavuakaan.

Maaherra voitti

On tietenkin joitakin asioita, joista olen eri mieltä maaherran kanssa, mutta suuressa kokonaisuudessa yhdyn hänen mielipiteisiinsä. En voi ymmärtää Talan väitteitä ja väittämiä.
En voi millään ymmärtää, että Ahvenanmaan demilitarisointi pitäisi lopettaa tai myydä koko maakunta!
Maaherra puhui asiallisesti, kun taas Tala hyökkäsi ja kuten itsekin sanoi, toimi agitaattorina.

Tsemppiä Ahvenanmaalle ja ahvenanmaalaisille!

Itä-suomalainen

Tala voitti tietenkin

Suomen kielipolitiikassa on tehtävä ensi hallituskaudella sellainen remontti, että suomen kieli maan ainoksi viralliseksi kieleksi ja ruotsin kieli vähemmistökieleksi. Suomessa puhuvat lähes kaikki suomea, mutta n. 5,6 % on rekisteröinyt itsensä ruotsinkieliseksi. Lähes kaikki nyt itseään ruotsinkielisinä pitävät ovat alunperin suomenkielisistä suvuista lähtöisin. Ruotsinvallan aikana vaan ei suomen kieltä suvaittu, eikä opintielle päässyt ellei muuttanut nimeään ja kieltään ruotsinkielisiksi. On aika lopettaa tämä Suomen kummallinen kielipolitiikka, jossa pienelle vähemmistölle on kiintiöt sekä hallitukseen, korkeakouluihin että virkoihin. Suomenkieliset eivät saa virkoja omassa maassaan ilman pakkoruotsitutkintoja, se on aivan väärin.On lopetettava Ruotsin ja RKP:n kielivalta Suomessa.
Ahvenanmaan on sallittava suomenkieliset koulut.
Heikki Tala voitti väittelyn mennen tullen.

Tala oli parempi

Heikki Tala oli vahva esittäessään väittämiä, joihin ei ahvenanmaalaiselta saatu selvää kannanottoa esim koululaitoksen kielikysymys, valtion rahanjako sekä valtiovarainministeriön kirjeet.
Väittämät olivat selväpiirteisä, mutta vastaukset ontuivat.

Vaikea vastata väitteisiin,

Vaikea vastata väitteisiin, josta puuttuvat faktat lähes tyystin. Tuskinpa Lindbeck voi vastata paljoa muuta kuin että "Tällainen mielikuva on väärä". Lindbeckin etuna oli se, että hän väitteitä vastaan, jotka tekivät tuulesta temmatun vaikutuksen, jaksoi säilyttää malttinsa.

Heikki Tala voitti

Väittelyssä huomasi hyvin altavastaajana olleen maaherran vaikean tehtävän puolustaa räikeän etuoikeutettua kotiaan; vastaväittelijän argumentteihin vastattiin useasti vain toteamuksella " se ei ole totta " ilman minkäänlaisia perusteluja. Yllättävän hyvin hän kuitenkin puolustuksessaan selvisi, joutuen tosin pari kertaa tyytymään hyökkäämään Talaa ja Suomalaisuuden Liittoa vastaan sen sijaan, että olisi vastannut esitettyyn väitteeseen.

Voiton varsinaisessa väittelyssä vei selkeästi Heikki Tala, joka kuitenkin " arvio- osuudessa " vesitti omaa menestystään myöntelemällä Ahvenanmaata.

Ossi T.A. Suominen

Sitähän se on Ahvenanmaalla

Nimittäin puhdasta rasismia. Liian lähellä ettei sitä näe? Liian lähellä ettei sitä halua nähdä?

-P-

Heikki Tala vei 10 - 0

Jäi moneen Talan väitteeseen saamatta vastine Lindbäckiltä. Viimeinen vertailu oli hyvinkin selkeä.

Missäs on tämä äänite netissä? Kaikista muista väittelyistä löytyy.

Suomenkielen pakko suomalaisille

Hienoa Heikki Tala Kyllähän se niin on että ruotsinkieltä puhuvat SUOMALAISET luulevat olevansa erikoisasemassa ja näyttävästi tuovat sen esille - mongertamalla jonkinlaista hoono soomi kieli vaikka tosiasiassa saisivat hävetä kun ei omaa "äidinkieltä" osata. Pakko ruotsi on ahdasmielistä nurkkakuntaisuutta enkä usko että se ketään kannustaa kiinnostumaan kielestä. Kokonaan eri asia taas on se miten suuri rikkaus on kun on mahdollisuus oppia mahdollisimman monta kieltä -vapaaehtosesti- englannilla pärjää pitkälle

Kamala aihe

En pidä väittelystä, sillä aihe saattaa saada enemmän vastaikkaisasettelua kuin tähän asti. Suomenkielen käytön välttämisestä en Ahvenaanmaalla pidä, mutta toisaalta taas ymmärrän senkin osana perinteiden säilyttämistä. Olen vieraillut Ahvenanmaalla vain kaksi kertaa viikon ajan ja reissuista jäi vain positiivista kerrottavaa. Hienoja ihmisiä ja kohteliasta palvelua teineillekin - ja vieläpä suomeksi ;)

Mielestäni parempi väittelijä oli Peter Lindbäck. Hän korjasi asioita hienosti perustelluin faktoin. Myös asenne äänensävyineen oli kohdallaan.

Suomi suomenkieliseksi! Ahvenanmaa Ruotsille!

Heikki Tala voitti väittelyn, hänen perustelunsa olivat vedenpitäviä. Ihmetyttää meidän suomenkielisten leväperäisyys veromarkkojemme käyttämisessä tuollaisen Ahvenanmaan kaltaisen ruotsinkielen ja ruotsinmielisyyden linnakkeen ylläpitämiseksi! Täällä Suomessa me emme tarvitse pakollista ruotsinkielen opetusta emmekä ruotsinkielisen vähemmistön kulttuurin tukemista meidän suomalaisten rahoilla. Suomi suomenkieliseksi ja muille ruotsia paljon tärkeämmille kielille tilaa peruskoulun opetussuunnitelmaan!

Suomi Suomelle

Omat kokemukset ahvenanmaasta ovat sekä myönteisiä että negatiivisia. keskustelun voitti selvästi Heikki Tala. Ahvenanmaa vain paremmin suomelle. Kuka haluaa puolustaa ahvenanmaanta? EN minä ainakaan. On se kumma jos ei suomessa suomella pärjää tai saas palvelua..

Underlig diskussion

hej
Diskussionen i sig var underlig. Ålands ställning är besluten av nationernas förbund (YK-Suomeksi), alltså varken av finland eller åland. Vi bör även komma ihåg att åland endast utgör ca 10 % av den svenskspråkiga befolkningen i Finland. Det betyder att om man som Heikki Tala menar, att man skulle förbjuda svenska skolor, sjukvård etc. skulle nästan 300 000 människor i finland, som historiskt sett har(ex. Runeberg), och ännu idag bidrar till utvecklingen av finland diskrimineras. Jag är jättestolt att vara finländare och ha svenska som modersmål (vaikka puhun sujuvasti pakkosuomea ;-). På Gatan vet nog inte någon om jag är finlandssvensk eller inte eftersom jag gör som de flesta, använder finska i första hand eftersom det är mer praktiskt. Jag tycker att vi kan lämna diskussionen om Åland. Dessutom måste vi komma ihåg att ålänningarna betalar mera skatt till staten än vad de får tillbaka från Helsingfors. Det betyder att de är klara nettobetalare. Slutsats, landshövdingen vann klart eftersom Heikki Tala höll sig med argument från 30 talet då svenskspråkiga diskriminerades till den grad att många var tvugna att byta efternamn.

kANNATAN SUOMEA LÄTKÄSSÄ NIIN KUIN KAIKKI MUUT SUOMALAISET JA ON KÄYNYT ARMEJASSA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN!

Hyvää kesää kaikille.

Heikki Tala on kingi

Heikki Tala oli huomattavasti vahvempi väittelijä.

Lindbäck voitti

Maaherra puhui asiallisesti ja rauhallisesti. Tala esitti, kuten itsekin sanoi, agitoiden väitteitään. En voi yhtyä hänen mielipiteisiinsä.
On tietenkin joitakin asioita, joista olen erimieltä Lindbäckin kanssa, mutta suuressa kokonaisuudessa hän voitti väittelyn.

En voi ymmärtää Talan väittämää, että Ahvenanmaan demilitarisointi pitäisi lopettaa ja sijoittaa saaristoon varuskunta! Ahvenanmaan puolueettomuudella on laaja kansainvälinen hyväksyntä ja merkitys, ja tätä myös meidän tulee kunnioittaa. Pitääkö kaikki maailman kolkat militarisoida?

Tsemppiä Ahvenanmaa

Suomi yksikieliseksi

Ahvenanmaa on luultavasti maailman viimeinen alue, jossa vähemmistön syrjintä on oikein virallista.Suomenkielisiä saa siellä vapaasti ja laillisesti syrjiä, mutta toivovat, että se tapahtuisi "ystävällisesti".
On totta, mitä Tala sanoi, että Jyväskylässä on perustettu koulu kolmelle (3) ruotsinkieliselle lapselle (RKP:n ja sen etujärjestön, Svenska folkskolan vännerien aloitteesta). Ahvenanmaa ei salli suomenkielistä koulua, vaikka lapsia on lähes 2000. Sama juttu Närpiössä, manner-Suomessa, sielläkään ei suomenkielistä koulua RKP salli, vaikka alueella asuu 6 % suomenkielisiä.
RKP oppositioon ja Suomi yksikieliseksi. Ruotsi vähemmistökieleksi vähemmistökielten joukkoon.

Cice

En ymmärrä Heikki Talaa. Hän on taatusti kuullut Lindbeckin pitävät argumentit ennenkin, kuten että Ahvenanmaa on demilitarisoitu kansainvälisten sopimusten kautta johon ahvenanmaalaiset itse eivät ole voineet vaikuttaa nähtävästi. Ahvenanmaalaiset eivät edes voineet vaikuttaa siihen että jäivät osaksi Suomea vaikka halusivat olla osa Ruotsia kun Suomi itsenäistyi Venäjästä vuonna 1917. Silti hän jatkuvasti ottaa esille kauan sitten käyttöpäivän ohittaneita argumentteja. Ihmettelen myös Talan aivan perättömiä väitöksiä. Hyvä esimerkki oli Talan väitös että vaatimuksia suomenkielisistä kouluista Ahvenanmaalla olisi ollut, vaikka näin ei ole. Miksi Heikki Tala ei tiedä asiasta vaikka on niin kovin kiinnostunut suomenkielisten asemasta Ahvenanmaalla? Olen monesti miettinyt sitä että edustaako hän Suomalaisuuden liittoa vai Ruotsalaisvastaisuuden liittoa.

Oli toki mukava kuulla että molemmat pitivät malttinsa, mutta toivoisin että Heikki Tala saisi joskus olla puolustusasemissa kuten Lindbeck joutui nyt olemaan. Alkuasetelmahan oli että Ahvenanmaata syytettiin Talan väitöksillä. Tala voisi joskus vastata siihen että miten Suomalaisuuden Liitto muka edistää suomalaisuutta nykyisellä politiikallaan.

Ahvenanmaalaisten viivytystaisteluako?

"Tuo nyt ei ole lainkaan oikea kuva Ahvenanmaasta"
Kysymyksiä Ahvenanmaalaisille:

Paljonko Ahvenanmaan yritysten verotuloista perustuu mannersuomalaisiin asiakkaisiin Suomen valtion avustuksiin? Jos Eckerö Linen ja Viking Linen verotulot jäisivätkin kokonaan Ahvenanmaalle, eikö Nokiankin verotulot voisi jäädä Saloon ja Espooseen ilman Suomen valtiota, ihan aluetasolle ilman Suomen valtiota?

Voiko todellakin olla totta, että 1300 suomenkieliselle lapselle ei kukaan ole anonut suomenkielistä koulutusta Suomeen kuuluvassa Ahvenanmaassa, mutta 4 lasta anosi ja sai ruotsinkielisen oman koulun Jyväskylässä?
Kylläpä suomalaiset ovat sitten vaatimattomia? Vai onko Ahvenanmaan viranomaisilla huono kyky kuulla?

Estettiinkö Ahvenanmaalle suomenkielisen seurakunnan perustaminen vai ei? "Tuo nyt ei ole lainkaan oikea kuva Ahvenanmaasta" ei nyt ole mielestäni vasta-argumentti maaherraltanne Heikki Talan esityksiin.

Jos kerran isot valtiot ovat demilitarisoineet Ahvenanmaan sitä ahvenanmaalaisilta kysymättä, miksi ahvenanmaalaiset ovat sitten niin innokkaita demilitarisointia vahtimaan? Suomen laivaston alukset eivät saisi edes näkyä Ahvenanmaan aluevesien rajoilla ilman suurta porua. Jopa ruotsalaiset sotilaskuljetuskoneet aiheuttivat ahvenanmaalaisissa suurta negatiivistä intohimoa?

Kun tämä maaherra asui nuorena Helsingissä oppi hän, että Helsingissä pärjää suomenkielellä ja Maarianhaminassa ruotsinkielellä. Miksi mannersuomessa on laillistettu ruotsinkielisten oikeudet (opiskelu, kadunkyltit, viranomaispalvelut). Miksi on luonnollista, että kaikki suomalaiset oppivat pakkoruotsilla palvelemaan ruotsalaisia ja miksi ahvenanmaalaisilla on kaikki vapaus estää kaikki suomenkielen näkyvyys Ahvenanmaalla? "Maassa maan tavalla" sananlasku ei toteudu tasapuolisesti?

Tala on aivan hakoteillä

Tällä Suomalaisuuden liiton Talalla oli vallan yksipuoliset ja perusteettomat väittämät. Hän vaikutti 'uskovaiselta' argumentoinnissaan, maaherra torjui loan tyylikkäästi ja kuten itsekin sanoi, 'rauhallisesti'.

Hassuinta se että tämä Tala sitten lopuksi totesi että kyllähän me kuitenkin molemmat olemme sitä mieltä että A-maa pitää Suomeen kuulua!!

Luultavasti kommentti tuli Talan käsityksen mukaan taltioinnin jälkeen ja siinähän sitten höläisi totuutensa. Tyypiltä meni uskottavuus täysin kun koko väittelyn matkan hän intti että koko A-maasta pitäisi luopua, 'myydä eniten tarjoavalle' tms.

Taisipa tuo osoittaa Suomalaisuuden liiton pj:sta aika paljon.

Mihinkään hänen väittämiinsä ei ole luottamista!!

Ja Ahvenanmaa on hieno osa Suomea!!

tuli mieleen 30-luku

josta tosin en tiedä muuta kuin mitä olen lukenut. Ahvenanmaan maherra argumentoi asiallisesti ja kiihkottomasti, käyttäytyminen oli sivistynyttä ja rauhallista. Sen sijaan herra professori heitteli huolettomasti ennakkoluuloisia väitteitä oikealta ja vasemmalta, todellisuudesta piittaamatta.Suomenkielisenä, tosin kaksikielisenä, suomalaisena oli todella vastenmielistä kuunnella häntä.

Mitäpä jos myös me suomenkieliset suomalaiset yrittäisimme hyväksyä muita kuin kaljaa kittaavia äklöjä. Ja alkaisimme arvostaa iloisuutta ja optimismia.

Minä en edes osaa ruotsia.

Minä en edes osaa ruotsia. Enkö siis ole suomalainen? Mitä minä edustan, jos en suomalaisuutta? Mikä antaa sinulle oikeuden määrittää sen, mikä kuuluu suomalaisuuteen ja mikä ei? Eikö minulla, Suomessa syntyneellä ja kasvaneella Suomen kansalaisella ole tätä oikeutta?

Koko idea siitä, että ruotsin kieli kuuluu suomalaisuuteen, on itsessään väite eikä perustelu. Tällaisen käyttäminen perusteena on kehäpäätelmä, vrt. "Raamattu on totta koska se on Jumalan sanaa, ja Jumala puhuu totta koska Raamattu sanoo niin".

Toisekseen, nyt on puhe Ahvenanmaasta eikä suomalaisuuden sisällöistä.

-Väinö Tervonen, Kajaani

Huh huijaa!

Tällä Maan Herralla oli todella erikoinen väittelytyyli. Hän sanoi, että Talan väite on väärä, siirtyi sitten tuota väitettään perustelematta asian viereen ja puhui asian vierestä minuuttikaupalla. Ensimmäisen kerran elämässäni hävetti väittelijän puolesta, tuntui ajoittain, ettei ahvenanmaalainen ollut edes samassa keskustelussa.

Kuulematta keskustelua,

Kuulematta keskustelua, ahvenanmaa on hieno paikka, (kävin juuri siellä elämäni ensimmäisen kerran). Merkonomiruotsilla pärjää vallan mainiosti ja suomenkielistä palveluakin sai melkein joka paikassa.
Hyvin oli turvallinen olo, vaikkei armeijaa missään näkynytkään.
jv 43

Neutral comment

Not having Finnish or Swedish as my mother toungue it was fascinating to listen to Lindbäck versus Tala debating the question of Ahvenanmaa. It has been even more illuminating to read the comments above!

Tala was emphatic in repeating and reinforcing age-old dogmas and the general "received wisdoms" converning Ahvenanmaa. Indeed, his style of debate reminded me of a certain gentleman in Germany before the second world war! Conversely, it has to be assumed that Lindbäck, as Governor of Ahvenanmaa, was sure of his facts from which it would have been pointless to deveiate as they can easily be checked in the statutes. Despite this, none of the facts that Lindbäck presented were taken up by Tala - they were like the proverbial "water of the duck's back" - a sure sign that Tala was not basing his arguments on objective criteria, only on popularistic bias. The debate was perfectly summed up by Tala himslef who immodestly referred to himself as a "Demigod". Hmmm! Now, what was the name of that chap in Munich????

Tala voitti!

Jatka Heikki samallalaisella asialinjalla, niin eduskunta kutsuu ensi vuonna sinua! Tsemppiä, sinulla on paljon kannattajia manner-Suomessa!

Ahvenanmaa irti Suomesta

Kävin Ahvenanmaalla pari vuotta sitten ja oli mielestäni täysin pöyristyttävää että missään (pankit/matkatoimistot ums.) ei saanut Suomen kielistä palvelua. Kuten väittelystä kävi hyvin ilmi Ahvenanmaa ei nojaa Suomeen päin kuin rahan toivossa. Jos ja kun ovat noin itsekeskeisiä, katkaistaan kaikki tuet ja katsotaan kuinka kauan betre folkki pärjää omillaan. Ahvenanmaalla jopa nopeusrajoitukset on laitettu Ruotsin mallin mukaan, mikään ei viittaa Suomeen. Myydään vaikka koko saaripahanen Ruotsille. Terv. kerran käynyt eikä koskaan enään!

Tala voitti!

Tala voitti ainakin sen jälkeen, kun maaherra alkoi vastata vain hänelle edullisiin kysymyksiin.

Mikä oli pointti?

Tala vaati ruotsin kieltä kiellettäväksi Suomessa. Mm. ruotsinkielisiä sanomalehtiä ei saisi julkaista. Vai kuulinko väärin? Lopuksi hän sanoi että väittely oli leikkimielinen.

Suomenkielinen opetus Ahvenanamaalla

Maaherra Lindbäck esitti, että Ahvenanamaalla asuvat suomenkieliset vanhemmat eivät olisi esittäneet pyyntöä lastensa suomenkielisestä opetuksesta.

TV:ssä esietttiin viime vuonna ohjelma Ahvenanmaan suomenkielisistä. Siinä näytettiin tilanne, jossa hyvin koulutetut, ruotsia sujuvasti puhuvat vanhemmat olivat esittämässä juuri tätä pyyntöä. Kouluviranomainen torjui pyynnön sillä perustellla, että opetuskielen pitää Ahvenanmaalla olla ruotsi.

On luonnollista , että tämä asia ei tule maaherran korviin, koska se tyrmätään jo alemmalla virkatasolla.

Mitä opetuskieleen tulee, Ahvenanmaalla varmasti pidetaan englannin tunteja englanniksi, saksan tunteja saksaksi jne. Opetuskielimääräys onkin tarkoitettu pelkästään suomen kielen torjumiseksi.

Melko äskettäin Ahvenanmaalaisten koulunuorten keskuudessa tehty tutkimus osoitti, että suomenkieliset suomalaiset ovat heidän keskuudessaan kaikkein vähiten arvostettu etninen ryhmä.

Suomalaisuuden Liitto ilman kysymysmerkkiä

Kyllä Tala ymmärtää, että ruotsin kieli ei kuulu suomalaisuuteen, koska siinä ei ole mitään suomalaista, paitsi joidenkin sellaisten mielestä, jotka ovat ruotsinkielisiä ja haluavat myydä sitä harhaanjohtavasti osaksi suomalaisuutta.

Ruotsi on tullut pakon alla Suomeen ja on pysynyt enemmän ja vähemmän pakon voimalla osana Suomea, mutta ei koskaan osana suomalaisuutta, kas kun siihen ei voida pakottaa.

Hyvä Tala!

Ohjelma oli nimensä mukaisesti 'napit vastakkain'-väittely, ei keskustelu. Väittelijät puhuivat liikaa toistensa ohi eivätkä vaivautuneet riittävässä määrin perustelemaan väitteitään tai sitten kumoamaan vastapuolen puheita. Lindbäck oli heikkommalla kielenkin suhteen, vaikka kohtalaista suomea puhuukin. Talan teksti oli tiukkaa tykitystä, jopa niin, että yhtään ylimääräistä sanaa ei tullut. Muutenkin Talan teksti pitäytyi kiistämättömissä tosiasioissa, jotka väittelyn luonteesta johtuen saattoivat asioita tuntemattomalle jäädä hiukan epäilyttäviksi.

Hyvä Tala, ehdolle eduskuntaan! Tulisit olemaan kova luu ruotsinkielisille ja -mielisille. Nousisi kielikysymykset ansaitsemaansa rooliin ja toivottavasti kansanedustajien enemmistö heräisi todellisuuteen ja rohkaistuisi toimimaan enemmistön toiveiden mukaisesti. Eli pois pakkoruotsi, valinnanvapaus koulun kielivalintoihin. Ja lopulta myös suomi ainoaksi viralliseksi kieleksemme.

Muuten olen minäkin Ahvenanmaalla matkaillut eikä mulla suuremmin ole ollut valittamista. Kyllä (suomalaisenkin) raha kelpaa. Kesällä paikka on hieno eikä muutaman päivän reissulla kielirasismi tule pahemmin matkailijan silmille. Arki on kuitenkin toista ja siksi muutosta tarvitaan.

Vatanen

Suomalaisuuden liitto?

Eikös jo aikoinaan todettu: ruotsalaisia (=ruotsinkielisiä) emme ole venäläisiksi emme tahdo tulla. Olkaamme siis suomalaisia!

Tala hävisi

En hyväksy tällaisia keskusteluja. Siksi totean Ahvenanmaan kuuluvan ikuisesti Suomeen.

Onnea, Heikki Tala!

Ensiksi kiitokset tämän palstan pitäjälle! Estätte muilla nettipalstoilla yleisen ruotsinkielisten harjoittaman nettiterrorismin. Pyrkivät tarkoitushakuisesti sekoittamaan kielikeskustelut.
Radio-ohjelmassa koskien Ahvenanmaan asemaa ja suomalaisten asemaa maakunnassa, onnistui Heikki Tala hienosti pyrkimyksessään pysyä tosiasioissa koko ajan. Hän vältti onnistuneesti provosoitumasta maaherran valheita/puolitotuuksia sisältävistä väittämistä. Eräs korviinpistävä väite oli, että suomenkielisen koulun perustaminen Ahvenanmaalle on ainoastaan hakemuksesta kiinni! Hopsan!
Lopputulos: Heikki Tala voitti väittelyn kirkkaasti 10-1!

olet väärässä

Aika vähän tän päivän ruotsinkielliset ovat suomenkielisesta suvusta. Muista kuka on ollut vahvasti mukan rakentamaan tätä maata (runeberg, adolf ehrnroth etc..)

raha

kyllä meillä on oma raha kulttuuriin;-)Tony Björk, suomenruotsalainen

Tala esitti peilikuvan

Tala ei halua, että ruotsin kieli kiellettäisiin Suomessa, vaan Suomalaisuuden liiton periaatelauselman mukaan virallisesti yksikielisessä Suomen valtiossa "historiallisten kielivähemmistöjen tarpeet tyydytettäisiin alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti todellisten tarpeiden mukaan". Sovellettaisiin siis kansainvälisisä vähemmistönormeja ja ruotsi olisi alueellisesti virallinen kieli niin kuin kaiken järjen mukaan pitäisikin olla.

Suosittelen Pär Stenbäckin kirjasta "Vision och verklighet" (Schildts 2003) jaksoa "Svenskan kommer att avvecklas". Stenbäck näkee, mikä ruotsinkin kannalta olisi parasta: juridisesti suojatun, alueellisesti virallisen vähemmistökielen status.

Ohjelman lopussa Tala esitti, millainen tilanne Suomessa olisi, jos Ahvenenmaan mallia sovellettaisiin täällä - Ahvenaanmaallahan on jopa kielletty sairaanhoitajia puhumasta Suomea kahvitauolla. Talan peilikuvamalli osoitti havainnollisesti, että kyseessä on törkeä kielirasisimi.

hei

heihei

niin, jyväskylän koulu rahoitetaan(SFV) omalla rahalla, eli ei mitään pois muilta, päin vastoin..Miten se sinä häiritset vaikka suomi on kaksi kielinen, etkö pidä Marcus Grönholmista vai miklu forsellistä?

Hei

Siis tämä ei ollut väittely ruotsin kiellen asema manner-suomessa vaan ahvenanmaan asemasta (mikä sitä paitsi on päätetty YK:ssa eikä Helsinki tai Maarinhamina voi päättä siitä).
Ja, tämä oli VÄYTTELY KISA eikä mitään viralisia kannanottoja. Heikki Tala itsekin myönsi väittelyn jälkeen että hän ei oikeasti on sitä mieltä mitä hän esitti siinä kisassa. On säällittävä että ihmiset ottavat leikkimielinen väyttelykisa näin tosissaan.

Ahvenanmaa on hieno paikka

jussi jokunen

Adolf Ehrnrooth

Eiks Runeberg, Adolf Ehrnrooth, C.G. Mannerheim vai Markus Grönholm, miklu Forsell, Freddie Norrena etc. olivat/ovat suomalaisia?

Aloitus ja lopetus erikoisia

Cice muistaa väärin. Alkuasetelma ei ollut se, että "Ahvenanmaata syytettiin Talan väitöksillä". Maaherran avaus oli erikoinen retorinen veto: hän itse aloitti Ahvenanmaata koskevillä syytöksillä, jotka itse ampui alas.

Loppu oli yhtä hämmentävä. Tala ilmoittaa että leikkiähän tämä vain oli. Itse asiassa olen juuri toista mieltä. Savolainenko tämä Tala on?

Tala ei voittanut mitään

Miksi aina Ahvenanmaa muka "riistää Suomea taloudellisesti"? Miksi ei Lappi tai Pohjois-Karjala? Ainoa syy miksi Talan kaltaiset ottavat Ahvenanmaan syntipukiksi on se että siellä puhutaan ruotsia. Jos saarilla puhuttaisiin suomea niin Talaa ja muita ei vähemmän voisi kiinnostaa. He eivät hyväksy muita kuvia Suomesta kun omaansa. He haluavat että kaikki ovat kuin he. Että kaikki noudattavat heidän asettamia normeja siitä että mikä ja kuka on suomalainen. He ovat kuin fasismin oppikirjasta astuneita henkilöitä. Tala ja tämän liitto väittävät edustavansa suomalaisuutta, mutta todellisuudessa he edustavat vain erillaisuuden vastustajia. Kansallisromanttisia uneksijoita joilla ei ole kosketuspintaa tämän päivän maailmaan.

Tala oikeassa!

Kyllä tämän keskustelun jälkeen hävettäisi olla ahvenanmaalainen.

Fiksumpi voitti -eli Lindbäck

Palasin juuri Ahvenanmaalta. Se on paras pyöräilypaikka maailmassa. Eivätkä nämä kieli- yms. ongelmat tunnu olevan minkäänasteisia ongelmia ahvenanmaalaisille itselleen, vaan ainoastaan sellaisille mannersuomalaisille, jotka kokevat yksikielisellä kotiseudullaan "pakkoruotsin" vääryydeksi. Ålandin tärkeimpiin elinkeinoihin kuuluvalla matkailualalla kaikki osaavat ainakin jonkinlaista "köksfinskaa", eikä sellaisesta ole kenellekään haittaa nyt eikä tulevaisuudessa.

Eipä voi Talan ja Lindbäckin väittelyä pitää kovinkaan tasaväkisenä. Lindbäck perusteli maakuntaansa koskevia faktoja sekä käytännön asioita rauhallisesti ja fiksusti, Tala puolestaan kärjisti näkemyksiään ja esitti jopa paikkansapitämättömiä, lähinnä ennakkoluuloihin perustuvia heittoja. Lindbäck noudatti jokaisen hyvän väittelijän ykkössääntöä: Joutuessasi provosoinnin kohteeksi älä provosoidu.

Suomalaisuuden Liitto on kyllä minun silmissäni menettänyt senkin vähäisen arvovallan, mitä sillä sanataituri Seppo Heikinheimon puheenjohtajakaudella ehkä vielä oli. Liitto on nykyään lähinnä joutavuuksia jauhava itsensätehostaja ja sen puheenjohtaja vaikuttaa tärkeilijältä, jolla ei ole käsitystä asioiden mittasuhteista.

Sinällään ajatus siitä, kuka voisi tulla kyseeseen Ahvenanmaan ostajana on ihan mielenkiintoinen. Mikään Itämerenvaltio ei tule kyseeseen, useimmat jo siksi, ettei demilitarisoitu vyöhyke voi kuulua sotilasliiton alaisuuteen. Eli olisiko Sveitsi mahdollinen..? Sillä olisi pääomaa ja ajatus Ålandsbankenista roistovaltioiden numerotilien haltijana olisi sinällään...hupaisa.

Summa summarum: Ahvenanmaan aurinko loistaa, pannari on maukasta ja pyörätiet erinomaisia (nämä olen vastikään henkilökohtaisesti käynyt toteamassa). Paratiisisaarten omistuskysymys ei sinällään ole relevantti -ellei Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys muodosta demilitarisointipykälän kanssa ristiriitaa. Tosin Ålandin linnoittamista typerämpää ja kalliimpaa hanketta saa etsiä; aina vihollinen on voittanut...

Mikko-Oskari

Pakkoruotsi on järjetön hullutus

Voisitko, Pekka Koskinen, täsmentää, missä kohdassa Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Heikki Tala mielestäsi valehteli keskustelussa? Missä muualla? Itse en ole tällaista kuullut, vaan Tala tietää mistä puhuu ja hänen on siksi hyvin helppo väitellä kielipolitiikasta. Ruotsin kielen asemalle ja pakkoruotsille ei nimittäin ole löytynyt päteviä perusteluja.
Suomalaisuuden liitto vastustaa sitä kielirasismia, jota Ruotsalainen kansanpuolue Suomessa ajaa -jopa hallituksessa, kiintiöpaikalla. RKP tunkee joka hallitukseen ja lupaa hallitusneuvotteluissa tukea muita puolueita, jos nämä vaan eivät aloita eduskunnassa keskustelua kielipolitiikasta. Sellaista lehmäkauppaa ei enää ensi vuoden vaalien hallitusneuvotteluissa tule sallia.
Erikoista on, että vaikka Suomen asukkaista suurin osa vastustaa pakkoruotsia, ei eduskunnassa kukaan kansanedustaja ole nostanut asiaa keskusteluun.Demokratia ei siis toteudu.
Suomi on perustuslailtaan tasavalta, joka tarkoittaa sitä, että enemmistön tulee saada päättää oman etunsa ja mielipiteensä mukaisesti-edes omista asioistaan. Vähemmistöjen asioista on huolehdittava, mutta ei siten, että enemmistön tulisi palvella sitä sen vähemmistökielellä. Näin on kuitenkin Suomessa nyt kielipolitiikassa asian laita. Ja sehän on aivan nurinkurista. Seuraavan hallituksen on nostettava tämä kielipolitiikkakysymys pöydälle ja armahdettava suomenkieliset viimein pakkoruotsista.
Ruotsissa on kaikilla oppilailla pakkoenglanti, joka on perusteltua, koska englanti on maailmankieli. Meillä luetaan järjettömästi vuosi vuoden jälkeen pientä pakkokieltä, jolla ei tee Euroopassa yhtikäs mitään. Kaikkein huutavin vääryys on, että suomenkielinen ei saa mitään koulu- tai opiskelutodistusta ilman pakkoruotsia, eikä virkoja kunnalta eikä valtiolta ilman ruotsintodistusta. On mieletöntä, että Suomi on virallisesti kaksikielinen, vaikka maassa on vain 5,6 % ruotsinkielisiä. 5 miljoonaa suomenkielistä hyppää 279 000 ruotsinkielisiksi ilmoittautuneiden vuoksi, jotka kuitenkin silti lähes kaikki osaavat suomea jopa paremmin kuin ruotsia. Loppu tällaiselle hullutukselle on saatava.
Kuka kertoisi, mitä tämä keinotekoinen kaksikielisyys meille maksaa? Veikkaan useita miljardeja vuodessa. Olisi syytä eritella Ahvenanmaan kulujen lisäksi Manner-Suomen näennäisen kaksikielisyyden aiheuttamat menot.
Milloin YLE:n suomenkieliset toimittajat ryhtyvät penkomaan näitä asioita, sen sijaan että laulavat RKP:n ylistyslauluja? Naurettavinta on tuo yhden pakollisen heinäkuun osion "rkp-media on parempi"-nöyristely. Hävetkää, nöyristelijät! Esim. radio Vega harjoittaa päivittäin räikeää rasismia suomenkielisiä kohtaan. Harva se päivä on sieltä kuultu, että "suomenkieliset ovat huonoja,juoppoja, sairaita ym., mutta ruotsinkieliset hyviä, iloisia, terveitä, eivät tee itsemurhia ym.". Tämähän on aivan Åbo Akademin kieli"tutkijoiden" mediaan syöttämä myytti, joka ei ollenkaan ole totta, vaan silkkaa valhetta, ruotsinkielisten tahojen propagandaa. Suomenkielisessä mediassa on Suomessa paljon ruotsalais- ja ruotsinkielisomistusta, joka on estänyt julkisen sanan kielipoliittisen keskustelun. HBL ym. rkp-lehdet sen sijaan paahtavat päivittäin sivuillaan kielipolitiikkaa, huutavat lisää palvelua.
RKP yrittää kaikin tavoin estää Suomen kieliolojen normalisoitumista, koska siitä seuraa sen poliittisen vallan häviäminen. Siksi se käy mediassa epätoivoista kampanjaa ruotsin kielen säilyttämiseksi. Se on sama kuin ajaisi käärmettä pyssyyn, kuten Heikki Tala on usein sanonut.

Tala puhuu totta

Ye-komentaja Arvo Komulaisen "Taistelu Ahvenanmaasta" (2005) kertoo totuuden siitä, millainen vaikea ongelma Ahvenanmaan demilitarisointi on Suomen maanpuolustukselle. Tältäkin osalta Talan puheet pitävät paikkansa.

Tarpeellinen väittely

Heikki Tala voitti yksiselitteisesti. On muuten karmeaa kuunneltavaa, kun suomenruotsalainen puhuu suomea, mutta kun se on yhtä karmeaa kuultava kun hän puhuu ruotsia. Itse en haluaisi olla moinen kielipuolipotilas. Kuunnelkaapa vaikka antiikkia antiikkia ohjelman juontajia, vai onko te jo kuullut?

Kouluista

Jyväskylän ja muutkin suomenkielisiin kuntiin juuri perustetut ruotsinkieliset koulut rahoitetaan aluksi ruotsinkielisellä rahalla, mutta hyvin pian ne tulevat kokonaan suomenkielisten maksettaviksi.

Mutta Ahvenamaalle ei suomenkielistyä koulua saada kenenkään rahoilla, sehän olisi pyhäinhäväistystä.

Vanha siirtomaaherrojen hallintokieli

Ruotsinkieli kuuluu yhtä vähän suomalaisuuteen kuin venäjänkielikin. Siis ei yhtään.

Ruotsi on vanha siirtomaaherrojen hallintokieli Ruotsin itäosassa, joka otti myöhemmin nimekseen Suomi.

Haluaisin vielä kommentoida

Haluaisin vielä kommentoida tuota varsin hyvänoloista keskustelua, kun jäi välillä vähän sellainen olo, että: Hyvää päivää kirvesvartta! eli väliin puhuttiin sujuvasti eri asioista.

Varsinkin mielestäni Lindbäck syyllistyi siihen ehkä taktisena vetona - kuinkas muutenkaan, kun oli altavastaajana.
Esim. hän rupesi puhumaan ahvenanmaalaisten isänmaallisuudesta, kun oli puhe Ahvenanmaan puolustamisesta. Eli miten se ylipäätänsä on mahdollista, kun sinne ahvenanmaalaisten nykykäytännön mukaan Suomen armeija ei saisi oikein tehdä edes minkäänlaisia tarkastelukäyntejä. Kansainvälisissä sopimuksissa demilitarisoinnilla tarkoitetaankin lähinnä, ettei sinne saisi tehdä kiinteitä linnoituksia. Talan ehdotus ruotsinkielisen varuskunnan siirtämiseksi sinne Granvikista on todella järkevää ja tarpeellista.

Myös Ahvenanmaan saamat osuudet Suomen valtion budjetista ja kaikista myyntituloista Lindbäck ohitti kokonaan ja myyntitappioitahan tuo automaatti taas ei koske, kuten taannoisia umts-kauppoja.

Mutta muuten voin yhtyä HS:n Matti Ripattiin: Väittelyn kiihkeys ei ainakaan laimene faktaväitteiden törmäyksistä, jotka jäävät vaivaamaan hyvällä tavalla.

kp5512

Ahvenamaan maakuntahallitus

Ahvenamaan maakuntahallitus sai loplta tahtonsa läpi, kun www.ahvenanmaa.fi-sivuston vapaa keskustelualue suljettiin kolmeksi kuukaudeksi viestintäviraston toimesta. Suomi on kielletty kieli - sillä Ahvenanamaata ei saa arvostella!

Ahvenanmaan tyyli on toisenlainen

Ahvenanmaalainen tapa keskustella tulee hyvin esille siinä,että Ahvenanmaan maakuntahallitus vaati ahvenanmaa.fi - sivut suljettavaksi. Sivuilla käytiin keskustelua Ahvenanmaasta Ahvenanmaalla kielletyllä kielellä. (Millään Ahvenanmaalle rekisteröidyllä keskustelusivulla ei saa keskustella suomeksi.)

Viestintävirasto sulki Manner-Suomessa ahvenanmaa.fi-sivut A:n maakuntahallituksen vaatimuksesta. Maaherrahan on toinen väittelijöistä.Ts. maaherralla on iso rooli sivujen sulkemisessa. Sehän ei ollut tiedossa keskustelun aikana vielä koska Viestintävirasto sulki sivun maakuntahallituksen vaatimuksesta 19.7.06 Ahvenanmaalaisten tapa reagoida kiusallisiin asioihin on vaikeneminen ja sensuuri. Asiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Sen sijaan että "valistetaan" suomalaisia Kiinan internet-sensuurista.
Ts. käännetään huomio pois kotimaisesta internet-sensuurista.

Mainittakoon,että Ahvenanmaalla on oma domain-tunnus ax. Toisekseen Ahvenanmaa-nimi on vain käännösvastine Ahvenanmaan virallisesta nimestä Åland.

Samalla perusteella kaikki internet-osoitteet,jotka ovat käännösvastineita pitäisi sulkea.

Heikki Tala voitti keskustelun 10-0. Hyvin tuli esiin ero myös suomenkielisen ja ruotsinkielisen debatointityylin välillä. Ruotsinkielinen debatissa "unohdetaan" ikävät asiat tarkoituksella.
Vältetään tosiasioista keskustelu. Tala esitti tosiasioita. Maaherra vaikeni.

Jarmo Ryyti
http://www.cc.jyu.fi/~ryyti

Tala voitti 10-2

Tala oli niskan päällä lähes koko ajan. Hyvä väittely ja Talan puolelta täyttä asiaa. Lisää keskustelua suomalaisesta kielipolitiikasta.

"Underlig diskussion"

Hei, "underlig diskussion". Kerroit, että osaat sujuvasti suomea. Miksi siis kirjoitat ruotsiksi täällä, missä muut kirjoittavat suomeksi?

Ahvenanmaan itsehallinto on rasismia

Ahvenanmaan itsehallinto on rasismia, joka on ikävä häivähdys inhottavaa ruotsalaista imperialismia ja kolonialismia. Kuten kaikki ruotsalaisuus Suomessa.

Yksi kiel - yksi mieli !

Tala oli ylivoimainen

Affenassein maaherra väänteli kuin mato koukussa ja jätti vastaamatta melkein kaikkiin hänelle esitettyihin väitteisiin. Talan käyttämä käänteinen Affenanmaan malli Suomeen sovellettuna avasi varmasti monen silmät ja korvat lopullisesti. Alas Affenoitten erivapaudet ja siellä tapahtuva suomenkielisten sorto, alas pakkoruotsi!

Tala voitti

Hyvä Heikki!

Ruotsissakin voi vierailla

Ruotsissakin voi vierailla, vaikkei Suomeen kuuluisikaan.

Mitä vaan

Ahvenanmaa on Suomea vain silloin, kun se heille on taloudellisesti tai muista syistä järkevintä, muuten he ovat ahvenanmaalaisia.
Olkoot Ahvenanmaa itsenäinen myös taloudellisesti ja hoitakoon itse puolustuksensa ym.

Lapissa ja Pohjois-Karjalassa noudatetaan Suomen lakeja

Lapissa ja Pohjois-Karjalassa noudatetaan Suomen lakeja, kuten jokamiehenoikeuksia ja kalastuslakia. Helsinkiläinen ja turkulainenkin pääsevät vapaasti nauttimaan Lapin tai Pohjois-Karjalan luonnosta tai voivat muuttaa sinne vapaasti asumaan tai ostaa sieltä maata. Ahvenanmaalla ei mikään näistä onnistu.

Itsenäiseksi vain

En ymmärrä, miksi Ahvenanmaa ei voisi olla itsenäinen. Ahvenanmaa noudattaa omaa rankkaa kielipolitiikkaansa samoin, kuin Viro venäläisiä kohtaan. Välillämme on jo nyt EU:n tulliraja. Alueella ei ole ainuttakaan suomalaista tukikohtaa eikä sotilasta. Ahvenanmaalla noudatetaan aivan erilaisia lakeja kuin Suomessa; maata ei ulkolaiset saa ostaa, jokamiehenoikeuksia ei juuri tunnusteta, kalastusta ja metsästystä koskevat aivan eri lait. Ahvenanmaa on ainoa paikka Suomessa, jonne ei voi autolla ajaa joutumatta maksamaan laivamatkasta.Ahvenanmaalla on oma virallinen lippunsa. Auton rekisteritunnukset ovat erilaisia.

Tällä hetkellä ahvenanmaalaiset ovat suomalaisia vain silloin, kun se heille sopii, muuten he ovat ahvenanmaalaisia. Olkoot sitten täysin ahvenanmaalaisia. Ei se saari siitä mihinkään katoa ja turistíen rahat kelpaisivat varmasti itsenäistymisen jälkeenkin.

"Olet väärässä". Olet väärässä

Suomenruotsinkielisistä n. 90% on alunperin täysin suomenkielisistä suvuista, jotka joutuivat muuttamaan nimensä ja kielensä opiskelun ja työpaikan vuoksi. Monet vaihtoivat nimensä takaisin suomenkieliseksi jo 1800 luvulla kansallisuusaatteen noustessa, mutta jotkut luulevat vieläkin että heidän geeninsä ja perimänsä on Ruotsista lähtöisin. Runebeg ja Ehnroth etc. olisivat olleet ahkeria poikia jos heillä olisi nykyään 260 000 jälkeläistä. Hauskoja päiväunia sinullekkin ja Talan voitto oli Suomen voitto. Sfp:n edustaja ei pysty koskaan vastaamaan rehellisesti kysymyksiin jotka käsittelevät kielipolitiikkaa, koska silloin paljastuisi se raadollisuus jolla suomenruotsinkieltä ylläpidetään Suomen kansan verovaroilla.

Tala oli oikeassa

Heikki Tala puhui totta ja se jos mikä saa etuoikeutetun ryhmän varpailleen. Talaa ja suomalaisuuden liittoa solvataan ruotsinkielisten ja ruotsinmielisten taholta todella törkeällä tavalla. Taitaa haukkujille käyvä haukut vielä omaan nilkkaan. Kansa on selvästi heräämässä, kiitos internetin. Ruotsinmielinen lehdistö ei pysty enää uskottavasti tekemään propagandaa pakkoruotsin tarpeellisuudesta, koska netti on avannut suomenkielisten silmät. Ainoastaan lahjattomien lasten vanhemmat enää puolustaa pakkoruotsitusta, koska he ovat rekitöröityneet ruotsinkielisiksi päästäkseen jonon ohi opiskelupaikoille. Sääliksi käy näitä ihmisiä.Väiittelyn ylivoimainen voittaja oli Tala, koska hän puhui 100 %:sti totta.

Tala voitti

Heikki Talan asiatietoisuus oli hyvää tasoa. Välillä Ahvenamaan edustaja kiemurteli tuskissaan, kun piti "näytellä" toista kuin totuuden mukaista roolia. Ymmärrän Ahvenanmaan edustajaa siinä, että hän tietää puhuvansa puhdasta potaskaa mutta yrittää esittää kuin olisi oikeassa... Kyllä siinä Ahvenanmaan edustajalle tulee tuskainen olo. Ja kyllä sen kuuntelijakin huomasi.

Tala voitti

Nykyisinhän ei rasismia voi puolustaa muut kuin maakunnan hallitus ja maakuntapäivät.

Ai niin, voihan sitä puolustaa myös Suomen hallitus ja eduskunta. Valitettavasti.

Olen allerginen Närpiön tomaateille.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa

Onko aihe liian arka?

Kannanotot ovat tunnetta täynnä puolin ja toisin, yhtään kommenteissa esitettyä väitettä ei voi suoralta kädeltä väittää valheeksi tai puhtaaksi provokaatioksi.

Mielenkiintoista olisi siis kuulla myös itse väittely, mutta sitä ei taidetakaan haluta julkaista MP3-muodossa podcastina - ainoastaan ohjelman trailerin saa ladata.

Leikkimielinenkö väittely? Aihe taitaa olla liian arka ja MP3-muodossa VAARALLINEN. Ehkä sen pelätään kiihottavan epäsäännöllisillä teonsanoilla tyhmäksi osoitettua kansanosaa. Näin YLE sivistää ja suojaa samalla yhteiskuntarauhaa.

Nyt juttu kuunneltavana

Hei

Kiitokset huomiosta.

Ahvenanmaata käsittelevä Napit vastakkain on nyt kuunneltavana kokonaisuudessaan netistä lokakuun alkupuolelle saakka. Kuunneltava juttu löytyy Radiosoitin-ikkunasta tämän sivun oikeasta palstasta.

Ilmeisesti siinä vaiheessa, kun ohjelman netissäoloaikaa jatkettiin, varsinaisen ohjelman tilalle tulikin nettiin kuunneltavaksi pelkkä ohjelmapuffi. Joka tapauksessa asian pitäisi nyt olla kunnossa.

Ahvenanmaasta Pohjolan uppoamaton pääkaupunki

Unohdetaan EU ja rakennetaan Ahvenanmalle keisarille ja Pohjoismaiden neuvostolle residenssit, jolloin rutkutkin vastaisivat Suomen puolustamisesta. Itse puhun mieluummin ruotsia kuin etelän mälkätystä.